Paha olla, mies masentunut. Vinkkeja?

Tilanne siis se etta mina ja mies molemmat masentuneita, mies ilmeisesti viela enemman kuin mina. Pyysin muutama paiva sitten miesta muuttamaan pois, kun tilanne alkoi olla niin sietamaton. Miehen kaytos satuttaa ja vie kaikki voimani ja riitely alkoi olla jokapaivaista. Lasten takia sitten paatimme ottaa vahan etaisyytta. Uskon kylla etta asumusero oli paras ratkaisu lasten kannalta, koska muuten emme saaneet riitelya loppumaan. Aluksi tuntui ihan hyvalta tama ratkaisu, mutta nyt on iskenyt sietamaton ahdistus. Rinnassa puristaa. Rakastan ja ikavoin miestani, olen huolissani hanen kunnostaan. Toisaalta saman katon alla oleminenkin ahdistaa ja satuttaa, silla en kesta enaa mieheni henkista torjumista. Elatan toivoa etta mieheni tilanne helpottaisi pian, jotta voisimme koittaa yhdessa asumista taas, jos mies silloin viela haluaa. Tuntuu etta oma masennuskin on nyt eron myota taas syventynyt, enka jaksa oikein huolehtia enaa kodista ja pienista lapsistammekaan. Mies kylla tapaa lapsiaan, ja yrittaa auttaa, mutta suurimman osan ajasta olen lasten kanssa yksin.



Minulla ei ole laakitysta, mutta kayn terapiassa. Miehella ei ole mitaan hoitoa. Puhuin hanelle eilen, etta kannattaisi hakea apua, ja han oli kylla kiinnostunut laakityksesta, mutta sanoi etta ei halua tavata laakaria, eika varsinkaan puhua asioistaan kenellekaan. Ilmeisesti hapea on liian suuri, eika han taida siis olla viela valmis terapiaan. Mies uskoo etta masennus paranee, jos elamme vahan aikaa erillaan, eika hanen tarvitse kuunnella jatkuvaa riitelya. Mies uskoo myos ettei terapiasta ole apua, koska masennus sai alkunsa lahiomaisen kuolemaa seuranneista talousvaikeuksista. Han uskoo, etta jos raha-asiat ovat kunnossa, mielialakin paranee. Toisaalta luulen etta miehen masennus estaa hanta ajattelemasta jarkevasti, ja tekemasta jarkevia suunnitelmia rahatilanteen korjaamiseksi. Han on varmaan vain liian vasynyt, liian pohjalla osatakseen ajatella jarkevasti. Nyt han on jarjettoman kunnianhimoinen, pitaisi saada jarjettoman isoja rahasummia samantien. Hanella ei riita voimia suunnitella pitkalla tahtaimella.



Mita ihmetta tassa pitaisi tehda? Auttakaa kiltit! Teinko oikein kun ¿hylkasin¿ mieheni?. Mika voisi auttaa mieheni tilannetta? Voisiko pelkka laakitys ilman terapiaa auttaa miestani? Mita mina voisin tehda hanen hyvakseen., mutta miten voisin tukea miesta? Mies ei halua puhua ongelmistaan, ei halua ajatella niita, koska ne ovat liian tuskallisia ja hapeallisia. Han tuntee epaonnistuneensa, eika halua kenenkaan muun tietavan kuin minun. Pitaisiko minun yrittaa puhua asioista miehen kanssa, yrittaa saada hanta avautumaan? Ja miten voin saada hanet luopumaan korkeista, mahdottomista tavoitteistaan?



Kiitos! Taman kirjoittaminenkin helpotti jo pikkasen ahdistusta.