Kuvitteellinen tilanne. Alkaisitko kummiksi? Meillä ei olisi ketään ketä pyytää

Pelottavaa... sääliksi käy.

jostainhan se ystävyys aina alkaa ja voi sit kestää lopun elämää.



ei aina ne olemassa olevat ystävyyssyhteet ole niitä kaikkein kestävimpiä, kyllä se uusikin ystävä voi olla se sielunsisko :)

Ainakin mulle tuli ekana mieleen että mikäköhän teissä on vikana kun ei teillä sen vertaa ystäviä ole että kummeja löytyisi.

Seuraava lapsi olisi jo viides ja jokaisella edellisellä on jo neljä jokaisella. Jos ei halua isovanhempia pyytää, vapaita sisaruksia ei ole ja osa kavereista kieltäytyy kunniasta eikä samoja halua pyytää niin ihan mahdollinen tilanne ap

sisaruksetkin ovat jo käytössä... seurakunnassa on käsitykseni mukaan " ammattikummeja" , näin olen käsittänyt.

ja toivottavasti myös me vanhemmat ystävystyttäisiin, ystäviä mulla ei liikaa ole!!

Silti vastaukseni on: en alkaisi. Jotenkin tuntuisi tosi tyhmältä alkaa täysin tuntemattomien vanhempien lapsen kummiksi. Mitä jos sitten ei synkkaisikaan?



Meille on siis kuudes lapsi tulossa ja kaikki sisarukset ja hyvät ystävät käytetty kummeiksi. Isovanhempia ei haluta pyytää. Mutta jostain muualta ne kummit täytyy keksiä kuin jonkun ilmoituksen avulla täysin tuntemattomia ihmisiä.

kaikki läheiset ystävät ja sukulaiset on käytetty. Toki on muutamia tuttavia mutta täytyy totuuden nimissä sanoa että mieluummin hankkisin ihan uuden tuttavuuden kummiksi kuin yhtäkään näistä jäljellä olevista ei-vielä-lapsellemme-kummeja pareista.

JOs haluaisit vain lahja-automaattia, joka mieluiten vielä ostaisi mitä pyydetään, niin en alkaisi. JOs taas oikeasti haluaisit, että lapsellasi olisi turvallinen ja luotettava aikuinen mukana elämässään, ja joka varsinkin vähän isompana viettäisi paljon aikaa lapsen kanssa, niin sitten.

Olen monesti puolivakavissani miettinyt, että pitäisikö perustaa " kummipalvelu" , jossa me kummilasta kaipaavat voisimme etsiä kummilasta, ja kummipulassa olevat vanhemmat kummeja. ;)



Uskon, että tuntemattomankin lapsen kummiksi ryhtyessään voisi kummin tehtävän täyttää hyvin ja molemminpuolista iloa tuottaen. Onhan noita kansainvälisiäkin kummiohjelmia, jotka tietysti toimivat vähän eri periaatteella, mutta alunperin tuntemattoman perheen kanssa niissäkin ollaan tekemisissä. Ja vaikkei kummilapsen vanhempien kanssa niin synkkaisikaan, niin jos välit nyt eivät ihan sotatilassa ole, pystyy vastuunsa tunteva aikuinen varmaan kuitenkin täyttämään kummin velvollisuutensa ilman kovin ihmettä kanssakäymistä muun perheen kanssa, edellyttäen siis, että vanhemmatkin ovat myötämielisiä.



Minä olisin ikionnellinen, jos jostain löytyisi vaikka ihan vieraankin perheen lapsi, jolle kelpaisin kummiksi. Olen vuosikaudet toivonut ja odottanut kummilasta, mutta meidän lähipiirissämme ei juurikaan ole lapsia syntynyt, joten kaikki kummiuspotentiaali minussa on vielä käyttämättä. Miksikään ökylahja-automaatiksi minusta ei valitettavasti olisi, mutta toki kummilasta muistaisin varojeni mukaan. Ja aikaani olisin tietysti valmis tarjoamaan. :)

Ystäviä ei mullakaan ole liikaa ja lapset on aina ihania!

siitä ei vaan kehdata puhua.

Jos on vaikka 4. tai 5. lapsi tulossa niin joku kaveri on saattanut jo vetää aiemmin sen herneen nenäänsä kun ei ole aiemmin kelvannut, eikä sitten halua myöhemmin syntyvän lapsen kummiksi suostua. (tuollaisiakin ihmisiä on, tunnen heitä!) Joillain pariskunnilla on kummeja ihan kauheasti ja jotkut sanoo suoraan että eivät lähde kummiksi kellekään...