Vältät vuoden 2007 kirkollisveron eroamalla ennen 1.1.2007.
LISÄTIETOA --> google: eroa kirkosta
---------------------------------------- ------------------------------
[b]Miksi erota kirkosta? [/b]
Uskotko seuraaviin?
- - Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista - -
- - Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa. - -
Katkelmat ovat kirkkolain mukaan osa evankelis-luterilainen kirkon uskontunnustusta.
Jos katsomuksesi on toinen, kuulut siihen enemmistöön suomalaisia, joka ei usko kristinuskon perusoppeihin. Se on yksinäänkin riittävä syy erota.
Maksatko?
Kirkollisveroa maksetaan seurakunnasta riippuen 1–2,25 % tuloista. Keskimääräinen vero on noin 165 € kirkon jäsentä kohti. Työikäistä kohti laskettuna vero on suurempi, 200 €:n luokkaa. Oman verosi voit laskea verolaskurilla.
Kirkollisveroa maksetaan kokonaisilta vuosilta. Eroamalla nyt vältyt seuraavan vuoden kirkollisverolta.
Juhlitko?
Monelle syy kuulua kirkkoon ovat elämänkaaren taitejuhlat: lapsen syntymään, aikuistumiseen, parisuhteen solmimiseen ja kuolemaan liittyy uskonnollisia riittejä.
Juhlat onnistuvat hyvin ilman kirkkoa. Uskonnottomat nimiäiset, papittomat häät ja arvokkaat ei-uskonnolliset hautajaiset osaa jokainen järjestää. Apua ja tarvittaessa ulkopuolisen juhlapuhujan saa Pro-Seremonioilta. Rippileirin sijaan voi valita vaikkapa protuleirin.
Harva kaipaa pappia pitämään puhetta tupaantuliaisiin tai syntymäpäiville. Miksi sitten tavan vuoksi pappi vahvistaisi avioliittosi, ellet usko papin opettamiin asioihin? Ja miksi pappi aikanaan siunaisi ruumiisi, ellet nyt usko kirkon opetuksiin?
Autatko?
Jotkut arvelevat kirkon tekevän paljon hyväntekeväisyyttä. Todellisuudessa pääosa kirkollisveroista kuluu henkilöstö- ja kiinteistökuluihin.
Euro SPR:lle auttaa yhtä paljon kuin kymmenen kirkolle. Vuoden 2005 seurakuntien tilinpäätösten mukaan diakonian osuus kirkon menoista oli 10,6 %. Ja vaikka kirkko käyttäisi diakoniatyöhön 99 prosenttia tuloistaan, on parempi antaa rahaa järjestölle jonka tavoite on 100-prosenttisesti hyväntekeväisyys.
Sitäpaitsi miksi auttaisit aatteellisen kanavan kautta, jos et aatteeseen usko? Neutraaleja kanavia on olemassa.
Viitsitkö?
Eroaminen kestää vain minuutin. Miksi et viitsisi?
---
(Neljäs kerta toden sanoo. Jos ketju poistetaan nytkin ilman syytä teen valituksen valvojan asiattomasta toiminnasta)
Kommentit (73)
Me erottiin vuosi sitten koko perhe, samalla innostui eroamaan 5 ystäväämmekin.
..meidän firman osakkaista kukaan ei kuulu kirkkoon ja silti maksetaan kirkolle veroja.
Maksoin äitiyslomavuotenakin 500 ¿ kirkosllisveroja. Meni hermot, kun sain verolaput -> erosin seuraavna päivänä. Harkinnassa oli ollut jo pitkään, tuo antoi sysäyksen asialle.
lapset saa meillä vapauden itse valita uskontokuntansa, meillä ei aivopestä.
Itse asiassa jo ennen kuin mulla oli verotettavia tuloja, joten en edes tiedä paljonko säästän. Eroamiseen oli ihan muut syyt... En allekirjoita suurinta osaa kirkon näkemyksistä, erityisesti naisen asemaa koskevia. Uskovaiset ovat kaikki tähän mennessä olleet tuomitsevia ja ylimielisiä. Tapauskovaisuus on tekopyhää, ja toisten uskonnon halveeraamista. Lapsikaste on väärin, koska uskontoa ei saa kenellekään pakkosyöttää. Ja monia, monia muita syitä...
Miestä ei ole edes koskaan kastettu.
Juhlia voi, voi mennä kirkossa vihille (jos se nyt mikään syy on kuulua johonkin uskontokuntaan...) koska avioliiton siunaus on ihan samannäköinen kuin vihkitoimitus.
