Olenko ainoa, jonka mielestä on sairasta, että alle 25-vuotiasta äitiä pidetään liian nuorena äitinä tai jopa teiniäitinä?

olin ollut muutaman vuoden naimisissa, minulla oli akateeminen loppututkinto, olin ollut pari vuotta valmistumisen jälkeen töissä, asunut yht. vuoden ulkomailla, meillä oli tilava omistusasunto, olimme matkustelleet paljon...



Tuntui ihan luontevalta yrittää lasta. Lasten jälkeenkin olemme asuneet ulkomailla ja matkustelleet, ja taloudellisesti olemme pärjänneet hyvin.



Ei kaikkien elämä ole noin mustavalkoista.

Itsekin haaveilen vielä jonain päivänä opiskelevani jonkin ammatin, jossa saa käyttää kädentaitoja ja tehdä jotain todella konkreettista.

Yliopisto-opinnoissa petyin kyllä siihen, että käytäntö oli valovuosien päässä opiskelusta...



Odottelen täällä edelleen 28:n linkkiä lähteeseen jossa tähän itsensä tiedostamiseen ja trauman siirtoon voisi tutustua paremmin. Osaatko edes nimetä, minkä koulukunnan oppeja tämä on, niin voisin siitä päästä paremmille jäljille?



t. 24&33

ja näin jälkikäteen ajateltuna toivon, että olisin odottanut ainakin muutaman vuoden. Olin loppujen lopuksi kuitenkin niin nuori ja vastuu lapsesta oli valtava. Kellään ystavistäni ei ollut vielä lapsia joten vertaistukea ei ollut ennenkuin tutustuin muihin (vanhempiin) äiteihin. Onneksi olin kuitenkin vakaassa parisuhteessa ja korkeakoulututkinto oli suoritettu! Lapsen saanti pakotti aikuistumaan nopeasti ja nyt monien ikäisteni touhu tuntuu aika lapselliselta ja suurin osa ystävistäni on minua vanhempia. Näin vuosien jälkeen voin kuitenkin todeta, että " hyviä" äitejä loytyy kaikista ikäluokista.

tämä " tietoiseksi tuleminen" Tommy Hellstenin ilmaisu. Eivät tietenkään hänen yksinoikeuttaan tai teoriaansa, mutta hän ilmaisee käsitettä näillä sanoilla viimeisimmässä kirjassaan Kolmas Mahdollisuus. (Hellsten ei siis puhu mitään lastentekoiästä).



Psykologa tieteenä ei käsittele näitä aiheita samalla tavalla, sillä tiede kertoo tutkitusta tiedosta. Hellsten ja muut 30 vuotta toimineet terapeutit ovat kiinnostava juuri kokemustensa pohjalta.



Olen lukenut kaikki Hellstenin kirjat. Virtahevon ja sen aikakauden kirjat luin silloin joskus 25-vuotiaana, enkä ollenkaan ymmärtänyt mistä hän puhui ja miksi ihmiset hänestä vauhkosivat. Sitkeästi olen lukenut, sillä ihmistuntemus ja kehittäminen kuuluu työnkuvaani (olen johtamistaidon opettaja, aikuiskasvatustieteilijä ja sivuaineenani on psykologia. Olen lukenut varmaan " kaikki" itsetuntemukseen liittyvät kirjat).

Kas kummaa, hänen viestinsä on alkanut avautumaan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Nyt liki nelikymppisenä ymmärrän hänen sanomansa täysin.



32: tämä syvällinen itsetuntemus siis tulee lähinnä kriisien kautta, vasta sitten kun elämässä tulee seinä vastaan ja on pakko alkaa tutkimaan itseään, tunteitaan ja alitajuntaansa. Hellsten puhuu siitä, että niin kauan kuin ei näe itsessään mitään vikaa, niin kauan ei ihminen todellisuudessa tunne itseään.

Vähintä mitä voit tehdä on itseanalyysi: Miksi minä tunnen kateutta, häpeää, syyllisyyttä...? Miksi minun on epämukava olla tuon tyyppisen ihmisen seuraussa? Miksi vihaan esimiestäni/sitä tai tätä? Miksi en osaa olla toisenlainen tai käyttäytyä toisella lailla? Miksi tunnen itseni yksinäiseksi, vaikka minulla ei ole syytä? Miksi suutun noin mitään sanomattomasta syystä? KAIKKEEN on aina syy.

