*** HEINÄKUUN IHANUUDET *** KESÄKUU
Kommentit (119)
Kyllä se aika rientää, tuntuu että aina tulee taas maanantai! :) Eipä se varmaan meitä odottajia kauheasti haittaa vaikka aika menisi vieläkin nopeammin. ;)
Supistuksista kyseltiin: Mullakin tuntuu ne alaselässä, alavatsassa ja reisissä. Ei ole vielä ihan niin kivuliaita olleet onneksi.
Huomenna neuvolalääkäriaika ja silloin tulenkin sitten kertomaan lisää taas vauvelin kuulumisia. Saas nähdä onko painoa tullut nyt lisää, ainakin olen syönyt kuin hevonen taas! Hikkaa potee neiti täälläkin jatkuvasti ja tuntuu tosiaan hauskalta ja välillä vähän ärsyttävältäkin. :D Alkaa myös jo itsestäni tuntua, että alkaa vauvalla tila loppua kesken kun tuntuu ettei masu enää riitä joustamaan vauvan pyllyn nosteluille ja kyljen siirtymiselle puolelta toiselle. :D Iso se vauva on jo kun tuntee missä menee selkä ja peppu jne. Hikan aikana on muuten hauska kokeilla vauvan selkää missä se hikka eniten yleensä tuntuukin, varsinkin jos selkä on tiiviisti masun pinnalla. :D
Mutta se näistä turhista lörpöttelyistä. Huomenna ehkä pääsen kertomaan ihan asiasta kun pääsee synnytystapa-arviokäynnille. Huomenna on mulla muuten hammaslääkärikin! Hui!
Vaniliini 36+3
Viikonloppu meni mökkeillessä. Vessareissulle mennessä piti ensin kaataa hyttyset pois kengistä, vettä tuli kuin kaatamalla ja hurja tuulenmyräkkäkin osui kohdalle. Oi, Suomen kesä. :) Ei vaan, oli äärettömän mukavaa päästä hetkeksi pois kotoa ja luonnon keskelle, vaikka matka ottikin koville ja vietin suurimman osan ajasta mökissä makoillen ja/tai nukkuen. Juhannuksena käydään vielä mökillä ja siitä eteenpäin kökötellään enimmäkseen kotona lähtövalmiudessa.
Supistuksia ei ole ollut paljonkaan, nyt kun liikkuminen on kotonakin minimissään. Lähinnä kivuttomia supistuksia vatsalla ja ihan satunnaisesti niitä menkkamaisia aaltoiluja alavatsalla ja reisissä. Nopea liikkuminen ( = rollaattorilla liikkuvan mummon ohittaminen) aiheuttaa heti supistuksia, joten tossu ei kovin kerkeästi nouse.
Viikon päästä on seuraava neuvola & lekuri. Siellä tuskin on mitään ihmeellistä. Kiinnostaisi tietää missä asennossa tuolla vatsassa ollaan. Välillä tuntuu olevan ihan poikittain, välillä pystyssä ja aina välillä on hervottomia akuankka-raivareita. Milläs viikolla sen pitäisi olla asettunut oikein?
Keräkurmitsa 34+1
Tänään oli päivä, jona sossutantan ja neuvolatädin piti tulla vierailulle. Herättiin siis hyvissä ajoin, avokki tiskasi ja pyyhki pöydät, mä kävin pyykkituvalla ja imuroin... ja avokki keitti kahvitkin valmiiksi.
2 tuntia kun oltiin odoteltu, tuumattiin että ei kai ne sitten tulekaan!
Että tämmöstä hauskaa tällä kertaa, no onpahan ainakin kämppä siisti ja puhdas... vielä kun pysyisi tällaisena :/
Muihin aiheisiin: 1 kuukausi jäljellä! (lasketaan viikkoja enää takaperin) Jopa mun pappa on nyt ottanut vauvan puheeksi, mainitsi sähköpostissa että "menee teidän kesä pilalle sen uuden tulokkaan takia" :D En edes ota pahalla tuota, on niin suuri saavutus se, että pappa edes mainitsee asiasta!
(ja tietysti sitten itse innostuin sille kirjoittelemaan liirum laarumit...)