Kaste tapahtuu usein kotona perhepiirissä ihan niinkuin nimenantojuhlatkin.
olin mukana vain tavan vuoksi kunnes tajusin erota
Mutta käykää nyt kumminkin katsomassa kirkon sivulta vielä kirkon toimialoja ja toimintaa, evl fi. tuntuu, että monet haukkuvat kirkkoa tietämättä siitä mitään?
eli tasapuolisuuden nimissä kannattaa tarkistaa myös eroa kirkosta-sivuston faktat.
Mikä ihmeen into vapaa-ajattelijoilla on mainostaa tuota eroakirkosta-sivustoaan joka paikassa? Saatteko kenties provikkaa jokaisesta eroajasta? Ateistit ovat nykyään pahempia tuputtajia kuin jehovantodistajat!
etsi evl fi seurakuntien talous
lyhyt pätkä kopsattu tähän. Mietin vaan, että mikä sitten on auttamista, ja mihin ne rahanne haluatte laittaa.
Seurakuntien toimintakulut (netto) tilikaudelle jaksotettuine pääomamenoineen olivat 801 miljoo-naa euroa. Seurakuntien toiminnan kannalta keskeisimpien työalojen kokonaiskustannukset vuonna 2005:
Jumalanpalveluselämä ja kirkolliset toimitukset 126 miljoonaa euroa
Lapsi- ja nuorisotyö 253 miljoonaa euroa
Palvelu(diakonia, perheneuvonta, sairaalasielunhoito,
palveleva puhelin) 106 miljoonaa euroa
Lähetys ja kansainvälinen diakonia 35 miljoonaa euroa
Hautaustoimi (ei sisällä hautaan siunaamista) 83 miljoonaa euroa
Kirkonkirjojenpito 20 miljoonaa euroa
Hautaustoimeen ja kirkonkirjojen ylläpitoon seurakunnat käyttivät tilinpäätöstietojen mukaan 103 miljoonaa euroa vuonna 2005. Em. lisäksi seurakunnat käyttivät hautaan siunaamiseen 26 miljoo-naa euroa. Em. lukuja on tapana verrata seurakuntien saamaan osuuteen yhteisöverojen tuotosta.
Jos joku haluaa erota niin antaa erota, eiköhän tuo ole jokaisen oma asia.
ja mies oman yrityksensä kautta maksaa vieläkin, niin kyllä niistä on maksettu 30 minuutin vihkitoimitus, kahden lapsen kaste (joo, kastettiin vielä silloin kun oltiin " tapakristittyjä" , nyt ei enää kastettaisi). Vai minkälaiset palkat teillä siellä oikein on?
Ja meillä ainakin virkatodistukset sun muut saadaan maistraatista.
Kuinka helvetin paljon teille pitää maksaa noista muutamasta palvelusta? Oletuksena siis 800 euroa per vuosi 40 vuoden ajan tekee 32000 euroa!!!!!! Vanhassa rahassa siis 200 000 markkaa muutamasta toimituksesta.
Hautajaisten muodon päättää usein jäljelle jääneet sukulaiset. Heille se on usein tärkeämpää kuin vainajalle.
Vierailija:
Vierailija:
kertoi seurakunnan kirkollisveroista menevän 85% henkilöstökuluihin.
No, onhan sekin hyväntekeväisyyttä, että pidetään ihmisiä töissä vaikkei niin kovin niitä tarvittaisikaan. Tai maksetaan niille huimasti palkkaa.Eipä tuosta ihan hirveästi hyväntekeväisyyteen rahaa jää jaettavaksi.
Kummasti vaan lähes kaikki vainajat halutaan kirkollisin menoin haudan lepoon. Että kummasti meitä vaan tarvitaan.
Samoin kirkkohäät on haluttuja. Näissä molemmissa tarvitaan papin lisäksi kanttori ja suntio. Näin muutama työmuoto mainitakseni.Diakoniatyöntekijät tekevät hyvin arvokasta työtä esim. syrjäytyneiden parissa. Diakonia jakaa myös erilaisia avustuksia vähävaraisille. Monissa kunnissa varsinkin laman aikana " köyhät" sysättiin seurakunnan vastuulle. Luottivat että kyllä ne siellä hoitaa, kun meillä ei resurssit riitä.
