Keskustelut neuvolassa

Tämä on varmaan ihan hullu kysymys...



Kun aina sanotaan perheongelmissa, että kysy neuvolasta, sieltä osataan ohjata eteenpäin - niin miten ihmeessä siellä mitään kysyy, ilman että lapset ovat siinä korvat höröllä ja huolestuvat? Meillä on 5- ja 3-vuotiaat lapset, joista varsinkin 5v on varsin pienestä, jostain parivuotiaasta, kuunnellut aina ja kaiken ja muistaa kans. Lisäksi ottaa itseensä kaikesta ja stressaa kaikesta. Eli en ole voinut mitenkään esim neuvolakäynnillä ottaa puheeksi vaikkapa sitä, että epäilen tytöllä olevan vaikeuksia jollain alueella; en ole voinut sanoa, että äiti on nyt niin väsynyt, että tarvitaan apua; en ole voinut kysyä nuupahtavan parisuhteen tiimoilta ehdotuksia... Päivällä ei voi soittaa, kun puhelinaika on typerästi juuri silloin kun meillä nukutetaan lapsia päikkäreille. Tosin isompi ei ole vuosiin enää nukkunut päikkäreitä ja kuuntelee tietty korva tarkkana vaikka yrittäisin toisessa huoneessa puhua puhelimessa.



Jutteletteko te muut näitä asioita neuvolassa ihan vaan lasten kuullen, vai miten toimitte?

Hoitajan hommaamista tietysti voisi harkita - mutta pääseekö neuvolaan ihan turisemaan vain, jos ei voi puhelimessa edes sanoa muuta kuin että "mulla olis vähän puhuttavaa"? (Jonka jälkeen 5v vänkää monta päivää, että miks SÄ äiti meet neuvolaan, miksei me päästä mukaan...)

No eihän sun ole pakko kertoa 5v :lle että menet neuvolaan! Valkoisia valheita SAA käyttää.. :)



Mutta tunnistan ongelman, meilläkin esikoinen, nyt jo 10v kuuntelee ja muistaa ihan kaiken, vuosien takaa. Tätä nykykä ei miehen kanssa voida puhua juuri mitään, esim jos jostain ystävästä puhumme vaikkapa "pahaa", kummastelemme jotain niin lapsi muistaa sen iät ja ajat ja sit saa jännätä ettei möläytä sitä kellekkään.



Miehen kanssa keskustelu nykyisin päivällä töistä soittelemme.

Käytkö koskaan missään päivisin yksin? Meillä käy mll:n hoitaja kerran viikossa koska mies on paljon pois työnsä takia. Lähden milloin minnekin, asioille, lenkille, neuvolaan...Ei niille lapsille tarvitse siitä tiliä tehdä. Sano vaikka että on hammaslääkäri jos et muuta keksi. Nopean asian olen itsekin hoitanut niin että jätin lapset odotustilaan ja poikkesin neuvolantädin juttusille, mutta jos haluat rauhassa jutella niin suosittelen jonkun hoitajan ottamista! Tai käviskö 5v jossain kerhossa tms. että pääsisit ilman.

kyllä meillä laitetaan lapset omaan huoneeseen leikkimään jos aikuisilla on jotain juttuja mitkä ei sovi lasten korville.

Niille, jotka ehdottavat, että lapselle ei kerro: ensinnäkin esikoinen on HYVIN seurankipeää sorttia. Vaikka leikkivät siskon kanssa nätisti yhdessä, on todennäköistä, että ainakin kerran viidessä minuutissa hän ottaa vähintäänkin katsekontaktin vanhempaan. Eli pelmahtaa aina paikalle, kun itse yrittää olla puhelimessa. Ei sille tarvitsekaan kertoa mitään, kuuleehan se itsekin, kun puhun neuvolantädin kanssa.



*huokaus* Ilmeisesti muilla ei ole niin hermoilevia, takertuvia lapsia.



ap

Miten ihmeessä teidän 5v. tarkastus sitten onnistui kun se tehdään neuvolassa yksin terveydenhoitajan kanssa?

Tyttöä valmisteltiin viikkokausia ajatukseen. Hän on tuntenut terkkarin about koko elämänsä, joten se helpotti. Kun tarkastuksen aika tuli, ilmoitin päättäväisesti, että nyt sinä jäät tänne ja äiti menee vähäksi aikaa pois. Sitten kuorin lapsen pois jaloistani ja nostin hänet terkkarin huoneeseen. Hän säntäsi takaisin jalkoihini. Kumarruin, ja hän takertui kaulaani. Kuorin hänet kaulastani ja laitoin terkkarin huoneeseen rohkaisevasti ja asiallisesti jutellen. Hän nappasi kiinni vaatteistani ja alkoi kitistä. Tätä jatkui vähän aikaa. Lopulta annoin hänen kätensä terkkarille, ja ihme kyllä hän suostui seuraamaan tätä huoneeseen tappelematta.



