MITEN MIEHENNE REAGOI YLLÄTYSRASKAUTEEN?
Kuukautiseni olisi pitänyt alkaa viime perjantaina viimeistään ja eilen kun mieheni tuli illalla kotiin kerroin hänelle epäilykseni ja teimme yhdessä raskaustestin ja tulos oli positiivinen. Siis pillerit ovat olleet käytössä, mutta nyt kun olen kalenteria selannut, niin muistuu mieleen joitain päiviä kun on tullut oksennettua, ilmeisesti teho ei ole riittänyt.
Olo on mitä sekavin. Tarkoituksemme oli että ensi vuonna olisin jättänyt pillerit pois ja katsottu onko vauva tullakseen.
Kaikki on suhteessa hyvin, mies mitä ihanin, viime syksynä ostettiin oma talo maaseudun rauhasta, vakituinen työpaikka, kihloihin mentiin ystävänpäivänä ja häitä suunnitellaan kesälle 2008. Niin ja ikää minulla on kohta 27v.
Mieheni meni tuloksesta ihan lukkoon, ei puhunut mitään koko iltana, sanoi vain että on hämmentynyt. Aamullakaan emme pahemmin jutelleet, hän lähti töihin, minä olen yksin kotona sairaslomalla.
Nyt lähinnä vain itkettää, on niin yksinäinen olo kun ainut ihminen jolta nyt haluaisin rohkaisua ja kuulla että kaikki on hyvin on mieheni, mutta hän ei ole tähän vielä pystynyt, tuntuu että pelkää minua kuin tarttuvaa tautia.
Miten teillä on tälläiseen suhtauduttu? Ja mitä minun pitäisi tehdä?
Kyseessä on siis ensimmäinen lapsemme.
Kiitos jos joku jaksoi lukea!
Kommentit (5)
Meidän tilanne 2004 joulukuun alussa oli vastaavanlainen. Meillä kyllä oli jo kaksi lasta ja itsellä kierukka. Kun joulukuisena aamuna havahduin siihen että kuvottaa ja todella paljon!!! Raskaustesti oli plussaa...
Kumpikaan meistä ei kovin innostunut ajatuksesta ollut,siksihän ehkäisy oli käytössä. Mutta sitten kävimme yksityisellä ultrassa ja ultraaja huomasi että kohdussa oli kaksi alkiota,mutta vain toisen sydän sykki. Seuraavalla viikolla ultrattiin uudelleen ja yhä edelleen yksi sydän sykki. Ja kyllähän molemmat " salamatkustajan" toivottivat tervetulleeksi. Vaikean raskauden jälkeen poika syntyi kesällä 2005 ja nyt olen menossa sterilisaatioon. ettei noita yllätyksiä tulisi enempää...
Mutta uskoisin että miehesi lämpenee ajatukselle. Tuo pieni ihmisen alku haluaa ehdottomasti päästä teidän perheeseen :)
kuin että ainakin teillä on asiat kunnossa, samapa tuo vaikka lapsi syntyy joulukuussa eikä vuoden päästä? Onko ajalla nyt oikeasti merkitystä? Kun se kerran suunnitelmissa oli? Oletteko te muka vuoden päästä sen valmiimpia tähän kuin nyt olette?
Eli älä nyt ainakaan aborttia tee.
Onnea!
Meillä 1,5kk pikku prinsessa ja täysi vahinko... mutta mikä tässä elämässä koskaan niin suunnitellusti menee!!??!! Olimme seurustelleet vasta kolmisen kuukautta kun prinsessamme sai alkunsa, ilmeisesti Kreikan auringossa. Olen sanonutkin miehelleni että pillerien teho petti helteessä =) No mulla jäi kerran yks ottamatta enkä olis kuvitellut sillä merkitystä olevan.
Seurustelin aiemmin n.6v josta 4v ilman ehkäisyä, halusimme lasta kovasti, mutta mitään ei kuulunut! Olin asiasta masentunut ja mielessäni oli vain ajatus etten koskaan voi lasta saada...
