Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapset pois tynnyristä: elämä on oikeasti aika rankkaa
14.11.2008 |
Olen vasta nyt kolmekymppisenä tajunnut, että elämä on aika rankkaa ja vaikeaa. Helpolla ei näköjään pääse. Kuulostaa tosi naiivilta ja onkin sitä. Mutta minä olen jotenkin tähän asti aina ajatellut, että koulut käymällä, töitä tekemällä, olemalla kiltti ja kunnollinen, elämä jossain vaiheessa asettuu uomilleen ja asiat alkavat rullaamaan omalla painollaan. Paskat, oikeesti. Jatkuvaa kituuttamista laskupinojen kanssa, tappelemista hoitopaikkojen kanssa, epävarmuutta töissä, parisuhde, kaverisuhteet, maailmanmeno, ilmastonmuutos. Koko ajan pitää tsempata, taistella ja suunnitella, että homma pysyy jotenkuten hanskassa.
Mun omat vanhemmat ei koskaan kertoneet meille mitään perheen talousasioista tai mistään muustakaan ongelmista. Meidät haluttiin pitää niiden ulkopuolella, jotta meitä ei ahdistaisi. Ihan hyvä, ehkä, mutta toisaalta mulle jäi kyllä elämästä sellainen mielikuva, että tiettyyn pisteeseen kun pääsee, helpottaa. Musta tuntuu, että pitäis ahdistavuudesta huolimatta antaa lasten tietää, millaista on todellinen todellisuus.
Kommentit (17)
Kulutatteko liikaa vai tienaatteko liian vähän? Mitä ongelmia hoitopaikkojen kanssa? Minkälaista epävarmuutta töissä? Mitä ongelmia parisuhteessa/kaverisuhteissa?
Tarkenna vähän ja ala purkamaan vyyhtiä pikkuhiljaa mahdollisuuksien mukaan. Tottakai uusia haasteita tulee eteen, mutta kyllä sitä omaa oloa voi helpottaakin. Ja toki kaikki yhtenä siona möykkynä tuntuu paljolta, mutta erittele ja hoida yksi asia kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on väärin kaataa omaa ahdistusta lapsen niskaan, johtui se sitten raha-asioista, parisuhteesta tai mistä tahansa. Mutta kyllä lapsille voi hyvin kertoa, että ei aikuisillakaan aina ole helppoa ja rehellisesti puhua raha-asioista. Kaikkeen ei aina ole, eikä minusta tarvitsekaan olla, rahaa eikä kaikkea voi saada. Toisaalta kannattaa vähän miettiä itsekin mistä sitä huolta kantaa. Minusta on parasta keskittyä siihen omaan elämään ja yrittää tehdä siitä mahdollisiman hyvää. Turha on edes yrittää kantaa harteillaan kaikkea sitä, mikä on vinksallaan tässä maassa ja koko Maailmassa. Se ei minun tai sinun murehtimisesta muutu yhtään miksikään. Toki sitä on hyvä yrittää elää ympäristöystävällisesti jne, mutta aihetuttaa vaan kamalaa ahdistusta jos kaikkea jatkuvasti pyörittelee mielessään.
miten siihen suhtautuu. Jos lapsesta saakka on nähnyt mallia vanhemmilta siitä, että pienenkin vastoinkäymisen kohdalla lyödään hanskat tiskiin ja aletaan vollata, niin onko onko elämän rankkuus siten parhaiten opetettu lapselle?
Lapsille voi hyvin rehellisesti (ikätaso huomioonottaen) kertoilla elämän haasteista. Ja sitten näyttää mallia siinä, että pärjää silti vaikka kaikenlaista tuleekin eteen. Itse olen joskus kertonut jopa oman mielipiteeni, että elämä olisi tylsää jos koskaan ei mitään yllättävää tapahtuisi.
Olen ollut aina pätkätöissä ja taas meinasi työsuhde loppua, mutta tärppäsi taas uusi työpaikka. Olen tuohon niin tottunut, että en siis yhtään ahdistunut.
