Imukuppisynnytyksen mahdollisista vaaroista?
Tässä oltiin miehen kanssa synnytysvalmennuksessa, jossa kerrottiin mahdollisista mutkista synnytystilanteessa. Hoitaja puhui niistä niin asiantuntevasti ja samalla arkipäiväiseen tapaan, etten itse huolestunut esim. imukuppisynnytyksen mahdollisuudesta. Eräs miespuolinen tukihenkilo kuitenkin esitti kysymyksen siitä, että yritetäänko aina ensin imukuppia tai niitä pihtejä, jos ei homma etene. Vastaus oli tietenkin se, että imukuppisynnytykseen mennään vain kun se on lapsen ja äidin terveyden kannalta välttämätontä, eli esim. jos vauva ei hengitä hyvin niin eihän siinä ehditä edes sektiota ajattelemaan vaan pitää toimia. Jälkikäteen mietittiin tätä kaikkea miehen kanssa ja hän tuntui olevan vähän huolissaan imukupin mahdollisuudesta, koska tiesi jonkun, joka oli jotenkin vammautunut imukuppisynnytyksessä. kaverini taas tiesi jonkun, jolla pää oli jäänyt oudon muotoiseksi (sinänsä pienempi paha tottakai). Mies oli kuitenkin jotenkin niin miettiväinen asiasta, että lupasin ottaa asiasta selvää.
Eli, millaisia kokemuksia teillä on asiasta? (varmasti on molemmilta kanteilta) Millaisia riskejä on olemassa?
Itse ajattelen että on hyvä tietää etukäteen näistäkin, vaikka muuten en pahemmin synnytystä vielä jännitä (rv35).
Kiitoksia vaan kaikista kommenteista!
Kommentit (22)
Meillä oli aika raju imukuppisynnytys vaanhanmallisella, kovalla imukupilla sydänäänten laskun (napanuora kaulan ympärillä) vuoksi, eikä sitä siinä tilanteessa edes miettinyt onko se nyt kamalaa vai ei, vaan pelkästään että se täytyy tehdä ja sillä selvä. Tuli tietysti epparia ja repeämää, mutta lapselle ei mitään muuta kuin pahka ja pääkivut. Vastasyntyneet ovat sikäli hauskoja, että niillä kaikki paranee tosi nopeasti, niinpä meidänkin tytön melkein koko pään kokoinen aivan sinimustelmainen pahka katosi jo parin päivän kuluttua synnytyksestä. Ja mitä noihin solisluun murtumiin, erbin pareeseihin ym. tulee, niitä voi tapahtua synnytyksessä ihan ilmankin imukuppia. Itse istuin uimarenkaalla jonkin aikaa, mutta palkinto oli niin ihana että mitäs tuosta!
Tsemppiä synnytykseen!
Tietoa kannattaa kysyä varmaan synnytyslääkäriltä.
Tyttömme sydänäänet romahtivat jossain välissä ponnistusvaihetta (ennenaikainen synnytys) ja lääkäri päätti auttaa imukupilla. Ei siinä jääty katselemaan ja odottelemaan. Oli niin hyvä tuuri, että tyttö syntyi jo koevedolla, ja se pieni punainen jälki tytön päässä hävisi jo samana iltana.
Imukuppejakin on erilaisia. On varmaan tapauksia, joille on jotain imukupista jäänyt, mutta arvelen, että suuri osa peloista liittyy joskus ammoin käytettyihin pihteihin.
Yksi mahdollinen komplikaatio on ainakin aivoverenvuoto, etenkin jos lapsi " revitään" kiireellä ulos kuten oman tyttäreni kohdalla (hapetusarvot hälyttävän huonot, hätäsektiokin olisi kestänyt pitempään). Tilannetta tosin saattoi pahentaa lantioni lievä ahtaus, eli ulosautto oli nopea ja raju. Päässä pahka viikkokausia, lieviä neurologisia oireita ym. oli seurauksena. Kontrollit lastenneurologilla jatkuvat edelleen, tyttö vuoden ikäinen nyt. Onneksi mitään aivan hälyttävää ei ole ilmennyt, eli taidettiin selvitä säikähdyksellä. Mutta imukupille jatkossa ei kiitos! Seuraava syntyy sektiolla...