Minulle raskaus oli vielä suuri ihme koska ajatuksissani oli etten koskaan lasta voi saada... Mieheni oli ainoastaan huolissaan siitä miten minä asian otan, haluanko lapsen ja jaksanko sen kanssa sitten... Hän ei koskaan puhunut mistään abortista. Lapsi tulee nyt kun on tullakseen, vaikka miksei pari vuotta olisi voinut odottaa ja nauttia vain toistemme seurasta, hän minulle sanoi... Raskausaikana ei ollut mitään ongelmia/riitoja vaikka lapsemme oli vahinko!!
Pitäkää lapsi ja nauttikaa siitä! Elämä on ihanaa! Tulee se lapsi nyt vai vuoden päästä!
Ja onkin maailman kaunein ja älykkäin lapsi :))
Olimme olleet miehen kanssa yksissä jo moonta vuotta. Käytimme ehkäisyä, kun arvelimme olevamme ihmisiä, jotka voivat elää kaksinkin, ilman lapsia. No, kuitenkin ehkäisystä huolimatta tulin raskaaksi. En ollut enää nuori, 28, ja mies samanikäinen. Asuimme yhdessä, opiskelut lopuillaan.
Mies oli tietenkin yllättynyt ja järkyttynyt - niin minäkin. Pelkäsin niin kovasti, että onko minusta äidiksi. Se vastuu...
Mies ei patistanut puoleen eikä toiseen, vaan sanoi olevansa kanssani, pidinpä lapsen tai en. Totesi, että olisihan se mielenkiintoista nähdä lapsen kasvavan (luonnontieteilijöitä kun ollaan).
No, en voinut oikeasti kuitenkaan harkita muuta kuin lapsen pitämistä. Raskausaika sujui tosi hyvin. Masu oli mukava, ja sitä tulikin ikävä.
Poika saatiin. Pieni ja ihmeellinen. Nyt jo iso aina siitä löytää uutta ihmettä. On se hienoa, kun tuo pieni ihminen on puoleksi minua ja puoleksi isäänsä, mutta on kuitenkin ihan oma itsensä. Ikinä en pois antaisi. Eikä mieskään.
Onnea teille!
ja onnea!! :)
Meidän yllätysraskauden tuloksena on nyt 4kk poikanen, joten lopputulos on ainakin hyvä..
Älä huoli, jos mies onkin vähän nyt oman päänsä sisällä. Sehän on kuitenkin hyvä, että teillä on ollut suunnitelmissa hankkia lapsi yhdessä. Teillä on yhteinen elämä muutenkin, joten lapsi kuulostaisi sopivan siihen oikein mukavasti. Mä oon itse opiskelija, kihloissa nyt neljä vuotta. Mieskin opiskelee. Että oltiin ajateltu, että valmistuttais ennen lapsien hankintaa. Sittemmin olen miettinyt, että varmaan sitten valmistuttua olis ensin halunnut sijoittua työmarkkinoille, ja sitten ei olis kehdannut heti ja jäädä äitiyslomalle, ja sitten...
Suuri mullistus se lapsen saaminen on, ja muuttaa koko elämän, aina on helpompi ajatella, että vuoden päästä olisin valmiimpi. Kuitenkin kun se tapahtuu, on ihan yhtä pihalla :)
Mä tein raskaustestin, kun menkat oli yli viikon myöhässä. Istuin n. vuosi sitten aamulla yliopistolla tentissä, ja meinas yhtäkkiä lentää yrjöt tenttipaperille. Marssin siitä sitten apteekkiin, ja testi oli positiivinen. Ainoa vaan, että mies, joka on muusikko, oli juuri keikkakiertueella Saksassa. Soitin hänelle, ja hän kyllä tuli hirveän onnelliseksi. Mutta n.kuukautta myöhemmin meille molemmille tuli jotenkin hämmennys ja paniikki, ja oltiin jotenkin aika kummissa olotiloissa. Se olo helpotti yksinkertaisesti puhumalla. Kun uskaltauduin sanomaan miehelle, etten oikein tiedä olenko onnellinen, ja hän myönsi ajatelleensa samoin, pitkien keskustelujen jälkeen yhtäkkiä rupesinkin tuntemaan onnea. Eli kannattaa jutella miehesi kanssa ihan avoimesti.
On ihan ymmärrettävää, että tuollaisen yllätyksen kuullessaan on hämmentynyt. Ei ole enää paluuta takaisin. Mutta tuntemukset kehittyy ajan kanssa, ja pääasia on, että olette avoimia ja rakastatte toisianne.