1v8kk alkoi yhtäkkiä riippumaan äidissä. Onko muilla ollu samaa?
Eli aiemmin ei ole koskaan ollut erityisen näkyvää kautta, jolloin olisi ollut äidin perään tavallista enemmän. Ei edes vauvana. Aina on ollut seurankipeä, eikä leiki paljoa oma-aloitteisesti yksin. Eikä viihtynyt vauvana yksin hetkeäkään. On kyllä vierastanut vieraita ja ollut aika ujo vieraiden seurassa aina. Usein näkemiään tuttuja ei vierasta.
Nyt on noin viikon ajan ollut tosi kovasti äidin perään. Eli esim itkee vessan oven takana jos äiti menee vessaan (vaikka isä olisi kotona). Haluaa että äiti on vain hänen kanssaan ja katsoo häneen, eli ei saa lukea lehteäkään samalla. Pitää vaan katsoa hänen leikkiään ja leikkiä hänen kanssaan. Jos puhun puhelimeen, tekee pahojaan (on tehnyt jossain määrin aina tätä), että saisi huomiota. Syliin pyytää koko ajan ja jos äiti istuu jossain, niin kiehnää siinä kyljessä kiinni ja pyörii koko ajan sylissä. Eli mitään kotitöitäkään ei pysty tekemään, muuten itkee äänensä käheäksi, kun ei saa huomiota ja pääse syliin. Ja kun itkiessään yrittää roikkua perässä, housunlahkeissa riippuen, syliin pyytäen, niin satuttaa sitten itsensä kun kaatuilee itkuisena. Eli häntä ei voi jättää huomiotta ja vain tehdä kotitöitä. Ja itku ei oo mitään pientä kitinää vaan muuttu alle minuutissa aivan hysteeriseksi itkuksi. Tämä syliin pyytämisvaihe on ollut jo n3kk mutta paljon lievempänä tätä ennen (on osannut kävellä itse 11kuisesta asti). Isää kohtaan käyttäytyy melko samalla lailla mutta paaaaljon lievemmin. Isä käy kuitenkin päivisin töissä ja äiti hoitaa lasta 24h/vrk. Uhmaa on ollut jo muutamia kuukausia, mutta ei mitenkään pahaa kiukuttelua vielä. Mutta ei ole mikään kaikkein temperamenttisin lapsi muutenkaan.
Kuuluuko tämä johonkin tämän ikävaiheen kehitykseen? Vai mistä voi olla kyse?
Kommentit (4)
Tässä on oltu helisemässä, ja olen yrittänyt vierottaa lopullisesti imetyksestä jotain 3kk, ja tuo kausi tähän päälle, niin ei ihmekään että ei oikein onnistu. Ehkä sitten hieman myöhemmin paremmin...
1v10kk tulee nyt ensi viikon alussa täyteen.
Mihkään ei saa mennä ja poika seuraa ja syliin (taas).
tyttö juuri samassa iässä ja äiti ei saa mennä mihinkään...eikä muuten mene tyttökään, mummi koitti mökillä lähteä lasten kanssa kävelylle, tyttö meni innolla mukaan ja viisi metriä mökistä iski parku ja huusi vain äitiä, kääntyi takaisin ja kipitti syliin....eikä lähtenyt sen jälkeen koko mökistä ilman äitiä koko viikkoon....
kotipihassa sentään vähän helpompaa....
Oli ihana kuulla että tämä onkin vaan tavallinen kehitysvaihe. Ja kiitos kun olit jaksanut kirjoittaa niin pitkän lainauksen psykologian kirjastasi. Juuri tällaista vastausta kaipasinkin. Enää mun ei tarvii murehtia että olenkohan tehnyt jonkun perusteellisen virheen kasvatuksessa, miksi lapsi tuntee itsensä yhtäkkiä niin turvattomaksi ilman äitiä. Kuvaus meni juuri niinkuin meidän tapauksessa on tapahtunut. Kumma ettei neuvolastakaan " varoitettu" vastaavasta vaiheesta...
Toivottavasti tämä kehitysvaihe menee meilläkin ohi alle kahden kuukauden kun meille on tulossa talvella uusi vauva. Koska siinä vaiheessa olisi varmaan tosi vaikeaa lapsella kun äiti häipyy sairaalaan viideksi päiväksi ja jättää hänet " aivan yksin" . Ja sitten vielä tulee sieltä takaisin uuden lapsen kanssa, joka saa äidin " kaiken" huomion.
Juurikin tuossa iässä alkaa tuo " uudelleenlähentymisvaihe" . Meillä oli pojalla se pahimmillaan juuri pari kuukautta sitten (nyt poika on 1 v. 10 kk) ja äiti vaan kelpasi ja syliin piti päästä jne. Lukionaikainen psykologian kirjani sitten kertoi aika lailla sanasta sanaan meidän pojasta, ja oli kiva lukea, että normaaliahan tuo äitiriippuvuus tuossa iässä on.
Tässä pari suoraa lainausta kirjasta:
" Noin 15 kuukauden iästä eteenpäin äiti muuttuu turvallisuuden tankkauskohteesta uudestaan lapsen elämän keskipisteeksi. Lapsi haluaa jakaa äidin kanssa kaikki kokemuksensa, tavaransa ja leikkinsä. Pari kuukautta myöhemmin lapsi alkaa osoittaa lisääntyvää ahdistuneisuutta, arkuutta ja turhautumaherkkyyttä. Nyt lapsi varjostaa äitiä ja seuraa tarkoin tämän liikkeitä..."
Tähän ikävaiheeseen liittyy siis se, että toisaalta lapsi iloitsee uusista taidoista joita oppii (ja turhautuu jos ei jotain osaakaan), mutta toisaalta tajuaa irrallisuutensa äidistä, ja yrittää äitiin ripustautumalla todistaa itselleen, että äiti on olemassa vain minua varten. Oli tosi mielenkiintoista lukea psykankirjasta kuvausta ihan kuin se olisi kirjoitettu omasta lapsesta. :)
Mutta ei huolta, se menee ohi. Meillä on pahin vaihe jo ohitettu, ja isikin ja tietysti mummot ja papat kelpaavat hyvinkin. Äitikin saa mennä joskus rauhassa vessaan:)
Rooibos