Kertokaas viisaat, miten käy liiton jossa toinen puolisoista on ateisti ja toinen Jumalan lapsi?

jos saisin tietää että kumppanini rukoilee puolestani jotta tulisin uskoon!!! Apua mitä touhua :(

hyväksyvät avioeron selitykseksi.

Emme me ateistit vietä saatanallista elämää. Itse olen yh, elänyt eron jälkeen selibaatissa. En juo, en polta. Teen vapaaehtoistyötä. Jos kuitenkin olen jonkun mielestä paha ihminen, niin olkoon sitten hänen mielipiteensä se.

että uskot taas...

Ihan kuin uskoon tulo olisi jotenkin OIKEA tapa elää ja kaikki sitä odottaisivat tapahtuvaksi. Antakaa ihmisten olla mitä ovat!

Antakaa ateistit sen uskovan puolison olla uskova ja antakaa hänen suorittaa kristillisiä perinteitä (esim. lasten kaste ja koulussa uskonnon opetus) jos ne ovat hänelle tärkeitä.

mitä mieltä ihmiset uskovaisista ovat.



mikä ahdistaa?? Meillä ei läheskään koko suku uskossa ole ja kaikkien uskomattomat puolisot hyväksytään...

Juuri tuon takia en voisi olla uskovaisen kanssa. En halua lapsiani kastettavan, en halua heitä uskontotunneille tms. Toisaalta, aika monet kristilliset liikkeet uskovat aikuiskasteeseen. Se mielestäni parempi.

En kertakaikkiaan ymmärrä uskovaisten ajattelutapaa... Jos joku sanoo ettei usko jumalaan/taivaaseen/helvettiin, niin silti uskovainen ajattelee, että eikö olekin kiva kun rukoilen puolestasi ettet joudu helvettiin. Eikö uskovainen käsitä, että ei-uskovan mielestä on ihan yks ja hailee mitä hänen puolestaan rukoillaan, koska ei usko siihen hölynpölyyn.



En todellakaan usko, että helvetti on olemassa ja että se odottaisi minua kuoleman jälkeen. Toisaalta, jos olen väärässä ja helvetti on olemassa, menen sinne luultavasti mieluummin kuin taivaaseen, onhan siellä sitten omia hengenheimolaisia enemmän kuin taivaassa.

Miksi ylipäätään toisen puolesta rukoilua pidetään sellaisena, että toista haluttaisiin muuttaa?! Ei uskoon tuleminen ketään muuta, siis luonnetta, persoonaa. Ihan sama Matti tai Maija sitä edelleen on, yhtä vajavainen, yhtä paljon virheitä tekevä. Siihen omaan vajavaisuuteen vaan saa toivonkipinän, armon, pelastuksen mahdollisuuden.

Minä olen uskossa, mies ei. Ei ole ateisti, ehkä agnostikko? Ja kyllä rukoilen hänen puolstaan! En rukoile, että hän muuttuisi. En rukoile, että hän lakkaisi olemasta sellainen kun on. Rukoilen, että taivaassa tapaisimme... Kuulostaako pahalta?

Emme me ateistit vietä saatanallista elämää. Itse olen yh, elänyt eron jälkeen selibaatissa. En juo, en polta. Teen vapaaehtoistyötä. Jos kuitenkin olen jonkun mielestä paha ihminen, niin olkoon sitten hänen mielipiteensä se.

jokainen loppujen lopuksi sen valintansa itse tekee...

Samoja virheitä tehdään me uskovaiset. Mekään emme ole täydellisiä. Emme halua tosiaankaan ihmisen luonteen muuttuvan...vaan toivomme, että taivaassa saa myös tämän muuten niin ihanan puolisonsa myös nähdä. Eikö senkin takia kannata rukoilla uskomattoman puolesta, että liitto saisi siellä taivaassakin jatkua??

Kuulostaako ikävältä, että puoliso haluaisi viettää sinun kanssasi ikuisuuden?

