Jotenkin tuntuu että tämä km on mun oma vika
Päätettiin miehen kanssa että haluamme vielä kolmannen lapsen.
Sitten kun testi näytti plussaa niin mulle tuli kadutusfiilis että herrajumala miten kerron sen muille ne luulee mut varmaan hulluksi (miehelläni on kolme aikuista lasta ennestään ja täytti itse 50 äsken) siskoni ei voi saada lapsia ja varmaan haluisi tappaa minut jos kerron sille ja niin edelleen.... Kuitenkin rupesin hipelöimään vauvan vaatteeita jo kaupoissa ja mietin että tuleekohan tyttö vai poika. Mun kesäloma loppui ja jouduin lähtemään töihin missä joudun nostamaan aika raskaita tavaroita. Jo kolmas päivä töissä rupesin vuotamaan verta, vähän ekaks ja sitten runsaammin viikon vuotamisen jälkeen multa meni hermo ja meni tein vähän puutarha töitä ja sitten illalla rupes vasta vuotamaan, tuli kun olis kääntänyt hanan päälle. Soitin terkkariin yöpäivystykseen ja kävin siellä, verta vaan tuli ainakin 2 tuntia ja kaikki oli veressä, minä itse ja koko tutkimuspöytä lääkärissä (se halus tutkia vaikka eihän tossa voinut mitään nähdä). Sehän pelästyi niin että oli lähettämässä mut ambulanssilla sairaalaan ja itehän sitä pelästyy kanssa kun ei ole ikinä kokenut tällaista ennen. Sain kuitenkin lähetteen naisten kliniikalle ja ajoin kotiin vaihtamaan vaatteita ja silloin oli jo vuoto vähentynyt . Soitin että voinko tulla aamulla vasta ja hyvin meni. Nyt kävin ultrassa ja kaikki oli melkein tullut ulos että muuta ei tarvinnut tehdä. Mutta kysymys kuuluu että oliko km jo tapahtunut ennen vai vasta jälkeen mun puutarha hommia? Eikö raskaana voi nostaa mitään?
Kyllä nyt kaduttaa kaikki mustat ajatukset. Sama se kai mitä muut ajattelee.
Kyllä odotin tämän pikkuista silti innolla.
Kommentit (5)
Kiitos tuesta vaikka olet itsekin äsken kokenut saman menetyksen (luin sun tarinan.)
Jotenkin tässä tuntuu että vaatiko sitä liikaa kun on kaks tervettä lasta ennestään että pitäiskö vaan yrittää katsoa että niillä on kaikki hyvin.
Mutta kun vaan niin haluisi vaan yksi lisää...........
Tosi asiahan on niin että toisilla ei ole edes sitä yhtäkään.
Tänään kyllä rupes jo koko asia itkettämään ihan kun olisin nyt vasta tajunnut mitä tapahtui.
Tämä kun on niin arka asia ettei voi edes muille puhua siitä kun ei ole kertonut raskaudesta kun miehelleni ja äidille ja molemmat olivat sitä mieltä että aha niinkö kävi ei voi mitään.Välillä tekis kyllä mieli mennä siivouskomeroon itkemään (olin yhden päivän poissa töistä) mutta pitäisi vaan jatkaa normaalin tapaan. Kyllähän tämä menee ajan kanssa ohi ja pitää yrittää iloita pienistä asioista.
Tsemppia kaikille muille saman kokeneille ja kiitos sinulle mami
Tarkoitan, että suru on käytävä läpi. Uskon, että siten pääsee eteenpäin. Ja jos joku käy sanomaan ettei keskenmenoa saa itkeä, niin ne on vääräs!!!!!!! Minä olen itkeny paljon, mököttäny peiton alla ja räyhänny perheellle.. nyt alkaa helpottaa..Mulla pahin oli kun fyysinen kipu loppui, jotenkin oli vaikea käsitellä sitä et silti tuntuu vielä kipeesti.. Olin jo ihan varma et tästä en selviä ikinä. Todennäköisesti huonojakin päiviä vielä tulee. Olisin minä sen vauvan maaliskuussa halunnut!! Suru jatkuu, mutta niin elämäkin.. Ajatukset alkaa olla pikkuhiljaa muuallakin.
Me ilmoitettiin lähimmille ystäville, minun ja miehen vanhemmille suoraan keskenmenosta.. Musta tuntui tärkeältä että varsinkin lähimmät ystävät tietää.. olenhan heille itkeny lapsentekotuskaakin jo 2v..