Minun äitini (yh) kertoi minulle miten meillä taloudellisesti menee ajatuksena varmaan että kun lapsi tietää missä mennään niin ei pyydäkään niin paljoa. Mutta minullehan, pienelle 10v ikäiselle, tuli hirveä itku ja paniikki että minä pienine ostoineni ("se uusi penaali viime viikolla") on aiheuttanut koko taloudellisen ahdingon kun oikeasti oli kyse ihan muista jutuista. Kuulin myös seurusteluongelmistä, työpaikanvaihto ongelmista jne jne. Äitini halusi että meillä olisi ollut enemmänkin kaverisuhde kuin äiti-lapsi -suhde. Ihan kauheaa!
Nykyisin kun äiti selittää jotain minulle tyylillä "kun sinä olet minun hyvä ystäväni niin voin kertoa että" ja sitten tulee jotain parisuhdesoopaa niin sanon vaan napakasti "ei, meillä on äiti-lapsi suhde ei ystäväsuhde enkä halua kuulla".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun ei ne sitä ole aiheuttaneet, eikä voi auttaa. Ehtivät kyllä omat murheensa ja huolensa kantaa sitten aikuisena.
Aikuisen todellisuus ei välttämättä aukea lapselle... käsittääkö edes?
niistä ei tarvitse masentua.
Fiksut pärjää aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sen, mistä maailmassa on oikeasti kyse. Koko kauheus ja paska kerralla vaan päin pläsiä. Saa terapeutit työtä...
opettaa monet asiat aikaisemmihn. itse ainakin koitan tuoda monet asiat lapsilleni aikaisemmin, kuin mitä itse sain ne oppia.
Tämä kasvattaa vastuuntuntoiseksi.
Vielä tuohon ap:n aloitukseen. Mielestäni taisi tärkein asia puuttua, eli koulutuksella ja ahkeruudella ei saa mitään tässä maailmassa, muutakuin lisää tekemättömiä töitä.
Pitää olla tietysti fiksu ja älykäs, mutta ennenkaikkea pitää osata tunneälykkäästi käyttää kyynärpäitään, sillä aina on joku, joka haluaa nyppiä rusinat pullasta. Jos se et ole sinä, se on joku muu. Pitää olla peloton ja rohkea tarttumaan uusiin haasteisiin ja laittaa sormensa joka soppaan. Sormensa polttaaa 9 sopassa, mutta joka kymmenennessä lymyilee se, jota olt aina etsinyt, eli oma paikkasi. Joku löytää sen tuurilla heti, joku kymmenennellä kerralla, joku sadannella, joku ei koskaa. Se on varma että jos ei kertaakaan yritä ja ota riskiä, ei sitä omaa oksaa löydy koskaan.
Näitä asioita ei opeteta koulussa, kun siellä halutaan lähtökohtaisesti ahkeria tekijöitä, ei menestyjiä tai onnistujia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta lasten elämään kuuluu lasten vastoinkäymiset ja aikuisille aikuisten.
Lasten vastoinkäyminen on se kun äiskä ei anna jätskiä ennen ruokaa ja aikuisten vastoinkäyminen on se kun rahat ei tahdo riittää
mutta kasvatustyöhön kyllä kuuluu, että kasvattaa fiksuja aikuisia. Eli ei stä kolmekymppiseksi tarvitse kasvaa ennen kuin rankkuuteen törmää.
Minä olin 15, kun isäni kuoli ja ihan liian aikaisin sain kokea sen rankkuuden. Ei sekään hyvä ole, vammauttaa loppuiäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niskaan. Lapsilla on omat ongelmansa, lasten skaalalla, ja he oppivat niistäkin,
ettei elämä ole helppoa.
en ole vieläkään ymmärtänyt, ikää 42 v ja koulutus FT.