Ei meillä kaikilla ole varsinaisia traumoja, mutta meillä kaikilla on takuulla vähintään joitain hylkäämiskokemuksia taustalla.

Vierailija:

sukupuolitaudit? ryyppäämiset?bilettämiset? Vai mikä?

Omasta mielestäni mulla ei ole jäänyt mikään kokematta, tai on, ne edellä mainitut.

kaikkia kun eivät nämä " elämänkokemukset" paljoo kiinnosta. Me matkustetaan silloin kun lapset ovat isompia, koska nyt nuorempana ei ole vaan matkustelut kiinnostaneet. Ja vanhempana on enemmän sitä rahaa millä matkustella. Silloin se matkustelu ei tarkoita kännäämistä koko matkan ajan, vaan kulttuuria, nähtävyykisä, hyvää ruokaa. Paljonko sua kiinnosti nuo asiat 18-vuotiaana?

terv. mikä nro mahdoinkaan olla

Tyypillinen teiniäidin vastaus, hieman huvittavaa.

Kyllä se vaan niin on, että alle 25 v. äidit on lähes poikkeuksetta yleensä niitä eivät niin lahjakkaita ja kunnianhimoisia ressukoita, jotka eivät tiedä ns. about the finer things in life... Yleensä alle 25 v. mamma on tyypillinen suomalainen juntti, joka asuu pk-seudun ulkopuolella. Hänellä on harvoin varakas perhetausta ja yleensä hän ja hänen miehensä ovat suht. pienipalkkaisia. Toinen vaihtoehto on se, että he ovat uskovaisia. Alle 25 v. mamma on harvoin matkustellut ja nähnyt maailmaa paljon, koska on viihtynyt pienissä piireissä kotiympyröissä. No, mikäs siinä, meitä on moneen lähtöön... ;)

" Vähintä mitä voit tehdä on itseanalyysi: Miksi minä tunnen kateutta, häpeää, syyllisyyttä...? Miksi minun on epämukava olla tuon tyyppisen ihmisen seuraussa? Miksi vihaan esimiestäni/sitä tai tätä? Miksi en osaa olla toisenlainen tai käyttäytyä toisella lailla? Miksi tunnen itseni yksinäiseksi, vaikka minulla ei ole syytä? Miksi suutun noin mitään sanomattomasta syystä? KAIKKEEN on aina syy. "



Okei, eli minä olen tuon analyysin perusteella valmis äidiksi. Koska en kadehdi ketään. Olen aidosti onnellinen muiden ihmisten puolesta. ja tiedostan kyllä miksi en pidä jostain ihmisestä yms.



Mutta näitä asioita ei edes 4kymppinen välttämättä tajua, joten hekin ovat epäkypsiä lastensaannille? vai mitä sä tarkoitat noilla sanomisilla?



Eräät eivät näköjään edelleenkään tajua sitä, että jos ei itse ole valmis johonkin, niin ei myös muutkaan. Ja jos itse tyttkkä jostain, ni muut eivät!

Miksi tuon tajuaminen on niin vaikeaa? Nykyään on vaan minä minä minä!!!

nuo kysymykset olivat vain hihasta heitettyjä esimerkkejä. Ne vaihtuvat ihmisestä toiseen.



Sanoinkin aikaisemmin, että kaikki ihmiset eivät koskaan tule tietoisiksi itsetään. Näin jotkut ihmiset eivät ole koskaan kypsiä vanhemmiksi.



Toisaalta: elämä on. Meidän kaikkien pitää elää elämämme parhaalla mahdollisella tavalla. Kuten eräs kaverini sanoo: teet sitten ihan mitä tahansa lapsesi kanssa, niin aina he saavat traumoja. Toivotaan, ettei traumoista tule liian ylipääsemättömiä.

Eivät ehkä itse sitä edes tiedä tai ainakaan halua myöntää. Mutta surullinen tosiasia on, että likimainkaan kaikki naiset eivät ole äidiksi " sopivia" , " valmiita" , " kypsiä" tai edes kehity siihen suuntaan.

Vierailija:

Eräät eivät näköjään edelleenkään tajua sitä, että jos ei itse ole valmis johonkin, niin ei myös muutkaan. Ja jos itse tyttkkä jostain, ni muut eivät!

