Miksi perhepäivähoitaja saa kuolemantuottamussyytteen, mutta 2 lasta hukuttanut äiti ei?
Nyt kysyn lakia tuntevilta, että miksi perhepäivähoitaja saa syytteen kuolemantuottamuksesta, mutta mm. viime syksynä 2 lasta hukkumaan päästänyt äiti ei? Näin ainakin ymmärsin, että äitiä ei syytetä mistään.
Perhepäivähoitaja saa syytteen myös virkavirheestä, mikä on täysin oikein. Myös kuolemantuottamussyyte on oikein.
Mutta millä logiikalla äiti saa päästää lapset hukkumaan, mutta perhepäivähoitaja ei? Vanhemmat saavat siis tehdä ihan miten haluavat oman lapsensa suhteen, jättää valvomatta joen ääreen jne.? Virkavirhesyyte on selitettävissä, koska kyseessä oli työtehtävä. Mutta kuolemantuottamus on kuolemantuottamus, oli kyseessä sitten äidin toiminta tai työssäolevan ihmisen toiminta.
Vai väitättekö, että oma äiti saa pukea sisällä yhtä lastaan niin että 2 muuta hukkuu, mutta perhepäivähoitaja ei?!?!?
Missä logiikka, tunteeko Suomen laki tällaista erottelua?
Kommentit (13)
Jos olet työtehtävässä, ja jos olet koulutettu, vastuukin on suurempi.
Esimerkiksi jos kadunmies jättää puliukon elvyttämättä osaamattomuuttaan(mutta soittaa hätäkeskukseen), hänen osaltaan kuolemantuottamus ei täyty, mutta samassa tilanteessa oleva lääkäri on eri asemassa.
Äiti ei siis tietenkään tahallisesti saa jättää lapsiaan vaarallisiin paikkoihin, mutta jos äiti vaikka saa 15 lasta eikä siksi ehdi koko ajan katsoa jokaisen perään, hän ei silti syyllisty rikokseen, ja kotioloissa elävänä hänellä on eri tilanne, hän ei ole koskaan työtehtävässä.
Pph on toisaalta velvollinen tekemään riskiarviota hoitotavoistaan, hänen vastuullaan on, jos ottaa liikaa lapsia hoitoon, tai jos päästää lapset ulos ohjeidenvastaisesti yksin.
Osittain kyllä kyse on tapauksen yksityiskohdista, ns. kokonaisarviosta, jonka syyttäjä tekee. Näitä yksityiskohtia ei koskaan voi lehdestä lukea. Tosiasia itse asiassa on, että lehdet kirjoittavat otsikoilla ja niistä jää väärä käsitys: kun oikeudenkäyntejä seuraa tai vielä paremmin, jos niihin itse valmistautuu, ei omaa juttuaan meinaa tunnistaa lehdistä.
eiköhän tuokin äiti-poloinen ole rangaistuksensa saanut. Ihmettelen suuresti, mikä elämäntehtävä joillakin on peräänkuuluttaa tällaisten rankaisun/rankaisemattomuuden perään??? Eikö ole parempaa tekemistä?
Oletteko kuulleet empatiasta? Tuo äiti takuuvarmasti katuu lopun ikäänsä, että pienet pääsi edeltä pihalle, ja tekisi kaiken toisin, jos vain voisi. Jos osaisitte asettua toisen asemaan, tuntea vähän empatiaa, ette täällä pohtisi rangaistuksen tärkeyttä.
Jos ei teidän elämässä ole tärkeämpää, menkää nukkumaan, pliis.
kunhan viel osais tohon vastata =/
Äiti saa tappaa, hoitaja ei. Just just...
syyntakeettomuus, ei ole ymmärtänyt tekoa/seurauksia
Se on nimittäin paras ikinä av:lla näkemäni.
Suomen laissa ei ole pykälää vanhemmille jotka omaa huolimattomuuttaan aiheuttavat lapsen hukkumiskuoleman ellei syynä ole humalatila tai muu vastaava.
Vahinkoja sattuu mutta niitä ei saa sattua hoitajalle.
Itse voivat päättää minkä ikäisen päästävät ulos ilman valvontaa. Päivähoidossa ei minkäänikäistä saa jättää valvomatta. Siinä se ero on.
Ja teko on sama oli äiti, isä, perhepäivähoitaja tai kuka tahansa.
Miksi tätä lakipykälää ei kuitenkaan toteuteta kun kyseessä on äiti (tai isä)?
Aion selvittää tämän asian perin pohjin.
Katsooko laki että mikäli kuolemantuottamus aiheutuu vanhempien toimesta, ei syytettä nosteta?
Mistä asiaa voisi tarkistaa eli sanooko laki, että heitteillepano ja kuolemantuottamus koskevat rikoksena myös äitiä ja isää? Tässä on selvä ristiriita, mikäli lapsen hukkumaan päästänyt pph saa rangaistuksen mutta äiti ei....