Meillä jouduttiin aikoinaan esikoisen kanssa turvautumaan imukuppiin koska vauvan sydänäänet laskivat ja hänet tuli saada nopeasti ulos.
Itselleni ei tuosta mitään traumoja jäänyt, olin itse tyytyväisempi tuohon kuin että olisi vielä jouduttu menemään sektioon saakka. Toki olin kyllä aika kipeä synnytyksen jälkeen mutta siinäkin aika teki tehtävänsä.
Lääkärihän on aina se joka tuon toimenpiteen tekee ja itse olin ihan luottavaisin mielin silloin että kaikki menee hyvin.
Tyttärellämme kyllä kesti aika kauan ennenkuin se pahka päästä kokonaan hävisi tai ainakin sitä neuvolalääkäri kävi kerran katsomassa mutta totesi normaaliksi ja kyllä se siitä hävisikin.
t. makkonen rv 26+0
hei!syyskuussa -05 esikoinen syntyi imukuppisynnytyksessä.synnytys kesti 4 tuntia,ponnistusvaihe 30min.imukuppiin turvauduttiin pojan asennon takia,hän tuli oikealla kyljellä katse kohti taivasta,eli hörppi lapsivettä.pojalla meni solisluu paikoiltaan (parani itsestään),pahka parani hyvin,en enää muista edes että kuinka kauan se oli,pää on nätin mallinen ei mitään häikkää,oikeellepuolelle tuli pieni kasvohalvaus,oikea suupieli roikkui varsinkin itkiessä,mutta sekin korjaantu itsestään.mulla repeämät ja litran verran meni verta.istua ei voinut muutamaanviikkoon,jossain vaiheessa oli olo että en koskaan enää istu ja käy normaalisti vessassa mutta aika parantaa haavat.poika terve ja synnytyksessä tulleet haaverit hyvin parantunut,isellekkään ei jäänyt pahoja muistoja.hyvä lääkäri joka osasi asiansa.
Niska joutuu kovalle venytykselle ja se voi tehdä hermoille pahaa. Lopputuloksena voi olla että jompi kumpi käsi ei toimi lainkaan, tai ei toimi kunnolla. Niitä sitten kuntoutellaan ja ajan kanssa selviää saako siitä toimivaa vai ei.
Tyttö piti auttaa imukupilla ulos, sillä sydänäänet heikkenivät. Kaksi kertaa imukuppi irtosi, kolmannella kerralla tuli ulos. Solisluu murtui, mutta parani tosi hyvin, ei hermovaurioita. Jotain 2vk siihen paranemiseen vaan meni. Pahka laski reilun kuukauden päästä. Mulle tuli repeämä epparin lisäksi sekä kaksi repeämää sisälle.
Imukuppi oli tosi tarpeellinen, sillä tyttö oli jo ihan eloton kun saivat ulos. Napanuora oli ollut tiukasti kaulan ja vartalon ympärillä. Pisteet oli 2-4-6. Puolentoista tunnin päästä ihan normaali. Ei tullut mitään neurologisia vaurioita. Oikein terävä tyttö se on :)
Mulla esikoinen (vajaa 2v) autettiin ulos imukupilla, kun sydänäänet laskivat. yritettiin vetää monta kertaa ja syntyessään oli tosi heikko (2--4-6) virkosi kuitenkin hyvässä hoidossa melko nopeasti, synnytyksen jälkeisenä aamuna oli jo aika hyvässä kunnossa ja lähtötarkastuksessa (6vrk) kaikki oli yhtä hyvin kuin " normaalisti syntyneillä" .
Pää oli kyllä alkuun aika hurjan näköinen ja kipeäkin, mutta parin kuukauden kuluessa pahka hävisi ja nykyään päästä ei huomaa yhtään mitään. Varmuuden vuoksi pää ultrattiin synnärillä, hapenpuutteen takia, mutta siinä kaikki ok ja neljän kuukauden ikäisenä kontrollitarkastuksessa poika sai jo kehut jäntevyydestä ja hyvästä kehityksestä.
Nykyään terve ja vilkas lapsi, joten ainakaan meidän kohdalla imukupista ei tullut haittaa.
