En ymmärrä avioeroja!
Minä olen liitossani valmis ottamaan vastaan kaiken mitä avioliitto tuo. Olen luvannut miehelleni että en riko avioliittolupausta vaikka vastaan tulisi mitä. Yhdessä ollemme olleet jo 21 vuotta, teini-ikäisistä saakka. Olen oppinut liitossani että aivan kaikesta selviää keskustelemalla ja lähes kaiken voi antaa anteeksi kun oppii olemaan oikeasti epäitsekäs mitä ihmiset ei nykyisin yleensä osaa vaan pelkästään vaaditaan itselle kaikkea.
Kommentit (27)
Elämä on aivan liian lyhyt olla rakkaudettomassa liitossa. En minäkään uskonut näin käyvän, mutta niin ne vain tunteet saattavat muutua.
siitä, että avioeroon päädytään aika heppoisinkin perustein. "ei oo enää kivaa" ei ole oikein kestävä syy.
kaikesta välttämättä ei selviä puhumalla. vai puhuisitko selväksi jos mies alkaisi juoda, hakata sua tai lapsia, rakastuisi toiseen naiseen ja lähtisi..
kaikki ei oo aina noin simppeliä.
mun isä löysi 22v avioliiton jälkeen toisen naisen ja jätti äitini, eipä osannu kukaan sitäkään odottaa, tosi onnellisia olivat sitä ennen.
minusta se rakkaus on pitkälti tahtoasia. RakasTUmisia tulee ja menee, mutta jos niitä jahtaa, joutuu vaihtamaan miestä keskimäärin kolmen vuoden välein.
RakasTAminen on vähän eri juttu ja siihen vaikuttaa pitkälti se, miten paljon haluaa hoitaa parisuhdettaan. Jos sitä liittoaan on yhtään etukäteen harkinnut, ei se mies yleensä *vips* yhtäkkiä täysin kamalaksikaan muutu (siis noin pääsääntöisesti, toki elämä voi yllättää).
Minusta - anteeksi nyt vaan - on siis vähän keskenkasvuista ajatella noin:
Elämä on aivan liian lyhyt olla rakkaudettomassa liitossa. En minäkään uskonut näin käyvän, mutta niin ne vain tunteet saattavat muutua.
siitä, että avioeroon päädytään aika heppoisinkin perustein. "ei oo enää kivaa" ei ole oikein kestävä syy.
Minäkin ymmärrän pätevän eron syyn, esim. päihteet, väkivalta, narsismi
Minusta juuri tuo on yksi typerimmistä syistä, mitä olen kuullut. Rakastuminen ja rakastaminen on kaksi eri asiaa ja rakastaminen on tahdon asia, ei vain sellainen kaikki heti mulle tänne nyt. Asioiden eteen täytyy tehdä töitä, mutta joskus se vaan on nykyiselle pullamössöön tottuneelle sukupolvelle vaikeaa, itseni mukaan lukien. Elämme liikaa itsellemme. t. kriisissä, mut en halua vielä luovuttaa
Elämä on aivan liian lyhyt olla rakkaudettomassa liitossa. En minäkään uskonut näin käyvän, mutta niin ne vain tunteet saattavat muutua.
siitä, että avioeroon päädytään aika heppoisinkin perustein. "ei oo enää kivaa" ei ole oikein kestävä syy.
Alamäkiä on jokaisessa suhteessa. Tuolloin osa lähtee, osa jää ja tahtoo rakastaa. Ei se rakkaus säily itsestään arjen harmaudessa. SItä pitää hoivata ja helliä :)
on perheitä joissa on ainoa vaihtoehto paeta, jos aikoo pysyä hengissä
hyökkää miehensä kimppuun kinkkuhaarukka kädessä, niin vähemmästäkin mies ottaa ja lähtee.
Raskaaksi hankkiutumisesta puhumattakaan.
Turhaan hukkasin monta vuotta yrittämällä pelastaa suhdetta joka ei ollut pelastettavissa. On vain niin hankala myöntää epäonnistuneensa.
Mutta oikeasti kukaan ulkopuolinen ei tiedä mitä parisuhteessa oikeasti tapahtuu. Ja ei tosiaan kannata mennä eronnelle sanomaan että olisit yrittänyt kovemmin. Et sinä oikeasti tiedä mitä ihmiset on käyneet läpi.
Ihanaa,kun elämä olisikin siitä vain kiinni kuinka itse toimii. Mitä, jos itse yrittää, mutta toinen on jo luovuttanut ja tapaillut toista naista?? Siinä ei paljon tahtominen auta, eikä hoiva ja helli.
Alamäkiä on jokaisessa suhteessa. Tuolloin osa lähtee, osa jää ja tahtoo rakastaa. Ei se rakkaus säily itsestään arjen harmaudessa. SItä pitää hoivata ja helliä :)
ei ihmettele mutta kun tulee ero niin johan on hämmästelijöitä. Mäkin olen ihmetellyt mutta jo siinä vaiheessa kun katselen hääkuvia lehdessä.