Avokilla ollut kivuttomia supistuksia ja häpyluuhun sattunut ja vessassa juoksee vartin välein. Teihin muihin kun vertaa niin helpolla päästään XD
Edellisen viikon ketjusta kyselyitä:
Avokille kelpaisi seksi vaikka joka päivä ja vaikka kahdestikin päivässä! Vaikka sen kestävyys onkin kääntynyt laskuun ja paikat käyneet ahtaiksi. Mä taas hyvillä mielin vetoan siihen, että vauva voi säikkyä, ja kerran tuntuikin joku kumma kuhmura siellä kun sörkin, ja "sitten kun se on syntynyt niin kyllä me vielä ehditään..!"
Oikeastihan olen melkoisen epäseksuaali (ja laiska!) eikä ole enää vuosiin jaksanut kauheasti kiinnostaa... (sen siitä saa kun jo 8-vuotiaana heräsi noihin juttuihin - vaikka siis pysyinkin neitsyenä aina 18-vuotiaaksi) ja mitähän henkilökohtaista ny vielä viittis juoruta koko maailmalle 8D
*ahem* Masukuvia on otettu aina siitä asti kun avokki päätti että "nyt se näkyy!" :3
Ai niin ja avokki halusi mainita, miten vauva on oikea mini-me (tai siis se) Tapana on ollut, että yöllä nukkumaan käydessä silittelen avokin uneen - ja nyt sitten vauva on keksinyt saman homman, eli mun toinen käsi avokin niskassa ja toinen masulla, ja hetkeksi jos herpaantuu niin tyypistä riippuen tulee joko kärttyinen murina tai kärttyinen potku!
(eipä muuten mitään mutta mun oma nukahtaminen kärsii ja saan unta vasta kolmelta aamulla)
Ja mitähän vielä. Taas hehtaaripostaus. Anteeksi. Huomenna lääkäriin (synnytystapa-arvio-tutkimukset) ja keksiviikkona sossuille (toivottavasti ovat paikalla edes siellä!!!) ja siitä sitten varmaan lisää jossain kohtin.
Tänään 37+0. Tänään on neuvola. Maha ainaki on pudonnu, oli jo viime kerralla ku sf mitta pysyi samana. Pään kiinnittymisestä en osaa oikein sanoa.. kuulemma on jo alhaalla syvällä ollu, viimeksi vielä kuitenki liikkui.
Nyt olen jo alkanu odotella niitä kunnollisia supistuksia vaikka hetki sitten niitä sai pelätä, niin se tämä täysiaikaisuus saa ajatukset muuttumaan :)
Kyllähän noita supistuksia on jonku verran mutta nyt ku ajattelee, niin eihän noilla vielä synnyttämään aleta, höh. Viikon päästä vois olla sopiva lähteä :) ihan niinku sen vois ite päättää..
Nyt oon parina yönä heränny, en tiedä miksi, enkä saa unta vaan pyörin pari tuntia sängyssä. Ja mietin tietysti synnytystä, mten ja koska se alkaa, kuinka kaikki etenee jne.. ja eihän se uni tule ku sellaisia miettii. Tähän asti en ole heränny edes vessahädän takia niin ärsyttää nyt tällainen.. Ja jostain syystä silloin yöllä valvoessa supistelee enemmän. Ne on pitempikestoisia menkkatuntemuksia ja tuntuu alamahalla ja -selällä. Muistan aiemmista että pahentuessaan tuntuvat myös reisissä.
Ja sitä kivunlievitystä tulee aina mietittyä.. Urheasti ajattelen etten haluaisi spinaalia tällä kertaa vaan jotain lievempää mutta hyvähän se on nyt sanoa. Kai se täytyy vaan katsoa tilanteen mukaan, minkälaisiksi kivut kasvavat.
Juhannuksena ollaan kyllä varmasti kotosalla ja mies saa olla ajokunnossa. Aiemmat synnytykset kuitenki käynnistyneet etuajassa joten en uskalla ottaa riskiä. Ja luultavasti muutenki oltais vaan kotona grillattu yms.
Palaan neuvolakuulumisten myötä asiaan myöhemmin.
Kohta viikko äippälomaa takana ja oon huomannut olevani tosi väsynyt. Kun vielä kävi töissä ei ehtinyt miettimään väsymystä ja toisaalta oli säännöllinen elämänrytmi...
Toissayönä kävin vessassa 6 kertaa ja tuntu siltä, että koko yön supisti (ehkäpä edellisen illan petipuuhat vaikutti). Viime yö puolestaan meni kokonaan nukkuessa.
Nyt oon innostunut peseen pyykkiä. Seuraavaksi lähden kangaskauppaan ja loppuviikon ajattelin ommella.