Miksi tuon tajuaminen on niin vaikeaa? Nykyään on vaan minä minä minä!!!

Vierailija:

Eräät eivät näköjään edelleenkään tajua sitä, että jos ei itse ole valmis johonkin, niin ei myös muutkaan. Ja jos itse tyttkkä jostain, ni muut eivät!

Miksi tuon tajuaminen on niin vaikeaa? Nykyään on vaan minä minä minä!!!

Mutta en niin kunnianhimoinen, että menisin statuksen takia yliopistoon opiskelemaan sitä, mikä ei oikeesti voisi vähempää kiinnostaa! Voisi olla aika tunkua sinne, jos pyrkisivät sinne, että näyttäisivät paremmilta ihmisiltä idioottien näkökulmasta. Etpä olisi itsekään päässyt sinne, joka teiniäiti (amismami) olisi vienyt sun paikkasi!!!



Miksi pitäisi matkustella ja nähdä maailmaa mahd. nuorena? Kuten jossain viestissä sanoin, aikuisempana tajuaa enemmän noista kulttuureista yms. Ja vanhempana tulen matkustelemaan paljonkin, koska minua on nyt vasta ruvennut kiinnostamaan muiden maiden ihmiset ja heidän elinolot yms.



Luuletko tosiaan olevasi jotenkin parempi ihminen, vaikka sulla on korkeakoulututkinto? Veikkaanpa, että olet yhtä hyvä/huono ihminen ku amis-tyyppikin.

Jokainen on valmis silloin kun on. Mutta tuo amis-äidiksi ja teiniäidiksi mollaaminen ei ole nuorista äideistä kivaa, kuten ei myöskään vanhempien äitien mollaaminen mummo-äideiksi. Eikö?



joten voisikos tämänkin aiheen jättää jo siihen paikkaan, koska tästä ei päästä ei eteenpäin eikä taaksepäin!

Ehkä joskus vielä lukaisen Hellsteniäkin uudelleen, vaikka " virtahevot" ja hänen luentonsa eivät olekaan minua oikein tähän asti inspiroineet.



Olen edelleen tyytyväinen siihen, että olen kahden lapsen äiti nuorella iällä, vaikka ilmeisesti en olekaan niin henkisesti kypsynyt, että Hellsten minua syvällisesti puhuttelisi.



Ehkä kuitenkin vanhemmuudessa täytyy asiat ottaa ihan yksi kerrallaan ja mennä siitä mistä tie on suorin. Tänä päivänä vanhemmuuden vaatimukset ovat todella korkeat: on oltava kasvatustieteilijä, ravitsemusterapeutti, sairaanhoitaja ja psykologi pystyäkseen olemaan äiti. Ja tässä usein unohtuvat ne perusasiat: lapselle aikaa, rakkautta ja turvaa.



Olen sitä mieltä, että perheenlisäystä suunnitellessa on tärkeää miettiä perheen taloudellista tilannetta, parisuhteen tilaa, tulevaisuuden suunnitelmia, omia odotuksia ja haaveita, eikä niinkään sitä, että olenko jo tiedostanut itseni tarpeeksi suuren kriisin myötä.



t.33

Itse sain esikoisen 22-vuotiaana ja kakkosen ollessani 27-vuotias. Minulle oli aina itsestäänselvää saada lapset nuorena sillä en millään halunnut odottaa. Olisiko minun pitänyt odottaa ihan vaan siitä syystä että olin liian nuori?



Kyllä minä tiedän olleeni nuori ja ehkä naivikin joissain asioissa, mutta eikö kaikki äidit ole alussa jossain määrin hukassa. Ei ole kauaa kun palstalla puitiin kolmekymppisen äidin äidiksi kasvamisen ongelmaa.



Olemme hyvin onnellinen perhe edelleen ja korkeakoulutukinto on kohta taskussa. Tiedän jääneeni joistain asioista paitsi nuorena, mutta minäpä itse niiden valintojen kanssa elän.

Tässä nyt ' kypsät ja valmiit' äidit haukkuvat itselleen täysin tuntemattomia naisia ties minkälaisilla yleistyksillä vain sillä perusteella että nämä ovat saaneet lapsia nuorempina kuin itse ovat saaneet. Ei minusta se kyllä mitenkään hirmuisen fiksulta ja kypsältä vaikuta. Ihmisten elämät kulkevat eri tahtiin, ja omasta kokemuksesta tiedän, että nuoremman ja vanhemman äidin elämässä on erilaisia hyviä ja huonoja puolia. Jos ei pysty ymmärtämään, että eri ihmiset ovat erilaisia, niin onkohan sittenkään ihan valmis kasvattamaan lasta, joka tulee kuitenkin taas olemaan omanlaisensa yksilö.

