' ' ' ' EX-HAAHUT____ VIIKKO 13' ' ' ' ' '
Kommentit (78)
Pahoittelen kaverit, etten aiemmin ehtinyt listaa päivittämään. Etsiskelin, josko joku sen olisi jo tänään tehnyt, mutten tahtonut löytää joten tässäpä on.
Jokohan tällä viikolla saataisiin uusia Ex-Haahu-vauvoja ? ;)
Kiirettä pitää, sillä sijaiseni aloitti tänään ja perehdyttämistä on enemmän kuin tarpeeksi. Tekisi kyllä jo mieleni jäädä kotiin. Ikävästi vihloo välillä tuolta alhaaltakin. Lääkärille on sovittuna puhelinaika loppuviikoksi, joten jospa kyselisin samalla sitä. Hänen ohjeensa oli viimeksi, että mikäli jokin on toisin kuin ennen, täytyy ottaa yhteyttä. Eli siis aiemmat supistukset ja muut ovat olleet kivuttomia ja kohdunkaula ok, joten muutokset olotilassa ovat niitä, joiden myötä on mentävä lääkärille.
Oikein ihanaa kevätviikkoa kaikille
Aapeli ja papu 28+3
kiitos Aapeli että teit TAAS tän aloituksen.Kyllä minäkin aamulla suunnittelin että JOSKO sitä uskaltais kokeilla,mutta kun sitä ei saa millään pois jos onnistuu mokailemaan :S Pelkkä listan kopiointi varmaan onnistuisi mutta mitään muita muutoksia en kyllä osais tehdä.
Minä tein meille yahooseenkin ryhmän,se löytyy groups.yahoo.com/group/exhaahut ja on tarkoitus että siellä voi sitten jatkaa vauvankin kanssa.
Varmaan alkaa jo olla työmotivaatio heikoissa kantimissa.
Niistä vihlaisuista,ei ne varmaan ole muuta kuin luut siellä vaan itkee kun vauvan pää alkaa painamaan ja vaikkei olisikaan pääalaspäin,niin kohtu kyllä iloisesti painaa ja venyttää kannattimia jne.Mutta hyvä jos voit heti lääkäriltä kysyä asiaa.
Ei edelleenkään mitään kummempaa,huomenna sä:t kuuntelee neuvolaan,vaikka tänään olen taas ollut tuntevinaan liikkeitäkin.Mutta ihan sen vuodon takia.
Nälkä,mikä ihana tekosyy.Mies tekee kirjolohta se kun pitäis olla tälläselle rask.diabeetikolle hyväksi,eikä niinkuin mä tein tänään,söin ranskalaisia ja sain sokrut nousemaan 9.4:ään :((((((((
Femmis 15+6
Hei! aloitan rohkeasti tästä tämän viikon uudesta pinosta! Kävinkin juuri lukemassa teidän päivän viestit viime viikkoisesta!
Juupa juu, mitäpä tänne muuta kuin että vuoto jatkuu... Samat on siis fiilikset mullakin kuin Femmiksellä. Siis kertauksen vuoksi kerrottakoon, että mullahan vajaa pari viikkoa sitten gynepolilla huomattiin, että raskaus oli alkanut kaksosraskautena + lisäksi näkyi hematooman tynkää, joka lääkärin mukaan tulee vuotamaan pois tai imeytyy kudoksiin. No tämä vuoto alkoi muistaakseni viime viikolla niukkana ruskena vuotona, mutta äityi sitten viikonloppuna pahemmaksi ja tietenkin kunnon menkkajuilimisten kera. Olen siis maannut koko viikonlopun kykenemättä juurikaan mihinkään. Kävely + kaikki " muu rehkiminen" tuntui vaikuttavan siten, että vuoto lisääntyi. Myös tänään olen vuotanut ja kärsinyt töissä kivuista, jotka katkaisin parasetamolilla. Tämä onneksi helpotti.
Ja olinhan tämän kaiken kukkuraksi neuvolassakin tänään, myös ekaa kertaa, kuten kaksonen! Hauska sattuma! Mun neuvolantäti oli sijainen eli virallinen terkkani oli lomalla. Hieman jäi kuivakka olo käynnistä eli tosiaan oli PELKKÄÄ paprujen täyttelyä. Ei kysynyt puolella sanallakaan miten voin tai mitä kuuluu. Itse oma-aloitteisesti kerroin tilanteestani, johon ei ihmeemmin ottanut kantaa...hmmm? No huomenaamulla mulla on jo eka neuvolalääkäri, joten toivottavasti tämä käynti hieman saa järjestykseen tätä päätä. Voi voi. Onneksi mulla on yhä raskausoireita eli ensi töikseni töistä tullessa kävin yökkäämässä ponttöön (ei ole onneksi tarvinnut oksentaa kertaakaan) ennenkuin pystyin laittamaan ruokaa. Mieskin on koko viikon työmatkalla, joten ei auta kuin teille sinne ruikuttaa oloani.... Eli kenellekään en ole raskaudesta kertonut, tuntuu jotenkin ylivoimaiselta, etenkin kun tilanne on tämä jatkuva epätietoisuus.
Mutta semmoista omaanapaa täältä. Käyhän femmis kertomassa heti kuulumisesi kun saat omaan tilanteesi selkoa! Ja kaikille mukavaa illan jatkoa, tai en tiedä onko enää mitään mukavaa maanantaisin, kun täydelliset naiset menivät tauolle, mutta tuleehan sitä edes Bondia tänään, josko puoleen väliin silmät pysyisivät auki...:)
Hende
tulinpas minäkin moikkaamaan ja samalla katsastamaan olisiko vauva-uutisia..edellisessä pinossa taisi olla vielä wilkunakin yhes koossa.
Femmikselläkö oli niitä sokeriarvojutskia. Joudutko miten tarkkaan katsomaan mitä syöt ja miten usein? Vieläkö on ollut vuotoa?
Minulle ei ihmeempiä, kävin tuossa lenkkeilemässä (terveellisesti melkein ruoan päälle) ja nyt sitten ajattelin kohta lähteä katsastamaan päivän lehden. Eipä ole ennättänyt sitäkään vielä lukea, mutta vielähän tuota on päivää jäljellä. Kaveri, jonka kanssa kävin lenkillä sanoi, että masuni on kasvanut kovasti. Kaitpa sitä itse ei niin huomaa kun on masu koko ajan tuossa edessä. Eikä se minusta vielä kovin suurikaan ole.
