Miten lestadiolaiset onnittelevat esim. hääparia,
kun maljoja ei saa nostaa? Lopettaako morsiamen isä sitten puheensa vaan, että 'Öö onnea Maijalle ja Matille, käykää ottamaan ruokaa'? Vai onko siellä joku uskonnollinen hätsäntätsä siinä vaiheessa?
Kommentit (19)
Olin viime keväänä häissä, joissa morsiusparin toinen puolisko oli lestadiolainen ja toinen ihan "normaali" luterilainen. Lestadiolaisvieraat skoolasivat alkoholittomalla ja muut alkoholillisella. Eihän se skoolailu ole mitenkaan sidoksissa siihen, onko lasissa alkoholia vai ei. Esim. hyviä alkoholittomilla booleilla on ihan yhtä kiva skoolata. Itse olin tuolloin raskaana, joten nautin kans alkoholittomasta drinkistä. Hyvää oli, suorastaan erinomaista!
Aina tulee olla tarjolla myös alkoholiton vaihtoehto, ei minkään työtehtävän edellytyksenä voi olla että pitää juoda alkoholia.
Kyllä vain. Eihän pääministeri Vanhanenkaan käytä alkoholia, joten absolutismi ei kyllä voi olla este ministerin tehtävän hoitamiselle. Eiköhän siihen tehtävään, ja pääministerin tehtävään aivan erityisesti, ole jotkut vähän painavammat perusteet.
Ei saa "antaa kunniaa" muille kuin Jumalalle. Näin olen kuullut selityksen.
ei meilläkään häissä ollut mitään kummempaa. Äiti piti puheen, toivotti vieraat tervetulleeksi, toivotti hääparille onnea ja kertoi mitä ruokaa on tarjolla jne. Ei sen kummempaa "häntsäntäntsää".
Monissä häissä joissa olen käynyt, on nostettu maljat mutta niissä ei ole ollut alkoholijuomaa...
Samoin minä. Nykyään ei kaikkialla haluta suosia alkoholikeskeisiä juhlia.
mutta olen ollut myös varmaan ainakin 8 lestadiolaisäissä. Yhdessäkään hääjuhlassa ei ole kohotettu maljaa hääparin onneksi, ei yhtään kertaa. Veikkaan että se on jotenkin "tabu".
jätti onnittelumaljan nostamatta.
Noh, iso osa sisaruksista/suvusta jätti kyllä tulematta häihin ja onnittelematta kokonaan. Eikä heistä paljon ole muutenkaan tämän viiden vuoden aikana kuulunut ;-)
lestadiolaiset myös nostaneet maljan, niin mitähän lestadiolaisuuden suuntaa nämä edustavat? Ainakaan vl:t eivät yleensä nosta maljaa. Juovat varmaan maljan sisällön jos on alkoholitonta. Mutta vl-häissä ei ole siis maljojen kohotusta. Yleensä morsiamen isä toivottaa vieraat tervetulleiksi ja saattaa jotain pientä puhua (hääparista, häistä jne) ja onnitella hääparia. Kaikki vieraat siis ensin onnittelevat hääparia kirkon jälkeen hääjuhlapaikalla. Joskus väki menee suoraan ottamaan ruokaa hääparin onnittelun jälkeen ja joskus ensin istutaan pöytiin, josta siirrytään ruokailemaan. Yleensä lauletaan ennen ruokailua ruokavirsi 'Nyt silmäin alla Jeesuksen..' tai se toinen en nyt muista miten menee. Tässä jotain vl-häistä...
Mä olen ihan vanhoillislestadiolainen, mutta olen nostanut maljan häissä joissa maljat on tarjottu. Meidän omissa häissä ei kyllä ollut maljoja, ei lestadiolaisilla yleensä ole. Mutta jos olen juhlissa joissa maljat on, tietysti minä sen nostan muiden mukana. Ja saatan jopa ottaa sen alkoholillisenkin version. :)
Meidän häissä eikä kenenkään muidenkaan häissä, joissa olen ollu , ole nostettu maljoja. Naimisiin mennessäni kohta 4 vuotta sitten olin vielä vl.
