Ne kotiäidit, jotka väsyvät tavallisesta pienperheen ylläpidosta

voihan tuo olla tottakin, mutta tuskin nyt kaikkien kohdalla?

mullon tossa naapurissa parikin tollasta esimerkkiä=). kotiäitinä olen itsekin, mutta pienin onkin vasta 5kk. opiskelen ja ulkoilen lasten kanssa päivittäin, ja usein vielä jumpalle tai lenkille menen itsekin iltaisin. olen houkutellut naapurin äitejä usein mukaan, muttei niitä kiinnosta. ei ehdi kuulemma millään. kummaa että samaan aikaan pihalla voisivat olla kuin minäkin, mutta ei..

mutta voi olla, että moni kotiäiti on sosiaalisten tilanteiden jännittäjä/ammatinvalinnastaan epävarma/huono itsentuntoinen, joka saa kotiäitiydestä hyvän syyn olla pistämättä persoonaansa likoon opinnoissa ja työelämässä.

niin provosoivasti kuin osaat?

Valitettavasti. Miestä kohdellaan kuin koiraa "sä käyt vaan töissä lepäämässä". Sitten itse shoppaillaan tili tyhjäksi, ei vaivauduta tekemään kotitöitä eikä lainkaan arvosteta sitä että sillä toisen töissä "lepäilyllä" kustannetaan koko perheen eläminen. Mitenköhän nuo kyseiset naiset selviäisivät työssäkäynnin ja lastenhoidon yhdistelmästä, jos jo pelkkä lasten hengissäpito 8 tuntia päivässä vie heistä kaikki mehut?

sopii hyvin minuun.

Olen kotiäiti jo useamman vuoden.

Työkokemusta on ja koulutus(amk)

olen lihonut yli 10kg

olen väsynyt ja saamaton nytkään en ole viikkoon leiponut

olen pienperheellinen, lapsia vain 4

mies ei kyllä vielä ole löytänyt ahkeraa uutta itselleen

Kaikille se ei sovi, en ollut masentunut tms, mutta kun pitkään on kotona on aina vaan vaikeampi lähteä muualle, kehittää itseään jne., menee usko omiin kykyihin. sama kuin pitkään työttömänä olevista moni passivoituu, sama ilmiö on monilla kotiäideillä, ei siis kaikilla.



Niin ja lapsi ei mennyt hoitoon yksivuotiaana, vaan kaksivuotiaana, isä oli kotona seuraavan vuoden. Tämä siis niille, joilla oli jo kivi kädessä.

Kaikki tuntemani kotiäidit ovat kovin rakastavia äitejä lapsilleen. Ovat kotona lasten kanssa, koska katsovat että se on lapsilleen paras ratkaisu. Lähes kaikki miettivät silti töihin paluuta tai opiskelujaan, siis suunnittelevat myös tulevaisuutta. Tiedostavat että kotiäitiys on vain väliaikaista, ainakin suurimmalle osalle äideistä.



Ja mitenköhän minustakin sitten taas välillä tuli mukamas sosiaalisten tilanteiden jännittäjä/ammatinvalinnastaan epävarma (sitä voi olla kyllä työssäkäyväkin)/ huonon itsetunnon omaava, kun jäin nuorimmaisen synnyttyä kotiin? Olinko tässä välissä, kun kävin töissä, sitten jotenkin parempi ihminen/äiti? Nyt kotona ollessani elämäni on erittäin sosiaalista ja mikä parasta, ne pätkät kun olen ollut kotona, niin olen tutustunut asuinalueemme muihin asukkaisiin, ja nyt on mukava kun tuttuihin törmää kaupassa, lenkillä jne. Jos olisin vain käynyt töissä, en tuntisi täältä varmaan juuri ketään. Ja vaikka tämä kotiäitiys on mukavaa, niin töihinkin palaan kun sen aika koittaa, ja jälleen ja kotiäitiyden ansiosta paljon ahkerampana ja viisaampana työntekijänä:)

mullon tossa naapurissa parikin tollasta esimerkkiä=). kotiäitinä olen itsekin, mutta pienin onkin vasta 5kk. opiskelen ja ulkoilen lasten kanssa päivittäin, ja usein vielä jumpalle tai lenkille menen itsekin iltaisin. olen houkutellut naapurin äitejä usein mukaan, muttei niitä kiinnosta. ei ehdi kuulemma millään. kummaa että samaan aikaan pihalla voisivat olla kuin minäkin, mutta ei..

