Löytyykö muita uhmaikäisen vanhempia?
Meillä täällä kotona on nyt sellanen meteli ja melske. Lapsella on todella paha 4-vuotiaan uhmaikä ja joka asiasta saa olla sanomassa ja komentamassa. Ei kuunnella ja totella vaan kaikista asioista saadaan aikaiseksi kauhea riita ja huuto.
Vanhempana olen jo ihan loppu. Millään en jaksisi enää käydä näitä samoja tappeluja uudelleen ja uudelleen. Meidän talossa olen se joka pitää kuria ja isä on se joka antaa aina periksi. Nyt en jaksa minäkään olla enää tiukka ja johdonmukainen vaan sorrun aina huutamaan. En vaan enää kertakaikkiaan jaksa.
Kesälomareissut on edessä ja mielessä on vaan kuinka pahasti reissussa otetaan taas yhteen. Kotona kun ei korvaakaan letkauteta sille mitä vanhemmat sanovat.
Kommentit (2)
ja hirvee uhma päällä. kaikkeen suunnilleen tulee ei ja jos on kivakin asia niin siitä löytyy joku osio jota kohtaa voi uhmata tai kiukuta. kaupassa käynnit on muuttuneet " mahdottomiksi" , mutta en sii ole antanut periksi ja edelleen käymme koko perhe yhdessä kaupassa koska minusta se on " mukavaa" . nykyisin tosiaan vähän hankalaa kuntuo pienempi rupee hakee hyllyistä tavaroita tai vain muuten vaan juoksee yms ja jos ei sa hakea hyllystä jotain niin alkaa huuto. no meillä on nyt käytössä jos ei osaa olla kunnolla kaupassa niin joutuu " vauvan istuimeen" eli kärryn istuimeen istumaan, mutta kun meillä nuo uhkailut i juuri auta vaikka niistä todella tulee sitten jäähy.
meillä turha sanoa että et saa karkkeja joita ostimme tai et saa lukea kirjaa tai vastaavaa..poika vaan toteaa että vai niin en mä olisi halunnutkaan, tai vastaavaa. tai jos ei meinaa siivota niin turha sanoa että lelut menee roskiin koska ei poika välitä.
mutta meilläkin toimii hyvin nuo yhdessä tekemiset ja muutenkin tekemisiin mukaan ottaminen yms.
nyt vaan kun tuolla 6v isosiskollakin on joku uhma päällä niin hyvä yhdistelmä ja aika usein tappeluja ja isompi murisee. mielenkiintoista.
meillä molemat vanhemmat tosin samoilla linjoilla, eli helpompi välillä tulee huudettua mutta yritän kuitenkin jaksaa.
jaksamisia teillekkin..kyllä ne uhmat loppuu vielä ennen murros ikää :)
Olen paininut noiden hermonmenetysongelmien kanssa itsekin. Meillä on lapsi 2,5-v mutta uhmaa on ollut välillä aika paljon.
Hyviksi havaittuja konsteja on, että rettelöinnistä seuraa suora sanktio. Jos ei syö kunnolla, ruoka lähtee muutaman varoituksen päästä pois ja seuraava ateria on sitten kun on sen aika. Mitään välipaloja tai herkkuja ei tipu. Jos ei tottele kieltoa tai muuten menee riitelyksi, jäähy omassa huoneessa tai jonkun välittömän edun menetys/kivan tekemisen loppuminen (ainakin hetkeksi). Sen voi tietysti estää rauhoittumalla tai tottelemalla. Sanktiota ei tarvise montaa kertaa toteuttaa, sen uhka riittää seuraavilla kerroilla, jos kerran on näyttänyt, mitä seuraukset oikeasti ovat.
