Te, joilla pukki tulee ennen ruokaa - uutta käytäntöä mietin
Sujuuko loppupäivä/ilta leppoisasti, kun lapset on saanut jo pakettinsa? Antavatko lapset aikuisten syödä rauhassa, vai tulevatko hääräämään lelujen kanssa ruokapöytään?
Meillä ainakin vielä tässä vaiheessa lelut on se ykkösjuttu ja lapset sen verran pieniä, etteivät saa paketteja itse auki tai leluja toimimaan ilman vanhempien esityötä.
Kommentit (19)
Lähes kaikissa tuntemissani perheissä toimitaan samalla tavoin ilman mitään ongelmia. Lapset malttavat (innostuksestaan huolimatta) syödä aterian muiden kanssa ennen lahjoja.
Mutta ehkä tämä onkin harvinaisempaa kun olen luullut...
t. 5
Meille pukki tilattu klo 14 ja jouluateria on tarkoitus aloittaa viiden aikaan. Paikalla neljä lasta iältään 2-5 (minun ja veljeni, olemme äitini luona mummilassa) joten paljon tohinaa ja pienet lapset, ajattelimme että näin saisimme juuri tuon kuvaamasi rauhan laittaa pöytä nätiksi, lapsille aikaa leikkiä leluilla sekä rauhoittua myös nälän myötä syömään. Viime vuonna pukki tuli klo 18 ja se oli liian myöhään, lapset odotti koko päivän ja oli lopulta liian väsyneitä leikkiäkseen, kun uniaika jo klo 20.
Kiva kuulla, että teillä ainakin tuo aikataulu on toiminut, toivotaan että meilläkin!
t.uusi tässä keskustelussa
Onko tätä tosiaan näin vaikea käsittää?
t. 5, äimänkäkenä
eivätkä muuten kitise, eikä kysele. Ovat hyvinkasvatettuja lapsia toisin kuin teillä kun pitää jo aattona lapset saada.
Aamupuuron jälkeen katselimme televisiosta ihania aattoaamun lastenohjelmia. Sitten autoin siskoni kanssa isää koristelemaan joulukuusta... Kävimme myös hautausmaalla. Sitten siskoni ja minä lähdimme ulos leikkimään, laskemaan pulkalla ja tekemään lumiukkoja. Ulkoilun päätteeksi joimme kuumaa mehua ja söimme joulutortut ja yhdet piparit.
Sitten seurasikin ihanan jännittävää odottelua. Kurkimme ikkunasta hämärtyvään iltaan ja yritimme nähdä Pukkia ja Petteri Punakuonoa... Autoimme äitiä kattamaan pöydän, mikä oli jo niin jännää, että mahassa kipristeli. Olimme odottaneet jouluateriaa, se oli aaton kohokohta aivan kuten Pukin tulokin, ainoastaan hieman vähemmän jänskättävä :)
Ihan mainiosti maltoimme ruokailla, silloin rauhoituimme kynttilöiden ääreen. Syötyämme leikimme tonttuleikkejä ja lauloimme joululauluja, ja kas... pian ovelta kuului kolkutus :)
Lahjat avattiin yksi kerrallaan ja kiirehtimättä, keskustelimme jokaisesta paketista emmekä repineet kaikkia heti auki. Sitten vetäydyimme leikkimään ja lukemaan, mitä nyt paketista oli tullutkaan... Ja syömään joulusuklaita :)
Aattona sai valvoa niin myöhään kuin jaksoi. Oli mukavaa ja levollista käydä nukkumaan.
Samaa tunnelmaa haluan siirtää myös omille lapsilleni, muistot ovat ihanat.
Syömme lounaaksi joulupuuron ja isovanhemmat tulevat meille hieman ennen pukin tuloa. Pukki tulee yleensä noin klo 16 aikaan ja jakaa lahjat. Lapset odottavat innostuneena koko jakeluseremonian ja alkavat availla isovanhempien avustuksella lahjapakettejaan vasta pukin lähdettyä. Tässä vaiheessa minä ja mieheni huseeraamme kiivaasti keittiössä, jotta saamme kaikki ruuat pöytään ja sitten syödään pitkän kaavan mukaan. Syönnin jälkeenkin lapset ehtivät vielä vähän aikaa leikkiä uusilla leluillaan.
Parempi on jos lelut on jo saatu ja niillä pari tuntia leikitty. Jouluateria sitten " iltaruokana" ennen nukkumaan menoa.
Kyllä meillä on aina maltettu jouluaterialla syödä rauhassa. Niin maltoin minä ja sisarukseni kun olimme pieniä, ja nyt myös meidän omat lapsemme.
Lapsi malttaa jos siihen opettaa että näin toimitaan.
Me tilattiin pukki tulemaan jo heti 15.00, että saadaan paketit aukaistua ennen iltaruokaa. Muuten siitä ei tulisi mitään, pitäisi syödä tosi ajoissa (ja kenelle maistuu, kun aamupäivällä syöty perinteinen riisipuuro).
Ja jännityksen takia lapset eivät malttaisi syödä sitten mitään.
Sitten illalla on jo nälkäkin, kun on paketit aukaista ja leluihin jo ehtinyt vähän tutustua.
Ja ruokapöydässä istuvat kaikki yhtäaikaa, niin aikuiset kuin lapsetkin.
Ymmärsinkö oikein, että aikuiset syövät joulun juhla-aterian keskenään ja lapset leikkivät samaan aikaan. Kuulostaa vähän kummalliselta.
älkeen. Me aikuiset olemme tällä keinoilla saaneet istua pöydässä kaikessa rauhassa 2h. :-) SUOSITTELEN.
Omituiset lapset teillä, jos joulu, pukki ja lahjavuori, kaikki toiveet ja odotukset ja jännitys ei saa lapsianne yhtään levottomiksi.
Mutta ehkä se johtuu siitä että meillä ei ole lahjaVUORTA? Paketteja muutama, mutta vuoresta ei tietoakaan.
johon lapset jossain vaiheessa liittyvät.
Vierailija:
Ymmärsinkö oikein, että aikuiset syövät joulun juhla-aterian keskenään ja lapset leikkivät samaan aikaan. Kuulostaa vähän kummalliselta.
Mikä siinä on vaikeaa käsittää?
t. 5
Ehkä lapselle on hommattu sellaisia lahjoja, että lapsella ei ole mitään jännitettävää. Alistunut ja masentunut lapsi ei tunne mitään.
ettei jännitys ja malttamattomuus näy lapsissasi lainkaan. Onko tiellä joulupöytä jokin koetinkivi, jossa punnitaan saldo siitä, mitä kasvatuksessa on saatu aikaiseksi?
Ja sama juttu itse lapsena. Olin toki jännittynyt ja täpinöissäni, mutta silti pöydässä osattiin käyttäytyä, maltettiin olla ja syödä.
Ja ei, en ollut masentunut enkä alistettu.
En enää ihmettele yhtään mistä nykyään lapset saavat tämän " kaikki-heti-mulle-nyt!!!" -asenteen.
t. 5
jouluateria pöytään. Syömme n. kello 17-18:00. Lapsuudessani (ja mieheni lapsuudessa myös) koimme että oli tylsää että pukki tuli aina niin myöhään ettei uusilla leluilla jaksanut enää sinä päivänä leikkiä, joten korjasimme hieman asiaa mieleiseksemme. Tämä siis sopii meille (ei välttämättä teille). Hyvää joulua kaikille!