Miten tämä voi olla PLAGIOINTIA?
"Plagiointi. On huolehdittava siitä, että esseeseen tuleva teksti on tosiaan omin sanoin ilmaistua. Plagioinniksi lasketaan myös se, että alkuperäistekstiä muutellaan sanamuotojen ja sanajärjestyksen osalta, mutta itse asiasisältö ja asioiden esittämisjärjestys ovat samat kuin alkuperäistekstissä. Seuraavassa on esimerkki tämäntyyppisestä ehdottomasti kielletystä plagioinnista.
Esimerkki 13
Alkuperäisteksti:
"Perinteisen älykkyysteoriaan liittyi keskeisesti olettamus, jonka mukaan älykkyys on yleistä tiedonkäsittelyn kapasiteettia kuvaava mitta: oletettiin, että älykäs ihminen pystyy ratkaisemaan kaikenlaisia ongelmia muita paremmin." (Hakkarainen ym. 1999, 64.)
Plagioitu teksti:
Älykkyysteoria perinteisesti oletti, että älykkyys mittasi yleistä kykyä ja kapasiteettia käsitellä tietoa. Arveltiin, että älykäs ihminen pystyy ratkaisemaan kaikenlaisia pulmia paremmin kuin muut. (Hakkarainen ym. 1999, 64.)
Yksi keino välttää edellä kuvatun kaltaista plagiointia on lukea ensin teksti ymmärtäen, sitten sulkea kirja/artikkeli ja kirjoittaa aiheesta katsomatta tekstiä. Ei muutenkaan ole suotavaa kirjoittaa aivan yksityiskohtaista lähteisiin perustuvaa tekstiä, vaan suurempia linjauksia."
Pakkohan asiat on lähteistää johonkin, jos ja kun ihmisellä ei niistä alkuperäistä tietoa itsellään ole? Miten tuo voidaan määritellä plagioinniksi, kun alkuperäinen kirjoittaja on ilmoitettu?
Kommentit (22)
Ehkä liian lähellä alkuperäistä rakenteeltaan ja sanoiltaan. Olisiko parempi: Lähteen X mukaan älykkyyttä pidettiin perinteisesti ongelmanratkaisukykynä ja yleisenä taitona käsitellä tietoa (lähdeviite).
Jos sä lainaat tekstiä lähteestä, niin sun täytyy ilmaista se.... muuten väität kirjoittamasi omaksi tuotokseksi, kuten esimerkissä.
Vierailija kirjoitti:
Jos sä lainaat tekstiä lähteestä, niin sun täytyy ilmaista se.... muuten väität kirjoittamasi omaksi tuotokseksi, kuten esimerkissä.
Jep. Jos haluat olla varma, saman voisi sanoa seuraavasti: Hakkaraisen ja kumppaneiden (1999) mukaan "perinteiseen älykkyysteoriaan liittyi keskeisesti olettamus, jonka mukaan älykkyys on yleistä tiedonkäsittelyn kapasiteettia kuvaava mitta: oletettiin, että älykäs ihminen pystyy ratkaisemaan kaikenlaisia ongelmia muita paremmin."
Joskaan ei ihan ymmärrä miksi tuo esimerkki on plagiointia, koska siinä on lähdeviittaus, vaikka ei suora lainaus olekkaan. Mielestäni menisi plagioinnin puolelle, vain jos erittäisit ajatuksen omanasi, eli ilman lähdettä alkuperäisen ajatuksen esittäjään.
Ei ole plagiointia, kun kerran lähdeviite on.
Vierailija kirjoitti:
"Alkuperäisteksti:
"Perinteisen älykkyysteoriaan liittyi keskeisesti olettamus, jonka mukaan älykkyys on yleistä tiedonkäsittelyn kapasiteettia kuvaava mitta: oletettiin, että älykäs ihminen pystyy ratkaisemaan kaikenlaisia ongelmia muita paremmin." (Hakkarainen ym. 1999, 64.)
Plagioitu teksti:
Älykkyysteoria perinteisesti oletti, että älykkyys mittasi yleistä kykyä ja kapasiteettia käsitellä tietoa. Arveltiin, että älykäs ihminen pystyy ratkaisemaan kaikenlaisia pulmia paremmin kuin muut. (Hakkarainen ym. 1999, 64.)
