*** HEINÄKUUN IHANUUDET *** KESÄKUU
Kommentit (119)
Sunniee: Kyselit aletaanko olla jo kypsiä! Kyllä! Ainakin tämä tuleva äiti alkaa, tiedä sitten masuasukista! :/ Eilen illalla oli niin paha mieli ja ärtynyt olo. Olisi tehnyt mieli itkeä, kun tuntuu ettei odotus pääty ikinä! Haluaisin jo oman vartalon itselleni. Olokin on täälläkin niin tukala kun tuntuu ettei vauva edes mahdu enää asustamaan masussa kun ei pysty kunnolla istumaan, ilman että se painaa jonnekin... Ja kävellessä tuntuu painetta alhaalla jne. Mies ihmetteli eilisen illan mikä minulla on, eivät ne tietenkään ymmärrä että alkaa jo tämä odotus kyllästyttää. Ei ole helppoa olla viimeisillään raskaana. No onneksi se yrittää kuitenkin parhaansa mukaan tukea. Tekee mieli vaan sitten hermostuksissaan kiukutella miehellekin ihan kaikesta turhasta. :/
No tämä tästä vuodatuksesta! Illalla/yöllä oli menkkamaisia tuntemuksia ja nyt aamulla alaselkä on todella kipeä ja tuntuu että menkat alkaisi. Toivotaan että pian tapahtuisi edistystä!
Vaniliini 37+0! (VIHDOIN TÄYSIAIKAINEN! Mutta ei kauheasti lohduttaisi jos saisi etukäteen tietää, että joutuu odottelemaan vielä muutamia viikkoja, sekin tuntuu jo liian pitkältä ajalta! :( Onneksi syntymäpäivää ei tiedä etukäteen, niin ei tarvitse ainakaan etukäteen itkeä. :D)
Anteeksi todella omanapainen viesti, ja kiitos jos joku jaksoi lukea. Hyvää viikonloppua kaikille heinämassuille! Toivottavasti viikonlopun aikana tapahtuu edes jollekin heinäkuiselle jotakin! :)
eli alkaa myös jo kypsyttää tää raskaana oleminen! Vois vauvaa alkaa pikkuhiljaa tulemaan jo.. kävin eilen saunassakin tosi kovissa löylyissä jos vaik se rupeis edesauttaa jotenkin tätä vauvan tuloa :D toivossa on hyvä elää.. ja ihan sama juttu et ku istuu niin tuntuu ettei saa henkee ku vauva tulee niin ylös.. mulla ei oo viel yhtää siis laskeutunut masu.. vaa kohtu on nyt korkeimmillaan ja vauva myös! Sairaalakassi pitäs varmaa pakata kun sunnuntaina alkaa jo rv. 38 :) jos tänää kävis ostamassa ne imetysliivit.
Yöllä mä herään n. puolentoista tunnin välein vessaan, ja se sängystä nouseminen on aina yhtä tuskasta.. ei oo helppoo ei..
onkohan se Sanjuska tosiaan viel yhtenä kappaleena? :) noo, kohta meistä jokainen vuorollaan laittelee viestiä että vauva syntynyt! :)) hihihi.
britney ja rinsessa 37+5
Mulla alkaa kas kypsyttää odottelu, kun tuntuu vauva olevan niin iso. Käveleminenki alkanu olee tosi tukalaa lyhyillä matkoilla ja mummot suorastaa juoksee ohi kaupungilla. Istuessa on niin kokoonpuristettu ja ahdas olo et suurimmaks osaks joutuu makuulla olemaa. Olis kiva tietää jotai kokoarvioo vauvasta, kun pelottaa että se on jättivauva.
Mua ei sinäänsä pelota synnytys onneks paljoo, kun äiti kuitenki o synnyttänyt 14 lasta maailmaan ja kaikki on sujunu hyvin. Mulla on ollut kaks neuvolalääkäri käyntiä ja yks on tulossa taas heinäkuun alussa.
Toivottavasti meiänki pikkuselle tulee semmonen valtava musta hiuspehko, mikä tuli justiinsa mu siskolle. :) Miehetkin meil on keskenää veljeksiä niin luulisi perivän aika samat geenit.
