hankalasti alkanut suhde, onko elämä asettunut urilleen ja parisuhde toimia voiko?

10v. yhdessä ja sama meno jatkuu. toki joskus menee paremminkin, mutta hankalaa on usein. joskus sitä miettii, että miten jaksaa..

ja hankalaa valitettavasti on edelleen, ei ihan koko aikaa mut melkein. Valitettavasti näin :=(. Silti rakkautta riittää ja pidän aika isona voittona, että yleensä ollaan yhdessä!

...suosittelen luovuttamaan ja etsimään paremman miehen.

mustasukkaisuutta, molemmilla semmoinen luonne, että antaa kuulua, jos on kuuluakseen. 10 vuotta ollaan oltu yhdessä, ja parisuhde on tasoittunut hyvinkin paljon. Mustasukkaisuus on vähentynyt, myös riidat, osataan olla välittämättä, jos toinen on pahalla päällä. Olimme aika nuoria, 19v, kun aloimme seurustelemaan, ja se varmaan vaikutti myös tilanteeseen. Toisaalta elämän peruskysymyksissä olemme aina olleet samoilla linjoilla.

Mutta se vaatii molemmilta tahtoa sitoutua sekä rehellisyyttä. Meillä meni monta vuotta niin, että ihan kahden kesken tuumailtiin ja kipuiltiin. Silloin auttoi se, että oli tehty päätös elää elämä yhdessä. Tiukan paikan tullen meillä oli aina ankkurisana: YHDESSÄ.



Nykyään on välillä jo vähän TYLSÄÄ, ja se tuntuu IHANALTA. Kun ei olekaan mitään murhetta mielessä:)

minä olisin halunnut avoimen suhteen, jossa molemmat voivat olla sellaisia kuin ovat (liikaa vaadittu??) ja mies olisi halunnut että olisin ollut hänen satuprinsessansa. tää on miehen eka seurustelusuhde. mulla niitä on takana muutama, ja liikaa pettymyksiä mulla muutenkin (kuten vanhemmat eronneet, miehellä ei).



tuntuu että elämän realismi oli hakusassa miehellä, hän kun oli niin kovin rakastunut minuun. minä taas en tosiaankaan ollut itsenäinen saati vahva, kun lähdin siihen soopaan mukaan toisaalta ihastuksesta, toisaalta syyllisyydestä.



kasvettu ollaan kovasti, mutta nykyään haluaisin olla jo iloinen suhteessani. no suhde toimii arjessa, kaikki menee " kuten pitääkin" mutta meiltä puuttuu täysin tukiverkostot ympäriltämme ja ystävät ovat hävinneet. meidän ongelma (tai MINUN mielestä) on se että sosiaalinen elämä puuttuu. haluaisin mennä taas siihen mukaan, mutta mies on sen verran erakko ettei halua osallistua siihen samalla tavalla kuin minä. minä haluaisin taas ilon elämääni, ja ystäväthän ovat suuri ilon asia!! kummallista... pelkään jotain sellaista, että en voi/saa olla iloinen muiden kanssa (tästä mies oli alussa mustasukkainen, josta minä taas tulin vihaiseksi).



haluaisin että mies osallistuisi sosiaalisuuteen. tuntuu että olen katkonut osan juuristani miehen takia. ystävyyssuhteet ja kaikki se jota olin ennen. nyt niitä on hankalampi paikkailla. toivoisin niin että mies olisi iloinen kanssani MYÖS KODIN ULKOPUOLELLA, muidenkin ihmisten kanssa. hänellä vaan on joku ihme panssari päällänsä, kun mennään kotiovesta ulos...



sekavaa mutta tällaista suurinpiirtein...



ap

etäännyn miehestä. en haluaisi nukkuakaan lähellä, kun tuntuu että kaipaan sitten sitä etäisyyttä. mies ihmettelee miksi kierrän hänet kaukaa.



tässä on sellainen lukkiutunut tilanne, joka ratkeaa joko sillä että minä luovun päätöksestäni, tai mies tulee hymyillen hieromaan jalkojani... eli aina jotenkin päästän irti siitä mitä oikeasti halusin



ap

Älä ainakaan jätä elämättä elämää haluamallasi tavalla. Luulen, että se mieskin siihen sopeutuu. Ja etääntymisestä, minä ainakin olen semmoinen, että kun elämään tulee jotain uutta, kaikki vanha tuntuu tylsältä, kunnes se uutuudenviehätys häviää.

ja siitä olen kait " katkera" , etten " saanut" olla itsenäinen jo silloin suhteen alussa, koska olimme niin eri vaiheissa. ja nyt kun minulla olisi edes jonkun verran jo rohkeuttakin ja, uskokaa tai älkää - LUPA mieheltä - olla itsenäinen(olemme tästä aiheesta niin paljon puhuneet), en jotenkin uskalla. en uskalla kun en tiedä mitä sitten tapahtuu kun olen itsenäinen? mitä miehelleni tapahtuu? mitä suhteelle? entä jos alankin kaipailemaan ulospäinsuuntautuneempaa miestä??



tyhmiä juttuja miettiä etukäteen, koska aina voi tapahtua mitä vaan. mutta näitä asioita olen todella miettinyt ja pelännyt koko suhteemme aja (5 vuotta).



ap