Joo, mutta voikaahan hyvin ja aapelille taas kiitokset kun listan päivitit tälle viikolle.
Terv. wbm 21+5
Inhottavia nuo vuodot, mutta onneksi tosiaan sulla on huomenna jo lääkäriaika. Tulehan kertomaan sitten miten kävi. Peukuttelen!!
ääh,tylsää että joku muukin skabaa samojen pee-fiilareiden kanssa,mutta ei se paljon mieltä ylennä ku vuotaa.Ruskeena se on mullakin tullu mutta vkl äityi siis reiluuntumaan kovasti ja tosiaan mullakin vaikutti heti jos teki edes JOTAIN,siksipä aika viileesti makoilin sängyssä ja kuuntelin kun muut teki hommia.Pelkkä pesukoneen täyttö tuntui olevan liikaa :(((
Paljonkos sulla hende niitä viikkoja ny....
Wbm,sokruja mitataan neljästi päivässä ja dietin olis SYYTÄ olla tiukka ja PITÄÄ,koska heittelehtivä sokeri tasapaino takaa sen että vauva joutuu/pääsee vastasyntyneiden teholle tiputukseen synnyttyään koska ei pysty käsittelemään sitä omalla kehollaan(eli siis mun korkeet sokerit aiheuttaa vauvalle liika insuliini tuotantoa,joka taas vastaavasti aiheuttaa vauvalle synnyttyään liika matalat sokerit) Mutta noita ohareita sattuu mulle edelleen,pitäis syödä niin super vähän kerrallaan,vaikka parin tunnin väleinkin...en oo vieläkään oppinu siihen :(
Nyt kattomaan " pullat uunissa" ohjelmaa tv2...joku odotukseen liittyvä sekin.Ei nukuta yhtään...aamulla kyllä.
F 15+6
EI ole vauva uutisia vielä?
*Huhuu, Wilkuna, oletko vielä yhtenä kappaleena?
Jaksuja Hendelle. Jotenkin noita nla käyntejä aina odottaa, mutta mulla kanssa ollu nyt 3 eri kätilöä, kun oma saikkarilla. Yksi ihan vasta valmistunut, joka ei oikein tiennyt mitä tekisi jne... Toivottavasti lääkärikäynti on antoisampi.
Ajatella, että Neronjalla ja Femmikselläkin jo ihanan paljon viikkoja! Hämmästyttävää, miten aika menee. Kohta tässä on puoliväli vaikka kuinka tuntuu olevan vain hetki siitä, kun tilailin ovistikkuja!
Kirjauduin tuonne yahooseen, mutta oma nimimerkkini ei ollut yahoossa vapaana. Uusi on melko sama kuin täällä, huomaatte kyllä ;)
Mulle ei ainakaan avautunut muuta kuin kirjautumissivu. En näe siis muuta ennen kuin minut hyväksytään jäseneksi.
T: Lauris 19+1
Mulla aina tämä nukkumaanmeno venyy. Aina pitää viimeiseksi käydä vielä tsekkaamassa muutamat nettisivut ;-).
Huomenaamulla on neuvola. Tuntuu, että ekaa kertaa olen menossa sinne ihan hyvin ja vapautunein mielin (toivottavasti ei heti kostaudu). En tiedä, mistä johtuu, että kun tämä 18. viikko alkoi, niin jotenkin olo vaan tuli yhtäkkiä tosi hyväksi ja aika onnelliseksi, vaikka eihän mulla vieläkään ole mitään takeita siitä, että kaikki menis loppuun asti hyvin. Mutta toisaalta turhaahan se on koko ajan pelätä, jos ei mitään varsinaista syytä ole (esim. verinen vuoto tai kivut). Kuten joku joskus tuolla yahoon toistuvissa keskenmenoissa kirjoitti, että raskaudesta kannattaa nauttia niin kauan kuin sitä kestää. Kyllä kai mä nyt voisin jo vähän alkaa nauttia. Tähän asti en ole pystynyt.
Mun piti tänään käydä parilla vaunuaiheisilla nettisivuilla, kun jotenkin on tuntunut, että olis aivan ihanaa ostaa tälle viimeiselle uudet vaunut. Kuitenkin kun katsoin niitä hintoja, tulin siihen tulokseen, ettei siinä kertakaikkiaan ole mitään järkeä. Niinpä mulla nyt on tähtäimessa ruveta katsomaan noitten omien vaunujen kuntoa. Ne on olleet tuolla kylmässä varastossa ja kankaisiin on tullut hometta. Tekis mieli hakea ne jo sisälle ja alkaa pestä niitä kangasosia. Juu, on tosiaan vähän aikaista, mutta jotenkin on vaan sellaiselta tuntunut, että olis tosi kiva. Tosin mulla on vielä tuo yrityksen veroilmoitusten täyttö kesken, joten se olis tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.
Hendelle ja Femmikselle tsemppiä vuotelun kanssa! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja teidän molempien vauvelit voi hyvin!!!
Nyt vielä tsekkaamaan muutamat sivut ja sitten nukkumaan.
neronja rv17+1
Täällä tulee siis lunta ihan kunnolla :' ( Missä se kevät viipyy?!?!??