Eilen törmäsin juttuun tuttipullojen materiaalien turvallisuudesta. Enpä osaa otaa tähän kantaa. Lukekaa jos huvittaa, multa löyty kaksi "myrkyllistä" tuttipulloa.
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=157
Mites tuon äitiyspakkauslaatikon patjan peseminen, pesettekö sitä ennen käyttöönottoa? En oo missään huomannut keskustelua aiheesta. Mun mies haluaa aina pestä kaiken käsittelyaineiden vuoksi. Enpä tiedä mitä pitäisi tehdä patjan kanssa.
Enkelinäiti rv 35+5
Mites tuon äitiyspakkauslaatikon patjan peseminen, pesettekö sitä ennen käyttöönottoa? En oo missään huomannut keskustelua aiheesta. Mun mies haluaa aina pestä kaiken käsittelyaineiden vuoksi. Enpä tiedä mitä pitäisi tehdä patjan kanssa.
Sanoisin, että sitä patjaa ei kannata pestä! Sehän on tavallista superlonia, joka ei kastuttuaan meinaa kuivua millään ja homehtuu todella helposti, jos se jää kosteaksi. Sitäpaitsi patja ei tule suoraan kosketukseen ihon kanssa. Olen pessyt lakanat ja heitin sen äp-peitteenkin koneeseen, kun oli tilaa. Patjaan en tosiaan koske, ettei homehdu. Jos se tuoksuu, niin tuulettaminen riittää.
Oliskohan ollut raksu, joka kyseli vielä äp:n imse-vimsen taittelusta. No, jos se on sama kuin 2007, sellainen flanellinen suunnilleen tiimalasin muotoinen lärpäke, niin ei sitä tarvi taitella. Siinä oli mulla ainoa ongelma, että miten sen saa pysymään lapsen päällä, mutta siihen taisi olla ainoa toimiva vaihtoehto laittaa se sinne pul-kuoren etureunan taitteen alle, ja sitten kuoren kanssa lapsen päälle.
No, omaa napaa. Tänään olisi se päivä, jolloin esikoisesta meni lapsivedet, ja sen kaavan mukaan sitten huomenna olisi synnytys. Tavoitteena on kyllä pysyä nyt hiukan pidempään raskaana. Tänään pääsin kuitenkin neuvolalääkäriin, ja kaikki oli ok. Painon muutos oli -100g verrattuna neljä viikkoa sitten mitattuun. Se johtuu siitä, että kirjoitin tässä välissä opinnäytetyön valmiiksi ja tein muutaman työlään harkkatyön ja neljä tenttiä. Oli sen verran tiukka rutistus, että paino putosi kahden viikon aikana kilon. Nyt se kilo on sentään tullut jo takaisin. Ja enää pitää vain odotella valmistumista.
Hemoglobiini oli tipahtanut 108:aan, ja terkkari sanoi, että voisihan sitä rautaa harkita, mutta mulla ei ole mitään halua raudan syöntiin, ja tuo 108 kyllä tuntuu riittävän mulle vielä ihan hyvin. Ja läpäisee sitten veri paremmin istukan, kun ei ole niin paksua.
Vauva on ollut laskeutuneena jo varmaan kuukauden, mutta nyt viikon aikana laskeutunut selvästi lisää. Paikat olivat kuitenkin vielä kiinni, mutta ei tässä varmaan silti enää kovin kauaa mene. Jos heinäkuulle asti olen yhdessä paketissa, niin aika ihmeissäni olen.
Nyt alkaa kaikki olla riittävän laitettuna ja mietittynä, että lapsi voisi kyllä kohta pian syntyäkin. Pitänee alkaa aktivoitumaan makuuhuoneen puolella, kun siemenneste on se ainoa todistetusti toimiva tapa vauhdittaa kohdunsuun kypsymistä ja toisaalta, orgasmi vapauttaa kehossa oksitosiinia, joka myös toimii synnytystä käynnistävänä. Hmm, pitänee ottaa miehen kanssa puheeksi... ;)
Ihanaa loppuodotusta kaikille!
iinea 36+2
Pitkään aikaan en olekaan kirjoitellut tänne - lähinnä lukenut muiden kuulumisia.
Omaan napaan kuuluu ihan hyvää, mitä nyt issias vaivaa oikein kunnolla.
Yksi päivä olisi enää töitä jäljellä ja sitten äitiyslomalle! Ihanaa...!