Vl-häissä hääparia onnitellaan juhlapaikalle mentäessä, halataan ja toivotetaan "onnea ja taivaan isän siunausta". Tervetulo puheessa sitten toivotetaan kaikki tervetulleiksi ilman häntästäätä.
Itse en ole koskaan ollut maljallisissa häissä, enkä siis näin ollen pidä tuota maljattomuutta ollenkaan kummallisena tms. :)
Sanomista siinä tulee jos maljoa nostaa, ei kannata riskeerata pian on "hoitokokous" pystyssä ja silloin kieleltään taatusti myö maattalounäyttelyissä käyntiä myöten kaikki julkiset tilaisuudet ja joudut "vainon " kohteeksi!
Minun tai mieheni suvussa ei lestadiolaisia, ei onnittelumaljoja. Samoin ei maljoja myöskään sisarellani ja miehellään, vaikka heilläkään ei lestadiolaissukulaisia. Ei aina ole kyse mistään "synnistä" ja sen välttämisestä, vaan ihan oman suvun ja perheen traditioista. Meillä juhliin eivät alkoholit ja maljat ole koskaan kuuluneet. Tuntuisi tosi vieraalta ja teennäiseltä.
lukemattomissa häissä kuitenkin olen ollut
nimenomaan kielletty. Täälähän on väitetty myös, että lestadiolaisia kansanedustajia estää ministerin tehtäviin eteneminenkin, kun ministerinä pitäisi nostaa maljoja
Täälähän on väitetty myös, että lestadiolaisia kansanedustajia estää ministerin tehtäviin eteneminenkin, kun ministerinä pitäisi nostaa maljoja
Aina tulee olla tarjolla myös alkoholiton vaihtoehto, ei minkään työtehtävän edellytyksenä voi olla että pitää juoda alkoholia. Tuolla perustelullahan naisiakaan ei saisi päästää ministereiksi, sillä nainenhan voi tulla raskaaksi, eikä raskaana ollessakaan saa nostaa maljoja, jotka sisältää alkoholia :D
ihan riippumatta siitä mitä lasissa on. Esimerkiksi omissa häissäni sulhasen vanhemmat ja sukulaiset jättivät skoolamatta, vaikka laseissa ei kenelläkään mehua kummempaa ollut.
Yllättävää!
Ainakin vanhoillislestadiolaisilla on julistettu synniksi onnittelumaljan kohottaminen.
Siitä on puhuttu saarnoissa ja julkaistu kirjoituksia Päivämiehessä.
Monissä häissä joissa olen käynyt, on nostettu maljat mutta niissä ei ole ollut alkoholijuomaa...
Samoin minä. Nykyään ei kaikkialla haluta suosia alkoholikeskeisiä juhlia. mutta olen ollut myös varmaan ainakin 8 lestadiolaisäissä. Yhdessäkään hääjuhlassa ei ole kohotettu maljaa hääparin onneksi, ei yhtään kertaa. Veikkaan että se on jotenkin "tabu".
Olen ollut varmaan ainakin 15 lestadiolaishäissä. Ikinä ei ole mitään onnittelumaljaa näkynyt.
Se on jokin tabu, kyllä.
Myös ei-lestadiolaiset jotenkin kohteliaisuuttaan haluaaa usein juhissa suojella lestadiolaisia tältä, että vl.t eivät ahdistuisi ja loukkaantuisi.
Viime kesänä olin synttäreillä jossa juhlija ei ollut vl mutta hänen ja puolisonsa sukulaiset olivat, Siellä oli paljon myös heidän ei-lestadiolaisia ystäviään.
Silti ei kohotettu mitään onnittelumaljaa.
Yllättävää!
Ainakin vanhoillislestadiolaisilla on julistettu synniksi onnittelumaljan kohottaminen.
Siitä on puhuttu saarnoissa ja julkaistu kirjoituksia Päivämiehessä.
Niin kai on, mutta vanhoillislestakin saa kuitenkin tehdä ihan omantuntonsa mukaan. Ei ole kukaan tullut mua nuhtelemaan kun olen katsonut hyväksi tavaksi onnitella hääparia nostamalla pommac-lasia. :)
t. vl
Kaikkiin juhliin sopiva toivotus on "onnea ja taivaan isän siunausta". Sitä voi sit yrittää oman mielikuvituksen avulla varioida jos haluaa, ;)