Omien vanhempien uudet puolisot. Kestätkö heitä?
Minua on jo jonkun aikaa mietityttänyt miten muilla mahtaa olla. Jos vanhemmat ovat eronneet ja heillä on uudet puolisot, niin koetko, että he ovat kiinnostuneita sinun perheesi asioista vai menevätkö nämä uuden suhteen asiat kaikessa edelle?
Itse ajattelen, että uudelleen avioituneet helposti unohtavat omat aikuiset lapsensa ja heidän perheensä. Kiinostus lapsenlapsiin ym. ei ole samanlaista kuin jos anhemmat olisivat yhdessä. Tämä tosin lienee luonnollista, kun vain toinen on 100 prosenttisesti sitoutunut edes aikuisiin lapsiin. Äh, vähän sekavaa, mut tää on asia, joka harmittaa.
Kommentit (24)
Molemmat ovat kiinnostuneita lapsistani. En usko, että ukki käyttäisi aikaansa sen enemmän, vaikka olisi yhä äitini kanssa yhdessä.
Ja vasta nyt alamme tulla toimeen keskenämme.
ja tätä naista ei voisi vähenpää napata meidän perhe, hänen neljä lastaan (ovat kaikki melko samanikäisiä meidän sisarusten kanssa) ovat aina noita parhaimpia, koen ettei meitä isän lapsia huomioida yhtään. Aika kuvaavaa että tämän naisen samanikäiselle tyttärelle (siis samanikäinen kuin minä) viedään kukkia ja lahjoja synttäreillä, minulle ei muisteta edes soittaa. Ennen kyläilimme paljonkin isäni luona, nykyään näemme 3-4 kertaa vuodessa, koska hän ei tule enää käymään meillä, emmekä me ole tervetulleita lastemme kanssa isäni luo, koska tämän naisen mielestä lapsemme sotkevat (jää sormenjäljet ovenpieliin tms).
Minä kun olen sellainen " isän uusi puoliso" . Itse en toivottavasti saa lapsenlapsia ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta miehestäni voisi tulla isoisä oikeastaan milloin vain.
Minusta tuntuu että olisin kyllä kiinnostunut mieheni lapsenlapsista ja aivan varmasti tarjouduttaisiin hoitamaan heitä. Vaikka niinkin että minä hoitaisin yksin. Arvelen että suhtautuisin heihin kuten veljeni lapsiin.
suoraan sanottuna en pidä kamalasti kummastakaan. Äitini pitää huolen lapsenlapsistaan, mutta isälläni ei ole juurikaan aikaa omille lapsenlapsilleen, koska uudella vaimolla on myös lapsenlapsia, jotka menevät meidän lasten ohi. Vähän harmittaa... kummankin vanhemman suhteet uusiin puolisoihin ovat kestäneet 10 vuotta.
Meillä " on" viisi lasta, minulla kaksi (5v ja 15v) ja mihellä kolme (25v, 23v ja 17v). Yhtään yhteistä ei ole. Eikä tule.
molemmat vanhemmat ovat uudelleen naimisissa. Tuntuu, että hän kaipaisi perhettään. Huom. Olemme vielä aika nuoria (27v) ja meillä ei omia lapsia.
Olen oppinut jo hyväksymään sen, etten minä ole mitään " äitipuolen" omiin lapsiin verrattuna, mutta lasteni puolesta tuntuu tosi pahalta. Kun käymme siellä, " mummmi" puhuu koko ajan omista lapsenlapsistaan ja kertoo, miten " aija" sitä ja " petri" tätä...esittelee kuvia, piirustuksia, askarteluja jne. Isä säestää tai myhäilee vieressa, ei puhu ja ylistä omiaan kuten " mummi" tekee. En ole katkera, mutta kuitenkin...