Jos vertaa tuota jälkimmäistä lainattua virkettä, se on kyllä lähes sama kuin alkuperäinen. Pari sanaa on korvattu toisella sanalla, mutta esimerkiksi lauserakenne on samanlainen kuin alkuperäisessä.
Jos on vaikeaa muuttaa sanottavaa enemmän, kannattaa tehdä suora lainaus eli lainata alkuperäinen teksti lainausmerkeissä sellaisenaan.
Vastaaja 6 täsmentää vielä, että epäsuorassa lainauksessa olennaista on se, että lainattavan asian esittää omin sanoin, ei siis vain paria sanaa muuttaen. Ajatus pitää pureskella ja miettiä - sitten vasta kirjoittaa. Epäsuoran lainauksen tekeminen on vaativa prosessi, koska se edellyttää, että kirjoittaja ymmärtää asian, jotta pystyy esittämään sen omin sanoin...
Ei ole plagiointia koska lähdeviite näkyy. Mistä sä oot noin onnettoman ohjeistuksen löytänyt?
Veikkaan kyllä, että tohon on tullut vaan virhe siltä osin että lähdeviite on jätetty näkyviin. On varmaan tarkoitettu, että kyseessä on plagiointi, mikäli viitettä ei näy.
Ei se oo palgiointia, mut hyvän maun vastasta. Vaikka lähdeviitteen merkkaa, ei se oma teksti saa olla vain muutamalla sanalla muunneltua.
Pitää olla joko ""-merkit tai selvästi omin sanoin kerrottu
Huomaa heti, että tieteellinen kirjoittaminen ei ole AV-raadille tuttua. AP:n esittämä esimerkki on aivan selkeää plagiointia. Lähteen ilmoittaminen ei muuta asiaa miksikään. Jos haluaa lainata, käytetään lainausmerkkejä ja kopioidaan sanasta sanaan, mutta lainaamisen täytyy olla perusteltua. Lauserakenteen ja sanojen muuttaminen siten, että teksti ei näytä ihan samalta vaikka sisältö ei muutu - se on puhdasta kusetusta. Älkää tehkö niin. Kirjoittakaa omaa tekstiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole plagiointia, kun kerran lähdeviite on.
Ajattelin, että voisin lainata tekstit Harry Pottereista, laittaa perään lähdeviitteen ja julkaista omissa nimissäni. Ehkä muuttaisin pari sanaa. Ei olis plagiointia kun on lähdeviite :P
Onhan se sanottu eri sanoin ja lähdeviite löytyy, eli mielestäni tämä on ihan ok. Ei sitä samaa asiaa kuitenkaan voi kovin monella eri tavalla sanoa, jos ei ole aiempaa tietoa käsiteltävästä asiasta.

Jotta voisit kirjoittaa asiasta, sinun tulee hankkia siitä tietoa. Kannattaa lukea hiukan enemmän, että voisit sanoa jotain järkevää OMIN SANOIN. Saman asian toistaminen vähän eri sanoin ei ole ok. Ymmärrättekö te ollenkaan mihin lähdeviitteitä käytetään? Ei ainakaan siihen, että leikisti ymmärretään jostain jotain, mutta koska oikeasti ei ymmärretä, niin kopsataan toisen teksti ja isketään viite perään. Anna mun kaikki kestää :(
Tuon on juurikin aivan klassista plagiointia: yksittäisiä sanoja on korvattu synonyymeilla ja sanajärjestystä muutettu. Vilppiä se ei ole, koska lähde on ilmoitettu, mutta kertoo osaamattomuudesta ja siitä, ettei ole itse prosessoinut tietoa.
"Perinteisesti älykkyydellä on tarkoitettu kaikissa tilanteissa ilmenevää ongelmanratkaisukykyä. Se ei siis liity vaikkapa vain tietyn alan osaamiseen vaan on kykyä keksiä ja soveltaa muuttuvissakin olosuhteissa. Älykkään ihmisen muita parempi ongelmanratkaisukyky johtuu teorian mukaan erityisen laajasta tiedonkäsittelykapasiteetista." (lähde)
Valitan, mutta ei tämä ihan niinkään mene. Laittamalla lähdeviitteet tuot esille että olet käyttänyt toisen lähdettä, ja tuot ilmi ettei tämä ole omasta päästä .Kirjoittamalla jotain ihan muuta ja merkkaamalla lähdeviitteet syyllistyt sepittämiseen, joka on sama asia kuin plagiointi, ellei jopa pahempi asia. Tarkkuutta siis
Vierailija kirjoitti:
Huomaa heti, että tieteellinen kirjoittaminen ei ole AV-raadille tuttua. AP:n esittämä esimerkki on aivan selkeää plagiointia. Lähteen ilmoittaminen ei muuta asiaa miksikään. Jos haluaa lainata, käytetään lainausmerkkejä ja kopioidaan sanasta sanaan, mutta lainaamisen täytyy olla perusteltua. Lauserakenteen ja sanojen muuttaminen siten, että teksti ei näytä ihan samalta vaikka sisältö ei muutu - se on puhdasta kusetusta. Älkää tehkö niin. Kirjoittakaa omaa tekstiä.
