Kertokaas viisaat, miten käy liiton jossa toinen puolisoista on ateisti ja toinen Jumalan lapsi?

Ja kuinka fanaattinen on asiansa edistämisen kanssa - jos omaa taipumusta toisen käännyttämiseen. Jos muut elämän pääarvot kohtaavat, tuskin ongelmaa on. Jotkut eivät siedä toisenlaista maailmankuvaa kuin itsellä on, toiset ovat joustavampia. Tärkeintä on toisen aito kunnioitus - pystyttekö siihen?

tilanne taspainoittuu, sillä liitossa ei enää ole ateistia :)

Mä en ainakaan ottaisi kumppaniksi ketään isommin uskovaista ihmistä. Olen agnostikko, en siis mikään fundamentalisti-ateisti, mutta en todella sietäisi mitään käännytysyrityksiä kumppanin taholta. Kunnioitan kovasti toisten uskoa, joten sietäisin kyllä uskovaa kumppania muuten.



Kompromisseja tulisi kyetä tekemään puolin ja toisin. Voisin suostua avioliiton siunaamiseen ja siihen, että lapset käyvät uskonnontunnilla, mutta kasteesta pitäisi kyllä kovasti neuvotella. Eli uskova osapuoli ei voi itsestäänselvyytenä olettaa, että kaikki normiuskonnollinen toiminta menisi läpi.

Ei ole kokemusta. En voisi kuvitellakaan meneväni naimisiin ihmisen kanssa, joka ajattelee aivan eri tavalla kuin minä.



Jos nyt kymmenen vuoden jälkeen toinen kääntäisi kelkkansa aivan eri suuntaan, se olisi luultavasti eron paikka aika lähellä.

Lisäksi sen verran perustavanlaatuisesta elämänkatsomusasiasta kysymys...

aika mahdottomalta miten yhteen päätyneet.

aika mahdottomalta miten yhteen päätyneet.

Ajattelin ihan omakohtaisen kokemuksen sanoa. 20 vuotta olen taivaltanut ateisitin kanssa, olen siis uskossa. Meillä pelaa kunnioitus ja arvot on pitkälle samat vaikka ei samaan asiaan uskotakkaan, mies ei usko mihinkään ja minä täysi hihhuli ;) Mutta niin kummalliselta, kun se kuulostaa tämä toimii, koska tiedän itse kuinka ärsyttävää on tuputtaminen oli se sitten lehtikauppias tai uskonto. Itse ajattelen asiaa niin, että Jumala on lähettänyt tuon ateistin minulle jostain syystä joka ehkä joskus selviää tai sitten ei ja mitä siihen tuputtamiseen tulee, ei ketään tuputtamalla uskovaiseksi saada päin vastoin karkuunhan siinä lähtee kuka vaan. Ja jos mieheni joskus uskoon tulee hyvä niin jos ei hänellä on sekin oikeu ja Jumalalla on aikansa kyllä se sen uskonsiemenen laittaa mieheni sydämmeen jos niin on tarkoitus, ei siihen minua tarvita.



Joku puhui pettämisestä jotain, miksi ateisti/uskova perheessä jonkun pitäis pettää? ei erilaisuus seksiä lopeta jos siitä oli kyse, sitä paitsi raamattukkin kehottaa olemaan yhtä ja pitämään kumppanit tyytyväisenä ;)

Meillä ainakin petipuuhat sujuu useammankerrankin viikossa ja kivaa on edelleen vaikka jo 20 vuotta ollaan taivallettu, niin ja on tässä sekaperheessä lelujakin ;P me uskisket ollaan ihan tavallisia tallaajia ei mitään uppouotoja hiihtajiä...( tai kait niitäkin on...)

