Elämä narsistin varjossa
Kokemuksia narsistimiehestä, narsistisista isovanhemmista (tai narsistisesta anopista)? Miten ottaa avioro kyseisenlaisesta miehestä, joka on erittäin narsistisen äitinsä orja ja jonka isä kieltää oman poikansa? Kuinka laki voi velvoittaa antamaan henkisesti häiriintyneen suvun manipuloida puolustuskyvytöntä lasta?
Narsisti kun on harmi kyllä sujuvakäytöksinen ja asiallinen, eivätkä pöksyt märkinä istuvat sossutantat sitä tosiasiaa tajua?
Miten elää vielä 10 v tälläisen ihmisen kanssa, että laosesta tulisi tolkun ihminen?
tv. äiti
Kommentit (18)
Täällä toinen äiti, joka parhaillaan pohtii aivan samoja asioita. Avioeron harkinta-aika meneillään, mutta ajatus siitä, että lapset joutuisivat jopa viikonlopun ajaksi narsismin keskelle ilman kenenkään aikuisen läsnäoloa kauhistuttaa..
Eroon päästiin onneksi sillä keinoin, että kuuntelin lapseni oireita tapaamisten jälkeen, ja nyt seitsenvuotias poikani ei enää tarvitse nähdä isäänsä, jolla tosin ihan huonossa jamassa oma elämänsä, mutta tasitoa kesti oikeuden, sossujen ja exän suvun kanssa muutama vuosi. Isä ymmärsi että oli ns. viimeisin tikin tehnyt ja mokannut, ja ymmärsi pojan tuskan, eikä enää pyri edes mitenkään pitämään yhteyksiä meihin. Toisaalta hvyän asianajajan tarvitset erotilanteeseen yms..
Sain tukea eroperhe. net paikasta.
voimia teille irtautumiseen, se on raskasta ja yritä säilyttää luottamus lapsesi kanssa, sillä sinä olet ainoa johon hän voi edes luottaa. Älä pakota lasta tapaamisiin jos oireilee, sinulla pitää olla todisteita lähes kaikesta minkä isän puolesta suku tekee väärin, että lapsen paha olo näkyy. Koulu perheneuvola ja jopa psykiatri. pahimmassa tapauksessa.
Sinä kyllä pärjäät.
Sellainen mies on ainakin minulle, (epäilen että monelle muullekin) ideaali mies parisuhteessa, joka määrää mitä tehdään ja pitää kanssa huolta, että niin tapahtuu. Ei sellisessa liitossa lapset kärsi, ne vaan oppii selviytyjäks nykyajan yhteiskunnassa ja työelämässä, jossa ainoa tulosta tuova etenemistekniikka on kyynärpäätekniikka. En päivääkään kadu sitä, että otin narsistin aviomiehekseni, päinvastoin olemme yhdessä onnellisempia lastemme kanssa kuin koskaan olen aikaisemmin ollut.
Jos narsistimiehesi (ja hänen äitinsä, isänsä...) eivät vielä ole alistaneet sinua niin, että tahtoa ja taitoa vielä löytyy pakoon, niin lähde hyvä ihminen!!
Hyvä ystäväni on narsistin tuhoama nyt. Me kaverit näimme alusta asti, että mies ei ole niin hyvä kuin miltä kaverilleni vaikutti, mutta emme saaneet häntä millään näkemään totuutta. Vaikka kaikkeni yritin, ystäväni meni kuitenkin naimisiin tämän miehen kanssa :-( Syytän itseäni tästä todella paljon, koska jotenkin tajusin kuinka paha mies on, vaikken termiä "narsisti" tiennytkään. Alle 3 vuotta myöhemmin ystäväni on erittäin vakavasti masentunut ja työkyvytön tämän narsistipaskan takia!! En tiedä miten kauan menee, ennenkuin hän toipuu. Todella hirveetä!!
Kun sulla ap on vielä lapsi/lapsia niin sitä suuremmalla syyllä: häivy äkkiä äläkä anna narsistin tuhota elämääsi ja elämäänne enempää!!
Ja kuka on tehnyt virallisen diagnoosin?
koska narsisti itse ei koe, että hänessä mitään vikaa olisi = ei suostu hoitoon.
Googlettamalla varmaan löytyy oireet ja miten narsistin tuntee. Kyseessä on vakavasti henkisesti häiriintynyt henkilö, yleensä mies, joka ei kykene tuntemaan mitään tunteita. Ulospäin hän on usein varsinainen suosittu seuramies, koska on oppinut tietynlaiset maneerit. Hän ei ikinä pyydä anteeksi, koska ei ole koskaan väärässä. Narsisti alkaa ihanan sokaisevan alun jälkeen nakertaa kumppanistaan eloa pois. Narsisti alistaa, polkee, vähättelee, epäilee, haukkuu, moittii, käyttää fyysisesti ja seksuaalisesti hyväkseen, on siis todellakin ihmishirviö, joka tuhoaa läheisensä. Ja sitten lähtee hakemaan uutta valloitettavaa, jotakuta joka ei näe sitä mikä hän oikeasti on ja joka ihailee vaan - sitä Narsisti eniten tarvitsee, sokeaa ihailua.
oikea narsisti kieltäytyy terapiasta,koska on "täydellinen"- eikä tarvitse terapiaa-
lähipiiri sen sijaan on yleensä terapissa, koska ei ole muuta keinoa selvitä
kun on oikean narsistin kanssa naimisissa - niin vaimo kuihtuu pois. Hän alkaa uskomaan olevansa huono, ruma ja epäonnistunut ja kaikkea tältä väliltä. Lopulta hän ei kykene edes lähtemään suhteesta, koska jo itsekin uskoo kaikki valeet.