Toivottavasti pian kuuluu täälläkin vauva uutisia. :)
Ja se on nyt sit 35 viikko alkanu :)
eilen oli neuvolakäynti, paino oli noussut melkeen 900g/vko että aika reilusti.. nyt jo ollaan samoissa kiloissa ku esikon kanssa suurimmillaan.. ja vielä ois kuusi viikkoo odotusta..(klup) sf-mittaki oli 33cm (esikon kanssa suurimmillaan 36cm eli nyt varmaan suurempi)
kokoarvio oli et suurinpiirtein samankokoinen ku esikko eli 3- 3,5kg..
mul otettiin viimeinen spr-näyte (rh-tekijä), nyt ei enää onneksi pistellä :) inhoan piikkejä..
meillä on täällä kolme lääkärineuvolaa, vielä yksi on mulla käymättä..ja muistaakseni lopussa neuvolantätitkin kattoo alapään..(ainaki 3v sitte)
osalla tuntuu olevan synnytys melko lähellä ja sairaalassaki on käyty, meikä joutuu varmaan odottamaan vielä ainakin kuukauden ennen ku mitään alkaa tapahtumaan :( vaikka mahasta haluaisinki jo eroon..
kuhalaisen äidin 14 lasta kuullostaa aika hurjalta.. enpä taida yrittää samaa :) jos ees nää kaksi sais kasvatettuu kunnon ihmisiksi :)
jussin odotusta!
nasuste 34+3
Ihanaa kuulla, että joku muukin on jo kyllästynyt raskaana olemiseen! Raskauden alussa luulin olevani sellainen supermamma, joka jaksaa läpi raskauden kuntoilla, syödä terveellisesti, hoitaa kotihommia kahta tehokkaammin ym ym. Mutta melko pian sitä sitten tajus, että kroppa ottaa vallan vaikka mitä yrittäis. Yhdessä vaiheessa mun oli tosi vaikea kävellä edes 10minuutin kävelyä koiran kanssa (nyt menee taas puolen tunnin kävelyt hyvin). Nyt suurimpia ongelmia on unettomuus, närästys, polttelu, vauvan terävät potkut ja painava maha. MUTTA silti aina välillä sitä miettii kuinka tulee kaipaamaan tätä raskausaikaa, koska kun vauva syntyy ei paluuta niin sanotusti enää ole :D Nyt voi vielä nauttia miehen kanssa kahden keskisestä ajasta ilman velvollisuuksia (paitsi koira). Kaikella on siis kääntöpuolensa.
Joku tuossa mainitsikin, että välillä oikeen kiukuttaakin. Mulla oli eilen ihmeen tehokas olo ja päivän aikana leivoin, lenkkeilin, siivosin ja tein ruuan, mutta sitten illalla tuli kauhea kiukkuväsymys. Tajusin siinä sitten, että hei en mä oliskaan jaksanut tehdä sitä kaikkea mitä tänään tein. Joskus vaan tulee sellaisia päiviä, ettei saa jarrutettua vauhtia, ja sitten tekee aivan liikaa ja kuluttaa itsensä poikki. Tänään kävin kaupungilla ja ostin pari kirjaa, koska ajattelin saavani itseni niiden avulla hetkeksi myös oikeasti lepäämään ja rentoutumaan.
Lääkärikäynneistä on ollut puhetta. Meidän kunnassa on tarjolla kolme lääkärikäyntiä, joissa tsekataan alakerta. Mä olen nyt ollut näillä kaikilla käynneillä. Np- ja rakenneultraan joutuu menemään Satksiin, jonne mennään myös synnyttämään. Meidän neuvolassa ei siis ole ultralaitetta.
Raksu: huomasin, että meillä on sama synnytyssairaala. Luulin, ettei sinne enää järjestetä tutustumiskäyntejä, vai olitteko yksityisellä käynnillä? Olisihan se ollut siellä mukava käydä ennen h-hetkeä. Muakin jännittää se miten ihmeessä siellä saa 3-4päivää kulutettua! Kaippa se aika sitten menee vauvaa ihmetellessä :)
Enää ei ole kenelläkään kauaa jäljellä tätä ihanaakamalaa odotusaikaa! Yritetään nyt vielä nauttia näistä hetkistä ja mahoistamme, vaikka ne kuinka painavatkin! :)
Fanni 37+1
Täällä alkaa kaikilla olemaan jännät ajat :) Tuntuu, että raskausaika sinänsä on mennyt nopeammin kuin esikoisen kanssa, mutta kyllä nää vikat viikot on ihan samanlaista odotusta! Vaikka tietää, että hullunmylly alkaa syntymän jälkeen, mutta kyllä maha on sen verran epämiellyttävä, että kääröt olisi jo tervetullut!
