Oikein ponnistaminen?

mutta ensimmäisessä synnytyksessä ponnistin " ilman ohjeita" selkä kaarella ja oli todella hankalaa ja epämukavaa.

Toisessa synnytyksessä pyysin kätilöä " ohjaamaan" oikeaan ponnistamiseen. Sain ohjeeksi painaa leuan kiinni rintaan ja painaa selän kiinni sänkyyn. Olikin ihan erilainen voima ponnistuksessa kuin ekassa synnytyksessä ja lapsi syntyi " nopeasti" . Vaikka ainahan toiset synnytykset ovat " helpompia" .

Mutta suosittelen että kerrot kätilölle toiveesi ponnistusvaiheen ohjauksesta, koska kukaan tuskin voi etukäteen antaa oikeita neuvoja. Parhaat neuvot saat varmasti tilannetta seuraavalta kätilöltä =)

Pilates ohjaajani sanoi kerran, että leuan ylöspäin nostaminen rentouttaa lantiopohjalihaksia ja helpottaa näin ollen ponnistamista synnytyksessä. Eli päinvastainen ohje kuin kätilöt antaa. Kätilöthän kehottaa yleensä painamaan leuan rintaan, että ponnistamiseen tulee voimaa.



Uskoisin, että tuo leuan ylöspäin nostaminen voisi olla hyvä konsti. Kyllähän sen lantiopohjan pitäisi ainakin maalaisjärjellä ajateltuna olla rentona, että vauva mahtuisi paremmin tulemaan. Vaikkakin samalla jotkut lihakset, en oikeen tarkkaan tiedä mitkä, työntävät vauvaa ulospäin.



Itse en ole päässyt testaamaan käytännössä auttaisiko tuo, kun kuulin ohjeen vasta synnytysten jälkeen. Harmi. Etsin aikoinaan ennen synnytyksiä kovasti tietoa mikä auttaisi rentoutumaan ponnistusvaiheessa, mutta en löytänyt kunnon ohjeita. Se oikean suunnan löytäminen ponnistamiseen voi olla aluksi hankalaa ja silloin vauvan ulostulo voi olla aika hidasta jos vain pusertaa lihakset jäykkänä.



Onko kukaan muu kuullut tällaisesta leuan ylöspäinnosto-ohjeesta?

Kätilö piti sormea tai sormia oikealla paikalla ja kehotti ponnistamaan niiden suuntaan. Se oli hyvä ohje, sillä esikoinen tuli ulos 8 minuutissa vaikka epiduraali veikin ponnistamisen tarpeen. Luulen, että samalla ohjeella selviän nyt toisella kierroksella hyvin.



Itseäkin huolestutti ennen esikoisen saantia, että osaanko ponnistaa oikein. Puoli-istuvassa asennossa se muuten sitten hoitui.



Coe rv 38+1

...kuulostaa hurjalta, mutta oikea ponnistus on kun samoilla lihaksilla ja samalla tavalla kun oksentaisi. Mina punnasin tuota esikkoa pihalle tunnin turhaan ja sitten tuli hirvean paha olo ja oksu, ja sita matkaa tosi tehokkaasti lapsi pihalle ihan parilla ponnistuksella. Katilo se neuvoi vahan pidattamaankin, mutta kun laatta lensi niin autuaasti, niin en pystynyt pidattamaan. Ei kovin kaunis tarina, mutta nain meille kavi. Seuraavalla kerralla tiedan mita tehda.

Ponnistamisen alku oli vähän sellaista säätämistä, haettiin asentoa, jalat vähän kramppasivat (olivat holtittomat, eivät kipeät). Epiduraalikin taisi vielä vaikuttaa. Aloin ponnistaa kun sanottiin, olin jämähtänyt ottamaan ilokaasua joka kerran ennen supistusta kun olin siihen astikin ottanut (paitsi siinä vaiheessa kun epiduraali vei kaikki kivut).



Lopulta kätilö neuvoi että supistuksen aikana 3-4 kertaa voisi ponnistaa. Neuvo oli erittäin hyvä. Heitin ilokaasumaskin pois (kun tajusin ettei tee kipeää) ja tsemppikarjahduksetkin jäivät, kunnolla ponnistaessa ei päässyt pihaustakaan. Kolmella ponnistukseen hyödynnetyllä supistuksella pikkuinen plumpsahti ulos.



