5kk synnytyksestä ja edelleen mietityttää
Heippa, onko täällä muita, joilla synnytys jäi pyörimään ajatuksiin pitkäksi aikaa?
Minulla on esikoiseni synnytyksestä jo 5kk aikaa, mutta edelleen minulla on itkettävä ja turvaton olo synnytystä ajatellessani. Synnytys oli lievästi sanottuna kamalin kokemus ikinä -en odottanutkaan että se kivaa olisi ollut mutta venyi todella pitkäksi ja kätilöiden vuorot vaihtuivat. Ja viimeisin kätilö ei valitettavasti osannut kunnolla suomea, saati sitten olisi tietänyt mitä empatia/tukeminen on. Hän joutui puudutuksiin, ponnistusvaiheeseen (yli tunnin kestävään) ja ompeleisiin hakemaan toista kätilöä opastamaan, koska ei itse osannut kyseisiä tehtäviä. Turvattomuuden tunne ja se välinpitämättömyys, jotka jäivät mieleeni pyörimään-ja synnytyslääkäreiden silmäystenvaihto "ei tästä mitään tule" asenteella. Synnytykseni "pelasti" 50vuotias kokenut kätilö joka tuli viime hetkillä katsomaan tilannetta koska ponnistusvaihe oli niin pitkä -hän toi kylmät kääreet, nosti istumaan, herätteli, tsemppasi, auttoi oikean ponnistusvaiheen löytämisessä ja ohjasi mieheni oikeaan paikkaan tukemaan. Tämän lisäksi hän koko olemuksellaan tsemppasi ja vauva tuli kuin tulikin alateitse. Tämän kätilön paikalle tullessa tarvittiin kaksi oikein ohjattua ponnistusta - leikkaussali oli jo varattu, eli ilman häntä olisi vuorokauden kärsimys päättynyt sektioon.
Olen onnellinen, että vauvani syntyi terveenä kaiken sen jälkeen -ja olen onnellinen äitiydestä. Synnytyksen kaameus ei onneksi ole vaikuttanut tunteisiini vauvaa kohtaan. Mutta silti olen usein puhunut mieheni kanssa asiasta -hän oli sitä mieltä että synnytys pitäisi "puhua auki" jonkun kätilön kanssa -mutta miten ja missä? Neuvolassa on kuitattu usein asian vain sanomalla että aika kultaa muistot -kun vuosi menee niin et enää muista koko juttua. Sairaalassa kokemuksesta ei tultu puhumaan -vaikka lapsivuodeosastolla olikin aivan ihanat hoitajat -ei heillä ollut tarkkaa tietoa miten synnytys meni joten eivät osanneet keskustella asiasta -ja itsekin olin aivan sekaisin väsymyksestä ja tästä uuden perheen jäsenen syntymästä ..
Kysynkin että onko teillä muilla jäänyt synnytys mietityttämään/itkettämään? Miten teillä on käynyt toisen lapsen synnytyksen kanssa? Itse pelkään kovasti jo nyt, että miten ihmeessä jos seuraava lapsi meille tulisi -niin miten synnytys? Sitä turvattomuutta en halua ikinä kokea uudelleen - vaikka mies on mukana, niin ei hänkään ensikertalaisena osannut auttaa ponnistuksessa kun kätilömme ei osannut ohjata - hän itseasiassa sanoi nyt saisi alkaa ponnistamaan ja poistui paikalta 20min ajaksi. Ja siinä sitten ilman ohjausta ponnisteltiin..
Kuten ehkä kirjoituksesta huomaa, että synnytys on edelleen minulle sellainen solmu -joka pitäisi avata -sillä kovasti toivoisimme mieheni kanssa sisaruksia pojallemme. Kun mieheni kanssa tilanteesta voin puhua, mutta se ei kauheasti asiaa avaa koska hän ei synnytyksestä sen enempää tiedä kuin minäkään.
Olisin kiitollinen kokemuksistanne tai neuvoista missä asiasta voisi puhua -neuvola ei meillä valitettavasti auta -se on kokeiltu.
oonaliinu
Kommentit (8)
Outoa tosiaan ettei niin tehty jo osastolla, Jorvissa ainakin tulee aina joku käymään läpi synnytyksen päivä pari sen jälkeen.
Silti itsestäni tuntuu,että sekää ei ihan riitä - kelaan vielä jopa 14 v. vanhaa ekaa synnytystä.
Ja ihme että teillä neuvolassa todella voidaan tokaista "vuoden päästä et muista" - näin asia ei kyllä ole!
Hankala yrittää neuvoa, missä sitä voisi pohtia, mutta varmaan tosiaan se synnytysosasto olisi oikea paikka - niillä kuitenkin on dokumentoituna kaikki siellä. Ja 5 kk ei ole mikään pitkä aika synnytyksestä, vielä olisi varsin hyvä selvittää tilannetta läpi.
