Eronneita / yksinhuoltajia?
Hei kaikki äidit, miksipä ei isätkin. Avioliittoni päättyi kipeään eroon. Olen hirvittävän yksinäinen, peloissani tulevasta ja haluaisin kovasti vaihtaa ajatuksia samassa elämäntilanteessa elävien kanssa. Lähipiirissäni ei ole ketään eron kokenutta ja minuakin parjataan tämän ratkaisun takia. En kuitenkaan usko olevani ainut eronnut lapsiperheen äiti maailmassa......? Kaipaisin kovasti vertaistukea ja ystävää.... mahdollisesti juuri sinusta?
t.Helly
Kommentit (8)
Olen täysin samassa tilanteessa kanssasi :(
Kirjoittelethan minulle, niin ystävystytään ja autetaan toinen toisiamme!
Myös muut saman kohtalon kokeneet - vertaistuki olisi tervetullutta!
ruohosipuli@luukku.com
samassa tilanteessa ollaan et ero tuli.ja olen muuttamassa pois ens kuun alussa.vähän jännittää miten lasten kans käy et miten ne reagoi asiaan.vanhempi on tällä hetkellä vain innoissaan uuteen kotiin muuttamisesta ,eli ei oikein vielä tajua asiaa kunnolla.
meiliä voi laitella armi_ko77@msn.com- mesenä myös
...Mun erostani on tovi ja toinenkin kai tekee jo tuloaan. Yksi nelivuotias naapurihuoneessa tuhisee. Kuulostan tosi kamalalta äidiltä... En mielestäni kuitenkaan sellainen ole. Varmaankaan et sinäkään. Mä koen suurta vajetta ajatustenvaihdossa ;) Ja meiltä varmaan löytyis yhteisiä aihepiirejä. Saa meilata! Terkuin Liisa liisas5@hotmail.com
Hei, on olemassa tälläinen postituslista:
http://groups.yahoo.com/group/teetajasympatiaa
Sinne kirjoittelemaan kaikki eronneet ja karanneet ja yh:t ja kaikki ketkä ovat tämän kipeän aiheen kanssa painimassa!
Hei!
Tunnen kuuluvani tähän kategoriaan,sillä olen kaksi kipeää eroa kokenut,toinen lapseton liitto,toisesta kaksi lasta.
Jokainen ero on oma prosessinsa ja erilainen. Kenelläkään ulkopuolisella ei ole oikeutta syyllistää tai arvostella vaikean päätöksen tehnyttä.
Minulla erosta kulunut kohta vuosi ja pahin aika takana,mutta ajatuksia kiva silti vaihtaa jos siitä apua jollekin.
Hei. Olen todella pahoillani puolestasi, kun et ole saanut tukea elämäntilanteessasi lähipiiristäsi. Ihmiset ovat usein ajattelemattomia, eivätkä ymmärrä ratkaisun kipeyttä, oli se sitten itse valittu tai ei. Olen itse eronnut jo pari vuotta sitten, ja vaikka olenkin selvinnyt erosta kohtuullisen hyvin, ovat surun, pettymyksen (itseäni kohtaan) ja kaunan tunteet vielä tuoreessa muistissa. Erilaiset tunteet tulivat ja menivät niin vauhdilla etten tahtonut kärryillä pysyä, saati että kukaan muukaan olisi niitä ymmärtänyt. Lapsemme (2 poikaa) ovat yhteishuoltajuudessa ja toinen asuu isällään. Olen sitä ratkaisua saanut myös selitellä lähes kaikille, samoin kuin eron syitä. Olen kuitenkin päättänyt, että kerron mitä haluan ja kenelle haluan. Kaikkea kauhistelua ei tarvitse jäädä kuuntelemaan. Toivon sinulle voimia jatkaa pikkuhiljaa eteenpäin. Anna itsellesi lupa surra mennyttä ja kun sitä tuntuu, lupa odottaa tulevaa. Elämässä on ihania hetkiä, ilman puolisoa ja pienemmällä budjetillakin. Jos pohdit kuinka selviät kaikista arjen ja lasten vaatimuksista, niin usko itseesi. Kaikki järjestyy kyllä!