3v. yhtä-äkkiä alkanut änkytys!! Apua!!

Eikö tuo lie aika tavallista, että lapsi tuon ikäisenä alkaa änkyttää. Sanottavaa on paljon, kun on kunnolla puhumaan oppinut, motoriikka ja kielen nopeus ei vain oikein ennätä perässä. Jos sinä teet asiasta ongelman, tulee siitä ongelma lapsellekin ja hän alkaa pelätä puhumistilanteita ja voi siten hyvinkin päätyä änkyttäjäksi. Jos sinä et stressaa, niin ymmärrykseni mukaan menee änkytys lapselta aikanaan ohi. En nyt tarkoita, että kaikkien änkytys on seurausta äitien väärästä reagoinnista. Jos jää kovasti kiinni yhteen sanaan, niin lapsen voi auttaa sen yli, jolloin saa jutun jatkumaan normaalisti eikä tule lapsellekaan oloa, että ei saa selvitettyä asiaa. Eiköhän tuo lie helpota, kun ei siis selvästikään ole motorinen tai neurologinen ongelma, koska on jo puhunut normaalisti.

Viime kesänä silloin tasan neljävuotias poikani rupesi ihan yhtäkkiä änkyttämään todella paljon. Änkytystä kesti useamman viikon, mutta vaihe katosi sitten täysin. Minua hermostutti asia valtavasti, mutta olen käsittänyt, ettei asiaan kannattaisi juuri kiinnittää huomiota. Muutaman kerran sanoin hänelle, että yritä puhua rauhassa, meillä ei ole mikään kiire. En tiedä, auttoiko tämä yhtään.



Mutta änkytys hävisi noin neljän viikon kuluessa, lähes yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

ja sieltä erityisesti esitteet, saat vinkkejä siitä, miten reagoida lapsen änkytyksen ja millaisella aikataululla asiasta kannattaa huolestua. Kolmevuotiaan kohdalla ei vielä viikon änkyttämisen jälkeen ole käsittäkseni tarvetta puheterapiaan, vaan parempaan tulokseen todennäköisesti päästään, jos lasta tuetaan rauhalliseen puhumiseen, eikä änkytykseen kiinnitetä liikaa huomiota.

Kiitos teille positiivista ja rohkaisevista vastauksista :)

Nyt on pojalla alkanut vähän helpottaa. Saattaa tulla pitkiä viiden sanan lauseitakin ihan selvästi mutta aika usein vielä myös lauseita joissa takertuu joka sanaan eikä saa asiaa sanottua. On oppinut selvästi vaihtamaan sanan toiseen jos meinaa takertua. Selvästi enemmän änkyttää jos on väsynyt.



Ehkä tämä tästä. Eniten minua kuitenkin ihmetyttää se, että poika puhui jo ihan täydellisesti ennenkuin tämä alkoi...



Kuulisin mielelläni kokemuksia jos jollain vielä on ollut samantapaista.

Kiitos.

On itse asiassa tapahtunut molempien lasten kohdalla 2-3 vuoden iässä.



Esikoisella änkytys oli todella rajua ja se huolestutti minua valtavasti. Sain ohjeeksi olla kiinnittämättä asiaan mitään huomiota ja tukemaan lasta lempeästi ja ymmärtäen. Änkytys katosi noin puolen vuoden sisällä, ja nyt kun lapsi on 5-vuotias, olin jo ehtinyt unohtaa asian viestisi lukemiseen saakka.



Myös kuopus änkytti isosiskonsa tavoin jonkin aikaa, mutta sekin meni itsestään ohi.



Herkkä esikoisemme kärsi itse asiasta suuresti ja sanoi joskus tuskastuneena "miks mä en voi puhua tätä kunnolla!" Totesimme vaan että ihan hyvinhän se sujuu ja kyllä minä ymmärrän oikein hyvin mitä haluat sanoa. Voit sanoa hitaammin jos se tuntuu helpommalta.



Ja todellakin: mitään jälkiä ei ole kummallekaan jäänyt - nyt molemmat puhua pälpättävät taas kuin papupadat.



Esikoisestamme huomasin muuten, että änkytys ikään kuin tarttui hoitokaverista.

Päästiin käymään puheterapeutin luona kerran kun kovasti oltiin huolissaan. Puheterapeutti arveli myös että on ikään kuuluvaa ja kehotti odottelemaan ainakin toukokuuhun saakka..