Olen tavannut elämäni aikana kolme naista, jotka ovat eronneet narsistista. Heillä kaikilla on tämä sama tarina.
Tuo kuulostaa narsistilta. Karkeasti sanoen psykopaatti on mielisairas, narsisti "vain" empatiakyvytön itsekkyyden huipentuma. Narsismi on häiriö, psykopatia sairaus. Narsismi ymmärtää ympäristönsä normaalisti, psykopaatti on usein harhainen.
Psykopatia ei ole sairaus. Psykopaatit eivät ole harhaisia.
Narsistien ominaisuuksia
Itsekeskeinen. Hänen tarpeensa ovat kaikkein tärkeimmät.
Ei katumusta virheiden tai väärintekojen jälkeen.
Epäluotettava, kykenemätön sitoutumaan.
Ei piittaa tekojensa seurauksista.
Projisoi vikansa muihin. Kova syyttämään, ei koskaan hänen vikansa.
Omatunto vajavainen tai olematon.
Epäherkkä toisten tarpeille ja tunteille.
Hyvä julkisivu (yksi tai useampia) jolla tehdä vaikutus ja saada valta.
Huono stressinsietokyky. Herkkä suuttumaan ja raivoamaan.
Oikeutettu manipuloimaan ihmisiä täyttääkseen tarpeensa.
Järkiperäistää helposti. Elää järjellä. Vääntää keskustelun omaksi edukseen toisen kustannuksella. Jos joutuu ansaan, jatkaa puhumista, vaihtaa aihetta tai suuttuu.
Piintynyt valehtelu.
Valtava tarve kontrolloida tilanteita, keskusteluja ja muita ihmisiä.
Ei todellisia arvoja. Opportunisti. Arvot vaihtuvat tilanteen mukaan.
Antaa itsestään usein empaattisen ja ymmärtäväisen vaikutelman jotta voisi manipuloida muita.
Vihaisia ja ailahtelevia tunnetiloja.
Käyttää seksiä kontrolloimiseen.
Ei jaa omia ajatuksiaan, motiivejaan eikä tunteitaan.
Kontrolloi keskusteluja. Täytyy sanoa ensimmäinen ja viimeinen sana.
Hyvin hidas antamaan anteeksi. Roikkuu katkeruudessa.
Salainen elämä. Piilottaa rahansa, ystävänsä ja aktiviteettinsa.
Pitää muiden ärsyttämisestä. Pitää kaaoksen ja hajaannuksen luomisesta ilman syytä.
Ailahtelevat tunteet - muuttuu hetkessä mukavasta vihaiseksi ilman merkittävää syytä.
Epäonnistuu usein taloudellisten asioiden hoitamisessa.
Ilmaisee harvoin arvostusta.
Suureellinen. Vakuuttunut siitä että hän tietää enemmän kuin muut ja tekee kaiken oikein.
Ei kykene näkemään omaa osuuttaan suhteessa toisiin ihmisiin. Puolustautuu nuhdeltaessa. Ei koskaan hänen vikansa.
Voi näyttää herkältä ja kyynelehtiä. Tämä on näyttelemistä tai turhautumista mutta ei surua.
Rikkoo ihmisten sydämet tehdäkseen heistä hänessä riippuvia.
Tarvitsee uhkauksia tai painostusta saadakseen muut pysymään lähellään.
Sabotoi kumppania. Haluaa tämän olevan onnellinen vain itsensä kautta. Ei salli kumppanille ulkopuolisia tuttavia eikä kiinnostuksen kohteita.
Hyvin ristiriitainen.
Vakuuttava. Täytyy vakuuttaa muut tulemaan hänen puolelleen.
Kätkee todellisen itsensä. Aina " päällä" .
Ystävällinen vain jos saa sinulta sen mitä hän tahtoo.
Hänen on oltava oikeassa, voitettava ja näytettävä hyvältä.
Ilmoittaa, ei keskustele. Kertoo, ei kysy.
Ei puhu avoimesti. Salaiset motiivit.
Kontrolloi muiden rahoja mutta käyttää itse vapaasti.
Jatkuva " Olen OK ja voin hyvin, eikä minun tarvitse kuunnella sinun näkökantojasi tai ajatuksiasi" .
Kokee olevansa aina väärinymmärretty.
Tunnet olosi kurjaksi hänen lähellään. Hän kuluttaa sinua.
Ei kuuntele koska ei välitä.
Hänen tunteistaan puhutaan mutta ei kumppanin.
