kavereille ei voi sanoa ei.
Ootteko huomannut miehessänne semmosta että jos kaveri soittaa että haluaa nähdä hänet niin silloin ei voi kieltäytyä vaan on mentävä, haluaa tai ei? Mä olen enkä voi käsittää sitä. Ite kun on tottunut siihen että kaverille voi sanoa tyyliin " sovittaisko joku toinen kerta kun nyt... plaa plaa plaa" niin ei voi ymmärtää että ei voi sanoa ei.
Tämä tuli mieleen siitä kun hänen kaverinsa soitti että haluavat nähdä hänet ja ei se sitten kieltäytynyt vaikka puhelun jälkeen tuli kirosana eikä sitä huvittanut yhtään lähteä sateeseen ilta myöhään. Sanoin sille että onko se niin vaikeeta sanoa että et pysty näkemään nytten mutta hän sanoi että kaverit on jo matkalla ja silloin en voinut käsittää että eikö sitä ois voinut soittaa ennen kotoota lähtöä ja kysyä että voitko nähä eikä pirauttaa kesken matkaa. Mutta mies tuumas vaan että teillä on teidän kulttuuri ja meillä meidän kulttuuri. Juuh, sen kyllä huomaa.
Toinen tämmönen esimerkki oli kun meidän vauva oli syntynyt ja mä en ois halunut tuttuja sinne sairaalaan koska halusin viettää aikaa kolmisteen perheenä. Itse en kutsunutkaa kavereitani sairaalaan, mutta miehen kaverit taas kerran matkalla sairaalaan soitti että ovat tulossa ja mies ei tietenkää voinut kieltää vaikka olin esittänyt toiveen että ei ketään sairaalaan. No siskoni sai vähänaikaa sit vauvan ja hän ei myöskää halunut muuta kun perheen sairaalaan ja kaverit kunnioitti hänen päätöstään. Tämän kun kerroin miehelleni niin hän oli vähän hiljaa jonka jälkeen pyysi anteeksi ja lupas että seuraavalla kerralla hän sanoo kavereilleen että ei tule, toivottavasti.
Kommentit (11)
mutta vuosien varrella ja etenkin vauvan syntymän jälkeen mies on oppinut sanomaan ei. Eikä ole minun painostukseni tulosta, vaan ihan tykönään on päättänyt että oma perhe tulee ensin:)
Kavereille mies sanoo ei ilman tunnontuskia, mutta siskolle....
Kerran hän on lähtenyt lounaspöydästä korjaamaan siskon lämmitystä - ja meillä oli kaverit kylässä, vartavasten kutsuttu lounaalle.
Sama juttu jos sisko tulee kutsumatta/ilmoittamatta kylään kuuri kun me olemme lähdössä jonnekin, kahvia pitäisi ruveta keittämään. Tästä olen oppinut ryntäämään itse ovelle ja ilmoittamaan heti että vartin päästä olemme lähdössä. Sisko ei silloin sentään kehtaa käydä taloksi.
Riippuu asiasta. Joskus on jotain tärkeämpää, kuten perhe, jonka mies asettaa etusijalle, ymmärsivät kaverit tai ei. Mutta kyllä sitä suhdeverkostoa on hyvä pitää yllä, kun ei koskaan ei tiedä, milloin itse kaipaa apua. Mies on aika tarkka siitä, että vastavuoroisuus toimii.
Tuli ihan kylmia vareita, kun taman ketjun luin. Exani nimittain ei osannut koskaan sanoa ei kavereilleen ja hanen kannykkansa soikin lahes taukoamatta: jonkun auto vaati korjausta, piti menna katsomaan jotain leffaa tai kahville yms. Aikuiset miehet olivat kuin pikkupoikia ja joukossa tyhmyys tiivistyi. Onneksi tajusin lopulta laittaa sen miehen kiertoon. :) Toki oli muitakin syita kuin vain tama.
Nykyisen mieheni kanssa ei onneksi tata ongelmaa ole. Han nakee kavereitaan toissa joka paiva, joten ei omien sanojensa mukaan jaksa enaa hengailla heidan kanssaan sen enempaa. Jos jotain on sattunut ja hanta tarvitaan, niin silloin han tietysti lahtee silta istumalta.
Ei tuo mies mihinkään yhtäkkisesti kyllä hyppää, pari kertaa on hyväksynyt kutsun jonnekin ja unohtanut, että meillä on jo suunnitelmia samalle hetkelle. Se on kyllä sitten vaikeaa, siis peruuttaa kavereittensa jo hyväksytty kutsu...