Viimeinen neuvolakäynti oli tänään ja oli loistavaa kuulla, että edistystä on tapahtunut viime tarkastuksesta! Aikaisemmalla kerralla kohdunkaula oli vähän lyhentynyt ja kohdunsuu vähän auki.. Nyt kohdunkaula lyhentynyt entisestään ja on myös pehmentynyt, kohdunsuun osalta ei muutoksia. Sf mitta edelleen 28 (on ollut sama viime neuvolakäynniltä) ja lääkäri epäili, että enää ei kohtu kasva, kun on pysynyt mitta
samana. Maha on myös valahtanut alaspäin ja pään jämähtämisestä johtuen todella epämiellyttävä olotila haaravälissä! Ootellaan ootellaan!!
Onko kukaan muu otattanut itsestä raskausajan valokuvia?
Olin eilen kuvattavana ja kuvista tuli tosi kivoja! Kyllä ammattilainen saa turvonneen ruhon näyttämään yllättävän hyvältä, kun on oikea valaistus, kamera ja muut systeemit! Halusin mustavalkoisia kuvia todella tummalla taustalta ja sellaisia sain! Nyt jää kaunis muisto itselle, vaikka muuten en ole raskauden ihannoija.
Lisäystä edelliseen viestii.. Alkoi puhelin sekoilemaan, niin laitoin varuilta edellisen kirjoituksen ettei taas häviä bittitaivaaseen!
Ei mulla sinänsä enää mitään erikoisempaa asiaa ole..
Tänään ostin sairaalakassiin vähän pientä syötävää ja juotavaa, sekä esikoiselle purkkiruokaa yms. kun ei tiedä milloin lähtö tulee ja mitä juuri sillä hetkellä on jääkaapissa! Unohtui ostaa siteitä ja pikkuhousunsuojia odottamaan kotiin tuloa, niin ja särkylääkettä täytyy myös ostaa! Esikoisen jälkeen en ilman buranaa olisi selvinnyt!!
Saas nähdä milloin alkaa tulla lisää vauvauutisia.. Ihanaa!!!!
Jaksamista viimeisiin päiviin/viikkoihin ja tsemppiä tuleviin synnytyksiin!!!!
Mysweetie ja rv36
olo on jo melko väsynyt, varsinkin kun on kaksi lasta tässä pyörimässä, niin sitä kaipaisi hieman enemmän omaa aikaa. Mutta jospa se tästä, miehellä olisi parisen viikkoa töitä ja jää sen jälkeen kesälomalle, joten kai sitä jaksaa siihen saakka pinnistellä.
Neuvolakäynti takana ja mitä siellä selvisikään. Vauva ei ole oikeassa asennossa mahassa, pää on kyllä alaspäin, mutta ei siellä missä pitäisi. Vauva on siis hieman vinossa asennossa, mikä olisi kyllä itsekkin pitänyt tajuta. Vauva siis viihtyi pitkään pää ylöspäin, ja kun on kääntynyt ja pysynyt pää alaspäin, niin luulin jo ettei tarvitse jännätä enää mahdollista sektiota, vaan olisi normaali synnytys tietenkin edessä. Nyt asia ei olekaan niin yksinkertainen, vaan seuraavalla neuvolakäynnillä 37+0 tarkistetaan tilanne. Jos vauva on vielä väärässä asennossa niin sitten ultraan ja yritetään saada käännettyä oikein. Hieman hermostuttaa! Onko ketään kohtalotoveria??
