Onko kellekään neljäs lapsi ollut ns. vahinko?
Tai sanotaan mielummin ei-suunniteltu :)
Kuinka selvisit alkujärkytyksestä, vai tuliko sellaista?
Kokemuksia kaipaan!
Kommentit (7)
kaikki 4 lasta olleet vahinkoja. Tai sanotaanko suoraan että eivät kerrasta uskoneet että ehkäisyä kannattaa käyttää jos lapsia ei toiveissa.
Raskaus oli jo pitkällä kun se selvisi,muuten olisin tehnyt abortin. Itkin muutaman päivää ja mietin asiaa. Raskaus ei ollut yhtä ihana kuin edelliset mutta vauva on,tai oli. Nyt lapsi on uhmaikäinen hullu :)
Siinä mielessä tosiaan tavallaan vahinko, että olimme ajatelleet, että kolmas on sitten se viimeinen. Mutta hyvä näin.
Raskauden ei pitänyt olla luomusti enää mahdollista, tai ainakin hyvin hyvin epätodennäköistä, sillä aikaisemmat lapset hoidoilla aikaansaatuja. Joten yllätys oli melkoinen, kun gynekologi kertoi minulle vastaanotolla, että olen raskaana (luulin jo että vaihdevuodet alkaneet, kun kuukautiset jäivät pois, siksi menin vastaanotolle). Olihan se aikamoinen paukku :-) Toisaalta hyvin onnellinen sellainen, sillä hyvin rakas läheiseni oli juuri vähän ennen kuollut. Eli Elämä järjesti meille uuden tulokkaan surua lievittämään, jos niin voi sanoa. Nyt en osaa enää ajatellakaan elämäämme ilman tätä " iltatähteä" .
neljäs olikin sit jo taas kaivattu ja toivottu :)