Olisi vauva sillä lailla ilokaasumaskin kanssa räveltämälläkin tullut ulos, mutta ilokseni koin siinä lopussa fyysisen oivalluksen miten piti ponnistaa. Ponnistusvaiheen kestoksi tuli 44 min, mutta olisin kyllä pidempääkin ihan hyvin jaksanut kun oikein tehokasta ponnistamista oli aika lyhyt aika kumminkin.



Mielestäni ei ollut vaikeaa tietää miten tai mihin suuntaan piti ponnistaa, kunhan vain meni supistuksiin mukaan ja hyödynsi ne.

Eli samoilla lihaksilla joilla puhalletaan ilmaa palloon työnnetään vauva ulos. Ainakin minulla eteni ponnistusvaihe hyvin näillä opeilla.

Mulla ei esikoisen kanssa ollut mitään kummempaa ohjetta " oikein ponnistamiseen" , vaikka olin toki asiasta kuullut. Synnytyksessä sitten kätilö ohjasi oikeaan asentoon ja pyysi olemaan ääntelemättä ponnistuksen aikana, mikä olikin ihan hyvä neuvo ja toi voimaa ponnistukseen.



Varsinainen ahaa-elämys tuli noin 20 min ponnistamisen (tai sen harjoittelun) jälkeen, kun yhtä äkkiä tunsin, että vauva liikkuu oikeaan suuntaan, kun ponnistan näin (tunsin hyvin, kun ei ollut puudutteita vaan mentiin luomuna). Siitä sitten alkoi homma etenemään ja 4,6 kg vauveli syntyi. Eli oikeasta ponnistamisesta en sinällään tiedä mitään, mutta kannattaa kokeilla vähän eri tavoilla ja pyytää kätilöltä apua, jos tuntuu, että asia ei etene. En tiedä sitten, kuinka hyvin vauvan tuntee, jos on esim. epiduraali käytössä.



A.A. rv 13+5

pitää silmät AUKI. Sellaisen ohjeen antoi kätilö ja sittenhän sen sujuikin paremmin, eli oikeaan suuntaan. Myös huutaminen ja karjahtelu ei kannata, se vie vaan voimia.

mulle auttoi kans tuo sormien suuntaan, niinkun siellä joku sanokin. sillä lailla tyttö tuli pihalle 9minuutissa. Mut enpä tiedä onko tuota oikeata ponnistus tapaa kellään hallussa, varmaan jokaisella omansa. ainahan voi kokeilla eri vaihtoehtoja,siis jos niitä ehtii edes miettiin siinä tilassa.

Muistaakseni Hanna Happosen kirjasta " Isä syntymässä" löysin tiedon, että ponnistaa pitäisi ylävatsan lihaksilla. Samalla ne alapään lihakset pitäisi olla mahdollisimman rentoina. Oikeita lihaksia voi hakea esim. seisomalla pystyssä ja viemällä käsiä mahan päälle (siis vauvamahan päälle, jos olet jo niin pitkällä raskaudessa) eli siihen kylkiluiden alapuolelle. Sitten varovasti harjoittelet jännittämään käsien alla olevia lihaksia. Varovasti siksi, että turhaa rehkimistä tulisi loppuraskaudessa välttää. Testailin tässä virtuaalisesti tuota jännittämistä ja minusta suurinpiirtein saman lihakset jännittyi kuin ilmapalloa puhaltelemalla.



Harjoittelin tuota juttua hieman ennen synnytystä. Lähinnä sitä, etttä miten jännitän ne ylemmät ja samalla saan rennoksi alemmat lihakset. Tositoimista en muista, miten toimin. Aivan ponnistuksen alussa asia oli mielessä, mutta sen jälkeen en muista.

Minulle ei tätä kukaan sanonut ja tajusin sen ponnistamisen puolivälissä. Antoi vauhtia touhuun ja ponnistuvaihe kesti 22 min, vaikka muuten oli pitkä synnytys.

Kätilö sanoi, että katse eteenpäin ja silmät auki. Eikä turhia kiljumisia tai ähinöitä, ne vie turhaa energiaa. Keskittyy vaan itse ponnistamiseen. Ja neuvo oli, niin kuin kakkaa tekis. nää toimi ainakin mulla, 15 minuuttia meni kun vauva oli maailmassa.



tytteli-83

" kuin kovaa kakkaa pusaisi" . Minusta vaan ainakin puoli-istuvassa asennossa oli asiaa todella hankala hahmottaa kun ei ole siinä asennossa tullut kakittua. Jos olisi jakkaralle jaksanut siirtyä niin sitten olisi varmaan ollut hyväkin mielikuva.