Vierailija:

Lisäksi monella on kehno taloudellinen tilanne vielä tuossa iässä. En ymmärrä miksi siihen syssyyn on lapsikin tehtävä, eikö opinnoissa, työelämän aloittamisessa jne. ole tarpeeksi haastetta nuorelle ihmiselle?

t. Äidiksi 30-vuotiaana

Mä olen viettänyt niin railakkaan nuoruuden että ei mitään rajaa. Voin ihan suoraan sanoa, että onneksi tulin vahingossa raskaaksi. Se oli ainoa asia mikä mut pysäytti, ja kaipasin sitä. Taloudellinen tilanne oli tiukka, sitä en kiellä. Ja vanhemmiltani sain kovasti taloudellista apua alussa, mutta ne oli lainoja, kaikki maksoin takaisin.

Nyt olen olen yrittäjänä ollut jo muutamia vuosia ja toinen lapsikin on syntynyt. Esikoinen on murrosikäinen nuori ja fiksu likka.

Mä en ole jäänyt mistään paitsi, päinvastoin olen saanut. Mulla on kaikki mistä olen joskus nuorena haaveillut, lapset, talo, ammatti ja ihana mies, jopa se koira ja farmariautokin löytyy :)

Olet 100% oikeassa. Lapselle riittää, että saa rakkautta ja rajoja. Jos ja kun hän joutuu sitten käymään itse aikuisena läpi omaa elämänsä, niin se on sitä elämää se.



Otinpa vain esiin tämän näkökannan, kun nämä keskustelut jankkaavat paikoillaan kerta toisensa jälkeen.



28

Vierailija:

Tyypillinen teiniäidin vastaus, hieman huvittavaa.

Kyllä se vaan niin on, että alle 25 v. äidit on lähes poikkeuksetta yleensä niitä eivät niin lahjakkaita ja kunnianhimoisia ressukoita, jotka eivät tiedä ns. about the finer things in life... Yleensä alle 25 v. mamma on tyypillinen suomalainen juntti, joka asuu pk-seudun ulkopuolella. Hänellä on harvoin varakas perhetausta ja yleensä hän ja hänen miehensä ovat suht. pienipalkkaisia. Toinen vaihtoehto on se, että he ovat uskovaisia. Alle 25 v. mamma on harvoin matkustellut ja nähnyt maailmaa paljon, koska on viihtynyt pienissä piireissä kotiympyröissä. No, mikäs siinä, meitä on moneen lähtöön... ;)

huonot puolensa.

Vierailija:

.

Ihmisten elämät kulkevat eri tahtiin, ja omasta kokemuksesta tiedän, että nuoremman ja vanhemman äidin elämässä on erilaisia hyviä ja huonoja puolia. Jos ei pysty ymmärtämään, että eri ihmiset ovat erilaisia, niin onkohan sittenkään ihan valmis kasvattamaan lasta, joka tulee kuitenkin taas olemaan omanlaisensa yksilö.

TOISAALTA minusta on yhtä typerä se väite, että naiset hankkisivat/saisivat lapsia tultuaan kypsiksi siihen. Eli ettei kukaan koskaan saisi lapsia oikeastikin väärän ikäisenä (on se sitten liian aikaisin tai liian myöhään, jälkimmäinenkin toki on mahdollista). Ja että tuosta seuraa se, että nuorena lapsia saaneet olisivat jotenkin parempia ja kypsempiä ihmisiä... Heh.

Kaikkihan me kuitenkin parhaamme yritämme iästä huolimatta. Miksi mollata toisia joiden elämänratkaisut eroavat omistamme. Lapsen syntymä on mullistava kokemus olit sitten minkä ikäinen tahansa, as life as you know it is over...

Viestin kirjoittaja on kirjaesimerkki tyypillisestä, kouluttautumattomasta, vähemmillä älynlahjoilla varustetusta, duunaritaustaisesta juntista, joka on hankkinut lapsia liian nuorena. Voi lapsi raukat...