Tuntuuko muista kotiäideistä, että elää työssäkäyvien kanssa ihan eri maailmassa

Onneksi en sentään seiso kynnyksellä...

Vierailija:

Lapset kahden vuoden ikäerolla, nyt kolme vuotta poissa työmarkkinoilta, lukuunottamatta joitakin keikkatyöpätkiä. Ihan pihalla olen!

Olet mielestäni kaiken YTIMESSÄ. Työssäkäyvät ovat pihalla - siis jossain sen ytimen ulkopuolella. Voisiko ajatella näinkin? '

Miksi vain kodin ulkopuolinen maailma koetaan joksikin TÄRKEÄKSI, josta ollaan PIHALLA, kun ollaan kotona.. Siinä mietittävää itse kullekin.

Laatikkomaista voi olla työssäkäyvänkin elämä. Sama työmatka aina, samat rutiinit, samat työkaverit ja samat työt. Sama kauppa- ja lapsenhakumatka, ja samat iltarutiinit.

Hiekkiksellä sentään voi aina tavata uusiakin ihmisiä ja aina voi vaihdellakin missä käy päivisin. Saa raitista ilmaa ja aurinkoa tai vettä niskaansa. Mutta pienet piirit voi olla kummassakin. Ellei sitten tee työkseen jotain jossa tapaa ihmisiä, eikä ole mitään liukuhihnatyötä, tai saa matkustaa edellyttäen että joku muu hoitaa sitten ne lapset.

Itse olen kolmen lapsen kanssa kotona, nuorin on 2 kk, ja aika pienet ovat ympyrät. Pari kertaa viikossa kaupassa, kerhokuljetuksia, joitakin kyläilyreissuja ja siinäpä se. Mutta tykkään.

täyttänyt kun viedään hoitoon. Vielä reilu vuosi kestettävää.

minusta se on ihanaa!

Terveisin 3 viikkoa kokopäivätyössä ollut 2,5-vuotiaan ylivilkkaan taaperon äitee=entinen kotiäiti.

Elämä on muuttunut, todellakin!

Luulin että kotona olo on rankkaa mutta oottakaahan kun käytte kokopäiväisesti töissä ja LISÄKSI hoidatte kodin ja lapsen tarpeet...

Lapset kahden vuoden ikäerolla, nyt kolme vuotta poissa työmarkkinoilta, lukuunottamatta joitakin keikkatyöpätkiä. Ihan pihalla olen!

On aika pieni reviiri millä liikutaan ja ollaan paljon kotiseinien sisäpuolella. Työssäkäyvät liilkkuvat kauemmas päivän mittaan, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Mä olen siis samaa mieltä kuin ap - elämme eri maailmoissa.



Itse en ole enää kotiäiti. Lapset aloittivat kesän lopussa päiväkodissa, mutta teen töitä kotona. Ja vaikka olen päivät fyysisesti kotona, olen henkisesti kaukana kotoa (paitsi nyt, kun lapsi sairastaa kotona..)



Minä taidan tällä hetkellä elää näiden kahden maailman välissä. Seisoskelen kynnyksellä.

Kotona on ninkuin kiinni kaikessa. Töissä kun menee ruokatunnille saa istua puoli tuntia ihan rauhassa ilman et täytyy nousta antamaan kellekkään lusikka ym.

ja ehdinkin jotain! työelämässä teen 16 tunnin päiviä ja näen vain päätteeni ruudun.

itse olen ihan ulkona kaikista kotiäiti-asioista ja tunsin itseni kesällä - viereilevana tähtinä - täysin väärässä paikassa leikkipuistoissa. Ja samoinen leikkipuisto oli vielä vähän aika sitten meidän toinen koti...



Näin se vaan on - kaikki muuttuu...



t.

entinen kotiäiti