Onko työnantaja muuten muistanut teitä kun olette jääneet äitiyslomalle?
Itselläni vähän jäi hampaan koloon kun ensimmäisestä ei muistettu mitenkään ja sit kun sain toisen ja palasin äitiyslomalta takaisin sain lahjakortin kortin kera, mihin oli laitettu vain firman leima.
Kaikkia muita (miehiä) lasten saaneita oli aina muistettu jo ostetulla lahjalla ja kortilla, johon kaikki olivat kirjoittaneet nimen.
24 päivä olis synnytystapa-arvio, jolloin saisi tietää sektiopäivän ja silloin ajattelin vielä kysyä tuosta sukupuolesta :-)
Kovasti siis sitä tyttöä toivoisin ja rakenneultraajan tekijä ja neuvolalääkäri olivat sitä mieltä, et olis tyttö, mut mitä jos ne on väärässä!
Me keksittiin aivan ihana nimi tytölle, joten olisi niin harmi, jos sekin jäisi vain haaveeksi...
Mutta nyt kotiin maalaamaan, jotta saan vauvan vaatteita laitettua lipastoon... Näin sitä jätetään kaikki viimetinkaan kun on kolmas tulossa! :-D
Tänään olin tosiaan siellä synnytystapa-arviossa ja normaalisti pikkuinen ulos kuulemma ponnistetaan. :) Hyvä, sillä sektio ei olisi ollutkaan minulle mitenkään mieluinen, vaikka tietysti jos synnytyksessä tapahtuu jotakin, niin tietysti vauvan terveyden vuoksi on minulle ihan sama mistä se ulos otetaan.
Vauvalla oli kaikki hyvin, lääkäri tunsi pään alhaalla. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni, kohdunkaulaa jäljellä 2cm vielä. Onneksi oli sentään vähän jo lyhentynyt. Lääkäri sanoi, ettei tämä vauveli ihan heti olisi syntymässä. Eli vielä ilmeisesti odotellaan... Lääkäri sanoi, että supistukset ovat nyt sitten aina hyvästä ja seksiä kannattaa harrastella, koska edistää kuulemma kypsymistä. :D Mieslääkäri siis kyseessä. :D
Sf-mitta oli sama kuin parisen viikkoa sitten eli 32cm, kuulemma normaali, pysähtyminen voi ilmeisesti johtua vauvan laskeutumisesta. Paino oli mennyt takaisin entiseen eli yhden kilon laskun jälkeen noussut takaisin kilon. Tämän raskauden aikana siis n. 7kg tullut lisää. Ilmeisesti siis kiloista pääsen nopeasti eroon, mikä on positiivinen asia!
Tänään mennään varmaankin ostamaan vauvan perushoitotarvikkeita, eli vaippoja jne. Sittenpähän on ainakin kaikki valmiina kun se pikkanen sieltä maailmaan päättää tulla, vaikkei ilmeisesti vielä vähään aikaan.
Viime yönä istuin vessassa puoli tuntia tyhjentelemässä suolta ja sen jälkeen alkoivat taas supistukset, jotka olivat erilaisia kuin ennen. Ne olivat ihan selviä aaltoja, jotka levisivät pikkuhiljaa alaselkään ja vatsaan ja puristava tunne oli inhottava. Olivat melko säännöllisiä, mutta loppuivat sitten. Eivätkä olleet niin kivuliaita, että synnyttämään mentäisiin. Odottelen jo niitä kovia supistuksia, on tästä raskaudesta mielestäni jo tarpeeksi nautittu... Nyt on kuitenkin asenne se, ettei se vauva ennen heinäkuuta ainakaan tule, kun lääkärikin ilmoitti, ettei tulokas olisi ihan vielä halukas tulemaan, vaikkei sen tietty tarvitsekaan. Vastahan sitä perjantaina tulee 37 viikkoa täyteen. Olen vaan niin kärsimätön!
Vaniliini 36+4
Nyt siis 37+0 ja hyvin samankaltainen käynti ku aiemmatkin, eli ei mitää erikoista. Nää rutiinijutut tehtiin ja kaikki kunnossa. Th on sellainen ettei turhia juttele, itse saa siltä kaivaa tietoa jos jostakin haluaa enempi tietää.. Mutta parempi näin, ettei mitää kummempaa ole ilmennyt koskaan mun tai vauvan voinnissa.
