Haluttomuudesta
Tervehdys kaikille palstalaisille!
Ajattelin kirjoittaa omakohtaisia kokemuksia, kun naisten haluttomuudesta on aina säännöllisin väliajoin palstalla juttua.
Olen 39 v nainen ja kärsinyt noin 13 v enemmän tai vähemmän haluttomuudesta. Nuorempana olin hyvinkin seksuaalinen ja kiinnostunut kaikesta mahdollisesta seksiin liittyvästä. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen seksielämämme hiipui, välissä saattoi olla parinkin kuukauden tauko. Useimmiten miehen ehdotuksesta annoin säälistä. No täytyy myöntää, että kyllähän sitä innostui lopulta asiasta, kun mies vaan jaksoi vähän lämmitellä.
Raskausaikoina seksielämä oli todella vilkasta, silloin halusin testata kaikkea uutta mm. anaaliseksiä, joka tuntui ihanalta. Imetysaikana seksi ei olisi voinut vähempää kiinnostaa ja muutenkin tuntui, että oli krooninen väsymys jatkuvasti. Mieskään ei tahtonut tajuta, että paras esileikki tuohon aikaan olisi todella ollut tarttuminen imurinvarteen :-)
13 v kestänyt avioliittomme päättyi 2 v sitten mieheni äkilliseen kuolemaan. Lopetin e-pillereiden syönnin samantien, koska eihän niihin enää ollut tarvetta. Pahimman surun helpotettua tunsin itsessäni kumman muutoksen: alkoi panettaa! Kaivoin dildot varastosta ja hämmästelin libidoni heräämistä.
Laskeskelin yhteen 1+1 ja tajusin, että olen aina ollut tosi hormonaalinen ihminen eikä pillereiden syönti sopinut minulle lainkaan. Koin ettei sivuoireita ollut, koska paino ei noussut eivätkä mielialat heilahdelleet pms-oireita enempää ja finnivaivatkin pysyivät kurissa pillereiden avulla.
Olen seurustellut nyt jonkin aikaa erään miehen kanssa ja seksielämä on suorastaan käsittämättömän hienoa. Ehkäisymuodoksi valitsin kuparikierukan - jyrkkä ei siis hormoneille. Vuotoa on ahkä tavallista runsaampaa ja niitä finnejäkin tulee, mutta nykyään olen tehnyt aloitteita seksin suhteen enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Elämä tuntuu niin ihanalta ja olen tajunnut kuinka äärettömän tärkeä asia seksi on parisuhteelle. Toki parisuhteen tuoreuskin vaikuttaa seksielämän vilkkauteen, mutta käsittämättömän hienoa, että vielä saan kokea tasapainoisen seksielämän tässä iässä. Nauttia ja tuottaa nautintoa toiselle.
Välillä olen muistellut miesparkaani mitä joutuikaan kestämään. Ja kaikki vain typerien e-pillereiden takia.
Kommentit (2)
Ei tarvinut enää alitajunnallisesti pelätä raskaaksi tuloa (kortsut inhotti ja pillereiden aikana olen tullut kahdesti raskaaksi).
Tuossa kai syy, että meidän talossa on viimeiset 2v ollut MAHTAVA seksielämä. Yhdessä ollaan oltu 13v.
Mulle kävi ihan sama juttu. Söin piltsuja reilu 10 vuotta ja seksi ei kinnostanut. Nyt on meillekkin koittanut uusi aika petipuuhissa, kun rouvalle maistuu taas seksi. Olen ajatellukkin, että jos miehille olisi pilleri, josta tulisi moisia oireita, niin valmistuskielto tulis ihan varmasti! Naiset vaan alistuu ehkäisemään ja saa pihtarin maineen syyttä.