Suosinko toista sisarusta vai kuvittelenko?
Hei!
Meillä on 7- ja 9-vuotiaat tytöt, jotka ovat aika erilaisia luonteiltaan. Isompi on itsellinen, viisas, tietäväinen ja vähän etäisenoloinen ja cool. Ihan lapsi tietysti vielä kuitenkin. Pienempi on halaileva, pusutteleva, kiltti, lempeä ja herkkä sekä suloinen ja ehkä vähän kykenevä myös käyttämään ominaisuuksiaan hyväkseen. Isompi on nyt sitä mieltä, että kohtelen heitä epäreilusti eli häntä syytetään vaikka pienemmässä on vika. Hän on myös alkanut käyttäytyä temppuilevasti ja mököttää ja vetäytyy omaan huoneeseensa, heittelee joskus myös tavaroitaan. Voiko tässä iässä tulla jo esimurrosikäoikkuja? Isompi on oikeasti mielestäni tylympi, harvoin antaa omastaan ja jonkin verran pomottelee kun taas pienempi inhoaa ristiriitoja ja antaa tarvittaessa periksikin. Pienempi vaikuttaa jonkin verran avuttomammalta kuin isompi oli esim. ekaluokkalaisena ja jotenkin tunnen, että häntä pitää paimentaa enemmän. Isompi on kiinnittänyt nyt tähän huomiota ja muistutti esim. että häntä ei viety kouluun ekalla ja nyt pienempi saa kyydin silloin tällöin. (Asumme nyt eri paikassa eli olot ovat eri.) Myös se, että isompi paljon harvemmin tulee halaamaan ja ottaa vastaan hellyydenosoituksia saa aikaan sen, että pienempää ikään kuin hellitään enemmän, koska hän itse tulee lähelle usein. Miten tässä nyt oikein menettelisi?
Onko teillä ollut tilanteita, että enkeli onkin selän takana ollut kierompi kuin antaa äidin ymmärtää ja tylympiluonteinen lapsi saa syntipukin viitan automaattisesti? Missä iässä teillä on alkanut tyttöjen esimurkkuoireet?
Kommentit (5)
Itsellänikin on kaksi täysin eriluonteista lasta, iät tosin vasta 4 ja 6 vuotta. Lapset eivät ole (vielä) valittaneet, mutta huomaan itse ymmärtäväni enemmän nuorempaa ja viihtyväni hänen seurassaan paremmin, hän kun on luonteeltaan hyvin samanlainen kuin minä (innokas rämäpää, nokkela ym. ihan itseäni kehumatta ;). Vanhempi taas on sellainen hiljainen mietiskelijä, joka tekee kaiken kuin hidastetussa filmissä, on kauhean valikoiva, kranttu, säikky jne.., eli muistuttaa enempi isäänsä...
En voi mitään sille, että viihdyn paremmin nuoremman seurassan ja vanhemman seurassa joudun enemmänkin pinnistelemään. Nuoremmalle voi suuttua ihan rauhassa ja leppyä, keksiä vaikka mitä hullutuksia ja hän ymmärtää sen, mutta vanhempaa pitäisi kohdella silkkihansikkain joka tilanteessa ja varoa sanojaan... ja minä vain en aina osaa...
Itse en ole keksinyt muuta ratkaisua, kuin että yritän olla tasapuolinen ja miettiä joka asian kaikilta mahdollisilta kanteilta. Eihän se lasten vika ole, että he ovat erilaisia vaan minun puutteeni, etten ymmärrä heitä molempia yhtä lailla. Lasken tarkkaan, että vietän molempien kanssa yhtä paljon kahdenkeskistä aikaa, yritän keksiä molempia miellyttäviä juttuja ja tekemistä, vaihtoehtoja mahdollisuuksien mukaan jne...
Tietysti voisit myös yrittää selittää vanhemmalle tyttärellesi, että he ovat erilaisia ja tarvitsevat / haluavat eri juttuja. Keksitkö jotain juttuja, mitä olisit tehnyt hänen kanssaan, joita nuorempi ei halua / tarvitse? Kerro hänelle, että hänen kanssaan teet sitä ja nuoremman kanssa tätä - noin nuori ei välttämättä hoksaa, että kaikki eivät tarvitse kaikkea yhtä paljon, vaan ehkä eri asioita. Jos taas et keksi niitä eri asioita, niin ehkä sitten on syytä itsetutkiskeluun - kysy vaikka mitä vanhempi haluaisi tehdä kanssasi?
