Ymmärrätkö tämän kannustuksena vai viestinä olla valittamatta?

Minulle ainaki kaikki vanhemmat naiset on tolleen tuumannu jos olen puolikkaallakaan sanalla tuumannu että vähän rankkaa on.

tosin onhan kahden lapsen kanssa kyllä aika helppoakin.

Se ottaako A tuon kannustuksena vai pottuiluna on kiinni A:n luonteesta.

itsetunnossa pitää olla jotain vialla, jos sen ottaa jonain muuna...

Ja jättää viisaasti kertomatta, että toisenlaisia ongélmia on edessä ;)

tuntuu hyvältä tietää että vaikeuksista pääse yli ajan kanssa

Mutta minä sanoisin A:lle, että itsepähän olet lapsesi halunnut. Jos kotielämä ei kiinnosta, niin oliko niitä lapsia pakko tehdä? Yritä organisoida elämääsi paremmin, ettei tarvitsisi valittaa noin tyhmistä asioista. (Ja tämä olisi sitä v***uilua)

Vierailija:

Se ottaako A tuon kannustuksena vai pottuiluna on kiinni A:n luonteesta.

pienten vaippapöksyjenkin kanssa. Yleensä on vielä suht nuori eikä kaikki paikat kremppaa. Elämää edessä, monella tavalla.

Se on semmoinen tyypillinen lause, jolla kuitataan kaikki ikävät keskustelut, kun ei osata muuta sanoa.



Kuvastaa mielestäni myös täydellistä empatian puutetta.



Tällä tavalla koin asian myös kuusi vuotta sitten, kun olin itse vastaavassa tilanteessa ja kerroin äidille, että tuntuu, etten kestä.



Hän kuittasi, että ainahan äidit ovat kestäneet.



Kome kuukautta sen jälkeen souduin sairaslomalle uupumuksen takia ja sain skitsofrenia- ja masennuslääkityksen. Lapsi kävi tarhassa, kun minä nukuin.



Vasta yksi psykologi tänä vuonna sanoi minulle, että äitisi tarkoitus oli varmaan kannustaa. Kannustaa! Noilla sanoilla! Ei ollut ikinä tullut mull e mieleenkään!



Olen vieläkin siitä vihainen, kuten näkyy, vaikka tilanne on ajat sitten ohi.

Itse yritän noilla sanoilla lohduttaa ystävääni vaikeassa tilanteessa, koska mitään muuta tarjottavaa ei ole.

Itse olen sellanen että en jää vatvomaan jonkun sanomisia,kun taas kaverini muistaa vuosienkin takaset sanomiset

ja kertoo sinulle vaivoistaan ja sytostaattihoidon sivuvaikutuksista, kannustat häntä sanomalla, että aikansa kutakin.



Tai jos keskustelet afrikkalaisen kanssa, joka on ollut kidutettavana vankileirillä ja kertoo näkevänsä siitä kauheita painajaisia, lohdutat häntä sanomalla " niin, aikansa kutakin" ?

pieni siipale myötätuntoa auttaa paljon paremmin kuin kliseiset totuudet.

Ja se on totta että jotkut äidit valittaa turhasta. Ja ettet ap vetäis hernettä nenukkiin niin sanon että enpä tarkota sua kun en tunne edes koko tapausta

vanhempien ihmisten mielestä nykyään valitetaan liian herkästi,ja kaikki pitäs olla niin helppoa,koska itse ovat eläneet sota-ajan ym niin eivät ymmärrä näitä " väsymisiä" ym

vaikka vauvallani ei oiskaan ollut koliikkia, mutta olen nukkunut 4 kk 1-2 tunnin pätkissä niin kyllä mä vaan olen VÄSYNYT! Miksi jonkun pitää tulla latistamaan mun kokemukset ja " kärsimykset" sillä, että " semmosta se on" tai " onneksi ei ole koliikkia" !?? Silkkaa vähättelyä.

on ei-verbaalista, ja että paljolti tuon voi tulkita sen mukaan, miten henkilö nuo sanat sanoo, eli millaisella äänenpanolla ja eleillä asiansa viestittää. Samat sanat voidaan saada kuulostamaan hyvinkin erilaiselta, jos ne tulevat kireästi ja kipakasti kuin lempeästi ja pehmeästi todettuna. Itse kokisin kyllä niin, että joissain tilanteissa sanat ovat monesti vähemmän oleellisia, tärkeintä on että osoittaa ymmärrystä ja empatiaa.

En kyllä helposti loukkaannu muutenkaan.

Olen kuullut tuon saman lauseen myös monta kertaa, ja todella se miten sen sanoo tekee siitä joko kannustuksen tai -en nyt sanoisi ihan loukkauksen- mutta ehkä vähättelyn. Saman kokeneet kannustaa ja vähemmällä päässeet vähättelee. Ne joilla on rankempaa eivät valituksiani kuule, heitä yritän itse lohduttaa.

Tiedän toki että tämä vaihe menee ohi, ja ehkä joskus meilläkin nukutaan öitä, mutta siihen asti kaipaan välillä mahdollisuutta valittaa surkeuttani ja saada siihen lohdutusta.