Mies on Jumalan lapsi, mutta ei pidä asiasta meteliä; kirkossa käymme joskus jopa yhdessä, useimmiten mies käy kuitenkin yksinään. Minä olen agnostikko, mutta en minäkään siitä meteliä pidä.

isä uskossa ollut 20v, äiti ei (aika harvinaista noin päin...)Aluksi oli tosi pahoja riitoja kyseisestä asiasta. Nyt 10 vuoden aikan äiti pikku hiljaa alkanut "pehmetä". Johtuu kai siitä, että isä ja muu suku (ne uskossa olevat) ovat sinnikkäästi jaksaneet rukoilla. Vieläkään äiti ei uskossa mutta itse luotan, että joskus on.



Ja samaten...isäni sisko ollut liki 20v uskossa. mies ei ollut asioista kiinnostunut. Tähän on jo kuitenkin rukousvastaus tullut. nyt tädin mies ollut uskossa vuoden verran.



Eli sinnikkyyttä kaivataa toisinaan ja uskoa, että Jumala voi toisestalkin tehdä lapsensa.

Itsellä isä uskossa, äiti ei. Aluksi oli koviakin riitoja, mutta nyt äiti pehmennyt vaikka ei vielä uskossa ole.



Ja tätini ollut uskossa noin 20v ja mies ei..mutta nyt mies ollut uskossa vuoden.



Kärsivällisyyttä siis toisinaan tarvitaan. Rukoukset ovat auttaneet. Tuputettu ei olla mitään...

Niin... ilmeisesti aina ateistin tultava uskoon tai muuten liitto ei ole onnistunut? Minä en kestäisi uskovaista ihmistä kumppaninani. Olisi kamalaa, jos hänen mielestään kuuluisin helvettiin ja hän selkäni takana rukoilisi, että muuttuisin jonkin toisenlaiseksi. En kelpaisi omana itsenäni.

Kumpikaan ei tietääkseni ole pettänyt.

Mutta toivottavasti tilanne osaltasi vielä muuttuu...

Sen sijaan mikään ei liitto ei yleensä kestä pidemmän päälle, jos puolisoiden arvot ovat kovin kaukana toisistaan (esim. toiselle ura ja raha tärkeää, toiselle taas perheen yhdessäolo ja ns. pehmeät arvot).

että rukoilee puolestasi että et sinne helvettiin joudu..parastasihan hän ajattelee. vai?

Ihan kuin uskoon tulo olisi jotenkin OIKEA tapa elää ja kaikki sitä odottaisivat tapahtuvaksi. Antakaa ihmisten olla mitä ovat!

isä uskossa ollut 20v, äiti ei (aika harvinaista noin päin...)Aluksi oli tosi pahoja riitoja kyseisestä asiasta. Nyt 10 vuoden aikan äiti pikku hiljaa alkanut "pehmetä". Johtuu kai siitä, että isä ja muu suku (ne uskossa olevat) ovat sinnikkäästi jaksaneet rukoilla. Vieläkään äiti ei uskossa mutta itse luotan, että joskus on.

Ja samaten...isäni sisko ollut liki 20v uskossa. mies ei ollut asioista kiinnostunut. Tähän on jo kuitenkin rukousvastaus tullut. nyt tädin mies ollut uskossa vuoden verran.

Eli sinnikkyyttä kaivataa toisinaan ja uskoa, että Jumala voi toisestalkin tehdä lapsensa.

Kysymys on siitä kunnioittaako toista ja hyväksyykö toisen sellaisena kun hän on. Sekä siitä, kokeeko tarvetta muutta toista kaltaisekseen. Tärkeintä ovat tässä(kin) asiasssa arvot, elämänkatsomus, tavoitteet, suhtautuminen rahaan, kasvatusperiaatteet yms. Meillä homma toimii erittäin hyvin. Kumpikin kunnioittaa toista ja antaa toiselle tilaa olla oma itsensä.

Mutta toivottavasti tilanne osaltasi vielä muuttuu...

jos vain puolisot kunnioittavat toisiaan ja avioliittoaan.