Minä olen liitossani valmis ottamaan vastaan kaiken mitä avioliitto tuo. Olen luvannut miehelleni että en riko avioliittolupausta vaikka vastaan tulisi mitä. Yhdessä ollemme olleet jo 21 vuotta, teini-ikäisistä saakka. Olen oppinut liitossani että aivan kaikesta selviää keskustelemalla ja lähes kaiken voi antaa anteeksi kun oppii olemaan oikeasti epäitsekäs mitä ihmiset ei nykyisin yleensä osaa vaan pelkästään vaaditaan itselle kaikkea.
Mä taas ymmärrän äitiäni oikein hyvin että erosi isästäni. Isä joi ja käytti väkivaltaa.
Mä lähinnä varmaan halveksisin äitiä jos olisi siihen suhteeseen vielä jäänyt.
mutta se mitä mä en ymmärrä että naimisiin pitää mennä 3-4 vuoden seurustelun jälkeen.. tai lyhyemmänkin..
Kannattaisiko eka kuitenkin vähän pidemmän aikaa elää sen kumppaninsa kanssa ettei tulisi poru kun mies paljastuukin hakkaajaksi jne.. esim vaikka 10 vuotta!
Itse olen seurustellut 9 vuotta ja tänä aikana ystäväni on ollut kahdesti naimisissa ja kahdesti eronnut ja taas kihloissa.
Ai niin ja tiedän että on avioliittoja joissa tietyt asiat ilmenevät vasta vuosien päästä mutta voisin väittää ettäö suurin osa eroista johtuu siitä että ei tunneta sitä kumppania kunnolla..
tässä ei tosiaan auta, vaikka kuinka pyristelisi. Kyllä sitä suhteessa pysymisen tahtoa tietenkin vaaditaan molemmilta.
Mutta ainakin itse kommentoin vain sitä kirjoittajaa, jonka mielestä "on turha tärvätä vuosia liitossa, jos ei rakasta".
Eli minun asiani ei ole tuomita muiden elämänvalintoja ja minustakin on hyviä syitä erolle. Mutta OSA avioeroista on aika heppoisia perusteiltaan ja monasti kyse on tahdon puutteesta.
Ihanaa,kun elämä olisikin siitä vain kiinni kuinka itse toimii. Mitä, jos itse yrittää, mutta toinen on jo luovuttanut ja tapaillut toista naista?? Siinä ei paljon tahtominen auta, eikä hoiva ja helli.
Alamäkiä on jokaisessa suhteessa. Tuolloin osa lähtee, osa jää ja tahtoo rakastaa. Ei se rakkaus säily itsestään arjen harmaudessa. SItä pitää hoivata ja helliä :)
mieltä, että kenenkään parisuhteesta ei parane ulkopuolisen lausua tuomioita. Vaikka olisi läheisestäkin ystävästä kyse, siitä suhteesta tuntee vain sen toisen ihmisen subjektiivisen kertomuksen.
Mutta sinulle sen sijaan sanoisin, että oletko varma, että hukkasit ne vuodet? Voisiko myös ajatella, että kasvoit itse ihmisenä ja että koska todellakin taistelit suhteesi puolesta, voit nyt arvostaa itseäsi toisella tapaa kuin jos olisit heti heittänyt hanskat tiskiin?
Turhaan hukkasin monta vuotta yrittämällä pelastaa suhdetta joka ei ollut pelastettavissa. On vain niin hankala myöntää epäonnistuneensa.
Mutta oikeasti kukaan ulkopuolinen ei tiedä mitä parisuhteessa oikeasti tapahtuu. Ja ei tosiaan kannata mennä eronnelle sanomaan että olisit yrittänyt kovemmin. Et sinä oikeasti tiedä mitä ihmiset on käyneet läpi.
avioerot johtuu uupumuksesta: vauva/taapero/perheethän eroaa paljon. Minusta kannattaisi ainakin odottaa että saa suht riittävästi unta ennen kuin tekee niin ison päätöksen
off väkivalta, päihteet yms. tietenkin
mutta se mitä mä en ymmärrä että naimisiin pitää mennä 3-4 vuoden seurustelun jälkeen.. tai lyhyemmänkin..
Kannattaisiko eka kuitenkin vähän pidemmän aikaa elää sen kumppaninsa kanssa ettei tulisi poru kun mies paljastuukin hakkaajaksi jne.. esim vaikka 10 vuotta!
Itse olen seurustellut 9 vuotta ja tänä aikana ystäväni on ollut kahdesti naimisissa ja kahdesti eronnut ja taas kihloissa.
Ai niin ja tiedän että on avioliittoja joissa tietyt asiat ilmenevät vasta vuosien päästä mutta voisin väittää ettäö suurin osa eroista johtuu siitä että ei tunneta sitä kumppania kunnolla..
Uudessa suhteessa esikoinen tehtiin 2 v jälkeen ja nyt ollaan oltu kohta tuo sama 12 v ja loppua ei näy. Ei siis aina niinkään mene. Eikä tämän liiton eteen ole edes tarvinnut "tehdä töitä", vaan hyvässä liitossa mitään ei tarvi pakottaa, ei edes sitä rakkautta.
t: 12, joka on täällä ennenkin sanonut säälivänsä niitä jotka ei tiedä Siitä Oikeasta mitään
eiks nyt oo muuta tekemistä kuin ihmetellä ja äimistellä toisten valintoja.
et itse ole siinä tilanteessa, joten miten tiedät et itse samassa tilanteessa olisit niiin iiin pyhä