Mikä on rohkein tekosi elämäsi aikana?
Kommentit (24)
Tuossa vaiheessa olen ollut jo kahden lapsen äiti ja meillä on ollut ihan "mukava" summa lainaakin. Mies tosin hyvätuloinen, eli on ollut jonkin verran aikaa etsiskellä uutta työtä, jota on sitten järjestynytkin (suhteet ja osaaminen ok). Tiedän että moni on pitänyt uhkarohkeana, mutta yllättävän moni on suoraan ilmaissut ihailunsa rohkeudestani ja sanonut ajattelevansa samaa (ko. työpaikassa oli ihan hullu meininki).
rakkauteni luo, joka oli jättänyt minut pari viikkoa aikaisemmin. Halusin tietysti hänet takaisin. Hetkellisesti sainkin, mutta se viikonloppu oli yksi elämäni parhaista. ;)
Muutto uudelle paikkakunnalle miehen kanssa. Raskautuminen opiskeluaikana ilman vakituista työpaikkaa.
Siinä tuli jo muutama.
Melkoisia hyppyjä tuntemattomaan molemmilla kerroilla...
minäkin olen jättänyt opiskelupaikan, irtisanoutunut ilman tietoa uudesta työstä ja raskautunut ilman vakituista työsuhdetta tai edes loppuunsuoritettuja opintoja. Nämä eivät ole mitään erityistä rohkeutta vaatineet.
Olen puolustanut itseäni tai muita pontentiaalisesti hyvinkin vaarallisissa/ haittaa mahdollisesti aiheuttavissa tilanteissa.
mutta eniten olen jännittänyt ja pelännyt esiintymistä livenä telkkarissa ja isoilla festareilla... ja oltiinpa kerran Rasmuksen lämppärinä ja sillon jännitti vietävästi.
Rohkein teko taitaa olla kuitenkin lapsen synnyttäminen ja synnäriltä kotiin lähtö.
Ihmisille rohkeat asiat on varmaan vähän erilaisia ja en oikein tiedä mitä tässä haetaan...
Mielestäni ovat rohkeita päätöksiä nuorelta ihmiseltä, jolla ei ole työkokemusta, koulutusta tai pappa betalar -vanhempia.
Mulle se oli kova juttu ja vanhassa paikassa oli tosiaankin hullu meininki. Olen niin, niin tyytyväinen ratkaisuuni.
juuri irtisanoutuminen tai yllätysvauvan vastaanotto ei ole rohkeaa mulle henkilökohtaisesti, mutta julkisesti puhuminen on ;)
oli se kun hyppäsin Israelista (Haifa) Kreikkaan menevään laivaan ja ei ollut muuta kuin menolippu Prindisin satamaan ja rahaa noin 50markaa.. mutta hengissä selvisin Suomeen asti ilman rahaakin. Onni oli matkassa kun tapasin laivalla suomalaisen joka tarjosi autossaan kyydin. Ei tarvinnut seksiä tarjota vastapalvelukseksi.
synnyttäminen. Pelkäsin vielä ponnistusvaiheessakin niin että luulin ettei koko hommasta tule siksi mitään. Ja olin ehtinyt pelätä jo vuosia ennen kuin edes tulin raskaaksi. Halusin kuitenkin alatiesynnytyksen ja olin mielestäni todella rohkea koska mitään muuta en ole niin pelännyt.
Mutta taatusti sairaala- tai kipukammoiselle se voi sitä olla. Olen silti toki ylpeä omistakin synnytyksistäni, elämän hienoimpia hetkiä!
t. ensimmäinen irtisanoutuneista :)
Pelotti saatanasti, mutta kaveria ei jätetä. Onneksi apuun tuli pari sivullista (isoja miehiä) ennenkuin mitään kävi.
Muutama juttu:
-mulla oli jo ammatti ja vakityöpaikka, MUTTA irtisanouduin, kun sain haluamani opiskelupaikan
-tein lapset kesken opintojen
oli ihan jokaisen oma näkemys, omasta henkilökohtaisesta rohkeimmasta teostaan. Mielipide kysymys siis. Tässä ei voi mielistellä muita. ap.
kiertämään Eurooppaa vailla tietoa majapaikoista tai varaamatta juna- tai bussilippuja etukäteen.
Tämänkin joku varmasti mitätöi. No, ihmiset ovat erilaisia.
uskaltauduin tutustumaan miehiin ja seurustelemaan. Tällä hetkellä mies ja kaksi lasta.
Rohkein teko taitaa olla kuitenkin lapsen synnyttäminen ja synnäriltä kotiin lähtö.
Ihmisille rohkeat asiat on varmaan vähän erilaisia ja en oikein tiedä mitä tässä haetaan...
Itse katsoisin rohkeutta vaativiksi semmoiset teot jotka voi olla myos tekematta, vaikka eivat loppujen lopuksi vaikeudeltaan olisikaan ne elaman vaikeimmat!
Itse en tieda mitka omat rohkeimmat tekoni olisivat...
Lapsen hankkiminen/raskaaksi tuleminen ja pitaminen miehen kanssa jonka olin tuntenut vain 9kk, saman miehen kanssa avioituminen 20kk tapaamisesta.
RAKASTAA, HYVAKSYA RAKKAUS MYOS MUILTA, LUOTTAA TOISEEN TAYSIN JA TULEVAISUUDESSA MUUTTO AFRIKKAAN :)
Ja rakastaa elamaani.
p.s nykyaan yhdessa "jo" 9 vuotta, ei tainnut loppujen lopuksi olla niin "rohkea teko" kun silloin joskus tuntui :)
pistin sen takaisin päälle, tyhjensin maskin pois vedestä nenän kautta puhaltamalla. Tämän teon rohkeutta ja hienoutta eivät voi ymmärtää muut kuin vanhempani. Iso osa lapsuudesta meni puheterapiassa sekä puhallusharjoituksia tehden, en vuosiin saanut edes pientä hyrrää liikkumaan milliäkään.