Pojan puhe on kuitenkin vaihdellut, välillä ei paljon mitään, välillä tuntuu että änkytys taas lisääntyy.



Mies on ihan hermona tämän takia ja alkaa tuo hermostus taas tarttua itseenikin vaikka puheterapeutti kuinka sanoi että odotellaan toukokuuhun saakka ja että hän ei olisi vielä huolissaan. Miestäni vaivaa, koska terapeutti sanoi että puheeseen vakiintunutta änkytystä ei voi enää poistaa vaan silloin pyritään opettamaan lasta hallitsemaan änkytystä, että sitä ei voi enää poistaa.

Tämä änkytys, enemmän tai vähemmän on kestänyt nyt tasan kuukauden....eikai nyt tarvi vielä olla niin järkyttävän huolissaan???!! Kertokaa nyt joku asiasta paremmin tietävä....voiko änkytys jäädä pysyväksi....vaikka poika on puhunut jo sujuvasti yli puoli vuotta ennen änkytyksen alkua??

En tiedä enää ketä uskoa.

Kyllähän se pojan sanoissa takeltelu välillä kuulostaa aika pahalta..

mi-mi-mi-mi-mi-minä menen u-u-u-u-los......

Sanoisin että rauhoitu nyt hyvä ihminen ja käske sen miehesikin rauhoittua. Jos asiasta ongelma tulee, niin se tulee tuosta hermoilusta. Eiköhän se änkytys tuon ikäisellä ole enemmän tavallista kuin jotenkin poikkeavaa ja aika kovat vaateet jos pitäisi 3v:n kuukaudessa siirtyä kehitysvaiheesta toiseen. Jos se puheterapeutti sanoi, että ei ole hätää, niin ei ole. Tuolla hermoilulla te saatte lapsen jännittämään puhumista ja kun sitä jännittää, niin varmasti änkyttää. En sano tätä pahalla, vaikka ehkä tiukkoja sanoja käytänkin, mutta se on ihan oikeasti niin, että lapsi vaistoaa todella herkästi vanhempien mielialat ja jos te olette jännityksestä piukeina kun lapsi suunsa avaa, niin on kyllä tosi äkkiä lapsikin ja sitten se juttu jää pysyväksi. Kun ei lapsella kerran ole mitään oikeata vikaa, niin se menee ohi, kun te annatte asian olla. Ja siihen aiempaan kommenttiisi siitä, että kun lapsi kuitenkin jo osasi puhua, niin ihan oikeasti niinhän ne kaikki hetken änkyttäneet lapset on osanneet jo puhua. Jos lapsi alun perin ja koko ajan on änkyttänyt, niin sitten on vikaa puheen tuotossa ja se on toinen juttu ja tarvitsee terapiaa. Hyvää jatkoa teille ja mukavia juttuhetkiä

Meillä esikoinen änkytti joitakin kuukausia juuri siinä 3 vuoden paikkeilla. Nyt vähän päälle 5-vuotiaana änkytystä on taas ilmaantunut, mutta se on enemmän sellaista sanojen alkutavujen venyttämistä. Tuntuu, että tytöllä kieli vain ei pysy ajatusten perässä.



Tässä muutamia keinoja, jotka meillä ovat auttaneet:



- Kun lapsella on asiaa, keskitytään kuuntelemaan. Laskeudutaan samalle tasolle, keskeytetään muut hommat. Joskus ärsyttää, kun itsellä olisi muutakin tekemistä, mutta on parempi, että antaa lapsen sanoa sanottavansa eikä täydennä puhetta, vaikka arvaisikin jo, mitä on tulossa.



- Keskitytään yhteen asiaan kerrallaan.



- Yritetään itsekin muistaa puhua selvästi, johdonmukaisesti ja tarpeeksi hitaasti.



- Ei kiirehditä tai hoputeta lasta.



- Luetaan lapselle, lorutellaan yhdessä jne.