Me on joskus aiheesta yritetty jutella, niin meille loukkaannuttiin, että ollaan niin paljon vaatimassa ja että heitä revitään niin moneen suuntaan. Tällä uudella vaimolla ei ole mia lapsia, se siis erona teidän tilanteeseen. Höösää silti vain omien sukulaislasten ym. kanssa. Argh!
vanhemmat lapset. Itse tulen jotenkuten toimeen uuden puolison kanssa, mutta koen aika loukkaavana sen, että uuden puolison mielestä emme ole sukua (ja sanoo sen usein). Emme tietenkään ole verisukulaisia, mutta kyllä minulle veljeni vaimo on sukulainen ja haluan, että meillä on läheinen suhde. Olisi kiva jos voisimme vaikka leikillä puhua appeni vaimon kanssa, että hän on minun " anoppini" tms, mutta kun ei niin ei.
Uuden puolison vaikutus näkyy siinä, että emme näe kovin usein sillä hän ei ole kovin kiinnostunut tapaamaan. Emme ole tervetulleita, eivätkä he halua tulla meille. Vaari yrittää luoda jotain suhdetta lapsenlapsiinsa, mutta omat pienet lapset menevät aina edelle... He eivät koskaan esim. hoida lapsiamme eivätkä suostu siihen, että mieheni pikkusisarukset tulisivat meille yksin kylään tai esim. yökylään. Emme mekään silti koskaan ole ollut siellä yötä, emme edes aikanaan opiskelijoina...
Eniten siis harmittaa se muuri, jota välillemme luodaan. Miksei ole edes halua yrittää luoda jotain suhdetta?
minun ja mieheni vanhemmat eronneet ja kaikilla uudet kumppanit...
eniten ollan tekemisissä isäni ja mieheni äidin kanssa,
heidän kumppaninsa ovat mukana lastemme hoidossa ihan kiitettävästi,
mutta silti nämä uudet kumppanit ovat hieman syrjässä verrattuna " oikeisiin" isovanhempiin...
Isän kihlattua ei kiinnosta minä ja veljeni paskan vertaa. Olen nähnyt isääni 2005 maaliskuussa viimeksi, ei hirveesti nappaa sen noita-akan näkeminen. Isä asuu kyllä sen verran kaukanakin ettei senkään takia usein tavata. Olen varma että isääni tulee kiinnostamaan omat lapsenlapsensa,mutta sitä monsteriakkaa ei taatusti kiinnosta kuin omien lapsiensa lapset. Veljeni on vasta 21 ja sinkku, tuskin on lapsia kovin pian tulossa ja minun mieheni ei ole kovin kiinnostunut omia yrittämään. Sen hirviön(=D pakko nauraa tälle mun haukkumiselle) penskat on vasta 18v poika ja ala-asteikäinen tyttö.
mitä tarkoitit kun kirjoitit että vain toinen on 100 % sitoutunut edes aikuisiin lapsiinsa?
isälläsi on uuden vaimon kanssa yhteisiä lapsia, jotka ovat sinun lastesi kanssa samanikäisiä? Olen aina ajatellut, että tollainen tilanne vie sekä sinulta että lapsiltasi oikeuden sukupolvienjatkumoon ja tukeen, joka pitäisi luonnollisesti olla. Harmi, että lapsesi eivät voi nauttia täysipainoisesta isovanhemmuudesta, kun vaarilla on isellään pienet lapset. Oikeutettua harmitusta sinulta. Juttele isäsi kanssa ja sano,että kärsit tilanteesta. Onpa moukkamainen isäsi uusi vaimo, kun noin vielä kieltäytyy ajattelemasta edes sukulaisena. Minä vaatisin että pitää ajatella kuin olisi perhettä!!! Kun on isäsi kanssa naimisiin mennyt, niin on ottanut koko paketin, eikä vain sitä, mitä itse haluaa. Nämä on juuri niitä isoja uusperheenongelmia. Ikään kuin uudessa suhteessa voisi valita vain hyvät asiat. Ei se niin saisi mennä. Nyt puhut isällesi. Täällä olen ihan kiukkuissaan puolestasi. Johtuu varmaan siitä, että itsellä samantyyppisiä kokemuksia.