Ponnistusvaihe kuitenkin pitkittyi ja pitkittyi ja lopulta lääkäri päätti kokeilla imukuppia kun sain vauvan ponnistettua jonkin reunan yli asti. Ensimmäisellä vedolla imukuppi irtosi heti mutta toisella yrittämällä vauva tupsahti samantien ulos ja oli kiukkuinen kuin mikäkin. Pieni pahka tuli ja sekin hävisi ihan muutamassa päivässä, muita oireita ei ollut, eli meillä oli kai sitten sellainen ideaalinen rutiini-imukupin käyttö. :)
Huonompi juttu tuo imukupin käyttö oli minulle, vauva oli yliaikainen (käynnistettiin 42+2) ja " kovapäinen" jo, eli tuo tempaisu löysytti symfyysin sitten niin että liitoskivut olivat hirveät monen viikon ajan.
Mulla imukuppisynnytys ja kaikki meni hyvin. Ei murtumia tai epämuodostuneita päitä..Ponnistusvaihe pitkittyi ja halusin ite sen avuksi ja todella oli hyvä että vaadin sillä 3 min laiton jälkeen vauva syntyi.Eipä tarvinnut ähkiä kauempaa (turhaan.)
Taidanpa näiden pohjalta osata kertoa miehelle jo jotain, mitä voi tulla, mutta tuntuu että jälkeenpäin ainakin näyttää useinmiten siltä, että oli hyvä idea, että mentiin imukuppisynnytykseen. Itsekin olen niin ajatellut, että kyllä sille aina hyvät perustelut on jos niin kay. Joskus voi tietysti osua kohdalle lääkäri, joka ei ole sitä aiemmin tehnyt, ja hänen voi olla vaikeaa arvioida vedon voimakkuutta. Ja niinkuin noistakin käy ilmi, ei sekään aina auta tai toimi.
Tosin mieheni on aina noilla lääkärikäynneillä niin tiedonhaluinen, että saattaa ottaa sen puheeksikin, mutta on tosi mielenkiintoista kuulla teidän muiden mielipiteitä, että on vähän perillä asioista. Eikä lääkäri tietenkään muiden kokemuksia osaa kertoa. Suuri kiitos!
kun päädytään johonkin lisätoimenpiteeseen synnytyksessä. Imukupin laittaminenkin on vaativa homma ja paikalle tarvitaan synnytyslääkäri sekä meillä oli myös ainakin yksi ylimääräinen kätilö. Eikä imukupin käytöstä olisi mitään hyötyä tai järkeä ellei kyseessä olevan synnytyksen eteneminen sitä vaatisi. Onhan se tietenkin paljon pienempi ja vähemmän riskialtis operaatio kuin sektio, joten on selvää että siihen päädytään helpommin kuin sektioon.
Meillä ponnistusvaihe kesti pari tuntia, jolloin päädyttiin itse asiassa minun aloitteestani tekemään muutakin kuin odottelemaan ihmettä tapahtuvaksi, koska tunsin etten saa lasta mihinkään suuntaan etenemään ja kätilötkin seisoivat tumput suorana päivitellen tilannetta. Onneksi ei jääty odottelemaan niin kauaksi aikaa että lapselle olisi tullut jokin hätä. Olen ollut alusta asti sitä mieltä että ainakin meillä imukuppi oli pelastus, vaikkakin luonnollisesti toivon todella että synnytys sujuisi ilman imukupin tarvetta seuraavan kohdalla.
