Miten leikkaat tytön hiukset?
Olen itse leikannut tähän asti, ikää tytöllä 2v. Tuntuu, että aina tulee " kattilakampaus" , siisti mutta vähän typerän näköinen. Ei anna olla millään tavalla kiinni, joten etuhiuksia ja sivuilta pakko lyhentää välillä.
Vinkkejä siis kyselen!
Kommentit (17)
etenkin jos äiti on itse leikannut Fiskarseilla!
Vie kampaajalle, ja leikkauta kaunis polkkatukka, tai joku muu oikea malli hiuksiin.
Meillä on laitettu pinnejä ja ponnareita heti kun tukkaa alkoi olla tarpeeksi, joten tyttö on niihin tottunut.
Meillä tyttö 2v4kk ja nätti polkkatukka, olen ammattilaisen antanut leikata aina... en todellakaan ala itse niitä yrittämään kun niitä on nähty ja kauheita on!!
Onhan se kätevä, mutta ihan hirveän näköinen. Ja nyt kun otsatukka on, sitä on tosi vaikeaa kasvattaa pois pieneltä
ei tulisi mieleenkään viedä minnekään kampaamoon, kun jo neuvolassa päänmittaus aiheutti puolen tunnin huudon!
Jos kampaajalle voisin viedä, tekisin sen toki enkä kyselisi täällä ohjeita.
t:ap
tyttö nyt 2-v. ja pidetty 4kk ikäisestä ponnaria ja pinnejä kun alkoi hiukset olemaan silmillä (oli pitkä tukka jo syntyessään) joten on kyllä tottunut niihin.
Muutama kerta ollaan käyty tasamassa latvat kampaajalla ja meidän tytöllä ei myöskään ole otsatukkaa van hiukset ovat " tasapitkät" lapaluihin asti joten niitä on helppo laittaa ponnarille, yms...
Itse en kyllä lähde tyttöni hiuksia leikkaamaan sillä en ole kampaaja ja kuten joku jo sanoi annan mielummin ammattilaisen hoitaa hiusten leikkuun ja sitäpaitsi tyttömme odottaa aina innoissaan että pääsee kampaajalle =)
Vierailija:
ei tulisi mieleenkään viedä minnekään kampaamoon, kun jo neuvolassa päänmittaus aiheutti puolen tunnin huudon!Jos kampaajalle voisin viedä, tekisin sen toki enkä kyselisi täällä ohjeita.
t:ap
Jos haluat kasvattaa tyttösi hiuksia niin auttaisiko ap jos menisit tyttösi kanssa ostamaan jotain kivoja pinnejä, tms.. jotka tyttösi saisi itse valita?
Meillä tyttö ainakin rakastaa kaikennäköisiä pinnejä ja hiusjuttuja joissa on jotain " tilpehööriä" tai koristeita ja käy sitten ihailemassa niitä peilistä kun ovat kiinni hiuksissa.
T: äiti jonka juuri 3v täyttänyt tyttö ei enää kuulemma halua " vauvojen ottatukkaa" (helpotus äidillekin, joka ei tykkää otsahiuksista)
Vierailija:
Ja nyt kun otsatukka on, sitä on tosi vaikeaa kasvattaa pois pieneltä
Vierailija:
ei tulisi mieleenkään viedä minnekään kampaamoon, kun jo neuvolassa päänmittaus aiheutti puolen tunnin huudon!Jos kampaajalle voisin viedä, tekisin sen toki enkä kyselisi täällä ohjeita.
t:ap
Pinnitkin on kokeiltu, tykkää kovasti katsella niitä mutta antaa niiden olla päässä 10 sekuntia.
Noh, eipä sitten vissiin apua täältä.
t:ap
Ihan hyvin sujui, kun viikkokausia puhuttiin asiasta, kampaajalla istuttiin äidin sylissä rusinapaketin voimalla ilman viittaa ja sumutepullolla kastelua.
Nyt elellään otsatukan kanssa, ja onhan se helpotus, kun siihen päähän ei tarvitse päivittäin koskea. (emme kampaa joka päivä, koska silkkihiukset pysyvät selvinä muutenkin)
Ei kai kukaan pysty virtuaalisesti leikkaamaan sun lapsesi tukkaa, jos ei vieraat saa tulla lähellekään. Jos ainoa vaihtoehto on se, että leikkaat keittiösaksilla pottakampauksen, tee se.