Karkaa nyt vähän alkuperäsestä, mutta mulla oli silmät kiinni koko synnytyksen ajan ja olen vakuuttunut siitä että näin pystyin keskittymään sataprosenttisesti " suoritukseen" ja omaan olooni. Puristin käsillä reisistä ja ponnistin " itse" vain kerran, olkapäiden kohdalla, kun kätilö käski. Muuten hoiti kroppa ihan itse koko jutun (hyvä niin, koska olin niin ilokaasupöhnässä etten olisi varmaan mitään tajunnutkaan pusertaa). Ennenkaikkea kannattaa varmasti kuunnella kroppaa eikä väkisin vääntää.

Ja ponnistusvaiheen kesto 8 min (eka synnytys).

" tuleeko siitä lasta tai paskaa" ...



niin minulle kätilö neuvoi punnaamaan kuin kovaa kakkaa :) Itselläni TODELLA suuria vatsavaivoja juuri näin ett

vatsa on surkean kovalla, joten oli tosi helppoa ponnistaa näillä ohjeilla

Mulla ei ollut epiduraalia muttei kerennyt myöskään olla ponnistamisen tarvetta, kätilö vaan totesi että nyt on paikat auki (heti kun kalvot puhkaisi, meni lapsivesi) ja voin ponnistaa. Hän ohjeisti vetämään keuhkot täyteen ilmaa ja ponnistamaan samalla kun pidätän hengitystä.



Ja tuosta huutamisesta, varmasti enemmän vie voimia pidättää sitä ääntä kuin antaa tulla jos on tullakseen. Minua auttoi suuresti vähän huutaa jo supistusten aikana, samoin ponnistusvaiheen aikanakin. En siis huutanut varta vasten, vaan ääntä tuli kun oli tullakseen.

ensinnäkin ponnistin konttauasennossa. Synnytyslauluoppien mukaan ääntelin " aa-aa-" , jolloin leukaperät tosiaan on rentoina. Tilanne kohdunsuulla oli ylikypsä, tunsin todella olevani valmis ponnistamaan. Ekalla ponnistuksella puhkesi lapsivesi ja toisella syntyi koko vauva. kätilö vähän toppuutteli kun hartiatkin luiskahtivat ulos, mutta vauva vaan tuli.

Selvisin muutamalla nirhaumalla.



Ekan lapsen puoli-istuva sukka-asentoponnistus oli tosi tuskaista ähellystä, vastamäkeen puskemista.

Mulle ei annettu mitään ponnistus ohjeita enkä ole semmoisista kuullutkaan ennen.



(Eka syntyi sectiolla) ja toisen synnytin alakautta.



Pusersin vaan niin voimalla kuin pystyin.



Kolme ponnistusta ja 9min.



Ei siinä ehditty mitään tehdä. Tarkoitus oli laittaa jotkut jalkatuet kun olin niin kauan joutunut olemaan yhdessä asennossa, mutta eipä keretty.



Tahto oli saada se vauva sieltä ulos ja nopeasti ja niinhän se tuli kunnon karjahteluiden myötä, vaikka kätilö kielsi kuluttamasta voimia karjahtelulla.



Olisin jaksanu puskea vielä vaikka kaksi vauvaa pihalle.

Eli tuo " niinkuin kakkaa tekisi" on annettu ohjeeksi myös tutuilleni. Itse en saanut suurempia ohjeita, kun kätilö totesi kokeilu-ponnistusten jälkeen että osaan ponnistaa ihan oikein. Kuitenkin sen verran mainitsen, että silmät oikeasti kannattaa pitää auki. Minä ponnistin silmät kiinni ja verisuonet katkesivat silmistä, olin kamala näky..!

Kätilö antoi tällaisen ohjeen ja se toimi.

Turha karjua kurkku suorana, kiristellä leukaperiä ja ponnistaa otsasuoni pullottaen kattoa tuijottaen.

Pitää siis katsoa jalkovälin suuntaan, ponnistaa hiljaa, leuka rentona ja keskittää kaikki huomio ja energia juuri ponnistamiseen. Yhden supparin aikana ehtii mainiosti ponnistaa pontevasti 2-3 kertaa.

On aivan totta, että kun osaa rentouttaa leuan, myös lantionalue/kohdunalue rentoutuu, vaikka se saattaakin kuullostaa hassulta.



Onnea tulevaan!