Neronja:ala säkin bongailla käytettyjä vaunuja ;) Mä ainakin oon jo ihan addiktoitunut tonne huutonetin vaunuosastolle =D Pari kertaa päivässä pitää käydä tsekkaamassa olisko jotain.Meillä on kyllä itse asiassa paritkin yhdistelmät,toiset on lähestulkoon käyttämättömät (ostin jo viime kesänä,edes vauvaprojekti ei ollut alkanut...mutta kun halvalla sai kivat kärryt...) ja toiset sit enemmän käytetyt.Ja silti mulla on joku pakkomielle taas vaihtaa.Meillä on siis viidellä lapsella ollut nyt yhteensä 16 erilaiset menopelit :-o Heh,minäkö kärryaddikti ;)
Ja sit sujuvasti liikeraportointiin :) Illalla kun oltiin menossa nukkumaan,tää pikkukaveri aloitti taas sellasen pitkän touhutuokion.Ihan kunnon muljauksia,pari tuntui pienenä töytäisynä käteenkin.Ja se kaikkein mojovin oli ihan sellanen kunnon potku.Ja mä ihan onnessani hihkuin peiton alla.Toi mun ukkokulta ei oikein ymmärrä aina.Se ei ikinä oo innostunut esim tunnusteleen liikkeitä tai leperteleen vauvalle mahassa :-/ Se innostuuu vauvoista vasta syntymän jälkeen.No,pääasia kait että edes silloin ;) Ei mua enää häiritse,ettei se " oo kiinnostunut" kun siihen on niin tottunut ja tiedän,ettei se oo niin vakavaa.Toi ukkeli nyt vaan ei osaa ajatella asiaa niin.
Sari,viisikko sekä pieni ihanuus 17+5
Kiitos kyselemisistä, edelleen olen yhtenä kappaleena, LA siis huomenna! Kääks! Mahtaakohan mennä yliajalle?! Mellun vauvakuulumisia malttamattomana odottelen... eiköhän hän jo nyytti kainalossa pikapuolin kotiudu?
Aapelille kiitos tämän viikon listasta!
Hendelle ja Femmikselle positiivisia säteitä lähettelen... Toivotaan, että vuodot pian loppuvat ja pääsette nauttimaan raskaudesta ilman jatkuvaa pelkoa.
Neronja: VAU!!! 18. viikko jo! Ja tuosta vaunuasiasta... Meille kävi niin, että koska lämmintä varastotilaa ei ollut vaunujen säilyttämiseksi, myimme esikoisen vaunut pois heti, kun niitä ei enää käytetty. Meilläkin oli siis uusien vaunujen osto tiedossa, ja arvaa miten hyvä tuuri kävi? Laiton kokeeksi ilmoituksen tänne Vauva-lehden osta&myy -palstalle. Ilmoitin haluavani ostaa uudenveroiset/vähän käytetyt vaunut, ja sain s-postiin tarjouksen IHAN KÄYTTÄMÄTTÖMISTÄ, mutta viime vuoden kuosilla olevista vaunuista (Teutonian Mistralit)! Olivat alkuperäisessä paketissa kaikki liput ja laput vielä kankaissa kiinni. Hinta oli 400 euroa. Taitavat uutena maksaa kaupassa jotain 600 euron paikkeilla. Musta olivat kyllä aika kohtuuhintaiset (jos tuollainen rahasumma nyt voi kohtuullinen olla?!) merkkivaunuiksi. No mutta, mun pointti on siis siinä, että täältäkin netistä voi tehdä joskus löytöjä... kantsii seurata!
(.) Mies ehdotti eilen, että otettaisiin kolmen ässän taktiikka hiukan soveltaen käyttöön, kun perinteinen siivous, sauna ja seksi ei oikein tunnu tehoavan. Kun kysyin, että mitähän se " soveltaen" tarkoittaa, niin hän kertoi, että kolme kertaa päivässä sitä viimeistä s:ää! No huh huh, en kyllä ihan heti lämmennyt tuolle ajatukselle. On kuulemma isojen poikien mukaan hyvinkin tehokasta ;-) Kaikkea ne miehetkin keskenään juttelee...?!
No, mulla ei ole juuri paria hassua supistusta kummempaa raportoitavana. Nivuset venyvät ja paukkuvat ja alakerta tuntuu aika kipeältä kaiken kaikkiaankin. Vauvan pää on niin alhaalla, että tuolla aivan alavatsassa/kohdun alaosassa on jatkuvaa jomotusta, ihan kuin menkkojen aikana. On aika hassua, että sen melkein tuntee, kuinka vauva on jo ihan tuloillaan, mutta sitten ei kuitenkaan ole!
Näin tänään aamuna! Nyt taas jotain kotihommia puuhailemaan hetkeksi!
Kiitos kaikille tsempityksestä! Sitä kyllä tarvitaan. Meinasin jo yöllä saada paniikkikohtauksen ajatuksesta, että tulisi neljäs keskenmeno. En tiedä jaksaisinko enää yrittää. Olinkin puolihorroksessa kolmesta eteenpäin, pyörin ja kierin ja tunnustelin rintoja, jotka tuntuivat " liian pehmeiltä" . Tästä sain lisää vettä paniikkimyllyyn. No lääkärissä ei selvinnyt yhtään mitään kuten arvelinkin, mutta sain onneksi lähetteen gynepolille. Lääkäri oli aivan tavallinen terkkalääkäri, joka tunnustelemalla sai kyllä esiin sen, että kohtu on selvästi suurentunut. Yritti vielä dopplerilla kuunnella, mutta eihän näillä viikoilla mitään vielä kuuluu. Kohtu oli kuulemma vielä taapäin kallistunutkin. Nyt sitten odotan kuin kuuta nousevaa, että saan pakolliset työkuviot tästä aamupäivältä pois alta ja välittömästi häippään ruokkiksen aikana gynelle jonottamaan. Onneksi otin auton aamulla (yleensä kävelen 2 kilsaa töihin), sää on täällä länsi-suomessa enemmän kuin karsea.
Mutta pitäkää mulle peukkuja. Olen tosi paniikissa siitä miten käy. Mieskin on koko viikon pois ja olen asiani kanssa niin yksin kuin vain voi olla.
hende 9+2
pääsetkö sä käymään tänään ihan polilla(ultrassa) toivottavasti!!!!
Mä jännään klo 15.30 tapahtuvaa sä-kuunteluu.
Huomenna pitäis sinne Ikeaan suunnistaa niin toivottavasti en saa huonoja uutisia sitä ennen(enkä koskaan enää tän raskauden aikana) mä en kyl jaksais enää sit yrittää.
Tulkaa ny muutkin tonne Yahoolle kirjautumaan!vaikkei tätä pinoo mihinkään lakkautetakkaan :)
Femmis ylikierroksilla ja viikot 16+0-tsadaa!!!!!!
