Ajatuksia..
Löysin tämän palstan vasta tänä aamuna ja luinkin kaikki viestit läpi. Välillä kirjoitukset huvittivat- monet ovat kärkkäitä arvostelemaan ihan vain arvostelemisen ilosta, se helille suotakoon. Anonymiteetti on hieno asia. Minäkin olisin voinut kirjoittaa vain vierailijana, mutta valitsin toisin. Toki olen vielä näinkin useimmille anonyymi, mutta esim. siinä ryhmässä missä kirjoitan olen ' tuttu' ja meidän keskeinen tapaaminenkin on jo sovittu.
Kun nyt tohotetaan siitä lapsen terveydestä. Tuolla odotuspalstalla on ollut puhe siitä mitä kukin tekisi jos tietäisi odottamansa lapsen olevan vammainen. Jotkut päätyisivät keskeytykseen, jotkut eivät. Toiset eivät halua edes tietää koska eivät välitä. Jotkut ovat sitä mieltä, että olisi lapsen kannalta parasta keskeyttää. Arvostelijoita löytyy sieltäkin.
Itse olen nyt 15. viikolla raskaana, odotan ensimmäistäni ja poltan. Mieheni ei ole koskaan polttanut. Kirjaset olen lukenut ja koulutettuna ihmisenä tiedän toki vaaroista ennestäänkin. Olen polttanut 17 vuotta kuin korsteeni, mutta nyt olen ainakin vähentänyt. Se riittää minulle tällä hetkellä. Viikkoon 20 mennessä yritän lopettaa kokonaan, sillä erään oppaan mukaan silloin se olisi erityisen tärkeää. Ehkäpä olen todellakin liian itsekäs kun en heti pysty/pystynyt lopettamaan. Olen toki itsekin sitä miettinyt. Kannan vastuuni yksin.
Niille jotka niin voimakkaasti kritisoivat äitejä, jotka polttavat: muistakaa, että teidän ei tarvitse meidän lapsiamme hoitaa. Me kannamme sen surun ja syyllisyyden jos lapsissamme on vikaa. Me joudumme katsomaan kasvavia lapsiamme ja huolehtimaan heistä. Ette te arvostelijat. Ehkäpä arvostelette siksi, että omassa elämässänne ei kaikki ole hyvin? Ehkäpä teille ei ole suotu lapsia ja ilmaisette tunteitanne arvostelemalla voimakkaasti muita, jotka mielestänne eivät lasta ansaitse? Ehkäpä teillä on kaikki hyvin, mutta silti haette hyväksyntää hurskastelemalla anonyymina? En tiedä. Kuten kukaan ei tiedä myöskään muiden tupakoivien tai tupakoimattomien äitien/isien tilannetta.
Toivotan kaikille teille tuntemattomille ihmiselle mukavaa kesänjatkoa, ehkäpä suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä. On paljon asioita joita minäkään en hyväksy, mutta yritän ymmärtää, että kaikki eivät ajattele minun tavoin. Maapallolle mahtuu vielä jonkun verran täydellisiä ja vähän vähemmän täydellisiäkin ihmisiä. Kunnes saastutamme tämän planeetan lopullisesti ja kuolemme sukupuuttoon..=)
t. poppis
Kommentit (2)
en nyt minäkään voi sanoa hyvällä omallatunnolla ettenkö `paheksuisi`jos nainen polttaa raskausaikana,mutta jokainen kantaa lapsensa miten parhaaksi näkee. Niinhän on monissa ruoka-aineissakin kieltoja,esimerkiksi salmiakissa ja lakritsassa.sehän nyt ei toki ole sama asia kuin tupakka,mutta voipi silti vahingoittaa lasta,kun minulla itsellä ainakin odotusaikana oli hirveä salmiakinhimo,sehän nostattaa verenpainetta,niinkuin mulla teki.mutta siltikään ei mitään tehnyt.oon itekkin polttanut joskus kun olin 13-17 vuotias,mutta itellä se loppui kuin seinään ja sitten niinkuin monilla se jatkui kännipoltteluna.olis varmaankin ollut silloin vaikeaa lopettaa kun tuli raskaaksi.mutta jos huumeita käyttää kun on raskaana,niin niille ei pitäis ei lapsia suoda!oon jämptisti sitä mieltä!!jokainen saa sitten kirjoittaa tästä kuinka kiukkuisena tahansa,mutta luulenpa että aikas moni on samaa mieltä mun kanssa.ja toi mun kirjoitus imettämisestä on hiukkas väärässä paikassa,olin silloin vasta huomannut tän palstan.
Mut se on hienoa että ihmisillä on omat mielipiteet,mitä siitäkin tulis jos kaikki olis samaa mieltä keskenään ;)
hyvää loppukesää kaikille(vaikkei se vielä loppu olekaan)
Isoäitini aikana äitejä oikein kehoitettiin ottamaan konjamiini paukku silloin tällöin rahoittamaan oloa. Noh - tuostahan on jo yli 50 vuotta aikaa, ja mitenkähän se tähän edes liittyy.
Itse olen tupakoinut n. 17 vuotiaasta 23 vuotiaaksi jolloin lopetin tupakanpolton. Lopettamisen jälkeen joskus välillä baarissa on saattanut yhden tai kaksi tupakkaa polttaa. Nyt tupakointi on jäänyt kokonaan - en ole raskaana, mutta luin tupakoinnin vaikuttavan hedelmällisyyteen " oikeasti" , ja sai rööki jäädä kokonaan.
Vauvan yritystä siis alla neljäkiertoa, eikä vielä tietoakaan natsaamisesta. (Olisikohan tupakka jo tehnyt tuhonsa?)
[b]Poppiupau[/b]: onhan se tietysti tosi väärin, että tupakoit raskaana ollessasi, siitä tuskin kukaan on erimieltä. On vaikea löytää motivaatiota lopettamiseen, kun tieto on kriittisyydeltään vähän ristiriitaista. Jossain puhutaan että muutama tupakka ei hallaa tee, toisaalla yksikin henkonen tekee jo todella paljon pahaa. Oli miten oli lapsellasi on riski syntyä sairaampana, kun poltat tupakkaa, ja kuten itsekin sanoit on se riski sinun aiheuttamasi.
En osaa sanoa muuta, kuin että yritä löytää itsestäsi se sama henkilö lopettamaan tupakanpoltto, joka saa laittamaan joka päivä turvavyön kiinni autossa. Eihän automatkoistakaan kuin joka miljoonas johda kolariin, mutta silti fakta on, että kolareita TAPAHTUU 100% varmuudella joillekkin.
Tsemppiä ja jaksamista tupakanpolton lopettamiseen ja onnellista raskausaikaa sinulle. Ei ollut tarkoitus saarnata, jua toivottavasti tekstini ei siltä kuullostanut. Röökinpolton lopettaminen on vaikeaa. Kokemuksesta.