Hetkinen! Eikai sisältöä voi muuttaa ja laittaa lähteeksi Matti Meikäläistä? Mattihan suuttuu ja sanoo, että miksi oon laittanut tällaista p*skaa hänen sanomakseen? Miten ihmeessä voi referoida muuten kuin sanajärjestystä muuttamalla ja muutaman sanan vaihtamalla ja sitten väittää että se perustuu Matti Meikäläisen kirjoittamaan kirjaan x? Jos siis sisältö muuttuu, se on silkkaa omaa sepustusta. Hemmetti, oonko plagioinut vahingossa sitten, wtf?
Vierailija kirjoitti:
Valitan, mutta ei tämä ihan niinkään mene. Laittamalla lähdeviitteet tuot esille että olet käyttänyt toisen lähdettä, ja tuot ilmi ettei tämä ole omasta päästä .Kirjoittamalla jotain ihan muuta ja merkkaamalla lähdeviitteet syyllistyt sepittämiseen, joka on sama asia kuin plagiointi, ellei jopa pahempi asia. Tarkkuutta siis
Siis tämä!! En oo uskaltanut ihan hirveästi omaa sepustusta laittaa ja nyt ei sitten varmaan mee tarkistuksista läpi. Mutta enhän mä olekaan väittänyt että se tieto on omasta päästäni vaan laittanut asiallisen lähteen!
Vierailija kirjoitti:
Ei se oo palgiointia, mut hyvän maun vastasta. Vaikka lähdeviitteen merkkaa, ei se oma teksti saa olla vain muutamalla sanalla muunneltua.
Pitää olla joko ""-merkit tai selvästi omin sanoin kerrottu
Miten voi sepustaa omin sanoin ja väittää lähteeksi jotain toista ihmistä? Oon nyt ihan sekaisin tästä.
Vanha juttu, mutta hämmentävä aloitus. Miksi joku aikuinen, fiksu ihminen tekisi noin eli selvästi vain muuttelisi paria sanaa ja sanajärjestystä ja sitten ihmettelisi, miksi ei ole ok? Jos ei pysty asiaa omin sanoin ilmaisemaan, sitten pitää panna lainausmerkit ympärille, eikä lähteä pelleilemään synonyymien kanssa. Noita pätkiä kun vertaa, on ihan selvää, että on kopioitu. Mutta keskustelusta päätellen tämä asia on monellekin epäselvä.
Kukaan tuskin esimerkiksi tenttikysymykseen onnistuisi laatimaan vastausta, joka olisi noin yksi yhteen tenttikirjan version kanssa. Eli kuten tuolla vinkattiinkin, asia opiskellaan ja sitten kirja kiinni ja oma versio paperille.
Ap:n esimerkki ei osoita kykyä akateemiseen kirjoittamiseen, vaikka varsinaista vilppiä se ei olekaan, koska lähde kuitenkin ilmoitetaan.
FM, äikänope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se oo palgiointia, mut hyvän maun vastasta. Vaikka lähdeviitteen merkkaa, ei se oma teksti saa olla vain muutamalla sanalla muunneltua.
Pitää olla joko ""-merkit tai selvästi omin sanoin kerrottu
Miten voi sepustaa omin sanoin ja väittää lähteeksi jotain toista ihmistä? Oon nyt ihan sekaisin tästä.
Älä vain sano, että olet onnistunut pääsemään johonkin yliopistoon. Tai vielä pahempaa: valmistunut sellaisesta. Mutta jos et ole akateemisesta maailmasta, ei sinun tarvitse tätä ymmärtää.
Up, käsittääkö joku?