Ei ole kiinnostunut ongelmien ratkaisemisesta.
Erittäin hyvä lukemaan muita, jotta voisi manipuloida heitä.
Exäni psykopaatti ja hän ei kyllä lapsiaan halua nähdä. Etsii aina uuden uhrin ja aloittaa tavallaan elämänsä alusta. Ei exäni kykene kiintymään. Ei edes omiin lapsiinsa. Hän on tekemisissä vain sellaisten ihmisten kanssa joista hyötyy jotenkin. Ehdottomasti itsekkäin ja älykkäin ihminen johon olen törmännyt.
Psykopaatti ei ainakaan tunne empatiaa. Tunteeko narsisti ?
kenenkään ei pidä todellakaan alistua narsistin vallan alle!!! exäni oli juuri tälläinen, hänellä on diagnosoitu narsistinen mielenhäiriö. hän piti minua otteessaan KAUAN. lopulta sain itseni vakuutettua että tästä on pakko lähteä ennen kuin hän mut tappaa (uhkaili kyllä, kulki puukko mukana jos yrittäisin karata)
lopulta pääsin pakoon, silloinkaan en vielä oikeasti tiennyt teinkö oikean ratkaisun. olin todella rikki, mutta aika paransi lopulta, ja ymmärsin kaiken tpahtuneen vasta kun sain katsella asiaa pienen välimatkan päästä.. oikeudessakin oltiin, mutta mies sai kaikki puolelleen, joten tuomiotta jäätiin. NYT NAISET ÄLKÄÄ OIKEASTI ALISTUKO!!!!! Pitäkää kiinni siitä mitä oikeasti olette!!!!!
Exäni psykopaatti ja hän ei kyllä lapsiaan halua nähdä. Etsii aina uuden uhrin ja aloittaa tavallaan elämänsä alusta. Ei exäni kykene kiintymään. Ei edes omiin lapsiinsa. Hän on tekemisissä vain sellaisten ihmisten kanssa joista hyötyy jotenkin. Ehdottomasti itsekkäin ja älykkäin ihminen johon olen törmännyt.
Psykopaatti ei ainakaan tunne empatiaa. Tunteeko narsisti ?
Tuo kuulostaa narsistilta. Karkeasti sanoen psykopaatti on mielisairas, narsisti "vain" empatiakyvytön itsekkyyden huipentuma. Narsismi on häiriö, psykopatia sairaus. Narsismi ymmärtää ympäristönsä normaalisti, psykopaatti on usein harhainen.
Isä ymmärsi että oli ns. viimeisin tikin tehnyt ja mokannut, ja ymmärsi pojan tuskan, eikä enää pyri edes mitenkään pitämään yhteyksiä meihin.
vaan vaatii lapsia itselleen jotta saisi elatusmaksut ja vallan. Miehesi ei ole oikeasti narsisti.
Jos miehesi isä kieltää oman poikansa, hän ei ole enää mukana kuviossa - voi olla että isän hylkääminen on syynä miehen narsistisiin piirteisiin, mutta ne piirteet hänellä oli varmaan silloinkin kun päätit ottaa hänet aviomieheksesi. Ehkä hän osasi hurmata sinutkin vetovoimallaan (paskanjauhannalla) mutta huonot piirteet on viimeinkin uskottava? Ne kun tulevat ennemmin tai myöhemmin sen verran ikävästi esille, ettei niitä voi enää katsoa sormien läpi vaikka seksuaalinen vetovoima olisikin ennen voittanut järjen. Kun mies osoittautuu täydelliseksi pölöksi, niin eihän sellaista voi kestää loppuikänsä...
Vai onko mies fiksu, mutta hänen itsevarmuutensa on vain töykeää laatua? Arvostaako hän sinua silloin kun olet vahva ja omapäinen, vaikka samalla syyttäisi sinua hankalana olemisesta? Milloin hänen kanssaan on helppo olla?
Minun neuvoni on se, että mietit tarkkaan mitä haluat tulevaisuudeltasi - ja jos todella haluat eron, älä sotkeudu hänen manipuloitavakseen! Pidä silloin linjasi! Älä eksy siihen suuntaan, että hänellä olisi ohjat käsissä joilla kiristää sinua. Pääset loppujen lopuksi paljon vähemmällä, kun toimit vain sen tärkeimmän periaatteesi mukaisesti ja unohdat turhat epäilyt ja spekuloinnit. Sinä olet ainoa joka voi muuttaa tilanteen. Ja sinä myös tunnet miehesi ja tiedät, olisitko toisaalta valmis yrittämään suhteenne parantamista.
Kaverini pääsi irti narsistimiehestään vain yhdellä keinolla: lähti kesken päivän lasten kanssa turvakotiin ja palasi kotiin vasta, kun kaupunki oli osoittanut miehelle toisen asunnon.
Tässä tilanteessa kaupunki toimi aika nopeasti. He olivat 3-4 viikkoa turvakodissa. Ja siitähän mies suuttui... mutta kaverini otti selville kaikki vaihtoehdot ja tämä oli se oikea ratkaisu.
Lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu. Pojasta huomaa, ettei hän ihan normaali ole...