Eli ei ihan helppoo ole meilläkään... Lääkärintarkastus suoritettiinkin sitten ihan pakolla (mahdollisimman hellävaraisella pakolla), kun tyttö ei ollut yhtään yhteistyössä vaikka sai istua sylissäni.



ap

terveydenhoitajan kanssa. Kiva juttu, että hän on tuttu useammalta vuodelta. Yleensä paras on kyllä kasvotusten, mutta jos lapset on mukana eivätkä viihdy odotustilassa niin ei se ole mukavaa sinulle eikä lapsille.



Terveisin Joskus neuvolassa työskennellyt

Siinä tapauksessa suosittelen etsimään hyvän ja luotettavan hoitajan (ellei sukulaisia tms. ole käytettävissä) jotta saat edes joskus jotain hoidettua ilman lapsia.

miten saisit keskusteltua enemmän tyttäresi kanssa, kuin miten saat keskusteltua terveydenhoitajan kanssa.



Tytär kokee selvästi että vuorovaikutuksessanne on jotain puutetta, ja hänellä on turvaton olo. Läheisyys ja välittämisen näyttäminen paremmin ei edellytä sen kummempia keskusteluja terkkarin kanssa. Toki voit keksiä keinon saada kahdenkeskistä jutteluseuraa aikuisen kanssa, mutta siihen kannattaisi pyrkiä myös oman tyttären kanssa.

luonteella on todellista hallaa olla kotihoidossa noin pitkään! Ja minä olen henkeen ja veren kotihoidon kannattaja, omat kouluikään saakka kotona. Meillä on vähän lapsesta riippuen lähdetty kerhoihin yms. 3-4-vuotiaana. Meillä ujoimmallakin 5-vuotistarkastus ollut mukava juttu, ja muutenkin osaavat olla sosiaalisissa tilanteissa, vaikka takertumisvaiheitakin on ollut, etenkin kahdella keskimmäisellä.



Alkuperäiseen ongelmaan sanoisin, että koitapa kirjoittaa sähköpostia neuvolaan. Meilläkään sitä ei missään tiedoteta, että sähköpostilla voi hoitaa asioita neuvolan kanssa, mutta kaikki sitä tekevät. Selvitä mikä kaupungin työntekijöiden mailin loppuosa on ja alkuun etunimi.sukunimi (eli: nella.neuvolantati@kekkulikaupunki.fi).

Miten ihmeessä teidän 5v. tarkastus sitten onnistui kun se tehdään neuvolassa yksin terveydenhoitajan kanssa?

Tai joku ystävä, jonka lapset tuntee? Hän sitten leikittäisi lapsiasi hetken odotustilassa...



Tämä on nyt vähän asian vierestä, mutta voisitko ajatella, että tuon ikäiset lapset kävisivät vaikka seurakunnan kerhossa tai osa-päiväisesti päiväkodissa? Saattaa nimittäin tulla kouluiässä tuosta "takertuvuudesta" ongelmia, jos lapsi tottunut vain äidin (ja isän & sisaruksen) seuraan... Itse aloittaisin totuttelun kodin ulkopuoliseen elämään kyllä jo viisivuotiaalla esim. pari tuntia viikossa. Voisit sinä aikana sitten piipahtaa juttelemassa omista asioistasi ja sellaisista, joista et lapsen halua kuulevan.

niin laittaisin pikaisesti päiväkotiin tai vähintäänkin johonkin kerhoon. Kohta pitää eskariin ja kouluun mennä eikä vaan käpertyä äitiin kiinni...

Ja neuvolaan mä soittaisin vaikka partsilta ja sanoisin lapsille että äidillä on aikuisten asioita. Tai sitten menisin yksinäni sinne.

edes viittä minuuttia itsekseen tarvitsee hän pikaisesti apua.

Miten olet voinut sallia kaikki nämä vuodet sellaista käytöstä? Se on suureksi osaksi myös teidän vanhempien vika.

Itsellä on myös arka lapsi enkä tarkoita, että lasta pitäisi julmasti karaista. Mutta vähemmän hellävarainen tuuppiminen itsenäisyyteen on jo enemmän kuin tarpeen. Olisi ollut parempi aloittaa homma jo reilu vuosi sitten.



Päätä, että soitat sinne neuvolaan ja lukitse itsesi parvekkeelle. Anna lapsen vaikka huutaa ikkunan takana. Luulisi, että nl th antaisi ajan keskustelulle tilanteen kuultuaan.