Kyllä sapettaa kun tuota lunta vain satelee, ei yhtään näytä siltä että kevät olisi tulossa. Kyllä sitä jo toivois et olisi lämmintä ja kevät pitkällä. Tuossa luin eilen äidin pitämää sääkirjaa, niin vuosi sitten tähän aikaan meilläkin oli jo auringossa +24..! Missä se lämpö nyt on..
Hendelle ja Femmikselle paljon tsemppiä!!! Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Tulehan Femmis sitten kertomaan kuulumisesi heti kun vain pääset.
Kovasti täällä odottelen myös Mellun vauvauutisia... =)
Oma napa: Eilen oli sitten 1.neuvolakäynti. Jännitti aluks ihan älyttömästi, mutta kun sinne huoneeseen pääsin niin ei tietoakaan jännityksestä. Meidän neuvolan täti oli aivan ihana. Me oltiin hänen luonaan 1½-tuntia, juteltiin kaikkea mitä tähän raskauteen liittyy, täyteltiin lappuja, otettiin ne pakolliset verikokeet ym. Sitten saatiin erittäin iso nippu luettavaa.. Siinä menikin eilinen ilta ihan mukavasti kun niitä selaili läpi.
Kaikki tuntu olevan ok, verenpainekin oli hyvä ja hemoklobiini hyvä. Seuraavan kerran menen 10.3. jolloin on lääkärin tarkastus ja niskapoimu-ultra on 18.4. Laskettuaika aikaistu päivällä eli se olisi nyt 25.10.
Olo on ollut suhteellisen hyvä, tosin eilen oli etovaa oloa ja väsytti kovasti.
Tänään sitä pitäs sitten jo mennä töihin, loma on vietetty. Ei yhtään kyllä huvittais mennä, mutta pakkohan se on. =)
Toivotan kaikille oikein mukavaa päivän jatkoa!! =)
Kaksonen76 ja Asukki 9+6
Istahdin jälleen koneelle pyykki- ja silityshommien lomassa, sillä kyllähän tuo touhuaminen tämän vatsan kanssa saa aikaiseksi kaikenlaisia tuntemuksia, lähinnä väsymykseen liittyviä kylläkin!
Hendelle edelleen tsemppiä äippäpolikäyntiin! Uskoisin, että siellä ultraavat ja saat taas enemmän tietoa tilanteestasi! Epätietoisuus on kuitenkin se pahin asia...
Femmis: Tulepa sitten heti kertomaan, miten sun neuvolareissusi meni! Etköhän sä sinne Ikeaan pääse lähtemään hyvillä mielin!
Kaksonen: Hienoa, että ekasta neuvolasta jäi hyvä fiilis! Muistan hyvin sen tunteen, kun esikoista odottaessa menin ekaa kertaa neuvolaan. Tuntui, että olen ihan väärässä paikassa. Enhän minä voi olla raskaana! En halunnut edes, että mies tulee mukaan, koska pelkäsin, että kaikki onkin vain väärinkäsitystä! Kun siinä sitten ruvettiin ihan tosissaan verikokeita ottamaan ja papereita täyttämään, niin kyllähän se itsellekin alkoi ihan todelliseksi muuttua. Ja täti oli siis oikeasti myös todella mukava! Miehen uskalsin sitten jo toiselle käynnille ottaa mukaan sydänääniä kuuntelemaan. Tässä raskaudessa sitä samaa jännitystä ei enää ole ollut itse neuvolakäyntien suhteen, enemmän on tietysti keskenmenoista johtuen jännittänyt se, että vieläkö vauva on mukana matkassa seuraavassa neuvolassa. Jokohan sulla sitten seuraavalla kerralla kuunnellaan muuten sydänäänet...? Kyllä varmaan!
Käväisen vielä katsomassa tuolla Yahoon puolella, mutta sitten kyllä täytyy ottaa jotakin välipalaa! Masussa kurnii jälleen!
Kiireinen lomalainen ilmoittautuu :) Silloin kun mulla alkoi loma, niin hulluna kudoin pieniä ja suuria sukkia ja virkkasin vauvanpeittoa. Nyt mä oon hurahtanut ompelemiseen. Eilen hain äitiltä saumurin lainaan ja aloin päästellä kestovaippojen harjoituskappaleita vanhoista t-paidoista. Postista tuli jo fleecet ja PULit, joten pian alan päästellä urakalla näpsäkköjä taskuvaippoja :) Eilen meni puoleen yöhön noiden kaavojen ja kankaiden kanssa, kun en malttanut päästää käsistäni. Toivottavasti innostus säilyy niin kauan, että saan noi vaipat tehtyä...Tällä olis vähän sellasta vikaa, että innostus lopahtaa yhtä äkisti kuin on tullutkin.
Toiset näköjään innostuu sitten jostain ihan muusta (sartsu kärryistä :)) Niin ja onneksi olkoon pontevista liikkeistä!
Ihanaa neronja, että olet antanut itsellesi jo luvan nauttia raskaudesta! Hienosti on viikkoja kasassa, joten oli jo korkea aikakin :) Mulla on ainakin luottavainen mieli sun raskauteesi, koska olet saanut lääkityksenkin tueksi. Jos mun luottavainen mieleni sua nyt yhtään helpottaa :)
Femmikselle ja hendelle voimia kestää noiden vuotojen kanssa! Kyllä varmasti sapettaakin välillä, kun kuitenkin tulee niitä pelonsekaisia hetkiä onko kaikki hyvin... Uskotaan, että kaikki menee hyvin :)
Aapelille työintoa! Yritä vapaa-ajalla ottaa rennosti, jos töissä on raskasta. Ymmärrän, että perehdyttämisen takia on vähän vaikea olla töistä poiskaan. Onneksi itse sain perehdyttää sijaiseni jo ajoissa. Tosin se soitteli mulle kotiin vielä muutaman kerran neuvoja, mutta nyt hän ilmeisesti pärjäilee jo omillaan.
Wbm:lle onnittelut hurjista raskausviikkomääristä! Upeasti ollaan menty jo puolenvälin yli :)
Wilkunalle tsempit vielä viime hetkiin ennen synnytystä! Ikäviä noi kivut, mutta ilmeisesti kuitenkin kertovat siitä, että vauva alkaa olla valmis syntymään.