Entäs lapsityö. Kerhoihin riittää tulijoita ja yleisesti ottaen seurakunnan lapsityötä arvostetaan.Palkat ei todellakaan päätä huimaa. Esim. diakoneilla on sosionomin koulutus (nykyisin) ja palkka paljon pienempi kuin vaikka kunnan puolella. Kirkkomuusikko tienaisi paremmin vaikkapa musiikin opettajana.
Yhteisöverosta vielä: valtio maksaa seurakunnille hyvitystä esim. väestökirjanpidosta ja hautaustoimesta. Seurakunnat käytännässä hoitaa hautausmaiden hoidon ja ylläpidon. Ja sekin maksaa. Tuskinpa kunnat ja valtio haluaisi ottaa vastuun hautausmaista.
samoin seurakunnilla on kulttuurisesti arvokkaita kiinteistöjä, joiden ylläpito maksaa.Ja ei kirkko ole ainut instanssi, jolle valtio maksaa yhteisöveroa. Kyllähän puoluetukeakin voisi pitää yhtä " pahana" .Siinäkin minun veromarkkoja menee sellaisille puolueille joitten arvoja en välttämättä kannata.
Ja tarkka määrä oli itseasiassa 950 euroa vuodessa, eli 80 euroa kuukaudessa ja mies maksaa oman firmansa kautta edelleen, vaikka ei itse kuulukaan kirkkoon.
Vierailija:
ja mies oman yrityksensä kautta maksaa vieläkin, niin kyllä niistä on maksettu 30 minuutin vihkitoimitus, kahden lapsen kaste (joo, kastettiin vielä silloin kun oltiin " tapakristittyjä" , nyt ei enää kastettaisi). Vai minkälaiset palkat teillä siellä oikein on?Ja meillä ainakin virkatodistukset sun muut saadaan maistraatista.
Kuinka helvetin paljon teille pitää maksaa noista muutamasta palvelusta? Oletuksena siis 800 euroa per vuosi 40 vuoden ajan tekee 32000 euroa!!!!!! Vanhassa rahassa siis 200 000 markkaa muutamasta toimituksesta.
Hautajaisten muodon päättää usein jäljelle jääneet sukulaiset. Heille se on usein tärkeämpää kuin vainajalle.
Vierailija:
Vierailija:
kertoi seurakunnan kirkollisveroista menevän 85% henkilöstökuluihin.
No, onhan sekin hyväntekeväisyyttä, että pidetään ihmisiä töissä vaikkei niin kovin niitä tarvittaisikaan. Tai maksetaan niille huimasti palkkaa.Eipä tuosta ihan hirveästi hyväntekeväisyyteen rahaa jää jaettavaksi.
Kummasti vaan lähes kaikki vainajat halutaan kirkollisin menoin haudan lepoon. Että kummasti meitä vaan tarvitaan.
Samoin kirkkohäät on haluttuja. Näissä molemmissa tarvitaan papin lisäksi kanttori ja suntio. Näin muutama työmuoto mainitakseni.Diakoniatyöntekijät tekevät hyvin arvokasta työtä esim. syrjäytyneiden parissa. Diakonia jakaa myös erilaisia avustuksia vähävaraisille. Monissa kunnissa varsinkin laman aikana " köyhät" sysättiin seurakunnan vastuulle. Luottivat että kyllä ne siellä hoitaa, kun meillä ei resurssit riitä.
Entäs lapsityö. Kerhoihin riittää tulijoita ja yleisesti ottaen seurakunnan lapsityötä arvostetaan.Palkat ei todellakaan päätä huimaa. Esim. diakoneilla on sosionomin koulutus (nykyisin) ja palkka paljon pienempi kuin vaikka kunnan puolella. Kirkkomuusikko tienaisi paremmin vaikkapa musiikin opettajana.
Yhteisöverosta vielä: valtio maksaa seurakunnille hyvitystä esim. väestökirjanpidosta ja hautaustoimesta. Seurakunnat käytännässä hoitaa hautausmaiden hoidon ja ylläpidon. Ja sekin maksaa. Tuskinpa kunnat ja valtio haluaisi ottaa vastuun hautausmaista.
samoin seurakunnilla on kulttuurisesti arvokkaita kiinteistöjä, joiden ylläpito maksaa.Ja ei kirkko ole ainut instanssi, jolle valtio maksaa yhteisöveroa. Kyllähän puoluetukeakin voisi pitää yhtä " pahana" .Siinäkin minun veromarkkoja menee sellaisille puolueille joitten arvoja en välttämättä kannata.
ehkä ei vielä kuitenkaan