paljastuksia ultrasta

Minä toivoin kovasti tyttöä, meillä ennestään 1 v. poika. Jännityksellä odotin 4D-ulraa, joka oli eilen. Varmaankin olisin ollut pettynyt jos olisi kaikki ollut hyvin ja olisi ollut poika tulossa.

Meidän vauva oli liian pieni, sydämessä saattaa olla vikaa ja aivoissa oli kystia.. Saatiin lähete jatkotutkimuksiin ja kenties lapsivesipunktioon.

Tyttö on kyllä tulossa, mutta tässä tilanteessa en edes tiedä että olisinko kuitenkaan halunnut tietääkkään.

Nyt siis olisi ihan sama kumpi on kunhan olisi terve!!



Ole siis vain onnellinen että kaikki on hyvin, todella piinaavaa on odotella että sais tietää onko kaikki hyvin eikä voi iloita siitä että on tyttö tulossa..



Vielähän teillä on mahdollisuus saada se poikakin tulevaisuudessa.

Ei varmaan paljon lohduta jos kovasti nyt olisitte poikaa toivonut, mutta ajattele tosiaanki sitä että on terve ja kaikki hyvin.



Calathea 19+3

Amorella:

Luin ensin viestisi huonosti, ja käsitin, että teillä on jo neljä tyttöä! Siinä tapauksessa olisin ymmärtänyt pettymyksesi, mutta hei, tämähän on vasta toinen!! Vielähän ehditte saada pojankin (tosin voihan se sittenkin olla tyttö...), vai onko kaksi teidän maksimi lapsiluvun suhteen?



Ja jos asiaa ajattelee esikoisen kannalta, toinen tyttö on varmasti parempi vaihtoehto; heistä tulee takuulla hyvät ystävät.



Itse en vielä tiedä, kumpaa odotan. Esikoinen on poika ja nimenomaan hänen kannaltaan poika olisi kiva... olisi enemmän leikkikaveria. Mutta se tulee, kumpi on tullakseen!



Calathea:

Voi, miten ikävää... Toivon, että kaikki kuitenkin kääntyy vielä hyväksi!

Voimia!



-Tua

Olinhan kovasti toivonut tyttöä. Mutta pettymys meni nopeasti ohi, ja nyt olen hyvin onnekas ollessani kahden pienen pojan äiti - kenties pian kolmenkin :)



Mutta, syntymän jälkeen kätilö lohdutti minua, että on hyvin tärkeätä avoimesti myöntää tuo sukupuoleen liittyvä pettymyksen tunne, jos tätä ei käsittele, se saattaa estää sinua kiintymästä uuteen tulokkaaseen. Ja olinhan minä koko odotuksen ajan odottanut mielessäni tyttöä, josta siis minun piti tässä yhteydessä ' luopua' .



Useat ihmiset tuntuvat pitävän tabuna juuri tätä pettymystä ja pitävät muka huonompana ihmisenä, kun nyt et olekaan onnellinen, kun saat uuden tulokkaan syliisi - sukupuolesta huolimatta. Onhan varmasti jokaisella jonkinlainen kuvitelma siitä, kumpaa odottaa, eikä se tee meistä yhtään huonompia, jos haaveilemme tytöstä saati sitten pojasta.



Minusta on hyvin tärkeätä olla sinut oman itsensä kanssa ja omien tunteidensa kanssa, ja myöntää reilusti oma pettymys...tämä menee nopeasti ohi ja kun vauvasi syntyy, olet jo varmasti sinut tämän pettymyksen tunteen kanssa. Eikä se ultra tiemmä ole 100-prosenttisen varma :) Onnea odotukseen!



T: Sandis rv 23+5

Olen aina toivonut tyttöä ja esikoista odottaessa mielsin tulokkaan alkuun tytöksi. Rakenneultrassa kätilö olikin 100% varma että kyseessä on poika ja pakko myöntää että tunsin pettymystä =(. Tietysti olin samlla iloinen että lapsemme oli terve ja hyvinvoiva, mutta silti jonkin aikaa meni ennen kuin pystyin avoimesti iloitsemaan tulevasta pojastamme. Kuitenkin raskauden loppuun mennessä olin jo innolla osottamassa meidän pojua eikä pettymyksestä ollut enää tietoakaan. Se oli vaan tunne mikä oli pakko käydä läpi päästäkseen eteenpäin.