Muuten neuvolassa oli kaikki kunnossa, ja tosiaan lääkärikäyntiä ei enää ole, joten ei voi ennustaa ollenkaan mikä on tuo alakerran tilanne. Täällä siis vain alkuraskaudessa lääkäri ja toinen kerta viikolla 28, näin siis jos on uudelleensynnyttäjä eikä mitään ongelmia ole.
ariella 35+3
Fanni: Kyllä tonne SatKS tosiaan tutustuun pääsee. Kannattaa sinne soittaa. Mä soitin viimeviikolla ja heti tällä viikolla sai mennä. Saatiin ihan privaatti tutustumiskäynti kun ei ollu muita samaan aikaan :) Vähän nyt sit tietää mihin mennään ja kuinka ja koska.
Ostettiin tänään talo! Vähän menee jännäks ehitäänkö muuttaan vai tuleeko vauva ensin.. Mä kyl ajattelin olla laitoksella karussa muutolta. Ei vaan. En kyllä tod haluis tulla vauvan kans "kotiin" joka on täynnä muuttolaatikoita todennäkösesti just sielä mihin mä en olis niitä halunnu.. Eli haluun kyllä olla valvomassa ku muutto tapahtuu. Äiti varmasti salaa toivoo että asuttas niillä vielä kun vauva syntyy niin sais mummu ihailla kääröö pari viikkoo ihan joka päivä. Toisalta kyl mäki tästä mahasta voisin haluta eroon vaikka heti tos juhannuksen jälkeen.
Onko uudelleen synnyttäjillä muita vinkkejä mitä eka kertalaisen tarvis tietää? Ei mulla oo tullu mieleenkään et esim buranaa olis syytä varata synnytyksen jälkitilaa varten. Saako sitä buranaa edes syödä jos imettää??
-raksu- raimoeetwartti 35+5
Eli söin Buranaa jo synnäriltä asti, eli saa syödä vaikka imettää ( joudun ottamaan jopa kaksi 400 kerralla). Ainakin mulla oli alapää sen verran hellänä, että ilman särkylääkettä en olisi pärjännyt ja Panadol ei mun mielestä auttanut yhtä hyvin! Ja välilihan mahdollisiin tikkeihin kannattaa varata Bepanthen paksua rasvaa 30g tuubissa.. Auttaa tosi hyvin paranemiseen ja ei tule sitä kiristävää tunnetta, kun alkaa tikkaukset kuivumaan. Ja tosiaan niitä siteitä ja pikkuhousun suojia.. Joudun pitämään kaikenkaikkiaan noin 3viikkoa suojaa ja allwaysin siteet/suojat oli ainoat jotka sopi mulle! En tiedä mitä eroa niissä on muihin, mutta muut merkit jotenkin ei hengittänyt tai jotain ja teki oloa entistä huonommaksi!
Ja tosiaan siitä voisi vielä varoittaa, että synnytyksen jälkeen tosiaan pidätyskyky voi olla sitten todella heikkoa! Sairaalassa kolmena aamuna valahti pissat housuun, kun heräsin ja meni jonkin aikaa, että pystyi taas pidättämään. Oli vaan aika järkytys, kun en osannut odottaa, että niin kauan olisi tämä vaiva kestänyt! Mutta kaikki palautui normaaliksi! Eli lantionpohjalihaksia vaan heti synnytyksen jälkeen vahvistamaan!
Jatkan ensi viestissä, jos tulee jotain vielä mieleen!
en oikein saanut unta taas koko yönä, mul pyörii niin paljon kaikkia juttuja päässä tällä hetkellä! ja eilen illalla olin mun miehellekin tosi kärttynen koko ajan, olin tosi väsynyt jne. ja haluan jo tän vauvan maailmaan! ahistaa ihan siis tosi paljon tää maha jne! äh! ja ketuttaa kun nyt on sit ruvennut tulemaan raskausarpia, mä kun luulin jo et mulle ei niitä tule :( ja et jos toi mun rinsessa onkin kääntynyt väärinpäin ja sit joudunkin sectioon! ja ääää! mä oon ihan hassu kun mietin kaikkea tällästä! :P ja neuvola on vasta torstaina ja sillon on jo rv.38+4 niin mitä jos sitä ei sitten saa enää kääntymään jne.
voi voi.. anteeks tää hullu avautuminen :)
britney 37+6
eli siis pissasin vaan siellä sairaalassa siteeseen ennen vessaan pääsyä, eli niin huonona ei kuitenkaan pidätyskyky pysynyt enää sen jälkeen (olisi varmaan tullut housuun myöhemminkin, mutta piti vaan muistaa käydä alvariinsa vessassa)! Kun luin mun äskeisen viestin, niin siitä voisi ymmärtää, että pissat tuli housuun pidemmänkin ajan.