Monella on halua uskoa, että uusperheet toimii, mutta ei ne voi koskaan toimia. Se on pieni kuolema seuraavalle sukupolvelle. On loukkaavaa tajuta, että menettää oman vanhemman hänen uuden avioliiton myötä. Vanhemmat, jotka ovat yhdessä ovat hamaanhautaan asti kiinnostuneita lapsistaan ja heidän asioistaan. Kun solmitaan uusia liittoja, niin parista vain toinen on kiinnostunut. Tällöin menetetään paljon. Toki aikuisena kaikki elävät omaa elämäänsä, mutta se ei silti poista sitä ikävää ja tarvetta omaa lapsuudenperhettä kohtaan. Lisäksi valta on aina edellisellä sukupolvella. Nuorempien ei auta kuin hiljaa niellä ja hyväksyä. Vaikeaa on.
t. AP
Siis kyseessä on mieheni isä ja hänen vaimonsa. Mutta periaatteessa siis ihan sama tilanne: miehelläni on pikkusisarukset, jotka ovat lähes 30 vuotta nuorempia ja oma esikoisemme on vain hieman tätejään nuorempi.
Mustakin se on vähän epäreilua... Aikaisemmin kuvittelin, että se on jotenkin mahtavaa kun vaarin luona on lapsillemme leikkikaverit. Mutta kun ei niin ei... Vaimoa ei paljon nappaa ja on ihan suoraan kysyttäessä sanonut, että ei halua hoitaa meidän lapsiamme. Itse ajattelisin, että yksi 3-vuotias ja 5-vuotias menisi kyllä tässä meidän lasten kanssa ihan heittämällä...
Kerran oli muuten huvittava tilanne: mieheni serkku meni naimisiin ja olimme häissä koko perheen voimalla. Illalla lapsiamme alkoi väsyttää ja tietysti lähdimme kotiin (30 km matka). Lähtiessä serkku pysäytti meidät ja kysyi mieheltäni, että mihinkäs te olette lähdössä. Serkku selitti, että oli nähnyt kun mieheni isä perheineen lähti ja oli olettanut, että lapsemme olivat samassa kyydissä. Sanoimme siihen, että ei tietenkään, eiväthän meidän lapset voi vaarille yöksi jäädä kun ei vaimo halua.
Mieheni serkku hermostui ihan totaalisesti. Hänen mielestään pitäisi olla aivan selvää, että vaari ja vaimonsa ottaisivat meidän lapset kotiinsa hoitoon kun joutuvat kuitenkin omien lastensa takia lähtemään kesken juhlimisen ja antaisivat nuorempien (eli meidän) juhlia! Ensimmäistä kertaa meille tuli tällainen mieleen... Tosiaan, ehkä normaalissa maailmassa näin voisi käydä. Vastaavastihan sitten kun on vanhemman sukupolven juhla, niin olisimme voineet ottaa heidän lapsensa...
kuin teillä, niin täytyy hänen muistaa tukea myös aikuisia lapsiaan. Ajattelematonta sanon minä. Mutta siis ihailtavaa, että pystyt ottamaan tilanteen noin.
Hänellä on toki nämä 4 biologista, ja koska vähän kaikki ovat eronneet ja löytäneet taas uusia puolisoita niin niitä on tässä kertynyt lisää pitkä liuta. Osa on kiinostuneimpia osa vähemmän.
Tietenkin minuakin osittain harmittaa että lapsemme vaari elää samaan aikaan kun mekin tätä pikku-lapsi vaihetta uudestaan omassa perheessä. Mutta oikeastaan se on ihan kivaa, on siellä ainakin aina samanikäistä leikkikaveria ja lelujakin löytyy. Vähän tämä sukupolvien jatkumo on häiriintynyt, mutta ei kait sillä nyt niin väliä ole.
Tulemme ihan ok toimeen kaikki, mutta elämme myös vahvasti ihan omaa elämäämme, ei me tarvita enää mitään " lapsuudenkotia" , sillä meillä on omat kotimme kaikki, olemme aikuisia.