Kun olin synnyttymässä esikoistani vähän yli neljä vuotta sitten, ponnistusvaihe oli kestänyt jo yli tunnin ja kätilö vaan meuhkas mun liian kireistä urheilijan alavatsanlihaksista, jotka ei anna myöden. Yhtäkkiä synnytyssaliin ryntäsi ainakn kuusi muuta työntekjää ja monta monitoria kytkettiin päälle. ut laitettiin tippaan, jotta supistukset alkaisi uudelleen ja sitten lääkäri vaan totesi, etä nyt autetaan lapsi ulos imukupilla. Mitään traumoja ei jääny imukupista ja lapselle pieni jälki päähän. Poika ei olisi tullut ulos ilman imukuppia, koska pää oli synntyskanavassa vinossa eli sillä ei ollu mitään tekemistä mun " vatsalhasten" kanssa. Ja ei niitä ihaksiakaan paljoa voinu olla, kun en ollu vuoteen edes tehny mitään. Kn luin noita muiden tekstejä elkoi ihmetyttää se, että kaiki oi ns. sanu sanoa jotain siitä, että haluaako imukupin vai ei. Multa ei siis edes kysytty, mutta oneksi käytettiin. Onneksi olen nyt toisen synnytykseni koittaessa sen verran viisaampi, että osaan vaatia enemmän. masta kokemuksestani voin sen verran sanoa, etä synnytystä ei missään nimessä kannata suunitella etukäteen, koska kaikkea voi sattua. Mutta kannattaa ottaa selvää kaikista vaihtoehdoista, koska itse menin ekaan synnytykseeni asenteella, että kyllä ne kätilöt neuvoo ja opastaa. No eipä neuvnut tai opastanut...Kaiken sai itse vaatia ja moni kipulääke oli jo liian myöhäistä ottaa, kun kätilä ei uskonut, että eka lapsi voi syntyä 4 tunnissa. Tsemppiä synnytykseen ja ota kaikesta selvää. se on upea tunne kun saa vauvelin thisemaan rinnalleen :)
27+0
että imukuppia on nyt käytettävä. Ei kai siinä silloin ole paljoa vaihtoehtoja jos tilanne tai vauvan vointi sitä vaatii.
Itse olin ekassa synnytyksessäni alusta asti tosi huolissani lapsen voinnista ja jotenkin varma että jotain menee pieleen. Olin myös kuullut kauhujuttuja siitä kuinka vauva voi väsähtää synnytyksen pitkittyessä ja sydänäänet romahtavaa tms. joten olin vaatimassa apua tilanteeseen kun se vaikutti itsestäni mahdottomalta.
Neuvoisin suhtautumaan niin imukupin kuin muidenkin synnytyksen " erikoistilanteiden" mahdollisuuteen realistisesti. Ko. toimenpide niinkuin kaikki muutkin tehdään äidin ja lapsen parhaaksi eikä niitä voi välttää jos tilanne sellaista vaatii. Ellei sitten ole valmis tinkimään omastaan ja lapsen hyvinvoinnista. Toki kaikki synnyttäisivät suit sait sukkelaan alateitse ilman mitään apuja ja ilman kivunlievitystä (=kivunlievitystä vaativia kipuja) jos se olisi mahdollista.
Esikoisen sydänäänet olivat heti synnytyssaliin päästyämme huonot. Tilannetta seurattiin tarkasti päästä otettavien mikroverinäytteiden (riittävästi happea veressä) ja useiden piuhojen (sydänkäyrät) avulla. Lääkärit puntaroivat hätäsektion ja imukuppiulosauton välillä. Vauvan vointi oli kuitenkin hyvä ja päädyttiin imukuppiulosauttoon. Tyttö syntyi kolmella vedolla, ei vammoja. Päähän tullut hiippa asettui päivässä, mustelma (pahka?) oli viikon verran. Terve tyttö tuli.
Minni nyt 38+
Imukupin avulla syntyi esikoinen, syynä sen käyttöön oli sydänäänten laskut jotka eivät lähteneet enää korjautumaan. (s-äänien laskun syy oli lyhyt napanuora.)
Kolme kertaa imukuppi irtosi, ja lopulta neljännellä vedolla poika syntyi.
Pojan päänahkaan jäi vähän nirhaumaa imukupista, ja pää oli selkeästi kipeä ensimmäisenä päivänä. Mitään pahkaa tai mustelmaa ei tullut, nirhumakin parani parissa päivässä.
Minulle ei epparin lisäksi tullut kuin ihan pieni repeämä emättimeen päin, joka tulee kuulema aina kun imukupilla autetaan. Istumaan pystyin jo samana päivänä.
Kyllähän se kovasti säikäytti siinä vaiheessa kun s-äänten laskut tuli ja imukupista alettiin puhua, mutta jäkeen päin ajateltuna se ei ollutkaan niin paha juttu, lapsi saatiin tarpeeksi nopeasti ulos.
ja oikein hyvin meni loppujen lopuksi. Syynä imukupin käyttöön oli uhkaava hapenpuute ja vauva oli saatava ulos puolessa tunnissa. Olin siinä vaiheessa ponnistellut jo puolisen tuntia ja sitten yhtäkkiä saliin tuli kaksi lääkäriä sekä extra-kätilö ja minulle ilmoitettiin, että lapsi on saatava ulos puolessa tunnissa tai on sektio edessä.