Britneylle vaan kovasti tsemppiä!!! Muistan niin hyvin, kun esikoista odotin, että tää ei lopu koskaan.. Ja en halua masentaa, mutta meillä meni neiti vielä melkein kaksi viikkoa yli lasketunajan (yleensä esikoiset viihtyy mahassa turhan pitkään) vaikka ennustelivat sen tulevan aikasemmin! Kyllä siinä oli huumori vähissä.. Ja sitten vielä, kun rv39 jälkeen joka päivä ihmisiä soitteli, että eikö nyt vieläkään ole mitään tuntemuksia yms. Ja kun mentiin Jorviin viikolla 41 katsomaan tilannetta ja sopimaan käynnistyksestä, niin olisin voinut löydä sitä lääkäriä joka vaan lässytti mun naaman edessä, että nauti ja lepää vielä kun voit, kun enää siitä ei todellakaan voinut nauttia! Tää odottaminen on todella tuskaista!! Eikä siihen oikein mitkään sanat auta, kun haluaa vaan saada sen vauvan!
Täälläkin ollaan kypsiä. Eilen illalla supisteli suhkot lievästi, mutta säännöllisesti. Odottelin innolla, että joko kovenisivat, mutta niin sitä vaan aamulla herättiin asukas masussa. Nyt on ollut kyllä kuukautismainen olo ja pientä supistelua. Ehkäpä paikat kuitenkin kypsyttelevät, vaikka ei neiti ihan heti nyt tänään syntyisikään.
Vitsi tuo on muuten ärsyttävintä mitä voi olla, että ihmiset sanovat: "nauti vielä niin kauan kun voit!" jne. Tekisi aina mieli tirvaista. Varsinkaan tässä olotilassa ei kauheasti ole nauttimista. Eiköhän ihmiset jätä ne lapset sitten tekemättä, tai jätä ne myöhemmäksi, jos haluavat "nauttia". Hohhoijaaa... Alkaa näköjään kaikilla tämä pinna kiristyä.
Tsemppiä kaikille viimemetreille! Niitähän nämä todellisuudessa ovatkin, vaikka tuntuukin ikuisuudelta.
Vaniliini 37+1
Ah tätä ihanaa onnea!
Pitkästä aikaa vietetään miehen kanssa koti-iltaa ja hemmotellaan itteemme. :)
Syötiin äske massumme täytee hyvää grilliruokaa ja jälkiruoka kakku on vielä leipomatta mut tulossa. Ihana kokata miehen kans yhdessä. Pitkästä aikaa mieli lepää ja on ihanan rento olo. Sit on viel vuoros kaikkee mukavaa puuhaa kahdenkeske, vesiväreillä maalataa jalkapohjat ja kädet ja painetaan paperille muistoks, pelaillaa ja jutellaa ja mutustellaa karkkia. Sit saunotaan ja illa päätteeks katotaan elokuva ja napostellaa :) Sit jos viel hierontaa sais ni ois mahtava. :)
Ja kynttilät on palamas ja tunnelma kohdillaa. Kyllä sitä joskus tarvii tämmösii hemmottelu hassuttelu päiviä, vaikka kalliiks tulikin ja eteenpäi kituutellaa laina rahoilla, mut se on se arvosta. Pitäähän sitä parisuhdetta vaalia ja mielenrauhaa pitää yllä.
Ja kummasti kaikki rahahuolet ja raskauskivut jää taustalle. suosittelen muillekkin ittensä hemmottelua säännöllisesti. Vauvakin on mahassa mielissään ja rauhallisesti.
