Abortin tehneet: kadutteko?

Älä tee aborttia jos vähänkään epäilyttää, koska silloin asia todennäköisesti vaivaa vuosia/lopun elämää. Vaikka elämäntilanne ei nyt tunnu sopivalta, kyllä lapsen kanssa pärjää jos vaan on vähänkään edellytyksiä siihen.



Oletko harkinnut adoptioon antamista? Sekin on yksi vaihtoehto, annat lapselle hyvän elämän. Tämä vaihtoehto on tietysti jollain tapaa rinnastettavissa aborttiin eli lapsi ei jää sulle.



Tsemppiä päätöksen tekoon!!!

Mutta kyllä siitä yli pääsee. Toki siihen menee aikaa ja asia tulee mieleen silloin tällöin vielä vuosienkin päästä. On hyvä, jos voisit jutella asiasta jonkun kanssa - päätös ei synny hetkessä suuntaan eikä toiseen.



Jaksamista sinulle!

lipatti:

Haluaisin tietaa milta teista on tuntunut abortin jalkeen?

Paaseeko siita koskaan yli, vaivaako asia teita loppuelaman?

Teitteko mielestanne oikean ratkaisun?

Itse kamppailen nyt asian kanssa, raskauteni on hyvin alussa ja kaikista " järkevinta" olosuhteisiin nahden olisi keskeyttaa se. Mutta omatunto soimaa, enka tieda teenko kamalan virheen.

Olen tehnyt abortin kahdesti. Molemmilla kerroilla söin pillereitä ja muistin ottaa ne ihan ajallaan joten ehkäisyn puutteesta ei ollut kysymys kummallakaan kerralla.

Tästä tulee pitkä tarina...

Ensimmäisellä kerralla olin 18 vuotias, juuri saanut unelmieni opiskelupaikan ja tavannut silloisen poikaystäväni vain 3kk aikaisemmin. En miettinyt hetkeäkään mitä tekisin. En halunnut lasta. Ei minulla olisi ollut mitään tarjottavaa lapselle, ei koulutusta, asuntoa, parisuhteesta puhumattakaan. Päätös oli osaltani selvä vaikka poikaystäväni oli toista mieltä. En kuitenkaan ollut varma siitä, olisiko hän minun elämäni mies ja minusta lapsi oli todella suuri vastuu kahdelle, saati sitten yhdelle mikäli joutuisin hänet yksin kasvattamaan. Päädyin aborttiin. Toimenpiteen jälkeen oli ontto olo, kuitenkin lähinnä " helpottunut" enkä silloin miettinyt sitä sen kummemin. Vajaan vuoden päästä erosimmekin poikaystäväni kanssa joten sinänsä koin tekeväni oikein, enhän halunnut kasvattaa lasta yksin.

Vuoden päästä tapasin ja rakastuin minua 11v vanhempaan mieheen ja aloimme seurustella, olin tuolloin 20 vuotias. Söin pillereitä mutta huomasin olevani raskaana. Olin onnesta suunniltani vaikka olimmekin seurustelleet vasta muutaman kuukauden. No, mies ei ollutkaan yhtä onnellinen kuin minä ja vaati aborttia. Olin häneen todella rakastunut. Hän sai pääni käännettyä ja kaikenmaailman keinoilla hän vaikutti minuun niin, että päädyin aborttiin. Taas. Kun heräsin oli minulla todella tyhjä olo ja silloin päätin että en ikinä, ikinä enää tekisi aborttia. Olisi tilanne mikä tahansa. Jatkoimme seurustelua ja hänestä alkoi tulla esiin piirteitä joita en voinut edes kuvitella ihmisessä olevan. Hän oli todella narsistinen, käytti minuun henkistä vakivaltaa joka myöhemmin muuttui myös fyysiseksi. Abortti kummitteli taustalla ja olin hänelle todella katkera siitä, että annoin sellaisen p*skapään vaikuttaa päätökseeni. Parin vuoden jälkeen sain erään riidan päätteeksi kunnolla turpaan ja pakenin tavarat mukanani turvakotiin hänen ollessa töissä.