Aikanaan meille sitten syntyi pieni poika joka ei yllättäin ollutkaan täysin terve. Kun siinä tuoreina vanhempina sulattelimme tietoa että tämä vastasyntyneemme on kehitysvammainen, voitte uskoa ettei sukupuolella tuntunut olevan enää mitään väliä. Mutta niin elämä vaan kuljettaa ja sopeuduimme tuohon lapsemme vammaankin. Tänäpäivänä olemme jopa iloisia hänen erityisyydestään emmekä vaihtaisi tuota ylimääräistä kromosomia pois mistään hinnasta =) Niin, kaikki perheet eivät tietenkään tarvitse vammaista lasta " opetusmielessä" , mutta meille se on tehnyt todella hyvää. Niin paljon uutta olemme löytäneet itsestämme ja ajatuksistamme, että uskaltaisin väittää olevamme tänäpäivänä vahvempia ja onnellisempia kuin ennen tätä lasta.



Nyt odotetaan kakkosta ja nuo pienet toiveet nousevat taas mieliin. Haaveilen yhä tyttärestä ja noissa mielikuvissani tyttömme on terve. But you never know... Tänäpäivänä uskallan kuitenkin haaveilla, koska tiedän rakastavani tulevaa lastamme koko sydämestäni, oli hän sitten tyttö tai poika, terve tai sairas... Pääasia että hän on meidän lapsemme!

Eittäin hyvä, että uskalsit ottaa keskusteluun tällaisen tabuaiheen. Todellakin aiheesta vaietaan kamalasti, mutta taatusti suurin osa odottajista haluaisi vain tietyn sukupuolen.



Esikoista odottaessa toivoin niin kovasti tyttöä, että ihan koski. Asennoiduin siihen, että hän olisi poika. Vauva liikkui tosi paljon, oikein villisti, maha oli poikamainen, sydänäänet olivat pojan ja kaikki ympärillä veikkasivat poikaa. En antanut itselleni mahdollisuutta edes ajatella odottavani tyttöä, se tuntui enemmän kuin lottovoiton tapaiselta. Matiasta lähdin synnyttämään ja kotona häntä odotti siniset ja neutraalit vaatteet.



Kun sitten synnytyksen jälkeen näin, että vauva oli tyttö olin jollain tavalla shokissa. Vauva tuntui vieraalta. Minun mahassa oli ollut poika, en minä tuota odottanut. Mistä tuo tyttö tuli? Olin kuitenkin pian äärettöämän onnellinen ja tyytyväinen saadessani tytön.



Nyt toista odottaessa en ole miettinyt kumpi sieltä tulee. Hän on vain vauva. Toivon toista tyttöä kuitenkin salaa. Nimi ja esikoisen vaatteet olisivat valmiina tytölle. Yritän taas asennoitua pojan tuloon, mutta en yhtä vahvasti ja neuroottisesti kuin viimeksi. Katselen poikavauvoja ja yritän nähdä, että hekin ovat suloisia ja pieniä. Silti tyttö olisi ihana...



Todellakin terveys on tärkeintä. Hienoa, että yksi meistä (unohdin nimen) kirjoitti niin kauniisti vammaisesta lapsestaan. Rakas se on vammainenkin, ilman muuta, ja ihana itsensä.



Hyvä, että yksi oli tunnustanut kätilölle pettymyksensä ja kätilö oli ollut noin fiksu ja ammattitaitoinen.



Mielenkiintoinen tutkimuksen aihe monelle eri tieteenalalle!