Ettekö huomanneet ap:n sanoja "ne kotiäidit, jotka väsyvät" ja "pienperhe"? Eli tämä tyypittely ei koske meitä muita kotiäitejä, vai? ;-)

Esimerkiksi minä:

- en ole väsynyt, vaikka talossa pieni vauva (täysimetyksellä)

- perheemme saatetaan laskea jo pienperhettä suuremmaksi, sillä meillä viisi lasta

- pidän itsestäni huolta, harrastan ja liikun sekä lasten kanssa että ilman

- meillä on vireä seksielämä, ja vaikea muutenkin kuvitella, että mieheni hakisi "ahkeran työtätekevän naisen" sylistä yhtään mitään

- olemme perheenä tehneet sen valinnan, että kun

omat ja itsetehdyt

lapsemme ovat pieniä, niin silloin ei ole meidän vanhempien uranluomisen aika, eli minä pienempipalkkaisena olen ollut kotiäitinä ja mies ei tee ylitöitä yms. vaan haluaa olla perheensä kanssa mahdollisimman paljon, uraa meillä jää aikaa tehdä vielä kolmisenkymmentä vuotta siltikin

- olemme molemmat akateemisesti koulutettuja

Tunnen kyllä ap:n provoilun kaltaisia äitejäkin, mutta eipä silti yleistetä, jookos?

Tosipuheessa kyllä tunnistan ainakin itsessäni sen, että henkinen vireys kyllä kärsii kotonaolosta. Ja kyllä: käymme ulkona pari kertaa päivässä, kyllä minulla on omia harrastuksia. Itselläni on kuitenkin se tausta, että hyvä koulutus ja työ, joka tarjosi älyllisiä ja sosiaalisia haasteita vaikka kuinka. Ja kun on luonteeltaan vielä kilpailuhenkinen ja tavoitehakuinen, niin kyllä sitä kaipaa.



Itsensä voi laittaa joksikin aikaa sivuun ja kehittää itsessään toisia puolia, mutta minkä sille perusluonteelleen mahtaa.

ei äitiys- tai hoitovapaalaisista?



Minä tunnen kahdenlaisia oikeita kotiäitejä: Toiset tosiaan lötkähtää ja lihoo ja vieraantuu elämästä ja paasaa koko ajan uhrautumisestaan (äitini ja anoppini) ja toiset on trendikkäitä koiranulkoiluttajia, jotka jankkaa antavansa oman panoksensa perheelle sillä, että hoitavat kaiken muun ja mies saa panostaa töihin täysillä. Näiden miehet sitten matkustavat paljon ja kiipivät kaikin tavoin ja todella tekevät uraa.

ja on tehnyt musta "laiskan". Huomaan, etten millaan saa aikaiseksi oikein mitaan. Mitaan ekstraa siis. Aamupalan, lounaat ja ruuat tehdaan kylla alusta itse. Pesen pyykit ja silitan ne. Lapsia vien ulos eripaikkoihin pari kertaa paivassa jne. Siivoa en, meilla kay siivooja. Kayn myos opiskelemassa 3 pv:na viikossa. Ei siis mitaan erikoisen rankkaa elamaa. Plus mieheni huolehtii lapsista aina kun kykenee, eli saan myos hanelta apua. Mutta silti koko ajan vasyttaa ja on ihan veto pois.

Tiedan taman johtuvan kahdesta syysta. Kuopukseni on vaativa tapaus. Edelleenkaan 13 kk ei nuku paria tuntia pidempaan oisin (ja tama hyvina oina, useasti 10-30 min valein), on erittain kiukkuinen tapaus ja kokonaan heraa 6 aamulla. Mulla on siis univelkaa, ja 2 alle 3-vuotiasta lasta. Toinen syy on, etta tuntuu, etta olen kuin aivokuollut. Lasten kanssa 24h oleminen ei ole alyllisesti kauhean stimuloivaa, samat jutut paivasta toiseen. En tieda tajuaako kukaan, mita koitan selittaa. Tuntuu, etta kroppa ja paa on ihan turta, ikaankuin puuduksissa tai unessa, ja en saa niita millaan heraamaan. Olen tullut siihen pisteeseen, etta lasten kanssa oleminen ei enaa huvita ollenkaan. Tanaan ajattelinkin, etta jos haluan olla hyva aiti, mun on pakko lahtea takaisin toihin. En jaksa tata kotiaitiytta enaa, se on kuin hidas kuolema.