Ensimmäistä aborttia en ole juurikaan katunut, tätä toista kyllä. Silloin eromme aikaan kun ajattelin asioita, lohduttauduin sillä että kaikella on tarkoitus. Edes jonkinlainen. Mikäli olisin pitänyt tämän 2. lapsen, olisin todennäköisesti roikkunut siinä helvetillisessä parisuhteessa lapsen vuoksi ja hänkin olisi saanut osansa isänsä väkivallasta ja vallanhimosta. Ja todellakaan sellaista isää kuin tämä mies oli, en lapselleni missään nimessä olisi halunnut!

aikaa kului ja tapasin aviomieheni. Menimme naimisiin ja aloimme puhumaan lapsista. Silloin aloin todella " pelätä" päätösteni seurauksia. Olin tullut uskoon ja kun jätimme ehkäisyn pois olin varma, etten saa enää lapsia. Että Jumala rankaisee minua koska minulla olisi ollut 2 mahdollisuutta saada terve lapsi (enhän tietenkään mistään tiedä olisivatko olleet terveitä) niin enää en ole sitä ansainnut. Kas kummaa, tulinkin hyvin nopeasti raskaaksi.

1. ultrassa kaikki oli hyvin siihen asti kunnes kätilö kertoi että vauvalla on turvotusta huomattavasti yli normaalien rajojen ja passitti meidän istukkabiopsiaan eli istukkanäytteeseen josta katsotaan ovatko lapsen kromosomit normaalit. Taas pelkäsin. Itkin päivät, itkin yöt. Olin varma että nyt minä saan palkkani ja maksan siitä, että en halunnut lasta vaikka sitä kaksi kertaa minulle tarjottiin. En ainakaan tervettä lasta. Pelkäsin lapsen puolesta. Pelkäsin oman mielenterveyteni puolesta ja rukoilin. Rukoilin anteeksi antoa. Kaduin.

Lapsen kromosomit olivat normaalit ja vaikka koko raskauden ajan nousi pintaan vaikka mitä epäilyksiä lapsen terveydentilasta niin juhannuksena 2005 meille syntyi terve tyttö.Olin 32 vuotias ja äiti.

Kun katsoin miestäni ja lastani ja sitä, kuinka täydellisiä ja ihania he olivat, tiesin että ainakin Jumalalta olin saanut anteeksi.

Tulin nopeasti uudelleen raskaaksi ja toukokuussa 2006 meille syntyi terve poika. Olen nyt siis kahden lapsen äiti. Ja kahden lapsen äitinä pidän itseäni edelleenkin. Toki joskus mietin, millaisia nämä kaksi olisivat olleet mutta en kovin tarkasti. Katson ihania lapsiani ja taas jälleen kerran lohduttaudun sillä, että jos olisin tehnyt toisin silloin joskus, ei minulla olisi nyt aviomiestäni ja tätä perhettä, mitä rakastan yli kaiken. Tätä perhettä mitä aina halusin yli kaiken.

Kukaan ei saa päättää puolestasi mitä teet, kukaan ei saa vaikuttaa päätökseesi. Sinun on tehtävä tämä vaikea ratkaisu aivan itse, jatkatko raskautta vai et. Onneksi sinulla on kuitenkin vielä aikaa miettiä eikä päätöstä tarvitse tehdä hetkessä.

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että nyt kun olen äiti tiedän että mikäli olisin tehnyt toisin ja pitänyt lapsen/lapset niin en ikinä olisi tullut sitä päätöstä katumaan. Lapset ovat niin ihania ja ilman heitä ei elämällä ole samanlaista sisältöä. Tätähän en tiennyt silloin. Mutta päätös että teet abortin, sitä voit tulla katumaan hyvinkin paljon. Sitä, miten ihminen sen käsittelee tai mitä seurauksia siitä voi tulla, ei voi tietää etukäteen, mutta aborttipäätöksestäkin selviää. Aika tekee tehtävänsä, sinun on vain nyt punnittava ajatuksiasi todella tarkkaan.