Kiva kuulla kaksonen, että terkkarisi on niin mukava! Pikkusen karehduttaa, kun omani kanssa en oikein ole samalla aaltopituudella... Se mummelihan tosiaan täräytti mulle, että ultraaminen on sikiön keittämistä kohtuun kun ilmoitin meneväni alkuraskauden ultraan. Jee.
Oma navasta vielä jotakin. Ehdin jo huolestua, kun vauva ei liikuskellut eilen illalla eikä tänä aamuna ollenkaan. Aamulla yritin oikein herätelläkin sitä, mutta ei mitään vaikutusta. Äsken istuessani koneelle möyrästi sitten hetken aikaa :) Että kiitosta vaan kultaseni kun lopulta ilmoittauduit.
Viime viikolla kävin torstaina hammashoitajalla ja onneksi ei reikiä ollut. Hammaskiveä jonkin verran ja kun sitä oli hetken aikaa raaputettu pois, tuli mulle kauhee tuskanhiki päälle ja huono olo ja kaikkee. Pakko oli lopettaa ja hoidattaa sitten vasta synnytyksen jälkeen kuntoon. Eli kannattaapi mennä sinne hammaslääkäriin ennen kuin se maha on kasvanut hirveesti...
Neuvolassa perjantaina ja sain noottia lihomisesta :/ 31+0 oli tullut yhteensä 11 kg (edellisellä neuvola käynnillä 1050 gr/vko ja nyt 900 gr/vko). Kieltämättä varsinkin jäätelö on maistunut... Ihan normaalipainoinen olen ennestään ja monet ovat ihmetelleet terkkarin puheita. Toisaalta nesteitä en pahemmin keräile, eli se on ehtaa läskiä mikä muhun tarttuu. No, olen yrittäny nyt käydä kävelylenkeillä ja syödä vähän vähemmän jätskiä. Muuten ok jutut: paineet hyvät, pissa puhdas ja hb:kin lähtenyt nousuun. Sf oli 30 cm ja vauva edelleen perätilassa. Sais kyllä mun puolesta jo alkaa harkita kääntymistä. Niin ja nyt käydään sitten neuvolassa kahden viikon välein ja ensi lauantaina mennään valmennukseen.
Nyt taitaa olla pakko päästä takaisin ompeluksien ääreen! Lunta sataa täälläkin, joten hyvällä omallatunnolla voi pysyä sisällä.
Hyvää viikkoa kaikille! Jokos se joannan äiteeloma pian muuten alkaa?
Mauku 31+4
Kävinkin jo tuolla yahoon ryhmässä kirjoittelemassa :)
Mauku, kyllähän mun äippäloma jo alkoi, johan tässä on lomailtu peräti lauantaista asti, alkoi nimittäin 25.3! Olen vähän siivoillut, vaikka voimille ottaakin! HUhhuh, lattioiden pesu on aika rankkaa hommaa nykyisin. Ikävä kyllä tuntuu että olen saanut miehen flunssan... Kurkku on kipeä ja voimat entistäkin enemmän vähissä! Kiva että teidän vauveli ilmoittautui! Mullakin oli tässä viikko sitten kauhun hetket, kun ei tuntunut kuin hentosia liikkeitä koko päivän ja yön. Mutta nyt on taas mellastettu ;)
Vai on sartsu hurahtanut kärryihin! Me tosiaan ostettiin viikonloppuna käytetyt vaunut parvekkeelle. Uudet ostettiin jo aikaisemmin, mutta kun asumme kerrostalossa ilman hissiä niin kaipa kätevintä on että parvekkeella on omansa. Ostettiin vanhat emmaljungan yhdistelmät, ihan siistit ovat, ja halvalla saatiin. Ihan perusmalliset noihin uusiin verrattuna, mutta tuskimpa parvekkeella tarvii heittoaisoja tai muitakaan hienouksia :)
Wilkunako kirjoitteli vaunuhankinnoista myös. Mekin ostettiin uudet vuoden 2005 mallia (kaupasta tosin), noin 200 euroa halvemmalla kuin 2006 malliset olis olleet. Muuta eroa uusin ei taida olla kuin kuosit. Nyt ei saatu valita väriä, vaan otettiin ne mitä kaupassa oli, mutta ihan kivat ovat mielestäni! En kyllä viitsisi 200 euroa maksaa väristä, vaikka olisinkin ehkä päätynyt toiseen väriin jos olisi ollut vaihtoehtoja.
Hendelle ja femmikselle ihan hirmuisesti onnea ultraan ja sydänäänien kuunteluun!
joanna rv 34+6
Sorry, en jaksa nyt ruveta kaikkien viesteihin kommentoimaan, joten aloitan nyt vaan suoraan niistä neuvolakuulumisista. Kaikki oli edelleen kunnossa. Sydänäänet kuului hyvin, hb oli noussut vain hieman ollen 117. Ei ole nyt tullut otettua joka päivä rautatablettia, mutta täytyy ruveta jatkossa ottamaan ihan säännöllisesti. Painoa mulla oli nyt kahden viikon aikana tullut 800g/vko, mutta eihän tuo pitänyt sitä ollenkaan pahana, kun edellisellä kerralla oli vain reilu 200g/vko.
Seuraava neuvola-aika laitettiin vasta kuukauden päähän. Sanoin, että yritän nyt pärjätä sinne rakenneultraan asti eli 2 vk, mutta th sanoi, että jos yhtään epäusko iskee, niin soita vaan hänelle. Tosi tyytyväinen olen kyllä tuohon omaan th:ni ollut. Tähän astiset kokemukseni kun ovat rajoittuneet aina vain siihen raskauden ekaan neuvolakäyntiin, sit onkin mennyt jo kesken.