Hei Emilia,



Ymmärrän paremmin kuin hyvin huolesi, sillä olen "samassa" veneessä ja päätin juuri tänä iltana hakea lisää tietoa tähän epätietoisuuteen. Meidän poika, herkkä ja arka, puhui paljon ja ilman ongelmia aina viime syyskuuhun saakka. Voin päivälleen sanoa, milloin se alkoi ja miten se kehittyi syksyn aikana. Poikani oli tässä vaiheessa 3,3 v. Muutaman kuukauden aikana tilanne paheni niin, että lopuksi tuntui että hän kuristuisi kun yritti "kinnata" sanaa ulos. Seuraavana aamuna olin puhelimen päässä ja soitin lääkärille ajan. Tässä vaiheessa olimme jo puheterapeutin kanssa puhunut puhelimessa ja oma aika oli tulossa. Pelko ja tuska pojan vuoksi oli niin suuri, että mikä tahansa lääkäri kävi, kunhan vain sain hänelle apua. Poikani kun huomasi itsekin ja sanoi minulle mm. "äiti mun puhe on yhtä sotkua" tai "sano sinä kun minä en enää osaa".

Lääkärille kun menimme, aloin autossa kuuntelemaan, että nyt se puhe sujuu ja se todella sujui, sillä koko sen puolen tunnin aikana tuli vain yksi sana joka hieman takerteli. En tiedä ymmärsikö lääkäri edes huoltani, kun huolta ei silloin ollut. Puheterapiassa kävimme kaksi kertaa ja hän ei huomannut suurta ongelmaa. Tosin siinä vaiheessa poikani oli jo oppinut kiertämään sanoja ja vaikeat sanat tavutti. Saimme siis samanlaiset ohjeet, että seurataan, sanoja voidaan pomputtaa leikkisästi, antaa aikaa puhua, ja etanapuhe.



Puheen kehitys on mennyt kuluvien kuukausien aikana ylä ja alamäkeä, nyt taas viimeisen parin viikon ajan enemmän alamäkeä. Juuri tänään mietin, että pitäisi alkaa pitämään päiväkirjaa milloin ja mitlä asiat hänen puhumiseen vaikuttavat. Päiväkodissa hoitajat sanovat samaa, eli aaltoilua, mutta ei onneksi enää haittaa häntä itseään.



Välillä meilläkin puhe oli niin selvää, että sen jo melkein unohti. Nyt taas sydämmeni itkee ja haluaisin niin kovasti auttaa häntä, mutta miten???



Jos siis jotenkin voin sinua lohduttaa, niin mitään vakavampaa ei ole todettu, mutta aaltoliikettä sitäkin enemmän. Tärkeintä on muistaa, että kenenkään ei saa antaa lapsen puhetta matkia ja hänen puolesta ei saa puhua. Itse olen pahimpina aikoina painotanut tavuja eli melkein tavuttanut ja hän on alkanut matkia minua ja siten päässyt puheessaan eteenpäin.



Voimia koko teidän perheelle. Voit lohduttaa miestäsikin, että meille ainakin sanottiin, että pienten lasten puhevirheet voidaan jo hyvin pitkälti korjata terapian avulla sekä kun lapsi kasvaa, niin myös puhe kehittyy. Ongelman hallintaa opetetaan vasta aikusille, joiden puhe on jo kehittynyt lopullisesti. Minulla oli samalainen huoli ja pelkäsin, että häntä tultaisiin vanhempana koulussa kiusaamaan, mutta puheterapeutin mielestä ei niin kaukaisia asioita vielä kannata murehtia, pyritään tässä vaiheessa vain ohjaamaan ja auttamaan lasta tämän vaiheen yli :) Toivotaan, että näin olisi!!!!

Minustakin on tärkeää rentoutua asian suhteen: elämässä on muitakin asioita kuin puhuminen, kaikenlaisia iloisia puuhailuja! Itse toivoisin, että perheemme puhuisi vähemmän: kaikilla on koko ajan hirmuisesti selitettävää ja olen uupunut. Mutta upeaa, että lapsi ylipäänsä puhuu, sillä on lapsia, jotka eivät puhu lainkaan. Minäkin tunnen kolme sellaista. Omakin poika änkytti pahasti kaksivuotiaana. Hän oli silloin jo erinomainen puhuja, joten kyllähän se hermostutti meitä vanhempia. Luimme nuo samat saamasi ohjeet ja tilanne meni ohi parissa kuukaudessa. Toivottavasti teilläkin. Kaikkea hyvää!

Kuinka teillä nykyään puhe sujuu?