Ensinnäkin: tyttö ei ole ollut 5-vuotiaaksi kotihoidossa. Sen vuoden aikana, jonka päivähoitorumbaa kestimme, tilanne PAHENI. Nyt kun on saanut olla kotona vuoden rauhallisissa ympyröissä on aggressiotaso (lapsen siis) laskenut lähes nollaan, on paljon vähemmän pelokas ja takertuva. Paitsi siis uusissa tilanteissa. Ja lukikohan esim. 17 viestini ollenkaan? Mitenköhän hän olisi siis tehokkaammin tuuppinut takertuvaa tyttöä tuohonkin sosiaaliseen tilanteeseen? Nimittäin kyseessä on juuri sama taktiikka, jolla tyttö on saatu (saman kitinän ja takertumisen kanssa) kuorittua vartalolta tanssitunnille ja muskariin joka ikinen kerta kahden vuoden ajan. Tytöllä on kyllä kavereita, joiden luona kyläilee. Erona on vain se, että he ovat sellaisessa luonnollisessa 2-4 tytön porukassa kotioloissa, eivätkä suinkaan parinkymmenen lapsen ryhmässä meluisassa laitoksessa.



Toisekseen, TOTTA KAI OLEN OLLUT HUOLISSANI jo pidemmän aikaa. Totta kai apua on tytölle haettu muutakin kautta. Mutta ylipäätään näille asioille on syynsä, enkä kai nyt kaikkea täällä AV:lla kerro, jossa palstailee tuttujakin äitejä.



t. ap, joka oikeasti on tehnyt kaiken JOPA AV-STANDARDIEN MUKAAN oikein ja on silti liemessä...

Takertuva lapsi ei "parane" sillä, että hänet tyrkätään hoitoon "karaisitumaan". Mieluumminkin sillä, että hän saa tankattua riittävästi turvaa vanhemmilta! Mutta sen sinä tiedätkin jo.



Kannattaisi varmaan tosiaan koittaa saada aika neuvolasta sähköpostin avulla. Tarvitset ilman muuta mahdollisuuden keskusteluun neuvolassa ilman lapsesi läsnäoloa.



Tsemppiä sinulle, ap!



Saat parhaan avun terveydenhuollon kautta, tietenkin kannattaa selvitellä mistä on kyse ja miten saada apua! Ja niinhän olet tekemässäkin. Mutta haluan lohduttaa sinua kertomalla, että minullakin on ollut takertuva lapsi. Eskari-ikään asti hän ei voinut edes nukkua ilman jatkuvaa kosketuskontaktia (käsi kädessä, kylki kyljessä). Takertuvuus on välillä hyvin raskasta ja totta kai se aiheuttaa suurta huolta. Sille ei oikein saa empatiaakaan muilta äideiltä.



Minä päätin aikanaa, että yritän parhaani ja annan läheisyyttä ja syliä niin paljon kuin tarvis on, enkä pakota lasta harrastuksiin tai minnekään muuallekaan. Ja arvaapa mitä?! Nyt meillä asustaa erittäin reipas ja hyvillä sosiaalisilla taidoilla varustettu alakoululainen. Hän on suosittu, aurinkoinen, innokas lähtemään uusiin harratuksiin tai kylään. Lisäksi hän tunnistaa omat rajansa ja toiveensa ihailtavan hyvin.



Hyvää jatkoa ja laita se sähköposti neuvolaan vaikka nyt heti!

Kotona olin ihan kouluikään saakka. Ujo olin ihan tuonne yli täysikäisyyden. Ihan hyvä minusta on silti tullut. Elämä opettaa. Kerran vastentahtoisesti minut jätettiin hoitoon n. 5-6 vuotiaana ja muistan vieläkin kuinka itkin koko äitini poissaoloajan eteisessä enkä suostunut edes puhumaan "hoitajille."



Sanoisin että relaa hyvä ihminen. Myönnän kyllä että olen iloinen saatuani erittäin sosiaaliset lapset, mutta meitä on moneksi. Luulenpa etten olisi ihan täysjärkinen jos minut olisi pakolla äidistä erotettu.

kokemukset ovat tuttuja täälläkin. Mullakin on takertuva lapsi ja tuntuu siltä, että häntä joutuu ikäänkuin "häpeämään" muiden läsnäolijoiden vuoksi. Kukaan ei tunnu ymmärtävän lastani sekä hänen käytöstään :( Empatiaa ei heru - kannustetaan vain karaisemaan ja jättämään (Kuka muka oikeasti voi jättää hätäänsä itkevän lapsensa?!) yksin jonnekin.



Silmiä pyörittelevät kaverimammat eivät hirveästi auta asiaa kertomalla omien lastensa suuresta rohkeudesta ja "sosiaalisesta reippaudesta" - kuin omaani jotenkin vammaisena pitäen. (Onhan hän sosiaalinen ja rohkea, mutta arastelee uusia tilanteita ja ihmisiä).



Itse tunnen lapseni ja olen koittanut tosiaan olla hänelle turvallinen, läsnä ja rohkaiseva ilman asian liiallista alleviivausta. Nro 19 vastaus ja kokemus vahvistaa tätä käyttäytymistäni... onneksi olen uskonut omaan käsitykseeni kasvattajana.