Onko sinulla vihamiehiä?

kyllä minulla valitettavasti on " vihamiehiä" ja asuvat vielä samassa taloyhtiössä. neuvoksi annan että kanna itsesi ylpeänä, älä välitä vaikka muut ovat ivallisia. helppoa se ei tule olamaan mutta jos annat heidän lannistaa itsesi, he saavat yliotteen. jos törmäät kadulla tälläiseen ihmiseen, ole huomaamatta, kävele muina naisina ohitse!! en ole muutaman naapurin kanssa puheväleissä, mieheni kyllä on, annan heidän jutella ja itse olen hiljaa vieressä. näin en aiheuta hallaa kenellekkään... voimia!! =)

Ei kai mulla ole vihamiehiä... tai no, ehkä en vaan tiedä sitä. Mutta kun on ollut vähän tiukkoja tilanteita, niin yleensä oon selvinnyt sillä, että oon itse ihan normaali, siis siirryn eteenpäin asioista ja käyttäydyn neutraalisti. Eli siis jos kohtaan kadulla niin tervehdin jne, mitä nyt yleensäkin tehdään jos naaman tuntee, mutta en tietenkään jää juttelemaan väkisin tms, jos tiedän ettei sellanen ole toivottavaa tai siitä ei tule henkilön kanssa mitään. Mutta mun mielestä se on parempi, kuin alkaa itse lisätä kaunaa omalla töykeällä käytöksellään. Varsinkin jos tietää jo valmiiksi, että ihmistä tulee näkemään vuosikausien ajan, niin parasta on ainakin itse käyttäytyä ihmisiksi, ettei turhaa aiheuta stressiä itselleenkään... Jos itse käyttäytyy normaalisti, niin yleensä jossakin vaiheessa kiukkupussikin alkaa normaalisoitua, ja jos ei niin minkäs sille tekee, mutta eipähän ole itse lisännyt ongelmaa välttelemällä, pakoilemalla ja esittämällä ettei näkis/huomais. Se mun mielestä stressaa enemmän kun pitää kyräillä kuin että itse eläis omaa elämää normaalisti. Mutta tää tietty vaatii, että on itse valmis antamaan anteeksi ja jättämään meneet jutut menneiksi. Elämä on mun mielestä liian lyhyt vihamiehenä vietettäväksi!

Toki on ihmisiä, joiden kanssa en tule niin hyvin juttuun, mutta se ratkeaa sillä, että emme ole paljon tekemisissä. Minun periaatteeni on se, että jos joku on törppö ei itse tarvitse alentua samalle tasolle vaan elää omaa elämäänsä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Kenenkään kynnysmatoksi ei tarvitse alkaa, mutta ei myöskään kannata omalla käytöksellä tahallaan lietsoa tilannetta. Jos ette pysty asiaa sanallisesti sopimaan, niin kehottaisin käyttäytymään kuitenkin asiallisesti törmätessänne; tervehtimään ja jos toinen ei vastaa mitään niin se on sitten hänen ongelmansa. Elämä käy raskaaksi jos kerää negatiivisia asioita ja tuhlaa aikaa ja energiaa niiden vatvomiseen.

törmään välillä kadulla entiseen ystävään jonka kanssa välit kylmenivät miinuksen puolelle muutama vuosi sitten.



aina hänet bongatessani iskee paniikki ja halu kääntyä ympäri ja paeta, tunnen kuinka kasvoni punastuvat ja hiki nousee.



sitten komennan tiukasti (en ääneen ;) ) itseäni keräämään itseni, nostan pään kunnolla pystyyn JA KIINNITÄN KATSEENI tähän ns vihamieheeni. tuijotan ihan suoraan ja pokkana tyyppiä niin kauan kuin se on päätä kääntämättä mahdollista, ja nautin a) siitä että onnistun säilyttämään ulkoisen cooliuteni vaikka sisimmässä hirvittää, ja b) siitä että tuijotukseni kohde menee hämilleen ja kääntää päänsä pois.