Vai on Sartsu hurahtanut vaunuihin :-). Me ostettiin esikoisen raskausaikana Emmaljungan yhdistelmävaunut uutena ja samoilla peleillä on sitten kulkeneet seuraavatkin lapset. Yhdet sateenvarjorattaat ostettiin, että mahtuvat helposti autoon, mutta kyllä ne on tainneet olla enemmän lasten leikeissä kuin varsinaisessa käytössä. Harmittaa, ettei meillä ole lämmintä varastotilaa. Eihän me osattu ruveta noita vaunuja myymään, koska meillehän piti syntyä vauva vajaan kahden vuoden ikäerolla edelliseen. Nyt sitä ikäeroa onkin sitten tulossa vajaat neljä vuotta. Uskon, että nuo meidän vanhat vaunut on vielä aivan hyvät, kun vaan pesen kankaat. Patjaa täytyy tietysti tutkia vähän tarkemmin. Vaunun koppa ja patja mulla on ollut jätesäkissä enkä ole sitä itse asiassa vielä tarkastellut, mutta sen vaan huomasin, että ratasistuimen kankaissa oli homepilkkuja.
Meillä on muuten ollut flunssaa ja itseenkin se vaan kovasti yrittää enemmän vaan iskeä. Pojalla oli lievää lämpöä viime viikolla koulupäivän jälkeen, mutta seuraavana aamuna se olikin jo kunnossa eikä ollut koulusta yhtään poissa. Sitten kuume iski voimakkaampana vanhimpaan tyttöön ja seuraavana kuopukseen. Mulla oli aluksi pari päivää kurkun karheutta, nyt sitten on jotenkin vaan flunssainen ja yskäinen olo. Tytöissä on myös yskä. Äsken tuolla neuvolareissulla palelti, joten toivottavasti ei ainakaan kuume enää nouse.
Hendelle kovasti onnea polikäyntiin! Toivottavasti kaikki on hyvin!!! Femmikselle myös onnea sydänäänien kuunteluun. Veikkaanpa, että kyllä ne hyvin sieltä kuuluu!
neronja rv17+2
Olen koittanut tehdä kotihommia tässä ennen kuin menen töihin, mutta eihän se onnistu kun nuo vauva-aiheiset esitteet vetää puoleensa. =) Ja, sitten kun tekee välillä huonoa sekä väsyttää aivan älyttömästi niin ei sitä vain jaksa tehdä mitään.
Wilkuna: Meidän neuvolantäti kuulosti sillon jo puhelimessa aivan ihanalta ja sitä se olikin. =)
Kyllä minäkin uskon, että seuraavalla kerralla lääkäri kuuntelee sydänääniä. =) Voi kun se aika olisi jo. Olisin sen saanut jo ensi viikon maanantaille, mutta töissä on yksi koulutus mihinkä pitäisi osallistua. Mutta, kyllä se 10.päiväkin tulee nopeasti.
Mauku: Meillä mies oli heti mukana, hän oikein odotti että päästään yhdessä neuvolaan. =) Kyseli minultakin etukäteen että mitä siellä puhutaan.. Tosin kyllä häntäkin se jännitti, mutta sanoi kun sieltä lähdettiin että mukava ihminen oli tuo neuvolantäti. =)
Oli puhetta hurahtamisesta, mies on hurahtanut ihan täysin nyt. Heti kun sai tietää että meille tulee vauva niin hän aloitti niiden vaunujen katselun netistä, nyt hän käy mittailemassa auton takakompulaa että mahtuuko mitkä rattaat sinne. =) Ei siinä vielä kaikki, sieltä reissulta kun ostettiin jo vaaville vaatteita niin kuuluu aina sen kaapin avaaminen, missä nämä vaatteet ovat, kun mies käy niitä katselemassa. =)
Mutta, nyt täytyy mennä jotta kerkiää sinne töihinkin tänään illaksi..
Mukavaa päivän jatkoa kaikille!
Kaksonen76 ja Asukki 9+6
Mähän ostin omasta mielestäni hurjan halvalla Emmaljungan yhdistelmät vm 02 tai 03,ostin niihin vaan ilmarenkaat(nekin ihan sikahalvalla verraten lastentarvikeliikkeiden nylky-hintaan) niin ovat kuin uudet.Kuomun väri vaan vähän haalistunu,muuten oikeen hauskat sporttiset kärryt oranssi-sini värityksellä.Nyt käytän ratasosaa nassukalla.Tunnustaudun nimittäin samanlaiseksi vaunuhulluksi kuin sartsukin...
Vaippa juttuu:minäkin ompelen kestoja,mutten oo viel ihan pikkuisia tehny.Noita pul-täyttiksiä kun hurauttelee tosi nopeesti.Mistä oot mauku tilannu pul:lii?Mä tilasin ööh no nyt katkes filmi enkä muista nimee,mutta kehuivat että on samaa mitä käytetään Fuzzeissa,ja se onkin ollut ihan mahtavaa,joustavaa ja taipuisaa eli ihanteellista varsinkin pikkiriikkisille käyttäjille.Voi kun pääsis niitä tossa kesällä sit ompelemaan....sisään kun on laittanu froteepyyhettä hampputerästyksellä niin avot :)
Aika luottavaisin mielin menen sinne neuvolaan tänään piipahtamaan,olen ollut taas tuntevinaan jotain kuplintaa-siltä se nimittäin eniten tuntuu.Huomisen lähtöstrategia Ikeaan on luotu,toivotaan vaan ettei ne luvatut huonot ajokelit yllätä.
saitko Wilkuna mun viestin?
Kaksonen,ihanaa että miehesi on noin tohkeissaan mukana asiassa :) mä muistan kun aikoinaan exän kaa käytii ekassa neuvolassa yhdessä,niin se sanoi(19 vuotiaan pettymyksellä) että häntä ei noteerattu mitenkään,hän oli vaan siittäjä... Nykyiseni kanssa ei olla montaa kertaa neuvolassa käyty yhdessä,on varmaan kerta per raskaus kun tullut sydänäänet kuuntelemaan ja ultriin mukaan,mutta innolla on kuitenkin ollu kyselemässä massun kuulumisia ja kokeilemassa liikkeitä.
Elähän Joanna kovin niitä lattioita luuttua,laita vaikka vaihteeksi mies moppia heiluttamaan.
