Miten te kehtaatte vaihtaa sukunimeänne kun menette naimisiin?
Kommentit (40)
Ei meidän systeemissämme naisilla ole vielä omia nimiä.
niin tuskin tulevan puolisin nimi nyt niin hävettävä on, ettei sitä kehtaisi ottaa.
Joku katkera avopuolisoko siellä huutelee, joka ei koskaan ole edes päässyt tilanteeseen, jossa nimenvaihtoa voisi/saisi miettiä...?
Ministeri Tanja mikäs-sen-sukunimi-nykyään-onkaan on hyvä esimerkki siitä, että olisi kannattanut pitää alkuperäinen sukunimi, niin ei tarvis olla vuoden välein hommaamassa itselleen uusia henkilöpapereita. Ministerillä siihen on toki varaa, mutta ihan älytön määrä turhaa työtä on koitunut noistakin nimen muutoksista.
kun/jos joskus avioidutaan,tahdon saman nimen kuin lapsillani,ja miehen oma sukunimi on paljon kauniimpi kuin omani.
Mulla ei ole mitään tunnesiteitä omaan sukunimeeni,mitä nopeammin eroon siitä pääsen sen parempi :)
Ja pitäisin myös mieheni nimen vaikka erottaisiinkin joskus.
15 vuotta on ollut tämä uusi nimi, ja se on nykyään omani.
Olen kuitenkin ottanut mieheni sukunimen.
Kun menin exän kanssa naimisiin, pidin oman nimeni. Exä alkoi kuitenkin jälkeen päin valittaa ja vinkua (vaikka oli alun perin hyväksynyt asian) ja asiasta tuli loppujen ihan kynnyskysymys. Annoin periksi.
Kun menin nykyisen mieheni kanssa naimisiin, otin hänen nimensä, koska olin ottanut exänkin. Mies ei halunnut (hyvästä syystä, joka ei kuulu tänne) vaihtaa omaa nimeään. Olisin myös voinut ottaa tyttönimeni takaisin (mikä olisi ollut miehelle ihan ok), mutta sitten perheessä olisi ollut kolme nimeä.
Näin se vain joskus menee, asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia kuin luulisi.
Minulla on ruotsinkielinen nimi ja Jorella ihan tavallinen -nen -loppuinen nimi.
otin mieluummin puolisoni oman mikä on sentään itse valitsemani. Kas kun en tajunnut edes hävetä.
otin mieluummin puolisoni oman mikä on sentään itse valitsemani. Kas kun en tajunnut edes hävetä.
Juu juu, hitot itsenäisyydestä ja tasa-arvosta, nainen on aina jonkun miehen omaisuutta ja siten alempiarvoinen olento.
mutta se, miksi VIITSIN vaihtaa nimeni, oli yksinkertaisesti se, että haluan että koko perheellä on yksi ja sama nimi. Silloin kun mentiin naimisiin -aikoja sitten...-oli vielä tosi harvinaista että otetaan naisen nimi. Nykyään ehkä valittaisiin toisin. Mutta joka tapauksessa yhteinen nimi.
En ainakaan itse katso omistavani lapsiani vaikka olenkin antanut heille oman sukunimeni. Pidin sukunimeni myös naimisiin mennessä, luonnollisesti, olisihan se ollut hassua jos miehellä olisi ollut sama sukunimi kuin minulla ja lapsilla vanha sukunimeni. Lapset ovat siis syntyneet ennen naimisiin menoa.
valitsin suvustani toisen nimen, jonka olen aina tuntenut omakseni.
mentaliteettia. Meille otettiin perheeseen ihan yhteinen sukunimi.
Miehenikin oli sitä mieltä että hän on meluummin minun aviomieheni kuin isänsä poika. Eikä hällä ollut muutenkaan mitään tunne tai muita siteitä omaan nimeensä, oli raukka odottanut koko ikänsä, että pääsee siitä eroon. Ja kun tämä minun nimi oli ihan sattumalta vielä paljon kauniimpi ja harvinaisempikin, niin asia oli sillä selvä.
Terveisin Rouva Virtanen
muuten en kerta kaikkiaan OSAA vaihtaa nimeäni. Yritin ottaa kaksoisnimen, mutta ei siitä mitään tullut, en vain osaa olla muun niminen mitä aina olen ollut.
En ymmärrä miten ihmiset pystyvät vaihtamaan nimensä.
Kyllä mä ainakin olen ihan omasta halusta ottanut mieheni nimen.
Inhoan tyttönimeäni, vaikka se miten olisi "omani". Erosin miehestäni ja kun menin uudelleen naimisiin, ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin pitänyt ex-mieheni nimen, joten vaihtaminen oli itsestäänselvää. Sain kauniin ja etunimeeni hyvin sopivan sukunimen ja olen oikein tyytyväinen.
hän minua joskus kosisi. Olen näin vanhaksi elänyt isältä perityllä nimellä, miksi vaihtaa se toiseen..?
Siis aivan pöyristyttyttävää. Pitäkää hyvät ihmiset OMA nimenne.