Kahdeksan kertaa jouduttiin vetämään ja tehtiin tietysti episiotomia ja lisäksi repesin. Hartiat olivat kuulemma tiukassa ja lääkäri joutui ihan tosissaan tekemään töitä imukupin kanssa, mutta terve poika syntyi ja pisteitäkin sai 8. Pahka hävisi päästä parissa päivässä mutta pää aristi vauvalla viikon verran. Nyt muistona enää ihan haalean punainen läntti päälaella.
Meillä ja varmasti yleensäkin tilanne oli sellainen, että imukuppia oli pakko käyttää eikä sitä sen kummemmin siinä selitelty tai kyselty. Mieluummin aina imukuppi kun sektio, josta toipuminen on kuitenkin hitaampaa. Itsellä alapään haava jo aika hyvin parantunut ja istuminenkin onnistuu jo. Ja pääasia että vauva voi hyvin!
Synnytin pari vuotta sitten kaksoset, a-vauva tuli nätisti ponnistamalla maailmaan, mutta sitten loppuivat vallan supistukset ja kun niitä tipalla tehostettiin, oli hankala alkaa ponnistaan uudelleen. Lääkäri sanoi, että otetaan imukupilla, koska sydänäänet menivät niin alhaisiksi. Kerran vedettiin ja lapsi suorastaan lensi apupöydälle. B-vauva oli otsatarjonnassa, pahannäköinen mustelma tuli otsalle, mutta se hävisi alle viikossa ja muutenkin lapsi ihan ok.
meillä esikoinen syntyi imukupin avulla kun tuli dippejä sydänääniin. ja olihan siellä sitten napanuora aika reippaasti pojan ympäri.
pojalla tuli se pahka päähän mutta sekin katosi päivässä. ja pää on nykyään aivan kauniin ja mallikkaan muotoinen, useinhan puhutaan siitä että vauvan pää muotoutuu helposti jos nukutetaan aina samassa asennossa eikä esim. vaihdeta kylkeä tarpeeksi usein(esim parin uni kerran välein)
itse sain repeämän mikä on suht yleistä imukuppi synnytyksessä. mutta parani sekin n.viikossa sitä ennen istuttiin rengastyynyllä. ja repeämänhän voi saada ilmankin imukuppia ja paranee se nopeammin kuin sektiohaava.
jälkeenpäin ei jäänyt mitään vaurioita imukupista enkä näe sitä yhtään vaarallisempana kuin muitakaan vaihtoehtoja komplikaatioiden sattuessa.
kuitenkin imukuppi auttoa käytetään vain jos lapsen pää on jo selkeästi näkyvissä, usein siis kyse jo ponnistus vaiheesta, jos ennen sitä tulee jotain niin sektiohan se on. ja sektiolla lapsi voi syntyä ihan parissa minutissa joten ei sekään kauaa vie.
Esikoinen syntyi -03 imukupituksella.Myöskin episotomia tehtiin.Ponnistusvaihe oli yli tunnin(1h10min).Sain epiduraalipuudutuksen.Sillä ei tehnyt mitään,koska synnytys oli niin pitkä.Kohdallani kivunlievitys olikin ainoa,mikä meni mönkään,koska synnytin niin kauan(13h40min.).No,luomusynnytykset kunniaaan,hallelujaa...Kalloon jäi pienehkö muotoutuma imukupista.Tasoittui aukileen mentyä umpeen.Olen lukenut jostain,että kallonluut kasvavat lopulliseen muotoonsa ihmisellä 20-vuoden ikäisenä,joten imukupitus tuskin haittanee aikuiselämässä,jossa ulkonäköasiat ovat iso tekijä.Istumisen ajankohta vaati n.2 viikon paranemisen alapäälle.Imukupitus/episotomia tuntui seksielämässsä n.1,5 vuoden ajan.Pyysin osittain ainakin itse imukuppia,koska ponnistusvaihe oli kestänyt yli tunnin,ja lapsi koko ajan synnytyskanavassa.