Olis niin kiva myös jos neuvolakäynnillä katottais kohdunsuun tilannetta mutta se kai vaatis kätilön koulutuksen eikä terveydenhoitajan. Eikä th ole koskaan mitään kokoa arvioinut tms. kunhan tunnustelee mitenpäin vauva masussa on, minkä tunnen iteki hyvin selvästi.
Ja koska kolmatta odotan niin seuraava aika vasta kahden viikon kuluttua, toivottavasti tää syntyis ennen sitä..luulin et olis nyt jo viikon päähän varattu seuraavaa aikaa mutta ei näköjään ole tarvetta..
Sf-mitta oli kaks viikkoa sitte pysyny samana, nyt kasvanu vaan 0,5cm koska maha laskeutunut.
Hb oli tosi hyvä, joten raudan syönnin taidan lopettaa, joka toinen päivä olen nyt sen ottanut.
Tuo onki jännittävää kuten vaniliini kirjoitti, kun saattaa lupaavasti supistella ja ehtii jo ajatella kaikenlaista mutta sitten ne loppuu.. Mutta kyllä niillä suppareilla varmaan jotain vaikutusta on kohdunsuulle.. Kaikki millit ja sentit on aina eteenpäin :D
Huomenna siis poksahtaa taas uudet viikot käyntiin, ja tuntuu jo hullulta ajatella, että nyt se vauveli siellä mahassa olisi jo valmis tulemaan ulos, vaikka laskettuun aikaa on vielä 4 viikkoa. Nyt on vähitellen, kuitenkin mahakin aloittanut rajoittamaan elämää. Viime viikon torstaina käytiin äidin kanssa shoppailemassa Kemin Lastentarvikkeessa ja Ikeassa, jolloin autossa istumista ja seisomista/kävelyä tuli ilmeisesti hieman liikaa, sillä selkä tuli kipeäksi ja illalla nousi vähän kuumettakin. Saatiin kuitenkin hankittua vauvelille pinnasänky, turvakaukalo ja muuta pientä, sekä kotiin viimeisiä pikku juttuja. Päivä meni reissusta palautuessa, mutta nyt on taas ihan normaali olo. Muutenkin selkää on välillä alkanut kivistämään liikaa liikkuessa ja vauva ilmoittelee olostaan köllöttelemällä juuri virtsarakon kohdalla, joka auheuttaa kävellessä ikävän tunteen. Mahakin painaa jo ihan mukavasti ja eilen neuvolassa käynnillä sf-mitta olikin jo 34 cm, eli yläkäyrillä mennään vieläkin tasaisesti. Kaikki oli neuvolassa kunnossa, ei ollut vielä paikat auenneet, joten odotellaan siis vielä.
Vielä nukkumisesta. Viimeisen viikon aikana nukkuminen on ollut todella katkonaista, aina kun vaihtaa kylkeä niin herää ja joutunut jopa käymään aamuyöstä vessareissullakin. Tämä näkyykin sitten siinä, että aamulla nukuttaa pidempään.
Karkki 35+6
Meille tuli tulokseksi kolmen kilon painoarvio (nyt loppuu avokilta herkkujen syönti!) ja joku ahdas kohta joissakin luissa, muttei pitäisi vaikuttaa synnytykseen...
Saatiin muuten tuplatutkimus, kun ensin käpälöi ja ultrasi naislääkäri (ei mikään harjoittelija muttei kyllä alan experttikään) ja pyysi sitten sen ensimmäiselläkin käynnillä olleen miekkosen siihen varmistamaan jutut.
MUTTA! Sukupuoli selvisi :D Lääkärisetä väitti nähneensä kivespussin joten poika tulee taloon~ (argh niin paljon kuin me ollaan mekkoja osteltu!!!)
Toisaalta avokillakin on aika, hmm, erikoiset paikat...
joka olisi parin päivän päästä. Jännäilen, onko vielä tapahtunut kypsymistä. Aiempien raskauksien aikaan ei ole viimeisellä lääkärineuvolakäynnillä ollut mitään edistystä... Nyt on tullut useamman viikon aikana sellaisia inhottavia vihlaisuja, jonnekin kohdunsuun tietämille? Niitä ei ole aiemmissa ollut. Mietin, josko tällä kertaa olisi jotain tapahtunut... Jos vaikka olisi sitten vähän lyhyempi synnytys :D Painoarviokin olisi kiva kuulla, kuopusta odottaessa sitä ei tehty ollenkaan.