No ei taas muuta...huomaa että käyn ihan kierroksilla kun ei yhtään edes nukuta vaikka olis päikkyaika(nasu nukkuu jo) odotan vaan että kello tulee 15.15 ja lähden neuvolaan...
femmis taas
[color=6959cd][size=4]¤¤EX-HAAHUILIJAT¤¤ [/size][/color]
[color=darkviolet]Ex-haahuilijat on aiemmin keskenmenon kokeneiden odottajien oma ryhmä[/color]
[color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color]
[color=6959cd]Ex-haahuilijat lasketun ajan mukaisessa järjestyksessä[/color]
[b][color=darkviolet]Maaliskuu 2006[/color][/b]
[b][color=violet]Melike77: [/b][/color] Minä -77, mies -73. Espoossa asutaan. Km 9/04 ja 1/05. Esikoinen tulossa, [color=red] LA 27.3. [/color]
[b][color=violet]Wilkuna-72: [/b][/color] Minä 33v, mies 32v, poika 2v3kk. Km 2/05 ja 5/05. [color=red]LA 29.3[/color]
[b][color=violet]Viiru74: [/b][/color] Minä 31v, mies 35v. Poika -03, Uudeltamaalta. [color=red] LA 30.3[/color]
[b][color=darkviolet]Huhtikuu 2006[/color][/b]
[b][color=violet]jaipur: [/b][/color] Minä -74, mies -74. Km 4/05. Esikoisen [color=red] LA 10.4 tai 14.4 [/color]
[b][color=violet]riax: [/b][/color] Minä -77, mies -72, tyttö 4/03. Km 10/04, 2/05 (kohdun ulkoiset) ja 5/05. [color=red] LA 21.4.[/color]
[b][color=violet]ranki: [/b][/color] Km -04. [color=red]LA 24.4[/color]
[b][color=darkviolet]Toukokuu 2006[/color][/b]
[b][color=violet]Petjuska: [/b][/color] Molemmat 30+, lapsia on, 7 km:a alta vuodessa. [color=red] LA toukokuun puolella[/color]
[b][color=violet]joanna04: [/b][/color] Minä -75, mies -74. Km 10/04 ja 7/05. Esikoisen [color=red] LA 3.5.[/color]
[b][color=violet]Miikuko: [/b][/color] [color=red]LA 4.5. [/color]
[b][color=violet]Bisquit: [/b][/color] Tyttö 2/03. Km 3/05 ja 6/05. [color=red]LA 12.5[/color]
[b][color=violet]Minttuli79: [/b][/color] Minä 26v, mies 31v. Km 7/05. [color=red] LA 17.5. [/color]
[b][color=violet]Mauku75: [/b][/color] Minä -75, mies -69. Km 10/04. [color=red] LA 26.5 [/color]
[b][color=violet]Fiona80: [/b][/color] Lapsi 11/04. Km 4/01 ja 12/03. [color=red]LA 29.5[/color]
[b][color=violet]uba-aba: [/b][/color] Minä 24, mies 26. Poika 00, tyttö 02, tuulimuna rv 11+ 12/04 ja km rv 21+5 05/05 . [color=red]LA 29.5.[/color]
[b][color=darkviolet]Kesäkuu 2006[/color][/b]
[b][color=violet]Toive06: [/b][/color] Tyttö 2v., Km rv 6+ [color=red] LA 9.6. [/color]
[b][color=violet]Aloevera1: [/b][/color] minä -79 ja mies -72, esikoinen 06/04, km 12/04, km 04/05, km 08/04. [color=red]LA ??.6.[/color]
[b][color=violet]Aapeli_77: [/b][/color] Minä -77, mies -66, km rv9+ 07/05. [color=red] LA 16.6. [/color]
[b][color=violet]Lytte77 [/b][/color] Minä 28v., mies 30 v., tyttö 11/02, kaksosten km 11/01 vko 14+, tuulimuna 06/01 vko 9+ sekä alkurask. km 1/03 [color=red]LA 17.6.[/color]
[b][color=violet]Kengu76: [/b][/color] minä 29, mies 29, tyttö 05/04, km 04/05 rv 8+4 ja 07/05 rv 6+?. [color=red]LA 21.6.[/color]
[b][color=violet]kuutar-74: [/b][/color] minä- 74, mies -65, esikoinen 030203 tyttö, km 05/05 spontaani rv 6+5. [color=red] LA 24.6. [/color]
[b][color=darkviolet]Heinäkuu 2006[/color][/b]
[b][color=violet]Ninni-78: [/b][/color] [color=red]LA 1.7.[/color]
[b][color=violet]Vinku75: [/b][/color] Km 08/05. [color=red] LA 2.7. [/color]
[b][color=violet]Hope74: [/b][/color] minä -74, mies -73, lapset 11/98 sekä 11/01, 4 keskenmenoa [color=red] LA 30.7 [/color]
[b][color=darkviolet]Elokuu 2006[/color][/b]
[b][color=violet]Wannabemami: [/b][/color] [color=red]LA 2.8.2006[/color]
[b][color=violet]Lauris: [/b][/color] minä -77 ja mies -72 synt. Lapset, tyttö 9/-01 ja poika 6/-03, kaksi koiraa ja hevonen. Km 9/03 rv 9+3 ja 8/05 rv 12+3.Asumme Turun seudulla. [color=red] LA 20.8.2006 [/color]
[b][color=violet]Kerttukasperi: [/b][/color] Olen vm-72, mies vm-75, ja esikoinen syntyi 11/03. Km 8/05 rv9+4.[color=red] LA 22.8 [/color]
[b][color=violet]Sartsu: [/b][/color] 30-vee viiden lapsen äiti Tampereelta.Eka km oli -98 ja nyt lokakuussa km rv 13[color=red] LA 31.8 [/color]
[b][color=darkviolet]Syyskuu 2006[/color][/b]
[b][color=violet]Kuonokas: [/b][/color] pk-seutu, molemmat 30+, toinen lapsi tulossa, km 11/05 rv6+5[color=red] LA 5.9[/color]
[b][color=violet]Neronja: [/b][/color] Minä -69, mies -62, lapset -98, -00, -01 ja -02. Km 3/04 rv12, 8/04 rv12, 7/05 rv9 ja 11/05 rv6. Kainuu.[color=red] LA 3.9[/color]
