Tuntuuko kenestäkään joskus, että lapsi näkee enemmän kuin sinä näet, siis henkiä tms...

Olen yrittänyt miettiä, että ehkä ehkä se onkin normaalia ja tavallista, ehkä me aikuiset olemme usein vain niin kiireisiä ja touhuissamme, ettemme aina lastemme kanssa huomaa tätä. Joka tapauksessa usein melkein hätkähdän näitä hetkiä, vaikka ne ovat kuitenkin toisaalta suuremmoisia. t. 38

Vierailija:

Meidän tyttömme oli viime syksynä 3,5-vuotias. Olin saanut juuri kuulla ystäväni menehtyneen aivoverenvuotoon 35-vuotiaana. Olin järkyttynyt tietysti ja ajattelin kovasti ystäväni tytärtä, joka jäi ilman äitiä 8-vuotiaana. Itkeskelin ja olin helpottunut siitä, ettei oma tyttöni ollut näkemässä. Leikki ulkona niin, että näin ikkunasta. Päätin, etten puhu asiasta mitään, ettei lapsi ahdistu. Kokosin itseni ja aloin tehdä ruokaa.

Tyttö juoksi hetken päästä sisälle ja suoraan minun kaulaani sanoen: " Äiti, mä olen niin iloinen, ettet sä ole kuollut!"

Toisen kerran ajattelin yhtä sanaa ja hetken päästä tyttö toisti sen!

Tyttö on myös sanonut pitäneensä minua sylissään, kun minä olin vauva...

Oli aivan kauhuissaan, osasi silloin jo puhua jonkun verran ja selitti kuinka ei voi mennä pihalle koska siellä on pikku-ukkoja. Ei muista enää vanhempana mitä näki, me ei äidin kanssa nähty pihalla yhtään mitään. Se oli aika pelottavaa.

viimeksi karmi oikein kunnolla, kun kävelin lapsi rinkassa metsässä, jonka toisesta päästä viime vuonna löysin teltan riekaleet. Lapsi ei ollut mukana silloin. Nyt kävellessäni lapsi osoitti metsään ja sanoi, teltta rikki, piilossa metsässä. Vähän alkoi kylmäämään... Tuo teltta on luultavasti ollut jo kymmeniä vuosia metsässä, itse törmäsin siihen vime kesänä, kun olin sienestämässä. Ja lapsi ei ollut tuolloin mukana, enkä ole hänen kuullen puhunut, että siellä metsässä sellainen olisi.



Muutenkin puhuu välillä kovin outoja. Sellaisia, mistä ei pitäisi hällä olla tietoakaan. Tuossa pari pvää sitten vähän tarkemmin pidin silmällä pienlentokonetta sen jälkeen kun tyttö oli oli kauhuissaan sanonut, lentoi (tarkoittaa lentokonetta) putoaa. Lenteli tosi matalalla ja itsekin epäilin mielessäni, josko koneessa joku vika...Mutta ääneen en sellaista puhunut.



Muitakin outoja juttuja on ollut, mutten niitä tähän hätään muista. Vauvana muistaakseni myös vilkutellut jollekin, iloisena, kuin olisi hyväkin ystävä, jolle vilkuttaa.



Esikoinen ei tälläisiä tehnyt.

Vanhempi poika istui alla vuoden ikäisenä lattialla leikkimässä, nosti yhtäkkiä katseensa parvekkeen ovelle päin ja alkoi nauraa, käänsi päätään ihan kuin olisi seurannut jotakuta ja konttasi sitten vielä eteiseen saattamaan. Olimme kaksin kotona.



Nuorempi kysyi parivuotiaana mummolassa nukkumaan mennessämme, että kuka tuolla peilissä on? Huoneessa oli siis mummon pukeutumispöytä ja siinä peili. Minä en nähnyt peilissä muuta kuin vastakkaisen seinän, vaikka kuinka yritin tiirailla. Tenava sanoi että ei pelota, hei hei, hyvää yötä, ja nukahti.