Kysy vaan rohkeasti - toivotaan että siellä olisi hyvät käytännöt!
Mä laitoin vasta kuusi kuukautta synnytyksestä, kun en vaan pääse yli. Soita sairaalan potilasasiamiehelle, jos et itse netistä löydä. Voi siis esittää kysymyksiä sua hoitaneille henkilöille kohtelusta ja toimenpiteistä, se menee korkeimman tahon kautta ja siihen on pakko vastata. Vastaus tulee esim taysissa 6-8 viikon kuluttua. Sain siis vastauksen, että on otettu käsittelyyn ja mielenkiinnolla odotan...
Mulla käynnistettiin henkisen ja fyysisen väsymyksen vuoksi ja sitten pitkitettiin, vaikka avautuminen pysähtyi ja supistukset tuli sarjoissa, ja lopulta todettiin, että eihän tää alakautta edes tuu, ku on väärässä asennossa. Kirjotin koko synnytyksen ja kysymykset muistutukseen, mitään korvausvaatimuksia ei tietenkään oo, mutta ainakin saavat palautteen toiminnasta ja kohtelusta!
Mietitytti tietenkin, että sitten ne ihmiset on vielä kiireisempiä, kun joutuvat vastineita kirjottelemaan ja joku muu saattaa kärsiä, mutta kyllä noi synnytykset on nykyaikana niin lapsenkengissä verrattuna kaikkeen muuhun... Jos ei valiteta, niin eihän mikään muutu!! Haluaisin kokea alatiesynnytyksen, mutta jos eivät lupaa nopeampaa toimintaa sitten aikanaan (jos edes enää tärppää, kun tämäkin tuli hoidoilla...) pelkopolilla, niin päädyn suunniteltuun sektioon.
Piti vastata ihan lyhyesti... Mutta ihanaa vauva-aikaa teille!
Vanha kamu lokamassuista! Poistuin riveistänne 12.vkolla... Mutta meille syntyi nyt helmikuussa ihana pieni, mutta synnytyksen kulku oli ihan kuin sinulla. Palaute TAYSiin lähtee varmasti, kunhan ehdin! Siis vuorokauden ponnistelut, vauva väärässä tarjonnassa, minulla kuume, pojan sydänäänet laskivat ja lopuksi kiireellinen sektio ja karsea tulehdus. Osastolla ollessa pyysin keskusteluapua, mutta synnytyksen hoitanut kätilö oli käynyt katsomassa minua yöllä, kun sain hetken nukuttua! Sitten kotiutuessa pyysin taas keskustelua, niin hoitaja, jonka tapasin ensimmäisen kerran totesi syyllistävästi: "mikset ole puhunut tästä aiemmin?? " Vaikka olin pyytänyt keskustelua kahdelta eri hoitajalta!!!
No, vauvan maailmaan saattanut kätilö soitti minulle sitten kotiin, kun oltiin oltu siellä vauvan kanssa pari päivää. Edelleen myös minä kelaan synnytystä joka ilta. Poika tänään 4kk.
miikuli
Kiitokset vinkeistä, taidanpa todellakin ottaa potilas-asiamieheen yhteyttä jos saisin keskustelun kätilön kanssa sitä kautta. Soitan tietty ennen sitä vielä osastolle. Vaikka kuukausi on taas menty vauva-aikaa eteenpäin, niin ei se kuva synnytyksestä ole sen ruusuisemmaksi muuttunut eikä ne tunteet "unohtuneet".
Ja kun pelkopolillekin pääsee vasta kun on uudelleen raskaana -harmi vaan että uutta raskautta en voi edes miettiä ennenkuin tämä on käyty läpi. Harmi että kaikissa sairaloissa ei ole automaatio käydä synnytyksen jälkeistä keskustelua -sillä voitaisiin lievittä pelkoja ja helpottaa oloa paljon.
Ehkäpä minäkin pääsen avaamaan tämän "solmuni" :)
Mukavaa kesää
Oonaliinu
Yhdyn edellisiin että puhu suusi puhtaaksi jos suinkin mahdollista. Ja jos ei ole niin ennen mahdollista seuraavaa synnytystä käy puhumassa kätilöiden ja lääkäreiden kanssa ja vaadi että nyt ei saa käydä niinkuin viimeksi. Mulla oli myös vaikea eka synnytys, esikko on nyt jo kaksi ja aika lienee kullannut muistot mutta vieläkin kyllä olisin vihainen jos sen ekan synnytyksen vastaavan lääkärin käsiini saisin, hän halusi "antaa vauvan tulla omalla painollaan alakautta" vaikka tarjonta oli väärä, vauva kaksi viikkoa yliaikaisena tosi iso ja mulla käynnistyksen takia voimat ihan loppu, 17 tunnin pyristelyn ja imukuppiyritysten jälkeen hän sitten viimein antoi luvan sektioon ja terve tyttö tuli ja kaikki siinä mielessä hyvin. Mutta paha mieli jäi.