Ja olen siina mielessa onnellisessa asemassa (kutsu sita sitten prinsessana olemisena tms.), etta toihin ei ole pakko taloudellisista syista menna. Myoskin voisin hankkia lastenhoitajan meille (vaikka siis itsekin kotona), mutta se vaan saisi minut tuntemaan itseni entista laiskemmaksi ja etenkin epaonnistuneeksi aidiksi. Mielestani kotiaitina oleminen on maailman rankin tyo, ja ne jotka sen tekee hymyssa suin, hyvin ja vasymatta ansaitsee aplodit!

kustannuksella pitämään liiaksi huolta muista, eivätkä ole saaneet levätä kunnolla. Luulisin, että jos kyse ei ole fyysiestä väsymyksestä, kyse on heidän omassa kiintymyssuhteessaan olevista vaurioista, jotka periytyvät lapsuuden kokemuksista tai ovat seurausta myöhemmistä elämän kriiseistä ja kyvyttömyydestä käsitellä tunteitaan.



Näitä äitejä väsyttää olla vuorovaikutuksessa pienten lasten kanssa - lasten tunteiden säätelyn auttaminen on kuluttavaa, kun omat tunnetaidot eivät ole kovin kehittyneitä nekään. Silloin lapsen tarpeisiin vastaaminen väsyttää, enemmän kuin niitä äitejä, joilla on turvallinen kiintymyssuhde ja tapa reagoida asioihin ja ihmisiin.



Siksi ihmiset väsyvät eri määrästä virikkeitä. Jotkut jaksavat vaikka mitä, toiset uupuvat vähemmästä.

En kuitenkaan tunnista itseäni tai ketään muuta tuttuani, jotka ovat olleet "pitkään" kotiäiteinä, ap:n kuvauksesta. Ehkä niitä asuu siellä Porvoossa?

lasten hoitaminen voi olla kuormittavaa, jos ei ole kykyä elää mukana lasten hyvin ailahtelevassa arjessa, vastaanottaa kiukkua, väsymystä, hervotonta heilumista, rakkautta, suukkoja...



Lasten kasvattamiseen tarvitaan kylä, siihen ei yksi äiti riitä. Eli siis kotiäidit mars puistoon, kerhoon, sukuloimaan, kavereille se on ainut keino jakaa kasvattamisen arkea / ongelmia toisten aikuisten kanssa.



Itselläni oli onni omistaa valtava tukiverkosto kotiäitiyteni ajan (6 vuotta) ja nautin ajasta täysillä. Töihinpaluu oli haikeaa ja haastavaa, helpompaa olisi kotona kun huomio päivähoidon/koulumaailman vaatimat järjestelyt, lasten isomman sairastamisen, omien työmatkojen tms. järjestelyt. Lapset ovat väsyneempiä ja niin minäkin, mutta aika aikaa kutakin. Olen onnellinen että sain nauttia pienistäni, nyt ne onkin jo sen verran isompia, ettei äidin seura aina jaksakaan innostaa, vaan nyt se on ne kaverit!

ne jotka ovat omasta vapaasta tahdostaan kotiäitejä, leimataan Norman Batesin äidiksi. Jos pientä lasta hoidetaan kotona, hänestä ei voi tulla normaalia. ;)

tunnen kuvaillun kaltaisia kotiäitejä. He todella ovat Kotiäitejä isolla K:lla kun juuri eivät kotoaan poistu. Lapsia ei käytetä koskaan missään esim. uimassa, leikkipuistoissa, lastenkonsertissa jne. Kyse ei ole rahasta vaan puhtaasta saamattomuudesta.



Päivästä toiseen laitetaan suunnilleen samaa ruokaa, makaroonia ja jauhelihaa. Vaikka ollaan päivät kotona lasten kanssa aikaa ei ole valmistaa paremmin ruokaa, tehdä ravitsevia välipaloja tms. lapset pyörivät keskenään yleensä sisällä, kun äidit eivät vaivaannu pihalle.