Iluvatarilla on jo nimi mietittynä! Onko muillakin jo hyviä ehdotuksia paperilla? Täällä ei ole vielä yhtäkään. Toiseksi nimeksi tulevat kyllä on valmiina tytölle ja pojalle, mutta etunimi on kysymysmerkki. Esikoisen aikaan tuli selailtua tunti tolkulla nimikirjaa kirjastossa... Keväällä löysin yhden kivan nettisivuston, missä oli mieletön kasa nimiä. Sieltä varmaan valkkaillaan, jos ei vielä sittenkään keksi mitään, kun vauveli on jo syntynyt. Liian ronkeli nimien kanssa...
Kesäkurmitsa kyselit, mihin mennessä vauvan pitäisi olla asettunut oikein päin. Suurin osa kääntyy rv 34 mennessä. Meillä pyörähti rv 35+3...
Tosi nopeasti on viikot ja kuukaudet kadonneet, tulee kyllä ikävä tätä masua ja vauvan liikkeitä... Vaikka sitten onkin ihanaa, kun saa nyytin syliinsä :) Hyviä vointeja kaikille!
shira 36+4
Eilinen olikin aika jännä päivä. Aamulla väsytti kovasti ja niinpä nukuin aika pitkään. Klo 11 aikaan nousin ylös ja kävin vessassa ja huomasin järkytyksekseni vuotavani kirkasta verta. Paniikissa soittelin synnärille ja sain ohjeeksi tilata kiireesti ambulanssin. Soitin miehen kotiin töistä ja pian sit ambulanssikin tuli. Niinpä sit mentiin pillit soiden ja kovaa kohti synnäriä. Tutkimuksissa selvisi, ettei vuoto tullut istukasta tai kohdun seinämistä. Vauvalla oli kaikki hyvin. Lääkäri epäili, että kyseessä on vuoto kohdunsuulta, että limatulppa olisi irronnut. Kohdunkaula on lyhentynyt ja kohdunsuu pehmennyt ja auennut. Mut otettiin kuitenkin synnytyssaliin seurantaan, josko synnytys käynnistyisi, kun kipeitä suppareitakin tuli. Kotiin kuitenkin päästiin seitsemän aikaan illalla. Yöllä valvoin sitten usempaan otteeseen ja klo 2-3 supistuksia tuli jo noin 10 min. välein. Just kun aattelin herättää miehen, niin supistukset loppui kuin seinään. Nyt on sitten vähän jännät fiilikset… Maanantaiaamuna sitten viimeistään äitiyspolille mahdollista käynnistystä varten, jos ei sitä ennen tule lähtöä.
Mulla oli varsin outo tunne maanantaipäivänä. En osaa sitä mitenkään selittää tarkemmin, mutta tuli sellainen olo, että nyt pitää laittaa kaikki mahdollisimman valmiiksi. Niinpä sitten silitin äitiyspakkauksen reunakankaat ja petasin vauvalle sängyn valmiiksi, sterilisoin rintapumpun jne.
Iluvatar kyseli, että onko työnantaja muistanut jotenkin äippälomalle jäädessä. Meillä ei. Mutta tapana on sitten vauvan synnyttyä, että työporukka ostaa lahjan. Esikoiselle saimme työkavereiltani ihanat muumiastiat (muki, lautanen, haarukka ja veitsi) ja kukkia.
Nimistä: Meillä on jo nimi valmiina. Tytön nimeä ei ole tarvinnut miettiä, kun jo aika varmasti tiedämme vauvan olevan poika. Voi toki olla, että etunimi vielä vaihtuu, kun tapaamme vauvan, mutta toinen ja kolmas nimi on jo varmoja.
Sanjuska + ”Jyri” rv 37+6 (huomenna poksahtaa taas uusi viikko)
no Sanjuskalla on tosiaan ollut jännä päivä! no viim. sit ensviikolla se teidän pikkunen sieltä tulee! :)
Mäkin niin haluisin jo oman vauvan syliin, oon niin kärsimätön.. plus et kaikki tuntuu saavan nyt vauvoja! :D niin sit tulee sellanen et miks mä en jo saa.heh..