Liinaharja 28+1

Olemme puolisoni kanssa haaveilleet lapsesta vuosia. Nyt henkisesti erittäin rankkojen lapsettomuushoitojen ja lukuisten pettymysten jälkeen odotamme lasta. Vatsassa pitäisi olla terve poikavauva, viittä vaille valmis maailmaan :) Meille sukupuoli olisi ollut aivan sama - oma lapsi on aina oma lapsi ja meille erityisen toivottu. Kantapään kautta olemme kokeneet sen, ettei lapsia hankita vaan niitä saadaan.



Anteeksi - minä en voi ymmärtää teitä, jotka pettyvät lapsen sukupuoleen !!!!



Naana

Luin just nyt tästä ketjusta ultratuloksista. Toivottavasti selviää syyt jatkotutkimuksissa ja toivottavasti kaikki menee sittenkin hyvin! Jaksamista :/



Coe

Meillä on kaksi poikaa tässä ennestään ja tietenkin sitä hinpun toivoisi tämän seuraavan olevan tyttö, mutta poikakin on takuulla aivan yhtä tervetullut vauva :D





ps. äidinvaisto sanoo, että poika tulossa :)



eria & taateli rv.21+1

Vaikka lapsi oli kolme vuotta hartaasti yritetty ja viimein IVF:llä alulle saatu.. Olin koko raskauden ajan sata varma että siellä on poika, en tiedä mistä se ihmeellinen tunne tuli, mutta olin vain niiiin varma. Ja hassuinta oli että mies oli myös ihan varma, oli se sellainen " tunne" . Jouduttiin loppu ajasta vauvan pienen kasvun vuoksi käymään usein ultrassa ja ajateltiin sitten että noh jospa kysytään näin loppuvaiheessa että kumpikos siellä nyt on. Naureskeltiin että saadaan tunnustus sille poikatunteelle. Molemmilta tippui leuka polviin, kun lääkäri sanoi että noh, neiti-ihmiseltä vaikuttaa.. Et niinku anteeks?!Sanoitko tyttö?? Mulla meni monta päivää kun olin ihan järkyttyny, se on tyttö, se onkin tyttö.... Nyt kun ajattelin niin parempi että sain tietää sukupuolen etukäteen.. Olisin saattanut sektion jälkeen olla kauan aikaa ihan kauhuissani että mistä tuo tyttö tupsahti. Ei se ole se ettenkö rakastaisi lastani aivan mielettömästi, nyt tuntuu että sen oli tarkoitus olla tyttö, ja hyvä että oli. :)) Mutta silloin kun asian kuulin, oli niin järkyttynyt että olin luullut ihan jotain muuta ja mennyt niin metsään kun olla ja voi. Tai no, voiko sanoa että edes virallisesti " petyin" , enempi taisin vain järkyttyä sitä tosi asiaa että olin ollut niin varma pojasta. Olin suurinpiirtein jo ostamassa sinisiä vaatteita... :))



Quarra ja tyttö 4kk -kaikista ihanin ja rakkain äiskän ja isin kulta. En vaihtais poikaan vaikka kuinka saisin. ;)

Ihmisillä on niin erilaisia kokemuksia ja näkemyksiä, ettei toiveita ja haaveita voi vertailla. Jokainen toivoo parempaa, ja jonkun pettymys olisi toiselle suuri onni.



Meillä on yksi keskosena syntynyt tyttö, ja koen ettei mulla ole varaa toivoa muuta kuin elävää vauvaa, mahdollisimman tervettä. Poika olisi sitten joskus kiva, kun on tyttö jo ennestään, mutta tiedän, ettei sukupuolella loppupeleissä ole merkitystä. Omalta kohdaltani en näe syytä pettyä, kun tiedän, että mahdollisuudet ovat n. 50-50 ja että asiaan ei voi vaikuttaa.

todella tuntuu, että kaikki RUKOILEVAT meille nyt tyttöä. Itseäni se jotenkin loukkaa, kun poika on yhtä tervetullut. Tuntuu, että ihmiset pettyvät, jos tuleekin toinen poika. Useammalle tutuille on lähiaikoina tullut esikoispojan jälkeen tyttö ja niitä on niin hehkutettu ja kun tulee toinen poika, niin varsinkin naiset tuntuvat jotenkin pahoittelevilta.