Me kun oltiin sairaalassa synnytyksen jälkeen, niin oltiin kutsuttu miehen kaveri, yksi pojan kummeista pientä katsomaan. Toi sitten mukanaan 3 kenialaista kaveriaan, jotka ovat TÄYSIN tuntemattomia mulle ja miehelle. Musta se oli aika erikoinen tilanne, sillä kieltämättä tuli sellainen fiilis, että tulivat katsomaan minkä värinen lapsi on tms. Ei siis henkilökohtaisesti miestäni, minua tai poikaa tapaamaan, vaan kulttuurieksursiolle sekaparin elämää kummastelemaan. Eihän se välttämättä näin tietenkään ole, mutta silloin kun sattui nuo hormoonit aika lailla hyrräämään ja ei muutenkaan ollut ehkä se kaikkista hehkein ja vieraanvaraisin olo! :)
Mutta tuntuu, että mitä vanhemmaksi ja väsyneemmäksi mies tulee, ;oDD (27-vuotias ukko, voiko tuo olla jo vanha ja väsynyt?) sitä paremmin hän saa ärjäistyä puhelimeen, että " ei kuule nyt sovi, nähdään joskus..." . Ennen tuntui, että se oli ihan sama koska, miksi ja minne sitä piti lähteä - jos joku pyysi, niin sitten mentiin, oli yö, päivä, joulu tai juhannus. Kaikkein uskomattomin oli minusta kun yksi yö mieheni kaveri soitti 20km päästä baarista, että voisiko miehen tulla heittämään hänet kotiin. Kello oli 4 yöllä, olimme olleet nukkumassa jo noin 4 tuntia ja mies oli menossa yhdeksäksi töihin... JA HÄNHÄN MENI! En voinut TODELLAKAAN ymmärtää sitä järjenjuoksua, mutta en osannut olla vihainenkaan, pidin miestä hetken vain ihan täytenä idioottina ja pyörittelin epäuskoisena päätäni! ;oD Kaiken huippu oli, että tämä mies joka sieltä baarista soitti, ei asunut tästä baarista kuin noin 6-8km päässä, joten taksi olisi kulkenut hyvin... Me taas tosiaan asuimme 20km päässä, joten mies ajeli hyvää hyvyyttään 40km kun kaveri olisi päässyt 6km taksimatkan yhdessä hujauksessa! :oOOOO
Hänellä on muutama mamu ystävä, ja he ovat naimisissa, joten joskus tavataan perheenä heitä. Suomalaisia ystäviä on myös, ja he/heidän vaimonsa ovat minullekin ystäviä. Ylipäätään aika harvoin tavataan ketään, aika menee töissä/koulussa, harrastuksissa/levätessä...
Mutta tuo metelöiminen oli tuttua! Joskus meillä on TV, stereot (kahdessa huoneessa), tietokoneelta musaa päällä. Minä teen " sammutuskierroksia" , siis sammuttelen masiinoita, kun nautin hiljaisuudesta. Mieheni rentoutuu mieluummin musiikin soidessa, ja kaiken lisäksi meillä on eri musa maku: En tykkää kovin paljon arabialaisesta musasta, enkä ainakaan ameriikkalaisesta teknosta, joita mieheni kuuntelee!!!
Ja tuo kertomani aikatauluongelma: Samoin kuin joku muukin kertoi, lipsautan valkoisia valheita kellonajoista, että edes suurinpiirtein ehditään sovittuun paikkaan... Jos lähtö klo 14, sanon " about puoli kahdelta" ... Olen oppinut kärsivälliseksi tässä asiassa, yllättävän paljon!
Miehessäni arvostan mm. sitä, että hän muistaa sanomattakin tuoda kaupasta asioita, jotka ovat loppu. Hän huomaa jopa, onko käyttämäni dödö/hammastahna/kahvi (jota ei itse juo).. loppunut ja tuo uuden tilalle! Samoin taloudellisuutta arvostan paljon!
Minun mieheni ei kyllä pahemmin hengaile oman maalaisten kavereiden kanssa ja takuulla sanoo EI tiukasti jos joku asia ei miellytä. Minusta se on hyvä asia, vaikka joskus tietty näistä oman maalaisista voisi olla apuakin monessa asiassa, mutta parempi ehkä näin sitten. Monet heistä ovat niin erilaisia luonteeltaan ja tavoiltaan että ei siitä mitään varmasti tulisikaan. He soittelevat silloin tällöin , mutta tapaavat aika harvoin, yleensä joku tulee kylään kerran kuussa. Hän kyllä tulee toimeen näitten kamujen kanssa, mutta kaverit ei kyllä ole mitenkään erityisen tärkeitä, onneksi.
Vauvan syntymän jälkeen on mies alkanut sanoa ei kavereille, mutta joskus taas tulee minun mielestäni käsittämättömiä menoja, kun joku kaveri tulee kaupungilla vastaan ja mies lähtee vaikka kaverin luokse syömään myöhään iltaan. Ei onneksi tapahdu kovin usein, mutta ärsyttää ne vähätkin kerrat :/
Aikakäsitys on mitä sattuu, ja siksi minäkin sanon yleensä ajan, milloin pitäisi olla jossain, vähintään puoli tuntia etuaikaan, niin ollaan ehkä ajoissa. Myös lause ' olen tulossa kotiin' voi tarkoittaa sitä, että olen oven takana, tai sitä, että ei ole tullutkaan mieleen kotiinlähtö. Samoin myös kavereilla joskus tuo mieheni sanoo, että olen tulossa, ja juo kahvia kaikessa rauhassa kotona... Myöskin ' huomenna' tarkoittaa kaikkea mahdollista aikaa huomisesta hamaan tulevaisuuteen. Tavat kyllä myös tarttuvat minuun....
päinvastoin mies saattaa jättää vastaamatta puhelimeen jos on aikainen aamu/myöhäinen ilta ja koulun ja harrastusten ohella näkee todella harvoin kavereitaan. Ikinä ei lähde minnekään vain hengailemaan/istuskelemaan, aina täytyy olla jotain tekemistä kuten pelaamista, remppaamista tms. Yhdessä kyllä käydään kylässä ja illanvietoissa ystäväpariskuntien luona ja minä käyn aika usein kahvilla tai syömässä ystävieni kanssa.
olen kanssa näiden vuosien aikana huomannut saman asian että kun kaverit soittaa niin mennään.Välillä todella ärsyttävää!Mutta minkäs teet.Jaksuja sinne teille =)