Nyt vasta huomasin viimeset 4 viestii jokka oli tullu tä viesti kirjottamise aikana. Sääliks käy teitä muita ku itellä on nyt nii hyvä olo. Vaikka kyllä se ittelläki on viel eessä nuo iha viimeset viikot jollonka varmasti o raskainta odottaa. Mut stemppiä teille.
rv : 35+1
Eilen aamulla toistui tiistaiaamuinen järkytys, vuosin taas verta. Aika hulahtamalla tuli. Eipä taas muuta kuin ambulanssia kutsumaan ja kohti synnäriä. Ensin mentiin aika rauhallista vauhtia, mutta kun supistukset tiheni ambulanssissa noin 5-7 minuutin väleihin, niin johan alkoi pillit soida ja vauhtia tuli lisää. Tutkimuksissa ei taaskaan selvästi näkynyt mistä vuoto tuli, joten suurella todennäköisyydellä vuoto tuli kohdunsuulta. Pientä edistystä tiistain tilanteeseen oli tapahtunut kohdunsuulla ja –kaulalla. Supistuksia ja tilannetta seurailtiin koko ilta. Supistukset tietysti laimeni ja väheni. Yöksi mut siirrettiin salista tarkkailuhuoneeseen. Ja aamulla sit lääkäri tuli ilmoittamaan, että voisin lähteä kotiin, koska synnytys ei nyt lähtenytkään käyntiin. Maanantaina sitten vasta voidaan käynnistellä, ei näin viikonloppuna. Arvatkaa vaan, kuinka mua harmitti… Mä olisin ollut jo niin valmis synnyttämään… Eilen illalla naapurisalissa syntyi vauva ja voi, miten liikuttavaa oli kuulla vauvan ensiparkaisut. Tuli sellanen olo, et mä haluan jo tän vauvan tälle puolelle masua.
Aamulla mua kyllä harmitti kotiinlähtö niin, että itkuksi meni, mutta nyt olo on aika rauhallinen. Eihän tässä maanantaihin ole kuin kaksi yötä. Toivottavasti sit todellakin käynnistävät maanantaina, ettei taas tarvis pettyä. Pelottaa nuo verenvuodot ja lisäksi tää vauva alkaa olla varmaan jo aika iso (n. 3,5 kg).
Nyt lukaisen meidän pinon kuulumiset ja kommentoin jotakin… aika paljon onkin viestejä…
Tervetuloa mukaan, Kuhalainen. Mulle on painoa tullut nyt tasan 10 kg. Tosin mulla on ollut lähtöpainossakin jo ylimääräistä, että olen yrittänyt välttää, ettei painoa kovin tulisi lisää. Ei tuosta painosta kannata nyt stressata, vaan nauttia raskaudesta. Ehtiihän noi kilot karistella sitten vauvan synnyttyäkin.
Maijuemilia: Sullakin on sitten ollut tätä synnärillä ravaamista kuten mullakin. Ihanaa tietää, etten ole ainoa! Tsemppihalaukset sulle!
Poksu ja MaijaB: Tervetuloa mukaan keskusteluun! Mulla on ollut lääkärikäyntejä aika useitakin, kun on ollut vaivojakin. En tiedä mikä olis normaali käytäntö ja taitaa vaihdella aika paljon kunnittain.
Shira ja muutkin: vilkutus teille, täällä siis olen ja yhessä koossa!!
Raksulle onnittelut talokaupoista!
Katsoittekos muuten kruununprinsessa Victorian häitä? Me katseltiin miehen kanssa. Esikoinen lähti mun vanhemmille hoitoon, joten ollaan miehen kanssa kaksin. Nyt täytyy lähteä syömään miehen synttärikakkua. Ei siis tullut miehelle poikaa synttärilahjaksi. No, ehkä sitten ensi viikolla!
Mukavaa viikonlopun jatkoa!!
t. Sanjuska + ”Jyri” rv 38+2
Päätin pitkästä aikaa kirjoitella. On ollut mukavaaa lukea teidän muiden kuulumisia myös ja odotella vauvauutisia :)
Kaksi yötä vielä ja sitten synnärille..apua jännittää. Esikoiselle tulee hoitaja huomenna illalla. Ei sitä oikein osaa muuta ajatella kun vauvaa ja synnytystä. Vaikea ajatella, että kohta on jo oma pikkuinen sylissä :)
Oon kotona vaan siivonnut, siivonnut ja siivonnut ja oon ihan poikki. Kaikki pitäis saada siistiks ja kuntoon ennen vauvan syntymää. Eilen laitettiin hoitopöytä valmiiks ja pyykkiä oon pessy paljon. Sairaalakassi on pakattu ja nyt pitäis vaan jaksaa odottaa...