Aluksi itsekin salaa toivoin tästä toisesta tyttöä, samoin mies, mutta vastan kasvaessa alkoikin itselle poikaolo vallata. Halusin tietää sukupuolen etukäteen, jotta voisin henkisesti valmistautua tulevaan ja antaa piutpaut ulkopuolisille jännittäjille.

Rakenneultrassa esikoisesta nähtiin heti selvästi, että oli poika, mutta tästä toisesta ei saatu selvää. Tytön mahdollisuus oli siis olemassa.

Mentiin rv25 3/4D ultraan, jossa lääkäri 2d mukaan (3d:llä ei saatu kuunnon kuvaa) sanoi ensiksi lapsen olevan tyttö (ihana tunne), mutta 10 min myöhemmin vaihtoikin pojaksi (hirmuinen ristiriidan tunne tuli silloin), mutta sitten 5min. myöhemmin sanoi, että kyllä tämä tytöltä näyttää, mutta sitten viimeisessä vilauksessa jalkojen välissä pullotti sen verran, että pojaksi jätettiin lopulta, tosin mikään ei ollut ihan 100 varmaa.

Vk 27-34 jouduin makaamaan supistusten vuoksi estolääkityksessä. Siinä kohtaa sukupuolella ei alkanut enää olemaan väliä. Ei edes kysytty, kun käytiin polilla tarkastuksissa. TUntui pahalta ajatella, että jos vauvalle saattuisi jotain ja mielessä vertasi häntä esikoispoikaan. Rukoili vain, että saataisin yhtä ihana lapsi kuin esikoinenkin turvallisesti maailmaan ja tietenkin pojasta osasin kuvitella yhtä ihanaa. Poikaolo on ollut nyt aivan 100varma koko loppuraskauden. Yhdellä polireissulla lääkäri näytti jalkojen väliin, muttei sanonut mitään, mutta itse näin selvän golfpallon. Tuntuu jotenkin oikealta, että esikoinen saa nyt pikkuveljen, vaikka tädit olisivatkin pettyneet. Nyt tuntuu, että vain poika voi olla yhtä ihana kuin esikoinenkin ja täytyy sanoa, että shokki olisi, jos synnytyksessä vauva osoittautuisikin tytöksi. Tosin kyllä senkin ohi menisi, mutta tilanne ei olisi ollenkaan niin positiivinen yllätys, mitä muut luulevat. Tuntuisi, että olisi menettänyt pojan. Hassua vain, miten ajatukset muuttuvat...Ja todella raivostuttavaa, miten ulkopuolelta saa sellaista vihiä, että tyttö/poika yhdistelmä olisi jotenkin ideaali (kaikkea pitää saada). Ja siihen itekin menee mukaan, kunnes asiaa miettii tarkemmin...



Touhis rv36+6

Ja ilmeisesti viimeinen tulossa jo oleva lapsemmekin on tyttö. Täytyy sanoa, ettei ole mitään väliä kumpaa sukupuolta lapsi on, ei yhdessäkään raskaudessa ole ollut erityisemmin toiveita. Vaikka olenkin mielestäni aika suvaitsevainen, ihmettelen vähän, miten vauvan sukupuoli voi olla pettymys?! Kuten kaikki tiedämme, terve lapsi ei ole itsestään selvää ja sukupuolen luulisi olevan sivuseikka. No meitähän on moneen junaan...

meille tulossa kolmas, luultavasti tyttö jota itse toivon kovasti. Eka on poika josta toivoinkin poikaa, sitten tuli tyttö jonka odotusaikana koin tulokkaan sukupuolen aivan samantekeväksi. Tyttö on kuitenkin ollut niin paljon helpompi kuin meidän poika, joten nytkin toivon siis tyttöä. Toisaalta voihan olla että seuraava tyttömme on taas haastavampi tapaus ja poika taas voisi olla helpompi...