Meijän vauvast ei oo tehty kokoarvioo? musta se on aika outoa! mul on niin iso maha et mitä jos se onkin jätti vauva jo nyt! :D mä oon vieläkin sitä mieltä et tää vauva syntyy tän kuun puolella, mut tuskin syntyy.. mun tuurilla se pysyy tuolla viel 2 viikkoo yli lasketun ajan! :/
Nimistä joku kyseli niin meillä on ihan selvä nimi jo.. tai sitten siinä tapauksessa jos se ei näytäkään yhtään siltä niin sit pitää vaihtaa :) mut tosi ihana nimi on kyl tytölle valmiina! pojalle ei olla edes mietitty. nii ja sillon kun jäin äippälomalle töistä niin en mä mitään saanut. ja tuskin saan sittenkään kun olen pienokaisen saanut.
Ootteko te jo synnyttäneet saanut mieheltänne jonkun lahjan sitten kun ootte synnyttänyt? :) mun mies yks päivä kysy et olisko mulla jotain toiveita, kysyin sit et mistä se oli sellasen saanut päähänsä et pitäs ostaa mulle jotain niin sano vaan et sehän on tapa :D oon ihan varma et sen isä on jotain höpissyt sille. :)
mutta joo, taas tällästä turhaa lässytystä..huomenna kerron sit neuvola kuulumisia! :)
T:britney ja rinsessa 37+3
Sanjuskalla kuulostaa lupaavalta, pian on nyytti sylissä. :)
Meillä ei työpaikalla anneta mitään äitiyslomalle jäädessä, mutta kukkia tulee sitten kortin kera kun vauva on syntynyt. Näin siis ainakin ennen on ollut.
Mitähän muuta täällä olikaan keskusteltu, no Juhannuksesta sen verran, että meillä se vietetään kotosalla. En vain uskalla enää lähteä mihinkään reissuun tässä loppuajalla. Viimeisin synnytys oli niin nopea, että parasta pysytellä maisemissa, sillä edellisessä synnytyksessä minua kehoitettiin synnärillä lähtemään sairaalaan seuraavalla kerralla heti kun synnytys käynnistyy, joten parempi pysytellä tässä lähistöllä.
Onko teillä muilla ollut merkkejä mistään limatulpista? Ällö aihe, mutta itselläni tuli toissapäivänä sekä tänään jotain minkä voisin kuvitella olevan limatulppaa. Aiemmissa raskauksissa en ole sitä bongannut, joten vähän olen nyt epävarma asiasta. Sellaista vähän rään näköistä keltaisen vihreää paksua limaa siis on tullut vähän. Tosin enemmän kuin mitä ruukaa nenästä tulla kerrallaan ;D. Joo, eiköhän tuossa ole tarpeeksi kuvausta asiasta, mutta voisikohan tässä olla sitten synnytys jo lähellä. Viikkoja ei kyllä vielä kamalasti ole, että en sitten tiedä.
Muuten vointi ollut ihan ok, lukuunottamatta kovaa turvotusta jaloissa.
ariella 35+1
Tänään olikin sitten viimeinen lääkärikäynti. Painoa oli tullut viikossa 350g, mikä on tosi hyvin verrattuna viime viikkojen 700-900g nousuihin :) Verenpaine oli koholla ja sitä seuraillaan. Turvotus mulla tosiaan on laskenut melko paljon. Hemoglobiini pysynyt hienosti ilman rautalääkkeitä 126! Näillä viikoilla sf-mitta 33cm, tasaiseen tahtiin kasvaa keskikäyrällä. Lääkäri tunnusteli vauvan asentoa ja sanoi vauvan olevan jo aika alhaalla. Kohdunsuun mitaksi merkkasi äitiyskorttiin 1cm!! Aiemmilla lääkärikäynneillä se on ollut 3cm, eli lyhentynyt on ja lupaavasti :) Kuitenkin paikat vielä kiinni. Lääkäri sanoi, että sopusuhtaisen pieneltä vauvalta vaikuttaa, 3-4 kiloa syntyessään. Oli kyllä mukava nuori naislääkäri, joka kerta ollut eri lääkäri, pienessä paikkakunnassa tuntuu olevan aika paljon vaihtuvuutta.
Itse supistuksia mulla ei ole ollut, enemmänkin sellaista menkkamaista polttelua ja jomotusta, mutta paljon voimakkaampana kuin normaalisti menkkojen yhteydessä. Polttelu tuntuu selässä ja oikeassa kyljessä ja useimmiten ilta/yöaikaan.