Ennen tokan lapsen syntymää kävin sairaalassa moneen otteeseen juttelemassa ja mm rentoutusjoogassa, pelotti aluksi kovasti seuraava synnytys mutta siinä se pelko sitten hälveni ja kuopuksen syntymä oli niin täydellinen tapahtuma että olisin voinut heti mennä uudestaan. Ja lähinnä siksi se onnistui että olin koko kätilöporukan saanut varpailleen kun olin niin suurta ääntä itsestäni ja ekasta synnytyksestä pitänyt. =)
Minä kävin vuosi ensimmäisen synnytykseni jälkeen nk. sype-polilla (sinne saa kyllä lähetteen jos niin tarvii!) kun neuvolassa purskahdin itkuun etten enää jaksa pyörittää tätä synnytystä päässäni. Sain heti lähetteen.
Keskustelin synnytyssalin kätilön kanssa ja käytiin läpi synnytyksen tiedot. Tapahtuma oli helpottava, mutta täytyy sanoa, että eniten minua auttoi kun toista lasta odottaessani pääsin sitten uudestaan (toisen sairaalan) sype-polille ja sain omalääkärin, jolle loput äitipolikäynnit ja sain keskustella lähestyvästä synnytyksestä ja esittää toiveeni.
Voisin sanoa, että minut vapautti toisen lapsen syntymä. Synnytys sujui hyvin ja ponnistusvaihe jakkaralta oli puolet lyhyempi eikä tarvittu mitään erityistoimenpiteitä. Kätilö oli myöskin koko ajan paikalla sen jälkeen kun minusta tuntui, etten uskalla enää jäädä mieheni kanssa kahden. Läsnäolo on merkittävän tärkeä juttu synnytyksessä! Sen kokemuksen jälkeen oli kuin aurinko olisi noussut uudestaan kolmatta vuotta kestävän pimennyksen jälkeen.
Synnytys on niin voimakas kokemus, että se jää varmasti suurimalle osalle synnyttäjistä pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Kivun tunteen yms. unohtaa aikanaan, mutta itse kokemusta ja siihen liittyneitä tunteita ei koskaan.
Oman esikoiseni synnytykseen ei liittynyt suurempaa dramatiikkaa, vaikka pitkän synnytyksen jälkeen vauvan sydänäänet laskivatkin niin, että ulostuloa autettiin imukupilla. Itse olin kuitenkin pitkään hämmentynyt ja pahoillani siitä, etten muista synnytyksestä juuri mitään, vain pieniä pätkiä sieltä täältä (kuten ponnistusvaiheen :). Väsymys ja puudutukset sen varmaan aiheuttivat. Synnytys pyörii mielessä toisinaan vieläkin.
Toisen lapsen synnytys oli ensimmäisen -jotenkin hieman vaillinaisen kokemuksen- jälkeen eheyttävä. Muistan kaiken varsin kirkkaasti ja synnytyksestä jäi todella hyvät muistot. Ajattelen tätä synnytystä edelleen neljän kuukauden jälkeen päivittäin kaiholla. Olisipa ihana vielä joskus kokea jotain niin täydellistä.
Synnytyksistä olen keskustellut mieheni, neuvolatädin ja ystävien kanssa. Lisäksi molemmat synnytykset käytiin sairaalassa kätilöiden kanssa läpi. Etenkin kätilöiden kanssa puhuminen on ollut hyvä juttu.
Mutta siis: toinen synnytys voi mennä aivan erilailla kuin ensimmäinen. Ja tosiaan olivat synnytykseen liittyvät kokemukset hyviä tai huonoja, niitä olen ainakin itse työstänyt vielä pitkään synnytysten jälkeenkin.
Hei oonaliinu,
olen itse kokenut traumaattisen synnytyksen eikä minullekaan tarjottu keskusteluapua mistään - tosin uskon, että neuvolasta olisi voitu ohjata jollekin psykologille jos olisin sitä pyytänyt. Silloin heti kokemuksen jälkeen ei oikein tajunnut etsiä aktiivisesti apua. Vertaistukeakaan ei ole, koska en tunne ketään jolle synnytys olisi ollut traumaattinen/erityisen vaikea. Onneksi voitte olla miehesi kanssa "kohtalotovereita".
Mutta jos sairaalassa kukaan ei vaihtanut kanssasi sanaakaan synnytyksestä, pitäisi jälkipuinti mielestäni tehdä siellä. Ota rohkeasti yhteyttä synnytysosastolle ja kysy, olisiko sellainen mahdollista. Heillä on vähintäänkin moraalinen velvollisuus hoitaa asiakasta myös jälkikäteen. Katso myös, tarjoaako Aktiivinen synnytys ry seudullasi mitään keskustelutilaisuuksia tällä aiheella, heillähän on monenmoisia tapahtumia.