Meille on tulossa elokuussa poika ja itsellä on ollut poika-olo ihan alusta saakka.Mies taisi poikaa hiukan enemmän toivoa mutta ei meille todella ollut väliä.

Inhottaa vaan kun kun minun äidille tämä poika on niin selkeästi pettymys, oli kuulemma kaikenlaisia hameita jo katseltuna. Olen itse ainut lapsi ja epäilen äiti joutuneen ongelmiin luonteensa kanssa poikalapsen kanssa ja nyt jo valmiiksi harmittaa hänen asenne. Tulee itselle paha mieli, eikä oikein viitsi mainita asiasta kenellekkään.

Tulisi vaan terveenä.

Meillä esikoinen oli poika, minulla oli poikaolo todella pitkään raskauden aikana vaikkei kysytty sukupuolta ultrassa. En tiedä oliko tuo vain ' varautumista' johonkin pettymyksen kaltaiseen tunteeseen, mutta sitten sillä hetkellä kun vauva tuli ulos, tajusin että se oli TÄYSIN YHDENTEKEVÄÄ, kumpaa sukupuolta tulokas oli! Synnytys oli sen verran vaikea että lopussa pelättiin vauvan vahingoittuneen ja tärkeintä oli että hän oli kunnossa. Tosin järkyttävää minusta oli se, etten kuitenkaan ollut tajunnut, millainen mörrimöykky siellä mahassa oli mustine tukkineen päivineen majaillut, ihan kokonainen ihminen! Jotenkin ensimmäinen ajatus oli että ' kuka sinä olet' ja ' tulitko tosiaan minun sisältäni' ja ' oletko ollut siellä KOKO AJAN????'



Tällä toisella kertaa mietin alussa aika paljon sukupuoliasiaa. Huomasin toivovani tyttöä, ajattelin että jos tämäkin on poika (miehen suvussa on enimmistönä poikalapsia) niin sen täytyy olla kamala pettymys. Kun viikkoja alkoi kertyä, niin aloin ajattelemaan asiaa esikoisen kannalta: kun ikäeroa tulee kaksi vuotta, niin kuinka mukavaa hänen kannaltaan olisi saada pikkuveli, leikit osuisivat kuitenkin jossain vaiheessa paremmin yksiin. Lopulta kun puntaroin näitä kahta vaihtoehtoa, tulin siihen tulokseen että itsekkäästi toivoisin tyttöä, mutta kun ajattelen esikoista niin en voi olla toivomatta toista poikaa!



Kun 32. viikolla ultrassa näkyi että tulokas on todennäköisesti tyttö, en tiedä olinko lopulta enemmän pettynyt vai ilahtunut. Ensin ainakin hirmu huumassa kävin ostamassa vaaleanpunaisia vaatteita, mutta sitten seuraavaksi iski pettymys, että nyt esikoinen ei saakaan ' niin kivaa' pikkusisarusta. Kyllä tämä hormonihöyryssä eläminen on yhtä touhua... No, luultavasti meillä pian on sekä poika että tyttö, tietenkin täytyy sanoa että kiusaus jättää lapsiluku tähän on suuri ainakin tällä hetkellä, varsinkin kun olen aina sanonut että niin monta lasta haluan että löytyy molempia sukupuolia. En tiedä onko sitä sitten aivan hullu vai muuten vaan hoitoon kypsä kun tällaisia miettii, ja kuitenkin luulen että taas kun vauvan syliini saan niin on herttaisen yhdentekevää kumpaa merkkiä se on...



eikkuli rv 40+2

Todella mielenkiintoista lukea, että niin monella on kovin vahvoja fiiliksiä liittyen lapsen sukupuoleen. Sinällään ymmärrän sen kyllä...

Mutta kun jokainen edes hiukan kouluja käynnyt tietää, että vauvan sukupuolen määräytyminen on aikamoista arpapeliä, niin on vähän vaikea käsittää, miten niin sokeasti voi toivoa vain tyttöä/poikaa ja sitten olla pettynyt, jos sitä toivomaa merkkiä ei sitten tulekaan...