Juhannusta me ollaan ajateltu viettää kotona ja mökillä. Mieskin varmaan on ihan ajokunnossa, kun mua on alkanut itseä pelottaa se ajatus, että mitä jos se onkin pienessä humalassa kun pitäis lähteä sairaalaan! :D Se olisi kamalaa! Niin ja yksi nimi me ollaan valittu odotetulle pojalle, saas sitten nähdä sopiiko nimi kasvoihin :)
Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa kaikille! Ihan jännittää, että koska saadaan kuulla enemmän vauvauutisia täällä palstalla! :)
Fanni 36+6
Labrassa ja lääkärillä myös, aikamoinen putki!
Vaavilla kaikki mukavasti, vähän vajaa 2,5kilonen siellä masussa asustaa, lääkäri arvioi että ihan 3,5kiloista voipi laskettuna odotella. Mulla onkin veikkauksessa just tuo 3,5kg että sellanen sieltä kasvatellaan. Oma paino nousee kauhiasti joka viikolla vaikken mitenkään älyttömästi syö, voikohan tämä emännänvarsi olla niin turvoksissa? Huomasin ettei mulla mene jalkaankaan enää mitkään muut kuin yhdet avolipposet ja sitten balleriinat kokoa 41! Normikoko 39-40.
Verenpaineesta alapaine oli noussut ja niinpä sitä ja valkuaista alan nyt seurata tarkasti. Mulla on menny yöt perjantaista lähtien niin huonosti että sekin voi vaikuttaa, valvoo myöhään ja yöllä juoksee vessassa ainakin kahen tunnin välein, välillä useammin. Kolmen-viiden aikaan tulee ihan täysstoppi eikä pyöriskely auta. Sitten valvon tunnin tai kaksi ja syön jogua/hedelmää ja menen nukkumaan. Aamut nukun sitten hyvin, puolillepäivin monesti. Yritän nyt kääntää tuota rytmiä et jos se rauhottas elimistön.
Paikat on kovat ja kiinni ja vaavi ei oo laskeutunu, +3cm oli tullu sf-mittaa 2viikossa. Streptokokkinäytteen otti ja on kuulemma tapana aina loppuraskaudessa.
Ettäpäs semmosta, nimiä ollaan pyöritelty mutta turhaa lyödä mitään lukkoon ennenku näkee tulokkaan ja tutustuu! Vähenee vaihtoehdot kun tietää kumpi se on :D Melkein kaikki tarvikkeet on ostettu ja sairaalakassin laitan kuntoon piakkoin, kunhan saan yhet potkarit pestyä.
Hyviä vointeja kaikille, Miukkis rv 36
Juu eli nyt sain minäkin aikaiseksi liittyä tänne ja jos vain joukkoon huolitaan niin keskusteluun tulisin mukaan :)
Odottelen ensimmäistä lastani ja laskettu aika on 30.7.
Sellasta tässä mietin,jos joku voisi valaista, että onko mun paino noussut jotenki suhteellisen paljon kun se on jo tuon 18kg ylittänyt ja on herkut maistunu?
Painoin ennen raskautta 59 ja olin pitkä 175cm.
nyt raskausviikolla 34+5.
Mitä muilla on noussut paino raskauden aikana?
Ja sitten et onko kellään ollut ylävatsassa viiltävää kovaa kipua, sellaista et kuuma hiki nousee pintaan ja kouristaa? Huolestuttaa nuo kivut, neuvolassa sano et luultavasti lihasperästä, mut onko muilla ollu vastaavia?
Mä taas alotin uuden pinon, laitoin tän nyt koko kesäkuulle, kun ei me nyt niin hirveän ahkerasti kirjotella et pitäs joka viikko tehä uusi :) tai ainakaan vielä ei kirjotella ;)
Fanni: kyl se kipu tuntuu ihan satunnaisesti eikä vaan sillon ku vauva venyttelee tms. :/
pitää kysästä neuvolas seuraavalla kerralla asiasta! :)
(.) vauvalla on kyllä tosi usein hikka.. se on välil tosi inhottavan tuntusta.. ku sen pää on niin alhaalla jo, niin se tuntuu tuolla takapuolessa asti :D
Mä en oo vieläkään hankkinut niitä imetysliivejä.. pitäs saada aikaseks lähettyy tonne kaupungille.ois se kyl hyvä käydä ne ostamassa kun ei koskaan tiiä millon se lähtö tulee :D se onkin sit kiva laittaa mies ostamaan niitä! hehe!
Mutta oikein ihanaa viikkoa kaikille heinämasuille!
T:britney ja rinsessa 37+1