minkä ikäisenä olette vieneet vauvan ulos näin talvella?
Viikko sitten syntyi ihana poikamme ja mietin että tarviiko tosiaan odottaa tuo kaksi viikkoa syntymästä ennenkuin ulkoilemme ensikerrat?
Pakkastakaan kun ei ole.
Kommentit (8)
ne sano neuvolassa että kaks viikkoa mielellään sisällä ennen ulkoiluja...
Siks just mietin et onko tuo ehdoton. Syntymäpaino on jo saavutettu ja olis kiva vaikka edes pyörähtää pienellä kävelyllä vauvankanssa kun on viikon sisällä nyhjännyt :D.
Vaunuissahan vauva kuitenkin köllöttää suojassa tuulelta ja tuiskulta.
Ekan lapsen kanssa sitä miettii tuollaisia, mutta kun on jo esim. kaksi lasta ennestään niin ei tuo olisi käytännössä mahdollista. Muut lapset on vietävä puistoon, ulos, kouluun, päiväkotiin ja vauvakin on pakko ottaa mukaan. Autoa ei kaikilla ole. Ulos voi viedä ihan hyvin. kauppakeskuksiin/ruuhkaan ei kuitenkaan kannata tartuntavaaran vuoksi.
kuitenkin vähän kerrallaan,ettei heti parin tunnin reissua=)
2
Meillä on lapset syntynyt maaliskuussa ja toukokuussa, molempien kanssa on saanut mennä ulos heti laitoksen jälkeen kun ei ole ollut pakkasta:)
olen itse ulkoilut "pakosta" lasten kanssa jo ennenkuin he ovat viikkoa kerenneet täyttää. Tietysti täytyy katsoa ettei pakkasta ole hirveästi! Testasin juuri tuossa meidän vauvan vaunuissa, kun ulkona oli pakkasta 12 niin vaunuissa oli vain 5.5!
Onnea pojan johdosta.
no minullakin tämä on toinen lapsi, ja siksikin olis jo kiva päästä koko porukalla ulkoilemaan, esikoinen kuitenkin nuo ulkoiluhetket tarvitsee.
Lähetään siis ainakin hetkeksi kohta ulos:).
Kiitos vastauksista!
ap
Ekan lapsen kanssa sitä miettii tuollaisia, mutta kun on jo esim. kaksi lasta ennestään niin ei tuo olisi käytännössä mahdollista. Muut lapset on vietävä puistoon, ulos, kouluun, päiväkotiin ja vauvakin on pakko ottaa mukaan. Autoa ei kaikilla ole. Ulos voi viedä ihan hyvin. kauppakeskuksiin/ruuhkaan ei kuitenkaan kannata tartuntavaaran vuoksi.
onneksi meillä on perheessä MIES! Joka tarvittaessa hoisi esikoista tai vauvaa
odottamaan että syntymäpaino on saavutettu.. Näin ainakin mulla..