Ryven jatkuvassa syyllisyydessä, syytän itseäni " kaikesta" , olen huono äiti ym. =o(

Koen olevani maailman huonoin ihminen. Enkä jaksa enää yrittää tsempata itseäni. Äitinä olen epäonnistunut, samoin vaimona. Ystäväksikään en kellekään oikein kelpaa, ainakin minusta tuntuu niin. Miehen kanssa ei ole mitään rakkauselämää. Vain muutama ihminen äitini lisäksi pitää yhteyttä minuun.

Olen yrittänyt olla hyvä äiti lapsilleni, mutta tunnustan että olen umpiväsynyt. En koskaan saa nukkua kunnolla, aamuyöllä huusin kolmevuotiaalle kun hän heräsi kitisemään turhia juuri kun kuopus oli nukahtanut viimeinkin, että " turpa kiinni" . Koskaan ennen en ole noin pahasti vielä sanonut. En jaksa. Mies ei ymmärrä eikä näköjään edes tosissaan välitä.

Olen kyllästynyt elämääni ja itseeni. Tuntuu joskus kohtuuttoman raskaalta koko elämä. Aina samaa arkea neljän seinän sisällä. Lisäksi vielä vaikea paniikkihäiriökin riesana. En tiedä enää mitä tehdä. Miksi koskaan edes synnyin.