Tulee väkisin tunne, että nämä naiset pakoilevat työelämää lastensa varjolla.

kustannuksella pitämään liiaksi huolta muista, eivätkä ole saaneet levätä kunnolla. Luulisin, että jos kyse ei ole fyysiestä väsymyksestä, kyse on heidän omassa kiintymyssuhteessaan olevista vaurioista, jotka periytyvät lapsuuden kokemuksista tai ovat seurausta myöhemmistä elämän kriiseistä ja kyvyttömyydestä käsitellä tunteitaan.

Näitä äitejä väsyttää olla vuorovaikutuksessa pienten lasten kanssa - lasten tunteiden säätelyn auttaminen on kuluttavaa, kun omat tunnetaidot eivät ole kovin kehittyneitä nekään. Silloin lapsen tarpeisiin vastaaminen väsyttää, enemmän kuin niitä äitejä, joilla on turvallinen kiintymyssuhde ja tapa reagoida asioihin ja ihmisiin.

.

Tämä varmaan pitää jonkun kohdalla paikkansakin. Mun mielestä juuri lasten kanssa olo kotona olemisessa parasta. Se mikä puuduttaa on päivien samankaltaisuus ja jonkinlainen älyllinen stimulaatio tai se tavoitteiden puuttuminen.

Mulla on aika rytmiorientoituneet lapset, joilla on hyvät päivä- ja yöunet. Koti on helppo hoitaa eikä ole mikään liian iso, joten en mä saa kotitöillä päivää täytettyä, en millään. Paitsi jos alan silittämään alusvaatteita, sukkia ja paitoja kahteen kertaan.

Kilpailuvietti ei myöskään täyty näistä haalari-, mitä lapseni osaa- mulla on kauneimmat lapset, olen parempi kasvattaja -vertailuista, mitä monet äidit harrastavat. Mulle on ihan ok puhua lapsista ja niiden kakasta leikkipuistossa, mutta kaipaan siis jotain sellaista tavoitteellista toimintaa.

Tai sitten mun emotionaaliset kyvyt ovat niin puutteelliset, että en osannut edes itseäni tunnistaa tuosta.

15

Musta kotiäitiys oli vaan niin tylsää, että väsytti henkisesti, ja rasitti kun mitään ei saanut kerralla rauhassa tehtyä loppuun. 2 v kestin, sitten olikin kyllä jo pakko palata lopettamaan opinnot että valmistuisin ylipäänsä koskaan (tutkinnonuudistuksen siirtymäaika loppui).

Sisustuslehtiä kyllä luen ja erinäisistä jutuista haaveilen ja suklaatakin syön, mutta muut menikin metsään... Mieheltä en kinunnut rahaa, vaan elin omilla säästöillä+niillä vähäisillä tuilla mitä sain (ja maksoin mm. puolet vuokrasta, ruokalaskuista ym). Kotiäitinä ollessa itse asiassa laihduin 5 kg, painoindeksi on nyt tasan 20. Mikäs siinä oli ollessa, kun oli aikaa tehdä ruokaa ja harrastaa liikuntaa (uintia aamuisin ennen kuin lapsi heräsi, kotijumppaa, kävelylenkkejä jne).

ovat ammattitaidottomia, henkisesti laiskoja vätyksiä. Prinsessoja.

Halutaan lukea sisustuslehtiä. Siellä on kivoja kuvia. Ton mä haluun ja ton. Miksei meillä oo tarpeeksi rahaa? Miks sä oot noin köyhä mies? Syödään suklaata ja lihotaan 28 kiloa tai 30. Vähintään kuitenkin 10. Liikkuminen vaikeaa, kun on hormoonihäiriö, ei voi mennä lenkille. Jalat kipeytyy.

He kotiäidit ovat menneet sieltä mistä aita on matalin luullen muka viisaina, että kotiäitiys on tie siihen, ettei tarvitse ikinä laittaa itseään likoon, opiskella ja ahkeroida.

He valittavat ja tekevät itsestään ympäristöä kauhistuttavan marttyyrin, kunnes mies pakenee ja löytää ahkeran, työssäkäyvän naisen sylistä täysipainoisen rakkauden.