Miksi sinulla ei ole ystäviä/paljon ystäviä?
Kommentit (22)
Eipä mullakaan oo niitä ollut oikeastaan koskaan. Lapsuus meni yksin toimiessa. Nytkin on vaan pari lähes kavereiksi kutsuttuja, joita en nää ku silloin tällöin.
En tiedä? Sosiaalisten suhteiden solmiminen on vain aina ollut vaikeaa.
Mulla ei ole ollut lapsuudessa tai nuoruudessa yhtään ystävää, ei mulla nytkään ole ystäviä, mutta töissä on pari kaveria joiden kanssa voi jutella ympäripyöreitä.
tosin lapsena minulla oli kavereita, aina pari mutta ei isoa määrää. Minulla varmaan vaikuttaa oma epävarmuus siitä, että kelpaisin kaveriksi jollekin ("mitähän se minusta ajattelee, häiritsen varmasti jos soitan" -tyylinen ajatusmalli). Ja kyllä, kärsin tästä...
En tahdo olla ystävä vain siksi, että joku on naapuri/ sukulainen/ lapset samassa koulussa/ tai olemme tunteneet joskus. En jaksa typeriä ihmisiä enkä luota juuri keneenkään.
Muutin paikkakunnalta toiselle miehen perässä niin, että kotona oli kouluikäinen lapsi. Lapsen takia piti mennä aina töistä suoraan kotiin, mutta lapsi oli jo niin iso, ettei muihin vanhempiin tutustuminen häenen kauttaan ollut optio - lapsella ei ollut harrastuksia, jotka edellyttäisivät vanhempien yhteistoimintaa. Ei siis ollut aikaresursseja laittaa uusien ystävien etsimiseen. Vanhat ystävät jäivät vähitellen pois kuvioista.
Ei kukaan ole koskaan kai vain viihtynyt seurassani, niin että olisi yhteydenpitoa jatkettu.
Haluaisin kyllä paljon ystäviä, mutta en osaa jutella ihmisille :( vastaan kyllä jos joku juttelee mulle, mutta en osaa tehdä aloitteita enkä muutenkaan saa suuta auki jos ei ihan oikeasti ole asiaa.
Minulla on perhe ja työkaverit, ei muita. En kaipaa mitään harrastus- tai kaljoittelukavereita. Lienee persoonallisuuskysymys. Joku sosiaalinen ihminen voi luulla minua onnettomaksi, mutta sitä en missään tapauksessa ole.
Perustettais oma ryhmä? Voitais kirjoitella jossain esim. Fb:ssa tai google groupsissa tai missä vaan ja tutustua? Ja jos jutut menee yksiin niin sitte vois sopia tapaamisia ja sitä kautta saada mahdollisesti uusia ystäviä?
Tai lopettanut yhteydenpidon.
Ystävistä alkoi tulla vuosien mittaan enemmän harmia kuin iloa. Imivät kuiviin, muttei heitä kiinnostanut mun jutut yms. Jatkuvia tappeluita keskenään ja sitten mun olisi pitänyt toimia erotuomarina.
muttei niin paljon kuin haluaisin. Näistä pidän kyllä kiinni. Taustani on vaikea, ala-asteella on maailman ujoin lapsi, yläasteella kiusattu. Lukiosta sain joitakin kavereita, mutta nämä kaikki olivat toisesta koulusta ja kuuluivat epäsuosittuihin. Yliopistossakin oli vielä ujo taustani vuoksi, mutta koko ajan olen tullut reippaammaksi ja tutustunut joihinkin uusiin ihmisiin. Aikuisiällä tutustuminen vain on vaikeaa ja monella on omat ympyrät, eikä tarvetta kavereille/ystäville.
Perustettais oma ryhmä? Voitais kirjoitella jossain esim. Fb:ssa tai google groupsissa tai missä vaan ja tutustua? Ja jos jutut menee yksiin niin sitte vois sopia tapaamisia ja sitä kautta saada mahdollisesti uusia ystäviä?
Hyvä idea niille, joille ystävättömyys on ikävää. Me yksin viihtyvät emme kaipaa foorumia, jolla löytäisimme ystäviä. Meidän on hyvä olla näin.
Olen vain sen verran epäsosiaalinen, että koen raskaaksi ison ihmisjoukon "hallitsemisen". Sitä, mitä tällä tarkoitan kuvaa minusta hyvin muisto siitä, miten lukioikäisenä kannoin jatkuvasti huolta ja huonoa omaatuntoa, olenko ollut hyvä kaveri kaikille kavereilleni (joita siinäkin vaiheessa oli 4-5, ei mitään suurta laumaa siis), soitellut kaikille, tavannut yms.
Tiedän, että monikaan ei koe asiaa samalla tavalla, mutta itse siis koen jonkinlaista stressiä perheen ulkopuolisten ihmissuhteinen ylläpidosta, vaikka toisaalta ne ovat kyllä minulle tärkeitä ja antavat paljon.
enkä jaksa enää vapaa-aikanani ihmisiä, lukuunottamatta omaa perhettä.
enkä jaksa enää vapaa-aikanani ihmisiä, lukuunottamatta omaa perhettä.
Koulussa olin aina se ruma (rillit) ja haiseva (vanhemmat poltti sisällä) tyyppi, kenen kanssa kukaan ei oikeastaan halunnut kaveerata. Lukion jälkeen muutin toiselle puolelle suomea opiskelemaan, ja opiskelukaverit eivät kehdanneet kuulemma liikkua kanssani missään kun "kuulostin niin juntilta". Mielestäni olen kyllä mukava ja nauravainen ihminen, mutta en tiedä miksi en koskaan ystävysty kenenkään kanssa. Ehkä mulla on sellainen asenne jo valmiiksi, että mussa on jotain vikaa.
kavereita tai ainakin kavereita, joiden kanssa vietin kaiken vapaa-aikani. Vieläkin jos nähtäisiin 20 v jälkeen, jutut varmaan jatkuisivat mihin jäätiin, eikä kukaan voi esittää mitään, koska tunnettiin toisemme niin hyvin.
Nyt en kuitenkaan edes halua nähdä heitä, koska en lähtisi viettämään "tyttöjen iltaa" tai tyttöjen reissulle yms. En halua, joten saisin vain kiemurrella puhelimessa "tekosyitä" miksen lähde.
Haluan viettää nyt aikaa perheeni kanssa ja työ vie niin paljon aikaa ja energiaa, etten jaksa nyt ystäväpiirejä. Voi olla, että myöhemmin haluaisinkin enemmän ystäviä, mutta se on sitten sen ajan murhe.
Minua ei kiinnosta haalia kolmea sataa fb-kaveria (en edes ole fb:ssä, vaan pidän mieluummin yhteyttä IRL). En luokittele ystäväksi jotain, jonka näen kolmasti vuodessa jossain bileissä.
Minulla on neljä hyvää ystävää, ja se riittää mainiosti.
näitä muutamaakaan tapaamaan - vaikka siis ovatkin tosi tärkeitä.
ja koska olen koko elämäni aina ollut se jonka kanssa kukaan ei ole halunnut kaveerata olen sitten ollut yksin ja musta on tullut aina vaan ujompi ja sosiaaliset taidot on jäänyt kehittymättä kun en ole niitä päässyt harjoitamaan. Nyt mulla on pari kaveria mutta silti olen hirveän yksinäinen :(
Mulla ei ole ollut lapsuudessa tai nuoruudessa yhtään ystävää, ei mulla nytkään ole ystäviä, mutta töissä on pari kaveria joiden kanssa voi jutella ympäripyöreitä.