Tuo rusinat pullasta -kirjoitus oli hyvä. Noin se menee. Kiltteys ei kannata, vaan pitää osata ottaa omansa, mutta rajansa siinäkin, toisia ei saa liikaa polkea.
Koulussa yritetään tosiaan kasvattaa kuuliaista massaa, joka tekee mitä sanotaan. (Näin ainakin kun itse olin koulussa). Mutta kun sillä ei pärjää elämässä!
sen, mistä maailmassa on oikeasti kyse. Koko kauheus ja paska kerralla vaan päin pläsiä. Saa terapeutit työtä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsille riittää omaan kehtiysvaiheeheensa liittyvät ongelmat ja kriisit, kuka on kenenkin kaveri, pärjääkö koulussa tarpeeksi hyvin, saanko ensi kesänä muodinmukaiset sandaalit tms.
Se, että lapsi ei tiedä perheen taloudellisista vaikeuksista ei tarkoita sitä, että lapsi kasvaisi tynnyrissä. Jokaiselle lapsella on ihan omat ilon ja surun lähteensä, sääli jos sinä ap et aikuisena ole niistä tietoinen.
pitää teini-ikäselle opettaa heti 10 ikävuoden jälkee, jos ei aikaisemmin rahasta mitään ymmärrä.
Monet asiat ovat sellaisi, kuten käytöstavat, elämän hallinta pettymyksissä, suhteellisuudentaju (vrt. Tukiainen), sosliaaliset taidot, raha-asiat ym. että ne tulevat kodinperintönä, niitä on myöhäistä oppia yli 2-kymppisenä, tai tulevat liian rankkoina vastaan.
Kyllä.... sosiaalisia taitoja opitaan vanhemmilta.Miten vanhemmat tervehtivät vastaantulijoita, omia kavereitaan, kaupan myyjiä jne. uskalletaanko keskustella, vai suljeudutaanko omaan kuoreen.
Tottakai lapsi pitää opettaa käyttämään rahaa, tuskin kukaan sitä kiistää.
Rahavaikeuksien tilittäminen lapselle on jo ihan eri juttu!
Omalla asenteella ja mallilla voi lapselle opettaa vaikka mitä. Siksi jokaisen aikuisen olisikin ehkä syytä tarkastella hieman sitä omaa käytöstään. Jos koko elämä pyörii sen ympärillä, että kaikki on paskaa, rahat on aina loppu, ukko on kusipää ja duuni perseestä, niin kyllähän se lapsi oppii ne ihan opettamattakin. Silloin on kyse enemmänkin omasta asennevammasta, eikä siitä, että opettaa lapselle elämässä hyödyllisiä asioita ja taitoja!
Positiivinen aikuinen voi antaa mallin siitä, että elämästä voi itse tehdä itselleen mieluista. Se olisi jokaisen hyvä osata ja siihen pystyy, vaikka palkka olisikin pieni tms. Positiivisuuden opettaminen ei ole tynnyrissä kasvattamista!
pitää teini-ikäselle opettaa heti 10 ikävuoden jälkee, jos ei aikaisemmin rahasta mitään ymmärrä.
Monet asiat ovat sellaisi, kuten käytöstavat, elämän hallinta pettymyksissä, suhteellisuudentaju (vrt. Tukiainen), sosliaaliset taidot, raha-asiat ym. että ne tulevat kodinperintönä, niitä on myöhäistä oppia yli 2-kymppisenä, tai tulevat liian rankkoina vastaan.
Kyllä.... sosiaalisia taitoja opitaan vanhemmilta.Miten vanhemmat tervehtivät vastaantulijoita, omia kavereitaan, kaupan myyjiä jne. uskalletaanko keskustella, vai suljeudutaanko omaan kuoreen.
Alue: Aihe vapaa
tietävät mielestäni liikaa perheemme asioista. Esimerkiksi laskut ja rahan vähyys. Ehkäpä se ei olekaan niin paha kuin olen kuvitellut.