Sf-mitta oli viimeksi 34 ja vauva oli hyvin laskeutunut. Vauva on viimeaikoina liikkunut vähemmän ja se on välillä huolestuttanut, mutta ehkä sillä ei ole enää niin tilaakaan liikkua. Hikka pikkuisella on kyllä aika usein. Vessareissuilla saan juosta jatkuvasti (varsinkin yöllä).
Voimia kaikille loppuodotukseen!
kuhalainen: Ihanasti olette nautiskelleet! Hyvä että joku sentään osaa ottaa rennosti vielä näin loppupuolella! :)
Sanjuska75: Olet vielä yhtenä kappaleena! Olin melkein varma että nyt on jotakin edistystä tapahtunut. No mutta huomenna käynnistelevät ilmeisesti? Mikä muuten siihen syynä? En muista oletko aikaisemmin kertonut, ainakin on minulta jostain syystä jäänyt huomaamatta. Pian on sitten nyytti sylissä sulla jokatapauksessa! :) Onnea synnytykseen!
Vimpula: Enää kaksi yötä? Ohho! Kylläpä niitä vauvoja sitten alkaakin jo tulla! Varmasti jännittää. Onko sektio synnytystapana vai? Onnea paljon jokatapauksessa synnytykseen. Pian on sullakin pikkuinen sylissä pitkän odotuksen jälkeen! :)
Omaa napaa sitten: Elikäs SSS päivä ollut tänään. :D Seksi, Siivous ja vielä edessä olisi Sauna. Mukavasti on menkkamaista oloa ollut tänäänkin ja yöllä heräsin siihen jopa. Ehkä pian tapahtuu edistystä. Pikkuinen on ainakin hakeutunut taas yhä syvemmälle, eli poraa päällään tuonne alas niin että vihloo ja sattuu. Toivotaan että pian koittaisi omakin vuoro. :)
Ilmoitelkaahan sitten kun alkaa vauvoja syntyä! :) Toivotaan että uutisia kuulisi piakkoin! Tiistaina onkin mulla neuvola, että silloin sitten varmaan enemmän kuulumisia ilmoittelen omasta navasta. :)
Vaniliini 37+2
Hui, tosiaan jänniä aikoja eletään!
Onnea Sanjuskalle ja Vimpulalle koitoksiin ja jännityksen sietoon myös sisua! Tosin ei se Vaniliinillakaan välttämättä niin kaukana taida olla :)?
Kommenttina Vimpulalle, että mua on kanssa huolettanut vauvan liikkumattomuus. Meidän vauvalla on selvästi aktiivisempia ja hiljaisempia päiviä. Jälkimmäisinä olen usein tosi huolissaan kun vain harvakseltaan tuntee liikkeitä tai potkuja. Liikelaskentaakin olen välillä tehnyt, muttei sekään aina rauhoita mieltä. Toisaalta sillä on enää vähän tilaa liikuskella siellä, mutta toisaalta taas mietin, että jos sillä onkin joku hätänä. Neuvolakortissa on kuitenkin ollut aina kaksi plussaa liikkeiden kohdalla, että tiedä sitä sitten...
Tulee itselle vain niin tyhmä ja yliherkkä olo kun sitä niin vahtaa ja tulee hirveän huolestuneeksi jos mitään ei tunnu.
Oletteko saaneet jo jotain lahjoja vauvalle? Me saatiin vähän yllättäen kaverin äidiltä (mieheni vanhalta vuokraemännältä) paketin, jossa oli vauvapeitto, Marimekon ruokalappu, tutti ja tuttipullo, sekä lelu vaunuihin kiinnitettäväksi?! Ihana lahja, hämmentävää vain :)!
Maija 37+2
Vimpulallakin alkaa päivät vähenemään ja odotus lähenee loppuaan. Paljon tsemppiä ja voimia synnytykseen.