Näitä riittää, varmaan näkevät paljonkin porukkaa mutta eivät tule kertoneeksi asioita joita eivät pidä mitenkään erikoisina.

näki pihapuussamme " avaruussedän" . Käskin pyytää kaffille. Mutta setä ei halunnut kuulemma tulla.

Tuntui aika jännältä, kun poika katsoi ihan niin kuin näkisi jotain, ja oli samalla tavalla ilahtunut kuin silloin kun tulee vieraita.

Remontin takia lasten kerrossänky oli tilapäisesti sijoitettuna ruokailuhuoneen nurkkaan. Me vanhemmat nukuimme edelleen yläkerrassa.

Eräänä iltayönä havahduin ääniin alakerrasta. Poika 5 v. kuului olevan hereillä. Lähdin alas katsastamaan, mikä lasta valvotti. Poika vähän itkeskeli ja oli puolinukuksissa. Kysyi sitten: miksi äiti tulit taas tänne, miksi äsken kävit minut herättämässä? Olin hetken hiljaa ja asnoin, että tulin nyt vasta alas enkä ollut häntä aiemmin herättänyt. Poika valahti ihan kalpeaksi, parahti pelästyneeseen itkuun ja väitti, että olin varmasti käynyt hänet herättämässä.



Ehkä näki unta, ehkä jokin muu havahdutti : (

poikani kerran alkoi parkua kun näki jotain portaiden alla no onneksi " möröt" ovat hävinneet

Hänellä on ohimolohkoepilepsia.

Äiti sanoi, että se oli varmaan aamu-unisena nähtyjä puoliunia, mutta olen edelleen vakuuttunut, että se oli enkeli. Enpä usko, että minun luonani enää on enkeleitä... Toivottavasti käyvät lapseni luona.

mutta joskus tulee jännä olo kun esikoinen saattaa yhtäkkiä oikein säpsähtää ja havahtua ja kysyy sitten että mikä tuo ääni oli... vaikken siis itse ole kuullut yhtään mitään. Mutta saattaahan olla että ulkoa kuulunutkin jotain muttei vaan minun korviini yltänyt..

Sinä et voi tuomita toisia, vaikka olisit kuinka paljon näkijää hyvänsä. Ja sen vain sanon että tässä asiassa erehdyt. Minäkin näen. Minä todellakin näen, tuntemattomien ja tuttujen tulevaan, nykyhetkeen ja menneeseen. Koen paljon muutakin " yliluonnollista" kuin vain tuota näkemistä. Ja minä olen yksi heistä jotka tällä(kin) palstalla vastailee ihmisten kysymyksiin.

Minulla ja heillä on halu auttaa toisia. Miksi pitäisin lahjani piilossa, kun voin sen avulla auttaa toisia kanssakulkijoitani? Rakkaus on se sanoma, jota meidän pitää täällä levittää. Olkoon se tapa sitten mikä hyvänsä. Sinä varmasti sen tiedät. Tämä on minun tapani osoittaa kiitollisuuteni lahjasta jonka olen saanut, etkä sinä voi sanoa että olen pelkkä huijari sen takia.

Missä on suvaitsevuutesi? Ja muistathan.. älä nosta itseäsi jalustalle. Pudotus voi olla liian rankka.

Vierailija:

Minä näen, olen aina nähnyt. Tulevan ja menneitä. Koskaan en ole asiaa kuuluttanut, meillä kyky kulkee suvussa. Ei tulisi mieleenikään aloittaa täällä keskusteluja " näkijä vastaa, kysy jotakin" jne. Nuo henkilöt eivät todellakaan ole näkijöitä, provoja.

Olen kertonut vastikään täällä vastauksen kysymykseen, joka on pitkään askarruttanut suomalaisia. Ottakaa se todesta, sielut saavat rauhan.