Nykyään käytän myös usein jostain lukemaani kolmeen laskemista, jonka aikana lapsi saa itse korjata tilanteen tai saattaa asian loppuun. Toimii aika hyvin jo meidän pienelläkin. Tyyliin siis, jos et nyt vie kirjaa pois ja laita päätä tyynyyn, äiti vie kirjan takaisin hyllyyn. Lapsi ei riitele kun saa itse tehdä asian, mutta tajuaa, että se on pakko tehdä koska sitä vaihtoehtoa ei ole, että kirjan kanssa saisi vielä valvoa.
Myös yhdessä tekeminen toimii meillä. Kun lapsi haluaa tehdä jotain mitä ei vielä osaa tai pysty yksin hoitamaan, kiellon sijasta ehdotan että hoidamme yhdessä. Se saattaa toimia ja kriisi vältetään.
Nyt kuulostan siltä, että niksejä on joka lähtöön ja kaikki sujuu. Eihän se tietysti niin ole. Välillä on tilanteita, joissa ei keksi mitään järkevää ratkaisua. Ja on tilanteita, joissa huutoa ei kertakaikkiaan voi välttää. Yritän itse aika usein sitäkin (jostain opittua tapaa) että sanon vaan rauhallisesti vaikka kuinka monta kertaa, että äiti tietää, ettet halua tehdä näin, mutta nyt on vaan silti tehtävä syystä se ja tämä.
Teillä on tuo huono tilanne, että äiti laittaa rajoja ja isä antaa periksi.
Meillä jo tämä 2-v osaa kysyä toiselta vanhemmalta, jos toinen ei anna. Meillä onneksi pätee se, että jos toinen sanoo ei niin toinen tukee sitä päätöstä eikä lepsuile.
Voisitko puhua miehesi kanssa ja sopia yhteisistä säännöistä? Voit varmasti perustella miksi on tärkeää olla joskus tiukkana, vaikka huuto tulisikin. Sinulla on oikeus vaatia miestäsi osallistumaan kasvatuksen vaikeisiinkin puoliin, eli juuri siihen rajojen laittamiseen. Jos ette yksin onnistu sopimaan pelisäännöistä, kuuntelisiko miehesi vaikka neuvolassa, mikäli menisitte yhdessä puhumaan?
Luettelen nyt näitä juttuja mitä olen lukenut jostain lehdistä tms. mutta niissä on joskus mielenkiintoisia vinkkejä. Yksi oli, että aika harvoin on pakko sanoa ehdottomasti ei. Sitä voisi miettiä monissa tilanteissa. Lapsen kanssa voi neuvotella aika varhain ja tilanteisiin on mahdollista löytää ratkaisu, joka sopii molemmille. Tietysti on asioita, joissa on sanottava tiukka ei ja perusteluksi riittää se, että vanhempi on vastuussa lapsesta ja päättää asioista. Ja sillä siisti. Mutta joskus voi tehdä kompromisseja, jolloin lapsi saa vähän sitä mitä haluaa, mutta ohjat on aikuisella.
Mitä jos ottaisit miehesi kanssa rauhallisesti puheeksi, että sinua vähän hirvittää lomalle lähtö, kun lapsen kanssa on niin haastavaa. Voisit kertoa omista tunteistasi ja olla syyllistämättä. Ehkä löytäisitte yhdessä jotain keinoja välttää lomakaaosta ja -stressiä.
Tsemppiä! Olen itsekin sitä tyyppiä, että hermo pettää jos kerta toisensa jälkeen sanon rauhassa eikä viesti mene perille. Siitä lapsi yleensä pelästyy, jolloin tilanne laukeaa siihen, että otan hänet syliin ja rauhoittelen. Kadun hermonmenetystä aina, mutta joskus en vaan voi sille mitään.
Yritä ajatella, ettei lapsellakaan aina ole helppoa. Uhmaikä on varmaan aikamoista sisäistä kaaosta. Eihän tuo paljon lohduta, mutta joskus ehkä pääset tilanteen yli itse, kun jaksat ajatella, ettei toinen ole mahdoton silkasta ilkeydestä.