Vanilliini: Mulla synnytys käynnistetään lähinnä vauvan koon vuoksi. Vauvan painoksi on nyt arvioitu noin 3,3-3,5 kg. Jos laskettuun aikaan menisi niin olisi yli 4 kiloinen. Vauvan reisiluun ja päänympärysmitta menevät jollain keskikäyrällä, mutta vatsan ympärys menee sit yläkäyrällä. Tämä ilmeisesti johtuu raskausajan diabeteksesta, vaikka sokeriarvot kotona mitatessa on olleetkin ihan hyvät. Sitten mulla on ollut kutinaa ja on epäilty raskaushepatoosia. Näillä perusteilla sitten lääkäri ehdotti käynnistystä. Esikoinen muuten syntyi rv 41+2 ja painoi 3,5 kg.
Tietysti painoarviot voi heitellä puoleen jos toiseenkin paljon ja voi olla, ettei tää ”Jyri” painakaan sitä 3,5 kg. Mutta selkeästi tää vauva on isompi kuin isosiskonsa. Sen tuntee ja huomaa kyllä mahan koosta.
Katselin netistä ensi viikon sääennustetta. Näyttää lupaavan helteistä juhannusta. Pitää varmaan tarkastella uudelleen noita vauvan ja omia kotiintulovaatteita, että olis sitten säähän sopivia. Niin, ja miehelle pitäis laitella eväsleipiä jääkaappiin valmiiksi huomista varten. Palailen linjalle, kun voin. Sairaalassakin on nettiyhteys, mutta en tiedä viitsinkö siellä kirjautua.
Kaikille heinämasuille oikein hyvää alkavaa viikkoa ja tulevaa juhannusta! Voimia kaikille, jotka erilaisten vaivojen kanssa kärvistelevät, supistuksia niitä toivoville sekä tsemppiä aivan kaikille!!
T. Sanjuska + ”Jyri” rv 38+3
Siis tutustumiskäynti synnärille oli tänään ja jäi kyllä mukava fiilis. Ihan hyvin mielin sinne menee.On mahdollisuus saada akupunktiooki avuks synnytykseen. Toivottavasti pääsen sitä kokeileen! Toivottavasti sattuu yhtä mukava kätilö synnytykses kohille kun mität tänään sielä tapas. Mut sitä en kyl käsitä miten siel saa aikansa kuluun jos synnytys kestää edes lähelle vuorokautta!Mun menee ainaski sit hermo :D
Tosi paljon eroja tuntuu olevan nois lääkärillä/ultra käynneissä. Meillä on hyvä ja kokenu lääkäri ä-neuvolas ja neuvolas on oma ultra. Joten ultrassa oon käyny nyt x4 seulonta ultra, rakenneultra, vkolla 28 oli lääkäri+ultra ja samaten nyt viikolla 36.Mut alakertaa ei oo tosiaan vilkastu kertaakaan joten ei mitään käsitystä kohdunsuun tilanteesta..
Närästää täälläkin!! On kyllä närästäny oikeestaan koko raskausajan. Töissä ollessa kun joutu valvoon nii aiheutti närästystä. Kahvia en oo juonu oikeestaan koko raskausaikana. Väliin tuntuu et syö mitä vaan tai ei mitään niin aina vaan närästää!! Rennietä on menny ihan rutosti!Mun teki jo välis ihan huonoo kun suuntasin rennien suuta kohti ni melkein jo rupesin kakomaan, yäk. Maito tosiaan saattaa joskus auttaa. Sit jos vähäki lenkkeilee ni tuntuu et närästyski pahenee :/ Miehelle just motkotin et jos ei tää närästys jää synnärille ni mä meen johonki akupunktioon tms että saan kunnon mahan taas takasin. Ei tälläsestäkään mitään tuu.
Kestovaippa ostoksilla tänään käväsin. On ne niin ihanan värisiä ja tuntusia. Kun pääsis vaan pian käyttämään ja kun sopis vauvalle.Ja vaippapakettien hintoja kattelen kauhulla! On ne niin kalliita ;)Mä rupeen kohta pihtaileen oikeen kunnolla. Pitäs nääs talokaupat tehdä huomenna! Sitte tietääki mihinkä rahat menee..
Kyl raipeki sais mun puolesta syntyä jo vaik heti juhannuksen jälkeen ;) Viikonloppuna mennään provinssiin kattoon Rammsteinia, jos en oo vielä muistanu mainita. Toivottavasti sää suosii.
-raksu- & raimoeetwartti 35+4