Meillä puheet miehen kanssa yksiin siinä, että jatketaan pikkukolmosen "tekoa", eli meille edelleen vauva on todella tervetullut.. Meidän 6v neiti oli tänään sitä mieltä, että meillä pitäisi olla 7 lasta.. itse olen haaveillut neljää.. =)
Anna itsellesi lupa surra! Iloitaan sitten kun pystytään, sekin päivä viel koittaa!! mami
Sama tilanne: Kävin tänään ultrassa ja sain keskenmenon ilmeisimmin eilen.
Et ole itse voinut omilla tekemilläsi aiheuttaa keskenmenoa!!!
Syytin itseäni kaikesta mahdollisesta millä olisin voinut aiheuttaa keskenmenon itselleni. Juttelin asiasta lääkärini kanssa: se ei ole lääkärini mukaan mahdollista varsinkaan alkuvaiheessa.
Ehkä amerikkalaisissa filmeissä, muttei muuten.
Leuka pystyyn, vika ei ollut sun tekemissä, et aiheuttanut mitään. Luonto hoiti homman näin, niin kuin mulla, ja otti elinkelvottoman pois. Tsemppiä eteenpäin.:)
suuri pelko on ettei siellä masussa ole kaikki hyvin. Nyt viikon sisällä kolmena iltana vuotanut, vuoto kuitenkin loppunut pian viimeistään aamulla. Joka kerta olen syytellyt omia tekemisiäni, siis mitä tein päivänmittaan ja siitäs sen sain kun menin perunamaalle, sulatin pakastinta... Lohduttaa tieto ettei nämä minun tekoseni voi kuitenkaan ilmeisesti aiheuttaa vuotoa. Syy on jossain muualla. Vielä viikko np-ultraan ja aika on pitkää... Raskausoireita ei tunnu ....
Tämä on kuudes raskaus ja koskaan ei ole ollut mitään ongelmia ja olen elänyt normaalia elämää raskauksien ajan.
Voimia teille jotka olette kokeneet km:n, jotenkin tunnen tuskanne .. Katsotaan kuinka tässä nyt sitten käy.
Olen pahoillani menetyksestäsi. Se sattuu tiedän!
Raskaus keskeytyy yleensä sikiön tai istukan kehityshäiriöön tai näiden poikkeavuuteen. Sikiöllä ei välttämättä ole kehtys tai eloonjäämis mahdollisuuksia. Omilla teoilla tai ajatuksilla ei ole vaikutusta näihin. Raskaus aiheuttaa lähes poikkeuksetta "kadutus ajatuksia".Sekin on luonnollista ja kuuluu (uudelleen) äidiksi kasvamiseen.
Seuraava on lainaus perhesuunnittelu sivuilta:
" Menetys on henkisesti raskas - oli se kuinka varhainen tahansa
Ruumiillinen paraneminen keskenmenon jälkeen on nopeaa verrattuna henkisten haavojen paranemiseen. Nainen aloittaa henkisen valmistautumisen äitiyteen heti kun raskaus on todettu. Myös hormonaaliset muutokset alkuraskaudessa ovat suuret. Siksi ei ole yllättävää, että raskauden loppuminen ylättäen - oli se kuinka varhainen tahansa - on henkisesti erittäin raskasta.
Ensimmäinen reaktio keskenmenoon on yleensä järkytys (Ei! Ei meille!), sitä seuraa viha/syyllisyys/masennus (Miksi meille? Mitä tein väärin?) ja viimeisenä tosiasian hyväksyminen (Tämä tapahtui minulle - tämä on osa elämääni).
Olo ei välttämättä parane nopeasti. Parin päivän tai viikon tai kuukauden päästä keskenmenosta saattaa nainen olla aivan yhtä surullinen. Jokaisella paraneminen vie oman aikansa ja jokaisella on oma tapansa selviytyä. Toisilla se käy nopeammin kuin toisilla. Toisille keskenmeno on helpompi kestää, toisille siitä saattaa jopa tulla koko elämän keskipiste. Usein myös olo saattaa hetkittäin tuntua paremmalta ja jälleen yllättäen aivan odottamatta todella masentavalta.
Toivo uudesta raskaudesta saattaa auttaa jaksamaan eteenpäin, mutta jokainen menetys on henkisesti raskas. Ja jokaiselle menetykselle tulisi antaa oma suruaikansa edes yrittämättä unohtaa. Eikä yhtään menetystä voi unohtaa, ne vain muuttuvat osaksi elämää. "
Mielestäni tämä on osuvasti kirjoitettu, en osaisi itse paremmin sanoa. Ja tämä kuvaa minunkin tämänhetkisiä tuntemuksiani. Minulla todettiin ns.keskeytynyt keskenmeno, mikä johti lääketyhjennykseen.
Voimia surussasi: Mami