Lue keskustelun säännöt.
Vodatus keskenmenosta
10.02.2011 |
Sain kuukausi sitten tietää olevani raskaanna. Raskaus oli yllätys, mutta ensijärkytyksestä toivuttua iloinen sellainen. Meidän elämä tulisi mullistumaan ja suunnitelmat opiskeluja myöten menisi uusiksi. Uusi raskaus oli ajateltu vasta opiskelujen jälkeen.
Raskaus oli toinen meille, mutta sen herättämät tunteet täysin erilaiset. Minusta tuntui aluksi, ettei kaikki ole hyvin ja keskenmeno saattaisi tulla piankin. Kävin kuitenkin ultrassa rv9 ja siellä näkyi elävä alkio ja sydän sykki vahvasti.
Annoin itselleni luvan innostua ja aloin suunnitella mielessäni tulevaisuutta, minkälaiset vaunut hankkisin yms. Tasan viikko ultran jälkeen alkoi runsas kivuton vuoto ja tunsin kuinka pikkuinen valahti pönttöön. Uudessa ultrassa todettiin kohdun olevan tyhjä.
Ensimäiset itkut itkettyäni tajusin kuinka paljon olisin tätä uutta raskautta halunnut. Nyt olen aivan hukassa. Minulla on ns. kaksi suunnitelmaa, se jossa tulee uusi vauva ja se jossa valmistun ja menen töihin. Mä haluan sen jossa tulee vauva!
Siis voi prkl kun harmittaa! Se ettei raskautta suunniteltu ei tee tästä menetyksestä yhtään sen helpompaa. Hetkittäin olen hyvin surullinen menetyksen vuoksi, hetkittäin haluan mahdollisimman pian uuden raskauden.
Tänään laitoin neuvolakortin ja ultrakuvan laatikkoon ja itkin hillittömästi.
Kommentit (3)
Minulla lähes samanlainen kokemus n. kuukausi sitten!! Meillä "yllätys" lapsi olisi ollut neljäs, kolmas biologinen molemmille. Mietimme jopa aborttia, mutta päädyimmekin pitämään vauvan ja olin jo niin onnellinen (vaikka jännittikin) raskaudesta ja ehdittiin miettiä tulevaisuutta paljonkin. Verenvuoto kuitenkin alkoi ja tiesin heti ettei kaikki ole hyvin, koska aiemmmissa raskauksissa tätä ei ollut. Menetys oli erittäin raskas!
Jotenkin mieltäni/mieltämme jäi kaihertamaan ajatus neljännestä ja päätimme antaa mahdollisuuden, tulee jos tulee. Toivon kyllä kovasti että tulisi. Tämän päätöksen jälkeen oloni on ollut helpottunut tämän asian suhteen :)
Eikä tilannettamme helpottanut se että kolme parasta kaveriana on myös raskaana, kaikkien meidän lasketut ajat olisivat olleet puolentoista kuukauden sisällä toisistaan... Emmekä tienneet toisten raskauksista... Mietin että miten rankkaa olisi nähdä niiden pienten syntyvän ja kasvavan kun samalla miettisin omaa menetystä...
En olisi koskaan uskonut kuinka rankkaa keskenmeno voi olla!
Entä jos tekin antaisitte mahdollisuuden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja olen hyvin pahoillani teidän menetyksestä!! Voimia
Olen pahoillani.
Minäkin eilen sain keskenmenon.
Voimia ja on luonnollista surra.