miten aikanne riittää kaikkeen

ei ainakaan mulla. esikoinen nyt 1,5 v. olen helvetin väsynyt ja vittuuntunut tapaus välillä olen kyllä taputtanut itseäni selkään sen suhteen, että lapseen en ole näitä tunteitani purkanut. (kiitos hienon mieheni joka oikeesti kuuntelee ja yrittää keksii ratkasuja jos joku asia tuntuu pahalta)

en ole tehnyt kunnon siivoustakaan viikkoihin. imuroin vaan näkyvät kohdat. huomenna vien esikoisen (heinäkuussa syntyy toinen) hoitoon pariksi tunniksi, ajattelin imuroida nyt myös sohvien alta ja jopa pestä lattiat:). se ei muksun kanssa niin helppoo, ku pesuaineet on suussa jne jne jne.

mä en tohtinut jättää huutamaan kun oli muksu vielä vauva. tein joitakin hommia lapsen nukkuessa jos jaksoin! muuten nukuin itsekkin.

olen käyttänyt myös perhetyötä hyväkseni. nykyään harvemmin, mutta vielä syksyllä ihan säännöllisesti sain siivousapua tai sitten lapsenkaitsijaa siksi aikaa kun itse tein kotihommat. muuten en olisi niitä saanut tehtyä. jotkut vissiin saa, vai liekkö on joku silmänkääntötemppu :DD.

masennun sotkuisessa kodissa, mutta olen joutunut todella vaan tottumaan siihen, että paikat on " priima kunnossa" korkeintaan muutaman tunnin.

neuvoisin ottamaan perhetyöntekijän sillointällöin. äläkä masennu vaikka tuntuu ettet ehdi, ei ehdi monet muutkaan!

että vaikka on kotihommat välillä vähän rempallaan, ja se saa mut keksimään uusia kirosanoja, en oo koskaan ollu niin onnellinen kun nyt, kun mulla on oma poika! <3<3

ne menee kuin sumussa, mut sen jälkeen helpottaa. Ainakin meillä. Mut varsinaiseen ongelmaan auttaa rintareppu tai kantoliina. Lapsi viihtyy mukana ja saat molemmat kädet vapaaksi kotitöitä varten.

Meillä (kaksi lasta) tuo 3kk on ollut jonkinlainen rajapyykki siinä, että mahavaivat alkavat helpottaa (aina ei tarvitse enää olla sylissä) ja torkuista tulee oikeita päiväunia -> rytmi alkaa hahmottua.



Anna armoa itsellesi. Enemmän se on varmasti sitä, että itse olet vähän kanttuvei;) Mulle ainakin esikon vauva-aika oli paljon rankempaa kuin toisen, vaikka työtä oli toisella kerralla moninkertaisesti. Ei ollut vain sitä uuden tilanteen opettelua.



Käytännön juttuja: Onko sulla kantoliina? Sitteri? Vauvat kun tykkäävät katsella touhuja, mutta paljon paremmin lattiatason yläpuolelta. Entä sellainen leikkimatto, jossa roikkuu leluja? Näitä kaikkia kannattaa kysellä vaikka lainaksi, koska käyttöaika on kuitenkin aika lyhyt.



Käykää kävelyillä/kylässä/kerhoissa/kaupungilla. Nauti vapaudesta suunnitella päiväsi! Isomman kanssa olet myöhemmin tavallaan sidotumpi, kun on tarkemmat rytmit, päikkärit ja ulkoilut.



Tee mahdollisimman paljon asioista silloin, kun vauva on hereillä. Anna vauvan ihmetellä sitteristä, kun käyt suihkussa jne. Kun vauva nukkuu, ota silloin rennosti.



Älä oikeasti stressaa kotitöistä. Mitä muuta sulla on? Tee ruokaa kerralla aina enemmän ja laita vaikka pakkaseen. Meillä kaikki laatikkoruuat on in, koska niitä voi lämmitellä pitkin viikkoa.

voisit kysyä ensitilassa neuvolasta parasta keinoa tähän...



Itse neuvoisin vähitellen " vieroittamaan" lapsesi jatkuvasta läsnäolostasi. Tosiseikka on, että lapsilla on erilaiset tarpeet ja toiset todellakin kaipaavat enemmän läheisyyttä kuin toiset, mutta mikäli tämä alkaa vaikuttaa rajusti normaaleihin toimiin tms. niin suosittelisin vaivihkaa tekemään pientä pesäeroa lapseen.



Aloita sillä, että touhuilet omia juttujasi samassa huoneessa, muttet kuitenkaan fyysisessä kosketuksessa lapseen. Puhu kuitenkin koko ajan, jotta lapsi tietää sinun olevan lähellä. Jos/kun siirryt pois lapsen näköetäisyydeltä, muista koko ajan puhua (rauhallisella äänellä), jotta lapsi tietää sinun olevan lähellä. Hän ei saa kokea tulevansa hylätyksi. Voit myös esim. lauleskella lapsellesi tuttuja lauluja (esim. tuutulauluja tai muita), jotka voivat häntä rauhoittaa, kun et ole aivan hänen lähellään tai edes näköetäisyydellä.



Tämä voi viedä aikaa, liian isoa palasta ei kannata haukata kerralla. Lapsesi on jo tottunut sinun jatkuvaan läsnäoloon, joten yht´äkkinen repäiseminen irti ei välttämättä ole hyvä juttu lapsesi kannalta.