Meillä on kaksi tyttöä ja molempien odotusaikana itselleni sekä miehelle on ollut yksi herttaisen hailea, kumpi sieltä tulee. Pääasia on ylipäänsä ollut, että meille tulee vauva! Ja lasten synnyttyä olemme iloinneet vauvasta, emme niinkään vauvan sukupuolesta.



Mutta meitä on niin moneen junaan... Toivoisin vain, että nämä sukupuolihaaveet eivät kenelläkään vaikuttaisi lapseen kiintymiseen tai lapsen rakastamiseen. Jokainen vauva olkoon rakastettu juuri sellaisena, kun hän syntyy!

Tiedän, että kuulostaa tyhmälle ajatella, että mies toivoisi juuri poikaa. Meillä on ennestään aivan ihana, omalaatuinen tyttö. On niin hassu tapaus, etten toista tilalle toivo.

Mutta nyt kun eka käytiin ultrassa, ne sanoi, että poika tulee. Mies oli (mun mielestä) enemmän innoissaan. (No, johtukohan myös siitä, että ei ollu ekan kanssa silloin ultrassa ollenkaan ja kokemus oli tällä kertaa ainutlaatuinen...)



Ja kun kävimme toisen kerran ultrassa, sanottiin, että vaikuttais tytöltä.



Tuli sellainen tyhmä tunne, että mies pettyy.



Että saadaan kaks tyttöä. Että hänellä ei oo koskaan poikaa.



Jonka kanssa tehdä mitä?

Mitkä on sellaisia asioita, mitä muka vain pojat voi tehdä isien kanssa?



Oikeesti kun tätä asiaa ajattelee, niin ei sillä ole mitään merkitystä!



Tunteet on tunteita, mutta en vois kuvitella, että mun oma isä ajattelis musta, että voi kun olisi saanut pojan silloin 26 vuotta sitten...



Kyllä lapsi on rakas, olkoon se tyttö tai poika.



Niitä kun ei ihan liukuhihnalta valikoida ja tehdä.

Nii-in... Eihän lapsen sukupuolesta saisi pettyä, eikä tämmöisiä asioita varmaan saisi edes ajatella saati sanoa ääneen. Eli varsinainen tabu on kyseessä. Kuitenkin monella ne jutut käy vaivihkaa mielessä, esimerkiksi sitten synnytyksen jälkeen, jolloin ristiriitaiset ajatukset saattavat johtua monesta muustakin asiasta. Se suuri kokemus pistää kai aivot pyörimään hurjilla kierroksilla ja tuovat mieleen ajatusta jos jonkinlaista. Eikä nuo ajatukset kai kuitenkaan vaikuta siihen, kuinka lapseensa on raskauden aikana kiintynyt ja valmiuteen olla vanhempana syntymän jälkeen. Jälkeenpäin ajatellen noita omia " pettymyksen" tunteitaan saattaa hävetä ja katua niin paljon, että siinäkin varsinaiset ainekset masentumiseen. Ehkä pitäisi vaan suhtautua niin, että tämä hormonimyrsky ja odotus jotenkin sekoittavat pään ja kaikkia outoja ajatuksiaan ei pitäisi säikähtää? Vaikutuksensa noihin ajatuksiin on tietysti ympäristölläkin, jos muut ihmiset veikkailee sukupuolta ja toivovat jompaa kumpaa selvästi... se on vähän harmittavaa.



