Mielestäni lasten kotona hoitaminen ei ole työtä

täysin vastakkaista mieltä. Työssäkäynti on lepoa, lastenhoito raskasta. :)

Päiväkodin työntekijänä sanon pääseväni paljon helpommalla kotona eli en katso tätä työksi vaan lomaksi. On helpompaa olla kahden kanssa kuin kahdenkymmenen, voi päättää itse päivän kulusta ja aikatauluista ja voi lähteä vaikka lasten kanssa kaupoille, 20 lapsen kanssa ei voi. Seuraakin on kotipiireissä vähintään yhtä paljon kuin töissä.

että säntillisten ja rutiineja noudattavien äitien mielestä kotiäitiys käy työstä. Kun haluaa, että lapsilla on säännöllinen ruoka, nukkuma-aika, ulkoilua yms.



Sitten taas rennommat mammat pitää mielestään lomaa. Vaikka lapsi herääkin aamulla, mamma laittaa vain videon pyörimään ja jatkaa unia. Herää sitten kun jaksaa ja syödään mitä syödään jossain vaiheessa päivää. Ehkä käydään ulkona tai sitten ei. Ruoaksi käy joka päivä lämmitetty valmisruoka, jonka mies hakee työstä tullessaan ruokakaupan kautta. Ja kun on kotiäidiksi jäänyt, niin kotona sitten kans ollaan. Mitään kerhoja yms. juttuja ei lapset tarvitse ennen kouluikää. Seuraksi riittää se äiskä ja iltaisin iskä. Ja kuka nyt joka päivä tai edes joka toinen päivä jotain kotitöitä tekee. Kerran viikossa imurointi riittää. Pyykit pestään sitten kun kaikki puhtaat on käytetty. Pytty pestään sitten, kun ei sisäpinnasta erota pöntön omaa väriä. Ja niin etelleen...

että säntillisten ja rutiineja noudattavien äitien mielestä kotiäitiys käy työstä. Kun haluaa, että lapsilla on säännöllinen ruoka, nukkuma-aika, ulkoilua yms.

Myönnän, että minussa on hieman siivousfanaatikon vikaa ja yksi syy, miksi kotiäitiys on mielestäni lomaa on se, että ne kotihommat ehtii tehdä arkipäivisin, ehtii laittaa joka päivä terveellistä ruokaa jne. On todella rasittavaa, jos perfektionistiluonteena haluaisi että kämppä kiiltää ja kotiruoka tuoksuu, ja sitten työssäkäynniltä jää nippa nappa aikaa tehdä pikasiivous ja tekaista jotain nopeaa pöperöä pöytään. No ei, ei meillä eineksiä syödä eikä kämppä ole kaaoksessa, mutta vaikea ymmärtää miksi yhtäkkiä arkirutiinien pyörittäminen muuttuisi työksi kun siihen on kahdeksan tuntia enemmän aikaa kuin ennen!?!

Omia lapsia 4 ja 2v. ikäeroilla. Lisäksi minulla oli usein hoidossa myös siskoni kaksi lasta jotka keskimmäisten lasteni ikäisiä. Tein myös omahotitalosa lähes poikkeuksetta kaikki kotityöt. Ja kuljetin kävellen tai junalla lapset harrastuksiin sekä hoidin kaupungilla kaikki asiat. Ehdin vielä hyvin touhuta lasten kanssa mm. ulkoilla 2 kertaa päivässä. Ja minusta oli kyllä ihan lomailua verrattuna siihen että nyt olen töissä.



Minulla vuorotyö ja työhön kuuluu paljon samoja asioita mitä kotonakin tein mutta lisäksi erilaista paperityötä, yhteyksia viranomaisiin ym. tahoihin, neuvotteluja jne. Lisänä vastuu vieraista lapsista joka painaa huomattavasti enemmän kuin vastuu omista lapsista. Psyykkinen kuormittavuus, väkivallan uhka yms. mukaanluettuna. Joten kyllä minusta ainakin kotona oli helpompaa niin fyysisesti kuin etenkin psyykkisesti. Ja minun työssä ei aina edes ole niitä aikuiskontakteja edes sitä vähään kuin mitä kotona ollesa oli puistossa ollessa tai äitikavereilla kyläillessä.



Jollain voi olla toisinpäin mutta minulla ainakin näin.

aika paljon siitä työstä ja sen rankkuudesta. Lisäksi se mitä kukakin pitää rankkana, itselleni päivät pienten lasten seurassa ilman aikuisia alkoivat pitemmän päälle tuntumaan hyvinkin rankoilta ja oli helpotus päästä töihin "lepäämään".

jolla on 4 lasta, yksi eräällä tavalla vammainen ja yhdet kaksoset. Kaikki viiden vuoden sisään syntyneitä. En yhtään ihmettele, että sanoo olevansa nyt niin rentoutunut, kun aloitti työt ( akateeminen työ).

Meillä vaan on pieni probleemi, kun miehen mielestä voin hoitaa kaikki omat ja hänenkin "kotityöt" kotona maatessani. Enpäs sitten ehdi paljoa lasten kanssa olosta nauttia, kun päivät ja illat on yhtä touhuamista. Omakotitalossa niitä töitä riittää...