Vierailija:
Pinnitkin on kokeiltu, tykkää kovasti katsella niitä mutta antaa niiden olla päässä 10 sekuntia.Noh, eipä sitten vissiin apua täältä.
t:ap
niin roikkukoon tukka silmillä. Jonkun ajan päästä se huomaa, että on kivempi olla, kun ei ota pinnejä pois.
Meillä vähän alle 2v tyttö repi aluksi hiuslaitteet HETI pois. Kun on tukka roikkunut silmillä, nyt antaa jo osan päivää pitää " pikkumyytöyhtöä" pään päällä. Onpa pari kertaa itse tuonut hiuspompulaa mulle ja halunnut sen päähänsä!
Tytölle leikattiin ihan ok polkkatukka, mutta yhden " pykälän" jouduin kyllä itse tasaamaan kotona. Pää pyöri mallikkaasti kampaajantuolissa nääs.
Poika taas istui rauhallisemmin kuin tyttö. Heilautteli kuitenkin välillä vähän päätään. Kampaaja sanoi, " ei leikata nyt enempää niin jää hyvä muisto ekasta kampaamokäynnistä" . Kampaus oli karsea. Siellä täällä oli leikkaamatta jääneitä kohtia ja pyörteenkohdalta ja muualtakin oli leikattu väärin eli niin, että näytti ihan " pykäläiseltä" . Olisi kyllä ollut aihetta valittaa, kun kotona huomasin kaikki epäkohdat. Näytin sitten sukulaisille mitä jälkeä kampaaja oli saanut aikaiseksi. Olisikohan osannut surauttaa laitteella sängeksi? Olisi ainakin ollut siistimpi. No, nyt minun leikkaamani hiukset näyttävät hyvältä sukulaistenkin mielestä. Olenkin tämän jälkeen leikannut molempien lapsien hiukset itse kotona. On tullut parempaa jälkeä, kuin kampaajalla.
Itse kävin vielä kerran kampaajalla, joka ei osannut leikata lasteni hiuksia. Osaa leikata minun hiukseni paremmin kuin muut kokeilemani kampaajat. Tuntuu siltä, että hän saattoi leikata lasteni hiukset huonosti siksikin, ettei halunut käyttää leikkuuseen enempää aikaa. Potuttaa!!! Vaihdan kyllä omienkin hiusteni leikkaajaa tästä hyvästä.
Meil myös kotona kaks vee tyttö joka vieläkin vierastaa tosi paljon. On vierastanut jo 2kk lähtien ja kaikkia. Nyt jo hippasen helpottanut et ei rupee huutaa kurkkusuorana jos joku kattoo, mut ei edelleenkään mene harvemmin käyvien vieraiden syliin tai liian lähelle. Ja meillä käy vieraita usein ja me käydään säännöllisesti ihmisten ilmoilla. Ainoo supervierastaja meitin perhees on toi kuopus.
Sit ap:lle. Mä leikkaan meitin 2veelle aina semmoisen siistin pienen otsatukan, eli en tuolta puolesta päästä repästyn ja korvalta korvalle leikatun, koska ne on ihan järkkyjä.
Siistin pienen otsatukan saa kun ottaa sormien väliin ihan muutaman sentin syvyydeltä ja 4-5sentin leveydeltä tukkaa ja napsasee sormien välissä sopivaan pituuteen. siitä tulee ihmeen suorakin. (oon ihan ammatiltani kampaaja, mut kun noi pienet on niin nopeita pään liikkeissään et tollein sen tukan saa varmimmin suoraksi). ei toimi tosi paksuun ja vahvaan tukkaan)
Ei toi meitinkään muksu pidä pinnejä/pompuloita päässä kun sen hetken ellei sit unohda niitä pidemmäksi ajaksi. Niitä sivuhiuksia on vaan paijailtava sinne korvan taakse aina välillä etteivät tule silmille.
ihan hyvin. Ota ensin selvää että kampaaja on " tottunut lapsiin" .
t.kampaaja
ei tulisi mieleenkään viedä minnekään kampaamoon, kun jo neuvolassa päänmittaus aiheutti puolen tunnin huudon!
Jos kampaajalle voisin viedä, tekisin sen toki enkä kyselisi täällä ohjeita.
t:ap
[/quote]
Meillä tyttö 2v3kk. Otsatukka on leikattu, muttei kattilatyyliin, takaa hiuksia on siistitty sitä mukaan kun kasvavat.