Oletko koittanut pitää lastasi mukana päivän touhuissa? Kun esim. teet tiskejä, voisiko lapsesi olla samaan aikaan keittiössä vaikkapa sitterissä jotta hän näkisi ja kuulisi sinut ja tietäisi, että olet paikalla vaikket pidäkään sylissä tms.? Tärkeintähän lapselle on tietää, ettet ole häntä hylännyt. Siksi lapsesi varmaan itkeekin, kun jätät hänet hetkeksi. Hän ei voi ymmärtää, ette sinä ole häntä lopulliseti hylännyt, kun lähdet esim. käymään vessassa. Ainoa asia minkä lapsesi tietää, on se, että " nyt äiti lähti ja minä jäin tähän!" .



Suosittelen kuitenkin ihan ensimmäiseksi kysymään neuvoa neuvolasta!

Meidän poika on nyt 6kk, ja tuo " en halua jäädä ikinä mihinkään hetkeksikään yksin" alkoi helpottaa n. 4kk ikäisenä. Poika oli ja on edelleenkin melkoinen sylikissa, mutta viihtyy myös hetkittäin lattialla kun minä tai mies on näköetäisyydellä.

Nykyään jätän hänet aina hetkeksi yksin leikkimään (kun osaa jo yksinkin sitä tehdä) mutta ei mene pitkään kun vaativa kiljunta alkaa :)

Kotityötkin on tehtävä, joten pienenä laitoin hänet aina sitteriin katsomaan mitä tein, siinä viihtyi ainakin jonkin aikaa. Siinä sitä vessankin avonaisella ovella tillotti pieni mies, kun olin isolla hädällä :)

Tillottaa kyllä vieläkin useimmiten, nykyään vaan mahallaan lattialla.



Uskoisin että tuo riippuvuuskin hellittää, kunhan vauva saa lisää taitoja ja lähtee liikkeelle. Kun hän huomaa että maailmassa on muutakin kuin äiti :)



Osaan nykyään ottaa asian huumorilla, mutta tiedän kuinka väsyttävää se on välillä, kun toinen vaatii jatkuvaa huomiota eikä ehdi muuta tehdäkkään. Vauva on kuitenkin vaan niin vähän aikaa vauva, että toisaalta sitäkin jää kaipaamaan. Alan tajuta senkin vasta nyt, kun poika selvästi alkaa " erottumaan" minusta, isästä tullut uusi suosikki ja kaikki muukin alkaa kiinnostaa. Kärsin repivästä kaipuusta siihen intiimiin läheisyyteen joka meillä ennen oli, vaikka aiemmin koin sen ahdistavana, tukahduttavana vaatimisena. Kummallinen on äidin mieli...



Heidi ja Jere 6kk

Meillä ei herra oo niinkään läheisyyden kipeä 24h/7 antaa aika hyvin tehdä kotityöt ja viihtyy lattialla yksikseen jos jättää sille jotain katseltavaa tai tuttua musiikkia soimaan. jossain vaiheessa sitten kuuluu aina " ä-ää" että missä se äiti on.. iltaisin jää yksin sänkyyn (jo noin kuukauden verran) ja alkaa itse nukkumaan, ei siis tarvitse nukutella. ikää siis herralla pian 4kk. eli meillä toimii virikkeet (lelut, mukava katseleminen ja tuttu musiikki) tosin välillä tulee sellanen että " äiti heti tänne" niin ei auta kun jättää askareet kesken ja ottaa poika hetkeksi syliin.

Meidän neiti on nyt 8kk ja leikkii jo välillä yksikseen istuskelleen lattialla, ruokaakin voi joskus tehdä muuten kuin mikrossa lämmittämällä. Yöheräilyjen vähennyttyä äitikin jaksaa taas puuhata. Meillä " auttoi" tai ainakin helpotti kantoliina, missä jassu kulki mukana ja parasta puuhaa oli lähteä kahvittelemaan ystävien luo, siellä vauva sylissä aika kului mukavasti. Onneksi on muutama ystävä joilla on myös vauvaikäisiä lapsia, ymmärtävät vaikkei aina ollut kamalan skarppina. (Löytyi muuten vauvan etsin ystävää-palstan kautta. :))



Jaksamista teille!

esikoisen vauva-aikana tuntui ihan samalta, miten sitä ikinä kerkeää tekemään yhtään mitään, mikrossa sai itselle ruokaa lämmitettyä, jos sai jne. Nyt kun on kaksi lasta, niin saa ihmeesti aikaan paljon enemmän kuin koskaan ennen. Vaikka vauvana esikoinen nukkui 3-5h päiväunia jopa, ja nyt sama poika nukkuu vaan 2h päivässä. Varsinaisesti tämä ei nyt auta kysyjän tilannetta, mutta kyllä se aika vaan kummasti riittää. Jaksaminen ei aina, mutta kun rupeaa tekemään niin saan kylllä aikaankin. Vauvan läheisyyden kaipuu helpottaa iän myötä kyllä, vähän voi itsekin yrittää " vierottaa" siitä.

lapset 1v6kk ja 2kk...eli tekemistä riittää,mutta ei niin ettenkö mitään omia juttuja ehtisi hoitaa tai tehdä.Vaatii kekseliäisyyttä ja järjestelyä :)

Tsemppiä arkeen kaikille äideille!