[b][color=violet]Masunasu: [/b][/color] minä -75, mies -68. Esikoinen, tyttö 04/04. Km 03/05 tuulimuna rv 12+[color=red] LA 8.9 [/color]
[b][color=violet]Femmamma: [/b][/color] Minä -33.v, mies -45.v, Tampereelta. Lapset -92, -94, -97 ja (yhteiset) -01 ja -04. Km 2/00 ja 6/05 rv15+2. [color=red] LA 12.9[/color]
[b][color=violet]peebee: [/b][/color] Minä 30-v, 30 v yhden lapsen äiti (08/03) ja mieheni on 28v. Km 09/05 rv4+3.[color=red] LA 22.9[/color]
[b][color=darkviolet]Lokakuu 2006[/color][/b]
[b][color=violet]hexu83: [/b][/color] 23vuotias äiti vantaalta mulla kaksi tytärtä 7/02 ja 10/04 ja kaksi keskenmenoa takana 3/05 ja 10/05 .[color=red] LA 3.10[/color]
[b][color=violet]UusiNuppu: [/b][/color] Ikä: Itsellä 30 ja miehellä 31, Paikkakunta: Pirkanmaa, Lapsia: 6/02 tyttö ja km.ja yhteensä 10, myös ennen esikoista mukaan lukien, Synnäri:TAYS [color=red] LA 5.10[/color]
[b][color=violet]Nipsunen: [/b][/color] Itse 29 vee mies 32 vee tyttö 3vee espoosta. Km 4/05, 5/05, 9/05, 10/05 kemiallinen[color=red] LA 20.10. [/color]
[b][color=violet]Kaksonen76: [/b][/color] Minä 29v. ja mies 32v., kaksi km takana -04 & -05.[color=red] LA 26.10[/color]
[b][color=violet]hende: [/b][/color] Hende 33, mies 35, esikoinen toiveissa.[color=red] LA 30.10[/color]
[color=6959cd]♥ [/color][color=darkviolet] Vauvoja: [/color][color=6959cd] ♥[/color]
[color=6959cd][b] Emmiimi [/color][/b] 24.5. [color=blue]poika [/color], 3260g, 49cm
[color=6959cd][b] tirppana-78 [/color][/b] 25.6. [color=red]tyttö [/color], 3930g, 52cm, hattu 37
[color=6959cd][b] Rilla78 [/color][/b] 9.7. [color=blue]poika [/color], 3685g, 53cm
[color=6959cd][b] Authr [/color][/b]
[color=6959cd][b] Bella_Bambina [/color][/b] 5.8. [color=red]tyttö [/color], 3750g, 51cm, hattu 35,5cm
[color=6959cd][b] amiel [/color][/b] 12.8 [color=blue]poika[/color], 4570g, 54cm, hattu 38cm
[color=6959cd][b] mindi74 [/color][/b] 15.8. [color=red] tyttö[/color], 3900g, 52cm, hattu 36cm
[color=6959cd][b] Taika-80 [/color][/b] 24.8. [color=red]tyttö[/color], 3480g, 50cm
[color=6959cd][b] napoltti [/color][/b] 4.9. [color=red]tyttö[/color], 3860g, 52cm
[color=6959cd][b] molli_sointu [/color][/b] 10.9. [color=blue]poika[/color], 4650g, 55cm, hattu 34,5
[color=6959cd][b] nelely [/color][/b] 10.9. [color=blue]poika[/color], 2325g, 45cm, hattu 31cm
[color=6959cd][b] Kiana [/color][/b] 26.9. [color=blue]poika[/color], 4360g, 55cm, hattu 37,5cm
[color=6959cd][b] huip [/color][/b] 30.9. [color=red]tyttö[/color], 3500g, 50cm
[color=6959cd][b] beoynd [/color][/b] 22.10. [color=red]tyttö[/color], 3470 g, 52 cm, hattu 34,5 cm
[color=6959cd][b] Helis77 [/color][/b] 24.10. [color=blue]poika[/color], 2600 g ja 48 cm
[color=6959cd][b] _siru_ [/color][/b] 21.11. [color=blue]poika[/color], 3740 g ja 50 cm, pipa 35,5 cm
[color=6959cd][b] hilarius-hiiri [/color][/b][color=blue]poika[/color]
[color=6959cd][b] IinaMiio [/color][/b] 24.11. [color=red]tyttö[/color], 3935 g, 51 cm, pää 34 cm
[color=6959cd][b] Pilkukas [/color][/b] 30.11. [color=red]tyttö[/color], 3530 g, 50 cm, py 34,5 cm
[color=6959cd][b] maaria73 [/color][/b] 5.12.[color=red]tyttö[/color], 3300 g, 52 cm
[color=6959cd][b] Bojo [/color][/b] 9.12. [color=blue]poika[/color], 3400 g ja 52 cm
[color=6959cd][b] Sonnette [/color][/b] 17.12. [color=blue]poika[/color], 4185 g ja 53 cm, py 36 cm
[color=6959cd][b] Acathisia [/color][/b] 24.12.[color=red]tyttö[/color], 4395 g, 53 cm
[color=6959cd][b] Inkulaattori [/color][/b] 31.12.[color=red]tyttö[/color], 3910 g, 49 cm
[color=6959cd][b] Rouva80 [/color][/b] 9.1. [color=blue]poika[/color], 3670 g ja 50 cm, pipo 34.5 cm
[color=6959cd][b] Emmasophia [/color][/b] 14.1. [color=blue]poika[/color], 3375 g ja 49 cm, pipo 35 cm
[color=6959cd][b] Nette [/color][/b] 28.2. [color=blue]poika[/color], 3510 g ja 51 cm, pipo 35 cm
[color=6959cd][b] tiitiäinen05 [/color][/b] 5.3. [color=red]tyttö[/color], 3170 g ja 49 cm, pipo 34cm
[color=6959cd][b] n.1979 [/color][/b] 7.3. [color=red]tyttö[/color], 3130 g ja 50 cm
[color=6959cd][b] kati. [/color][/b] 15.3. [color=blue]poika[/color], 2870 g ja 48 cm
[color=6959cd][b] miusumausu [/color][/b] .3. [color=blue]poika[/color], 3490 g ja 50 cm
[color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color][color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4] ♣[/size][/color] [color=darkviolet][size=5] ♠[/size][/color] [color=6959cd][size=4]