Sekä fyysisesti että varsinkin henkisesti, kun en oikein koskaan saa mitään hengähdystaukoa. Eihän tämä toki työtä ole, mutta kyllä tässä kuitenkin hommaa riittää sen verran, että työstä käy. Lapset 1, 2 ja 3v.



Se että olen nyt koneella, ei tarkoita että tekisin sitä aamusta iltaan! ;)

kyllä "oikeissa" töissä pääsee helpommalla, paitsi sitten, jos sen työpäivän jälkeen vielä ne kotihommat odottaa... Sitten on tietty tuplaraskasta.

itselläkin toisn alkoi käydä aika pitkäksi ilman aikuista seuraa, joten sillä tavalla rankkaahan se lasten kanssa kotona olo tietenkin on. Moni työssä käyvä äiti kuitenkin tekee vielä päivtyönsä lisäksi ne kotityötkin, joten kyllä kotona lasten kanssa oleilu on rankkuudeltaan lähinnä vuosilomaa vastaavaa fyysisesti.

t. ilman tukiverkosoa sairasta ja tervettä lasta hoitanut, uranainen

kuuluukin itsestäänselvänä asiana mm. ruoanlaitto ja muut pakolliset kotityöt. Kyllä minäkin vaatisin miestäni ne tekemään jos hän kotona päivät pitkät lasten kanssa olisi.

ja työn rankkuudesta ja äidin elämästä ja luonteesta

- kumpi vain voi olla rankempaa, mutta luulisin, että useimmiten latsen kanssa kotona on helpompaa, kuin hoitaa samojen lasten päiväkotirumba, kodinhoito ja käydä töissä yhtä aikaa, jos lapset ovat pieniä

- mutta ihan varmasti on rankempaa hoitaa pieniä lapsia kotona, kuin lapsettomana käydä vain töissä, mutta sehän nyt ei olekaan mikään vaihtoehto, kun on ne lapset tullut tehtyä... mutta töissä käyminen ja lapsettumuushoidoissa ravaus se vasta rankkaa olisikin, luulen... suru lapsettomuudesta siihen päälle vielä

- itse olen nyt enemmän kuin onnelinen, kun 5 v on 3-4 päivää viikosta tarhassa, ja yksivuotiasta hoitaa vakiopiskelijatyttö tai mummi 2 päivää viikossa, niin että voi tehdä keikkatöistä ja olla myös paljon kotona - saan molemmat, enkä ole uupunut

Lasten kanssa kotona on paljon rankempaa (ja rasittavampaa) kuin töissä käyminen. On ihanan helppoa, kun vaan kippaa nälkäiset lapset aamulla päiväkotiin, ja menee itse töihin. Työpäivän jälkeen hakee ulkoilutetun ja ruokitun lapsen kotiin, laittaa vähän päivällistä lapsen katsoessa telkkua. Päivällisen jälkeen voi vähän leikkiä lapsen kanssa ja sitten iltapala ja nukkumaan. Ja kun lapsi nukkuu, voi itse katsella telkkaria tai tehdä mitä haluaa.



Siis kotiäitinä on 100 kertaa rankempaa. Kuunnella ne kaikki taistelut pukemisista ja syömisistä. Sekä taistella potatukset ja päiväunille nukahtamiset. Kyllä työssänikin on haasteita, mutta ne ovat älyllisiä, ja siksi oikeastaan ihan virkistäviä. Päivnastoin kuin uhmiksen raivarit mitättömistä asioista.



Mutta siis ei lapsen kotihoitoa ehkä työksi voi silti kutsua. Se on jokaisen vanhemman oikeus ja velvollisuus. Ainakin jossain määrin.

Suurin osa meistä akateemisista esim. tekee työtä tietokoneen ääressä ja palavereissa istumalla eli se (mahdollisesti hyväpalkkainen) päivätyökään ei todellakaan ole fyysisesti rankkaa. Emmekö siis tee työtä ollenkaan?



Fyysisesti rankempaa itselläni oli aikoinaan hoitaa kahta alle 2-vuotiastamme kotona.

sehän on ihan yks ja hailee miksi sitä nimittää.

Jos on siis yhden, pienen, erittäin hyvin yönsä nukkuvan rauhallisen ja kiltin lapsen äiti kuten minä.



Mutta jos on siunaantunut ongelmallisemmalla lapsella, niin voin kyllä kuvitella ettei ole niin hauskaa. Ja eipä sitä tiedä mikä meitäkään vielä odottaa.

on kohtalaisen rankka yhdistelmä.

3 päivän työviikko.Rahapuoli siinä jää vähemmän täydelliseksi, sekä eläketurva... Mutta noin muuten.



Minusta kotona olo on sillä lailla "lomaa", että usein voi edes hieman mennä vuodenajan, jaksamisen ja "nenän asennon" mukaan. Työelämässä se ei ole niinkäänä mahdollista. Sen sijaan pidemmässä kotonaolossa on omat rankat puolensa, joista monilla tätä asiaa kommentoivilla ei ehkä ole aavistustakaan. Ne liittyvät sosiaaliseen ja psyykkiseen puoleen, jotka ovat aivan yhtä tärkeitä kuin fyysinen jaksaminen ja taloudellinen turvakin.