Vaikka päätyisit siihen, että tyttäresi on tulossa murrosikään, niin älä ihmeessa kuittaa ongelmaa sillä. Jos vain toteat lapsellesi, että " Taidat olla tulossa murrosikään ja siksi kiukuttelet" , niin se on pahimman luokan loukkaus itsenäistyvälle nuorelle (tai kelle tahansa). Kyseisessä lauseessa kaikki henkilön kokemukset ja mielipiteet mitätöidään sairaudesta / kehitysvaiheesta / sukupuolesta / ammatista tms. johtuen ja se on todella törkeää.
Vaikka siis päätyisitkin siihen, että todellisuudessa olet tasapuolinen ja kiukuttelu johtuu murrosiästä, niin sitä suuremmalla syyllä olisi aihetta keskustella ásiasta tytön kanssa. On tärkeää että kerrot, että häntä rakastetaan ja hänen mielipidettään arvostetaan, mutta että olet eri mieltä. Perustele mielipiteesi ja anna tilaa vastaväitteille. Miettikää yhdessä, mitä tilanteelle voisi jatkossa tehdä ja esim. mitä kahdenkeskistä tekemistä voisit keksiä vanhemman tyttären kanssa.
Kaksi asiaa tässä minun nähdäkseni nousee esiin aluksi.
Toisesta muutkin ovat jo ehtineet puhua, nimittäin pelkästään vanhemmalle lapselle annettavasta ajasta / tekemisestä, jossa pienempi ei ole mukana lainkaan. Uskon, että hän kaipaa sitä ehkä aiempaa enemmänkin. Etenkin murrosiän uusien tuulten lähestyessä lapsi tarvitsee vanhempiaan, jopa silloin kun vanhemmat eivät kaikkea ymmärräkään.
Minä koittaisin mennä mukaan niillä ehdoilla, mitä lapsi itse asettaa: jos hän selvästi kaipaa hiljaisempaa menoa, mennään hiljaisemmin. Jos uusia, ennenkokemattomia juttuja, niin katso mitä voisit aina joskus tuoda kuvioihin mukaan. Jos pelejä, musiikkia, älyllisiä haasteita, mitä vaan, ole ainakin mukana.
Aikaa tarvitaan vain vähän, ehkä vartti nyt, toinen myöhemmin tai huomenna, peliä varten vaikka viikonloppuna sitten...
Et maininnut mitään toisesta vanhemmasta. Jos perheessä on myös isä/äiti, miten hän kohtelee lapsia ja antaa aikaa & huomiota heille? Etenkin tytöillehän isä on POP ja idoli yli Antti Tuiskun ;-) , jos saa positiivista huomiota. Äidiltä puolestaan liikenee ehkä enemmän suurten ihmissuhdedraamojen ymmärrystä ja niitä henkilökohtaisimpia juttuja.
Jos teitä on kaksi vanhempaa perheessä, voisitteko toisinaan jakaa aikaanne eri lapsille? Toisen on helppo tehdä yhden lapsen kanssa jotain ihan erikseen ilman toisen lapsen läsnäoloa.
Ja sitten on sekin mahdollinen tilanne, että ihan reilusti kerrot pienemmälle, että katsot / juttelet / teet isomman kanssa asian X ja tulet sitten pienemmän seuraan. Siis selvästi " yksityistät" toisen lapsen kanssa käytettävän hetken, ja selvästi rajaat ajan jolloin et salli toisen häiritsevän teitä. Muutaman sellaisen jälkeen isompikin ymmärtää tilanteen paremmin, jos vastavuoroisesti joudut joskus keskittymään pienempään.
Tätä voi ehkä vielä pohjustaa pienellä ruokapöytäkeskustelulla niin että molemmat tietävät muutoksen ennen sen toteutumista livenä.
Piti vielä lisätä, että meillä on ollut ajoittain samankaltaisia oireita.
Jotenkin hullunmyllynä ja kukaan-ei-saa-mitään -tyyliseksi tilanne meni, jos koitti olla kaikkien lasten kanssa ja samalla pyörittää showta eli kotia.
Paremmin sujuu silloin kun aina välillä selvästi käy istumassa lattialla legojen tai palapelien ääressä, tekee koululaisen innolla luomat " tehtävät" ja käy isoimman huoneessa välillä vähän moikkamassa ja kuuntelemassa miltä The Rasmus tänään kuulostaa.
Näiden jälkeen lapsetkin tuntuvat yleensä olevan tyytyväisiä siihen, että heitä huomioidaan, kutakin omalla tavallaan eivätkä roiku puntissa samalla tavalla kuin " joskus ennen" --> jää paremmin aikaa myös muihin juttuihin. Ja vahingossa voi kuulla jotain kuulemisen arvoistakin noina pieninä hetkinä...
että ystäväni ihmetteli kovasti 9-vuotiaan tyttärensä äksyä käytöstä. No, murkkuikäähän se oli, kuukautiset alkoivat 5kk ennen kymmenettä syntymäpäivää...