Minä odotan vasta ensimmäistäni, joten ei ole haisuakaan fiiliksistä synnytyksen jälkeen, vaikka niitä tuossa edellä yritin jotenkin " ennakoida" . Mielessä on (myönnetään!) useammin herttaiset ajatukset pikkuisesta tyttövauvasta. Johtuuko se sitten siitä, että oma sukupuoli tuntuu enemmän omalta, minulla ei ole poikia sisaruksina, isäni ei ole minun kanssani elänyt.. en tiedä. Kun ei sitten kuitenkaan ole mitään sellaisia vaaleanpunaisia hörhöunelmiakaan mielessä, eli tavallaan ei mitään sellaista unelmaa, mitä ei poikavauvakaan toisi. Rakenneultrassa ei kysytty sukupuolta, mutta olin näkevinäni itse jotain poikaan viittaavaa, mistä sitten alkoi outojen ajatusten sarja :) En ollut tuntenut sitä ennen odottavani tyttöä tai mitenkään sillä tavalla asennoitunut, että tyttö olisi tulossa koska mahdollisuudet ovat molempiin ihan samat, mutta sitten kuitenkin rupesi jännittämään enemmän, kun se näyttikin pojalta. Ja koko ajan mietin sitä, että enhän minä näin VOI tai SAA AJATELLA! Ja mikä kamala tilanne olisi, jos lapsi ei olisikaan terve tai tulisi keskenmeno tms. ja muistaisin sitten ajatelleeni jotain typerää siitä, että höh kun se olikin poika. Eikä se tunne minusta pettymys kuitenkaan ole, vaan ehkä jotenkin vaan semmoinen epäilyttävä tunne jostain enemmän vieraasta asiasta kuin jos kyseessä olisi tyttö. Hölmöä... Nyt on sitten yrittänyt olla ajattelematta sitä ja odotetaan, kumpi sieltä tulee ulos elokuussa. Tuntuu niin väärältä, jos mieleen tulee vähänkään sellaisia ajatuksia, että muka toivoisin enemmän toista sukupuolta... aivan kuin se toinen ei kelpaisi. Ja niin ei tietystikään asia ole!



Niinpä tämä on kyllä hyvä keskustelu, ja kuten huomaatte, ei me näiden ajatustemme kanssa yksin olla.

kuinka erilailla ihmiset ajattelee..mä en ole kummankaan raskauden aikana toivonut erityisesti kumpaakaan..esikoista odottaessa poika-olo oli tosi vahva ja jos olisi syntynyt tyttö olisin varmaan vaan ollut pettynyt siitä etten arvannut oikein..niin yhdentekevää se jotenkin mulle oli...kumpikin on ihan yhtä tervetullut..nyt tästä toisesta on ollut lievempi poika-olo..saa nähdä kumpi tulee..

en ole halunnut ultrassa kysyä, koska on jotenkin kivaa kun sukupuoli on yllätys eikä tulokkaalle ole ladannut mitään paineita sen suhteen..

enemmänkin olen toivonut tervettä lasta (jota ainakin esikoinen on, toivottavasti tämä toinenkin)..

vaikka varmaan sairaankin lapsen kanssa oppii yhtä lailla elämään..

nyt tuntuu kyllä että ympäristö povaa meille kauheasti tyttöä kun se poika on jo (molemmista isovanhemmista huomaa et ne oottaa tyttöä)

..vaikka tosiaan itselle on tärkeää vaan saada se oma nyytti ehjänä käsiin,vaaleensininen tai punanen...

t.anni 37+

" tummetott - 07.04. 09:58 (5/20)



Olen aina toivonut tyttöä ja esikoista odottaessa mielsin tulokkaan alkuun tytöksi. Rakenneultrassa kätilö olikin 100% varma että kyseessä on poika ja pakko myöntää että tunsin pettymystä =(. Tietysti olin samlla iloinen että lapsemme oli terve ja hyvinvoiva, mutta silti jonkin aikaa meni ennen kuin pystyin avoimesti iloitsemaan tulevasta pojastamme. Kuitenkin raskauden loppuun mennessä olin jo innolla osottamassa meidän pojua eikä pettymyksestä ollut enää tietoakaan. Se oli vaan tunne mikä oli pakko käydä läpi päästäkseen eteenpäin. "



Näin myös meillä.



Nyt tulossa tyttö ultran mukaan, mutta tällä kertaa oikeastaan en odottanut kumpaakaan.. Tyttöä toisaalta toivoin mutta poikaakin tavallaan. Mutta pidän kuitenkin ajatuksesta että kesällä meillä on sekä poika että tyttö :)



Jenni 27+4