Mikäli päädyt aborttiin niin ainoa joka sinut tuomitsee on sinä itse. Jumala antaa anteeksi ja muiden ihmisten puheilla ei ole yhtään mitään väliä. He eivät elä sinun elämääsi. Se, osaatko/pystytkö antamaan sen itsellesi anteeksi on sinusta itsestäsi kiinni. Minä olen pystynyt. Asia kulkee mukanani lopun ikäni, mutta ei enää vaikuta elämääni tai jokapäiväisiin ajatuksiini oikeastaan mitenkään.

Teit miten teit, niin kaikella on tarkoitus. Minä lohduttaudun sillä, että minun tarkoitukseni oli löytää aviomieheni ja perustaa hänen kanssaan perhe. Ei kenenkään muun.

Mikäli epäröit aborttia, älä tee sitä. Takaan että et ikinä tule katumaan lastasi. Jos kuitenkin päädyt aborttiin ja asia alkaa joskus " kalvamaan" mieltäsi niin muista että ihmiset tekevät virheitä. Se on inhimillistä ja niin yksinkertaista. Älä soimaa itseäsi turhaan koska silloin kun teit päätöksen, se tuntui oikealta silloin. Anna itsellesi anteeksi ja jatka elämääsi, elämälläsi on aivan varmasti sinulle vielä paljon annettavaa. Ei yksi virhe pyyhi kaikkea tulevaa hyvää pois.

Mutta päätös sinun on tehtävä aivan itse, älä anna kenenkään vaikuttaa siihen. Tee niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu.

Paljon voimia sinulle vaikean päätöksesi edessä ja lähimmäisen lämmin halaus. Rukoilen puolestasi ja lähetän sinulle suojelusenkelin ensi yöksi jotta saisit kunnon yöunet :)

Eteenkin zubuun pitkä viesti meni selkäytimeen asti, niin vaikuttava se oli. En tehnyt päätöstä kuitenkaan vastauksienne perusteella vaan päätin itse. Pidän lapsen, en pysty tekemään aborttia. Vielä muutama päivä sitten mietitytti kovasti, mutta nyt olen jo hypännyt aidan toiselle puolelle eikä sieltä ole enää paluuta takaisin. Jatkan matkaa lapsi masussa tästä eteenpäin ja hyvin meillä menee toivottavasti. Kauniit talviterveiset teille kaikille!

Te pärjäätte varmasti ja sinusta tulee hyvä äiti!



Kaikkea hyvää tulevaisuuteen :)



T: zubuu

Ihana päätös! olen onnellinen puolestasi. Mieti sitten kun olet saanut lapsesi syliin että jos olisit antanut " tapattaa" sen.. on kauheaa kuulla edes puhuttavan abortista! Jumala on tarkoittanut jokaisen lapsen tähän maailmaan. Iloitkaamme heistä ja rakastakaamme koko sydämestä! =)

Olin vasta 13v kun tulin raskaaksi. olisin ollut 14v kun lapseni olisi syntynyt. en edes harkinnut että olisin pitänyt lapsen koska olin vielä lapsi itsekkin. nyt vuosien jälkeen tulee pintaan tunteita että mitä jos olisinkin pitänyt lapsen hän olisi nyt 8v.

mutta aina tulee järkiin ja toteaa että se oli ainoa oikea ratkaisu.



Nyt minulla on aivan ihana 1v poika vaikka jo raskausajan alusta tiesin olevani yksin lapsen kanssa en edes harkinnut aborttia. Enkä todellakaan kadu sitä hetkeäkään.

olen tehnyt itse abortin kun olin 16. todella vaikea päätös,mutta minulle oikea,en olisi pystynyt huolehtimaan pikkuisesta,hädin tuskin itsestäni. tottakai se kaduttaa joskus,aika kylmä ihmisen pitää olla jos ei pahaa mieltä sellaisesta saisi. ei sitä koskaan unohda,jotenkin sitä ajattelee omana pikkuisena ikuisesti vaikkei syntynytkään. asian kanssa oppii vähitellen elämään sekä hyväksymään omat syynsä miksi teki sen. sun täytyy miettiä,miettiä ja vielä kerran miettiä mitä sä teet.. ja jutella vaikka lääkärin,äidin,siskon tai kaverin kanssa. entäs lapsen isä,oletteko väleissä..? yrtä nyt kuitenkin ehjänä selvitä sun päätöksen kanssa,mikä se nyt tulee olemaan.