En JAKSA enää. Miehellä on aina " kiire töissä" jos minä soitan

mutta minulle hän ei jaksa olla lainkaan mukava. Valittaa kun seksiä ei tipu (miten voisin haluta läheisyyttä sellaiselta joka haukkuu minua aina).

hänet ottamaan sinut huomioon. Perinteinen kirje tai s-posti.

kun yritetään kertoa miltä kummastakin " tuntuu" . Kunpa uskaltaisin lähteä. Ahdistaa hirveästi, mutta pelkään sitä tyhjyyttä ja " syrjäytymistä" kun olen yksin lapsen kanssa.

ap

Puhun siis paljon puhelimessa, mutten mitään tyhjänpäiväistä vaikkapa vaimon kanssa.

Sukulaisten kanssa hän ehtii pälpättää. Vitut mä siitä.

ap

Olet luultavasti masentunut, kävisit juttelemassa lääkärin kanssa, niin elämäkin voi näyttää valoisalta kun saat apua.

Miksi lähteä lähiöön aloittamaan alusta ja kokoamaan itseäsi, ehkä voisit tehdä sen kotonakin?

Tunnut määrittelevän arvosi miehesi kautta.

Entä jos psyykkaisit itsesi olemaan kuulematta miestäsi siinä, mitä sinun ei tarvitse vastaanottaa?

Alkaiset rakentaa itsellesi ja lapsillesi elämää, joihin ilmeisesti löytyy hyvät puitteet sieltä?

Mitä mitä sinä haluat, mikä on sinun tapasi toimia ja mistä saat voimia.

Harrasta, opiskele, kävele metsässä, käy ystävien kanssa viinillä tai mitä tahansa, mikä on sinulle hyvää ja riippumatonta miehestäsi.

Ei varmasti helppoa, eikä käy hetkessä, mutta senne tarkistukset on paikallaan aina välillä itse kullekin;-)

Miehesi ei tee sinua onnelliseksi.

Mikään ulkopuoleltasi tuleva ei tuo onnea.

(tietenkin mies voisi olla ystävällinen, hellä, tukea ja kunnioittaa sinua)

Se sinun on rakennettava itse, tässä tapauksessa ehkä ilman miestäsi.

Ota mieheltäsi se hyvä, mitä saat! Taloudellinen varmuus, lastenhoito apu jne.

Ajan kanssa, kun et ole niin epävarma ja ripustautuva miehestäsi ja ITSESTÄSI ehkä liitossannekin tapahtuu muutosta ja olette valmiita ratkaisuihin.

Jos lähdet muutokseen, kumppanisi muuttuu tahtomattaankin samalla, suuntaan tai toiseen.

kaikkea hyvää jatkoon!

ennen kommentointia...eikö tuo puhumisongelma liittynytkin juuri siihen, että ap:n mies ehtii jutella niitä näitä muiden kanssa mutta ei puolisonsa...kyllä teillä kuulostaa aika pahalta tuo tilanne. mies ei välttämättä inhoa sinua mutta purkaa jotain käsittelemätöntä pahaa oloaan sinuun ap. enpä keksi muuta avihtoehtoa kuin terapia, jos ei puhuminen onnistu. aika lukkotilanne tuo on :(.

Mutta: minulla on 2 korkeakoulutututkintoa eli olen mielestäni tarpeeksi opiskellut; kävin töissä (ennen sairastumistani); ystäviä ja heidän tapaamisiaan minulla on usein, mieheni sen sijaan ei tapaa oikeastaan ketään. Olen oikea harrastisfriiikki toisin kuin mieheni. Eli kuvio menee näin!

ap

Vierailija:

Jos olisit itse pitkäaikaissairaana, olisi vähän pakko soitella.

Miksi pitkäaikaissairaiden on pakko soitella miehilleen töihin?

Mä soitan vain hätätapauksissa ja jos on " tuo maitoa kaupasta" -asiaa laitan viestin.

kanssa soittelemme toisillemme usein päivän aikana ja se on ihan " normaalia" . joskus on kiire eikä ehdi jutella mutta sitten palataan asiaan myöhemmin. ei meillä odotella iltaan asti, jos jotain tulee mieleen. voi se olla vaikka se maitolitra mutta usein ihan muutakin, jopa parisuhteeseen liittyvää tai vaikka vain, että on ikävä ja rakastaa.

aviomies ja minä. Minusta siinä ei ole mitään ihmeteltävää.

Käsittääkseni aika yleistä...

Itse en ainakaan ehdi työajalla höpötellä niitänäitä miehen tai muidenkaan työn ulkopuolisten henkilöiden kanssa. Eikä miehelläkään ole sellaiseen aikaa. Näin ollen pitää olla ihan asia-asiaa jos soitellaan. Muistutusluontoiset asiat sujuvat teksiviestein.



En minäkään ymmärrä miten pitkäaikaissairaus liittyy siihen, että pitää jutella miehelle tämän työajalla, paitsi tietty jos on joku oikea hätä.