En kertakaikkiaan ymmärrä uskovaisten ajattelutapaa... Jos joku sanoo ettei usko jumalaan/taivaaseen/helvettiin, niin silti uskovainen ajattelee, että eikö olekin kiva kun rukoilen puolestasi ettet joudu helvettiin. Eikö uskovainen käsitä, että ei-uskovan mielestä on ihan yks ja hailee mitä hänen puolestaan rukoillaan, koska ei usko siihen hölynpölyyn.

En todellakaan usko, että helvetti on olemassa ja että se odottaisi minua kuoleman jälkeen. Toisaalta, jos olen väärässä ja helvetti on olemassa, menen sinne luultavasti mieluummin kuin taivaaseen, onhan siellä sitten omia hengenheimolaisia enemmän kuin taivaassa.

20 vuoden kuluttua tilanne tasapainottuu, sillä se uskova tulee järkiinsä ;)

jos on toinen vaikka Jehovan Todistaja tai uskoaan harjoittava muslimi ja toinen ateisti.. niin vakea välttää ongelmia, elämänarvot ovat niin erilaiset.

Esim. toinen vietää joulua ja syntymäpäiviä, toinen ei...

mutta jos toinen on vain tapauskova, joka ei käy missään uskonnollsisissa tilaisuuksissa, niin mikä ettei onnistu.

kiire näes täällä töissä..

Olen seurustellut uskovien kanssa (monesta eri uskontokunnasta). Seurustelu on aina sujunut ihan kivasti, koska osaan kunnioittaa toisen vakaumusta ja en ole ollut niin ahdasmielisten kanssa, jotka eivät osaisi kunnioittaa minun uskonnottomuuttani (moni mies on myös ihmetellyt harvinaisen tiukkaa moraaliani, joka vaatii minulta ihmisenä enemmän arjessa kuin monen uskonto).



Eräs kumppanini puhui lapsista ja siitä kuinka heistä tulisi hänen uskonsa jatkajia. Silloin tajusin, etten ainakaan minä voisi elää niin. En voisi antaa kenenkään syöttää lapsilleni omasta mielestäni kummallisia uskontokäsityksiä. Ehkä tiedostamatta tai tietoisesti etsin kumppanin, joka ei uskossa ja nyt meillä 2 lasta, eikä tarvitse pohtia kasvatuskysymyksiä liittyen uskoon. Lapseni saavat kasvaessaan tutkia uskontoja ja jos löytävät sieltä jotain mikä "kolahtaa" niin uskokoot. Se on heidän valintansa.

mutta entä jos toinen tulee uskoon kun ollaan jo perhe perustettu? jätätkö sitten hänet?

eikä yritä käännyttää. Mutta on varmaan tosi vaikeaa, jos on fanaattinen.



Itse en voisi uskovaisen kanssa seurustella missään nimessä. Uskovaisilla on niin paha tapa ainakin sisimmässään ajatella niin, että toisen pitää muuttua ja tulla uskoon. Eli ei hyväksytä toista sellaisena, kuin hän on.



Miksi ap kysyy tällaista kysymystä? Suunnitteletko suhdetta eikkarin kanssa?

Uskova ei ala seurusteleen ei uskovan kanssa.



Asia on eri jos toinen tulee naimisissa olon aikana uskoon. Mut ei sen takia silti voi erota...

Jos mieheni nyt kääntyisi (en näe mitään mahdollisuutta, eikä hän itsekään) liittyisi siihen varmaan niin paljon draamaa ja muutosta elämässä ylipäänsä, ettei se usko varmaan olisi ainoa syy suhteen kriisiytymiselle. Mieheni maailmankuva on ateistinen (kuten myös omani). Jos tämä muuttuisi, putoaisi pohja kaikelta siltä mitä hän on. Hän olisi itsensä kanssa varmaan todella syvässä kriisissä ja joutuisi luomaan käsityksiään maailmasta uusiksi. Se miten hän sen jälkeen arvottaisi maailmaa ja miten hän kriisissään käyttäytyisi vaikuttaisi varmasti parisuhteeseemme. En osaa arvata miten. Entä itselläsi? Jos miehesi yhtäkkiä muuttaisi vakaumustaan, miten suhteellenne kävisi?