Kammottaa ajatellakin, edustaako tällainen suomalaisten keskivertoasennetta. Kaipa taikauskoisia on paljon, kun kerran kolmasosa suomalaisista ei uskonut evoluutioonkaan, vaan kuka tietää mihin...

muutakin hassua sattunut, mutta en jaksa kirjoittaa : )

että " just nyt" tuntuu et on katsottava mitä lapsi tekee ja jos ei sillä silmän räpäyksellä olis katsonut olis käynyt jotain.

ei voi olla aina sattumaa...

kuten täällä kirjoitti sen auto, turvavyö pois tilanteen joku, saman tapaista meinaan.

tai se että, usein käy niin että mummoni on juuri ajatellut minua tai minä häntä kun puhelin soi ja siellä on mummo tai minä.

lapset myö muistaa yhtä äkkiä tosi vanhoja juttuja mitä luulis että ne ei millään voi muistaa.

Kaipa sitä osaa lapsena olla avoimempi kaikelle, aikuistuessa tulee joku suodatin silmiin ja mieleen. Meidän esikoinen oli 2-vuotias kun muutimme ja entisessä kodissa oli selvästi jotain jonka vain hän näki. Keittiöstä ja makuuhuoneesta näki eteiseen ja usein lapsi kääntyi syöttötuolissa eteisen suuntaan tai kurkisteli pinniksestään ja sanoi että " täti tuolla" . Yöllä usein heräsi huutamaan peloissaan ja selitteli nähneensä jonkun tädin vieressä.

Kirjoitin tästä Elleihin Yliluonnollisia ilmiöitä-palstalle ja siellä yksi avulias näkijä auttoi, katsoi ja lähetti eteenpäin eksyneet meidän kotoa. Jännä homma mutta auttoi, ei enää näkynyt tätejä. Sama näkijä puhdisti myös vanhempieni talosta ylimääräiset " eksyneet" ja muuttui tunnelma sielläkin.

etsin aina toiveikkaana oikeasti yliluonnollista tapausta. Mutta tässäkin ketjussa suurin osa jutuista on mahdollista selittää joko ihan sattumalla tai muulla. Esim. juuri joku isoäidin tunnistaminen kuvasta. Voihan olla että lapsi osoitti ihan sattumalta isoäitiään. Tuskin siinä kuvassa kumminkaa satoja ihmisiä oli. Aika suuri on silloin todennäköisyys, että sormi osuu oikean päälle. Tai ehkä siinä mummossa oli vaan jotain sukunäköä. Lapsilla on hämmästyttävä kyky hahmontunnistukseen. Meidänkin alle 2,5-vuotias poika sanoi että täti menee tiellä, vaikka ihmistä juuri ja juuri näkyi puskien välistä. Siitäkin lyhyestä vilauksesta kaukaa osasi erottaa että on täti eikä setä.



Maailmassa tapahtuu vaan yksinkertaisesti sattumia. Sadat, tuhannet ihmiset kaikkialla maailmassa uneksii jonain tiettynä yönä laivasta myrskyisellä merellä. Vain se uni, joka nähtiin seudulla jolla tapahtuu laivaonnettomuus, koetaan enneuneksi. Ja niin edelleen. Mielelläni uskoisin, mutta vaikeaa se on kun on liian analyyttinen :).

Vierailija:

alkaa autossa hokea poliisi, mitään ei vielä näy. Kun ajetaan niin sielläpä on poliisit!!

Oletteko kuulleet MIELIKUVITUKSESTA, joka on lapsilla hyvin villi????

Siinä oli joku museo tai vastaava ja isä, äiti ja tytär 2v. olivat kierroksella. Koko kierroksen ajan lapsi oli huutanut ja itkenyt että " miksi tuo ruma täti seuraa meitä" .

Myöhemmin samana kesänä joku vanhempi naisihminen oli kiitellyt että olipa teillä mukava opas tuolla yläkerrassa ja pukeutunutkin oikein vanhanajan tyyliin. Ja museon ainoa opas oli siellä alakerrassa...